Pyhä epärehellisyys
Puheenaiheet
Pyhä epärehellisyys
Yrjö Rautio: "Kun joku ihminen julistetaan pyhimykseksi, se ei useinkaan todista hänen pyhyydestään vaan hänen opetuslastensa sokeudesta."
16.10.2013
 |
Apu

Ministeri Heidi Hautalan (vihr) ero noudatti klassista kaavaa: älä myönnä mitään, ”muista väärin”, kerro totuus ja tee johtopäätökset vasta, kun ei mitään muuta mahdollisuutta ole. Koko totuus ei nyt tullut esille edes pakon edessä. On yksinkertaisesti mahdotonta uskoa, että valtion omistajaohjausyksikön entisen päällikön Pekka Timosen uhkaus antaa potkut Arctia Shippingin johdolle olisi jäänyt pois perjantaisesta tiedotteesta vahingossa. Ei järeintä ja ministerin kannalta kiusallisinta viestiä noin vain unohdeta tiedotteesta.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Hautala jäi kiinni epärehellisyydestä. Hautalaa sanotaan vihreiden ikoniksi. Ikoni on ortodoksinen eli puhdasoppinen pyhäinkuva. Hautala on osalle vihreitä ja kiihkeitä ihailijoitaan pyhäinkuva kaiken tapahtuneen jälkeenkin.

Kun joku ihminen julistetaan pyhimykseksi, se ei useinkaan todista hänen pyhyydestään vaan hänen opetuslastensa sokeudesta.

Hautala on rakentanut poliittista uraansa vaatimalla suurta rehellisyyttä, avoimuutta ja korkeaa moraalia muilta, mutta ei itseltään. Siksi Hautala tuntuu monista muista kuin ihailijoista tekopyhältä ja epärehelliseltä, falskilta.

Erityisessä suojeluksessa

Hautala kaatui Iltalehden paljastukseen. Media, vallan vahtikoira, hoiti jälleen hommansa. Kerrankin vihreää poliitikkoa kohdeltiin kuten muitakin on tapana kohdella.

Varsinkaan nuoren polven toimittajista, alle 40-vuotiaista, ei tahdo hakemallakaan löytyä ketään, joka ei äänestäisi vihreitä. Se on ymmärrettävää.

Vihreiden isoissa tavoitteissa ei ole vikaa. Jokainen vastuullinen ja järkevä ihminen haluaa suojella luontoa ja elinympäristöä ja pelastaa maapallon ekokatastrofeilta.

Useimmat vihreät ovat koulutettuja, nuoria ja erittäin fiksuja ihmisiä. Niin ovat useimmat nuoret toimittajatkin.

Se, että poliittinen jakauma on toimittajien keskuudessa aivan toinen kuin kansan keskuudessa, näkyy väkisinkin journalismissa. Vihreät ovat toimittajien erityisessä suojeluksessa.

Etujoukon oikeudet

Keinoista, joilla vihreät pyrkivät päämääriinsä, voi kuitenkin olla monta mieltä.

Luontoa, ympäristöä ja maapalloa haluavat sitä paitsi suojella muutkin vastuulliset puolueet.

Joissakin asioissa, kuten energiapolitiikassa, niiden keinot voivat olla realistisempia ja tehokkaampia – vihreämpiä – kuin vihreiden keinot.

Vihreissä on etujoukkoajattelua, joka tuo mieleen stalinismin nousun, uhon ja tuhon 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa.

Stalinistit uskoivat olevansa tiedostava etujoukko, joka tietää paremmin kuin kansa itse, mikä on kansalle parhaaksi. Siksi heille oli sallittua sellainen, mikä oli muilta kiellettyä. Siksi he eivät myöskään antaneet arvoa ”porvarilliselle” demokratialle.

Vihreät ovat sentään sitoutuneet demokratiaan ja oikeusvaltioon, mutta kyllä heissäkin vahvaa tiedostava etujoukko -ajattelua on.

Etujoukko pitää omia päämääriään niin korkeina, että niitä on lupa ajaa luvattominkin keinoin.

Todellisuudessa väärät keinot tuhoavat aina oikeimmatkin päämäärät.

Tästäkin on kyse Hautalan tapauksessa.

*****

Heittolaukauksia:

1. Omistajaohjaus tarkoittaa sitä, että valtionyhtiö ohjaa omistajansa ulos ministerin tehtävistä.

2. Monitoimimurtajat pitävät talvisin väylät auki, avustavat kesäisin öljynporauksessa ja murtavat syksyisin ministerinuria.

3. Jotta uusilta virheiltä vältytään, on perustettava ministerinohjaus­yksikkö.

4. Arktista strategiaa on se, että jäätävä ministeri pelastaa aatetoverinsa kuumalta rikos­ilmoitukselta.

5. Etsitään kehityskelpoista kehitysministeriä omistajaohjausta kehittämään.

6. Ministeri Merja Kyllönen teettää Arctia Shippingissä erityisen kostotilintarkastuksen.

Kommentoi »