
Punapappi Terho Pursiainen ja porvaripoika Heikki Pursiainen, ikuiset väittelijät
Pursiaisen perheessä on aina totuttu väittelemään ja pohtimaan yhteiskunnan oikeita ja vääriä suuntia.
Kun Heikki Pursiainen oli pieni, hänet tiedettiin betonilähiön pihalla kommunistin pojaksi. Elettiin 1970-luvun puoliväliä Kouvolassa.
– Se oli varmaan Suomen oikeistolaisimpia kaupunkeja. En tiennyt isän töistä, siis politiikan sisällöstä, juuri mitään, mutta kyllä pihalla tiedettiin, että isäni on SKDL:n miehiä, Heikki Pursiainen muistelee.

Terho Pursiainen muutti toisen vaimonsa kanssa Kouvolaan, Kymenlaaksoon, samana vuonna, kun Heikki syntyi. Meneillään olivat kommunistien sisäiset kähinät. Terho Pursiainen lähti Kouvolaan horjuttamaan Suomen kommunistisen puolueen tiukan linjan vähemmistöpuolen johtavan poliitikon Taisto Sinisalon asemaa. Sinisalo oli antanut nimen koko taistolaisuudelle.
– Kymi oli Taiston linnake. Tulin SKDL:n mandaatilla lääninhallituksen osastopäälliköksi, Terho Pursiainen kertoo.

Sinisalon asema alkoi murentua. Vielä ensimmäisellä kerralla, vuoden 1975 eduskuntavaaleissa, Pursiainen ei päässyt läpi. Vuonna 1979 hän oli jo ääniharava ja syrjäytti vaalien kärkipaikalta Sinisalon.
– Taisto sai enemmän ääniä kuin oli milloinkaan saanut, mutta minä sain vielä enemmän. Se oli vaalipiirin enemmistölinjalaisten kansandemokraattien ja rakennustyöläisten vaalityön ansiota. Se oli järjestelmällistä työtä Sinisalon kaatamiseksi.
Heikki Pursiainen, 44, on kärjekäs yhteiskunnallinen keskustelija ja taloustieteiden tohtori. Hän on työskennellyt tutkijana muun muassa Turun yliopistossa ja Kilpailuvirastossa.
Pari vuotta sitten Pursiainen oli mukana perustamassa analyyttisia juttuja ja kaupallisia yhteistyöartikkeleita julkaisevaa MustRead-sivustoa. Sisältöjohtajana hän kirjoittaa julkaisuun yhteiskunnallisia analyyseja myös itse.
Pursiaisen kirjat herättivät kriittistä keskustelua
Pursiainen julkaisi äskettäin toisen kirjansa Olette kaikki väärässä. Siinä hän tarttuu yhteiskunnallisten keskustelijoiden ajatuksiin ja kirjoittaa hapokkaita esseitä. Pursiaisen ensimmäinen kirja, Suomea kriittisesti käsitellyt Paska Suomi, herätti keskustelua. Kohu oli kuitenkin pientä verrattuna siihen, kun isä Terhon esikoiskirja Uusin testamentti ilmestyi 1969.
– Kustantaja pyysi minua sen kirjoittamaan, kun olin ollut puhumassa ajatuksiani Jatkoaika-keskusteluohjelmassa televisiossa, Terho Pursiainen, 73, muistelee.
Pursiainen kyseenalaisti kirjassaan Raamatun kirjaimellista tulkintaa, mikä oli 23-vuotiaalta, vastavihityltä papilta radikaalia. Hänestä kanneltiin tuomiokapituliin ja oikeuskanslerille. Langettavia päätöksiä ei tullut, mutta Pursiainen sai tappouhkauksia – ja lähtemättömän maineen vasemmistoradikaalina ”partapappina”.
Avun arkistoista löytyykin juttuja Pursiaisesta. Vuonna 1970 haastateltiin 24-vuotiaan Terho Pursiaisen vanhempia, syvästi uskovaisia kuopiolaisia demareita. Vanhemmat sanoivat jutussa, etteivät he voi allekirjoittaa kaikkia poikansa ajatuksia. Lempi-äiti kertoo soittaneensa pojalle kiukkuisena kirjan jälkeen.

”Sanoin, että uhrata nyt koko elämänsä kun tuollaisella päällä voisi vähän leipäasioitakin kohentaa ja maksaa opiskeluvelkoja”, Lempi Pursiainen tuohtui jutussa.
”Hän vastasi että mitäs varten minulle sitten on elämä annettu ellei siksi, että voin vaikka uhrata sen asian vuoksi, jonka tunnen oikeaksi”, äiti-Pursiainen jatkaa jutussa.
– En ollut kertonut ajatuksistani kotona. En ollut halunnut järkyttää vanhempiani. Äiti hyväksyi kyllä monia ajatuksiani vanhemmiten tai ainakin yritti hyväksyä niitä, Terho Pursiainen sanoo nyt.
Isä oli paljon poissa kotoa
Saman luokan kapinaa Heikki Pursiaisen ei ole tarvinnut oman isänsä kanssa käydä. Kouvolassa isä oli kuitenkin usein poissa.
– Toki faija oli paljon Helsingissä, koska oli kansanedustaja, Heikki sanoo.
Politiikka on rikki. Sitä on hoettu, kun suuret uudistukset ovat takunneet.
– Sotea oli tekemässä kaksi oikeata puoluetta, mutta yksi haamu, Terho Pursiainen sanoo viitaten siniseen tulevaisuuteen.
– Koko touhu oli aivan surkeata, ja se vielä pilattiin lehmänkaupoilla: kokoomus saa jotakin, keskusta saa jotakin. Se oli farssi, hän jatkaa.
– Mutta vaikka politiikka on rikki, en usko, että poliitikoista on tullut heikompia, Heikki Pursiainen vastaa.
Hänen mukaansa kyse on järjestelmän ongelmista.
– Eivät Sipilä ja Orpo ole entisiä politiikkoja huonompia ihmisiä. On liian yksinkertaista etsiä selityksiä ongelmiin siitä, että nykyiset poliitikot olisivat entisiä tyhmempiä.
– No, minä luotin ennen paljon enemmän poliittiseen päätöksentekoon, isä vastaa.
– Sipilän hallitus menetti ihan järkevienkin ihmisten luottamuksen. Monet aidosti luulivat, että valinnanvapaus on lahjaa joillekin Mehiläisille. Ei ole.
Kyse on Heikki Pursiaisen mukaan vaikeista mutta välttämättömistä uudistuksista, jotka voi tehdä vain hallitus, joka on uskottavasti ja raudanlujasti sitoutunut hyvinvointivaltion tavoitteisiin.
– Kun pelaa julkisella rahalla, se täytyisi suunnitella poikkeuksellisen huolellisesti. Erityisesti markkinamekanismi täytyy suunnitella hyvin, sillä sotepalveluiden asiakkaat ja tuottajat eivät pelaa omilla rahoillaan. Silloin Soten tapauksessa niin ei todellakaan tehty ja toteutus oli epämääräinen, Heikki Pursiainen sanoo.
Mikä on muuttunut Suomen politiikassa?
– Paavo Lipposta kaivataan. Arvellaan, että Paavo kyllä olisi vienyt soten maaliin. Unohtuu, että Lipposen demareilla taisi olla 63 kansanedustajaa. Mitä Sipilä olisi pystynyt viemään läpi 63 kansanedustajalla, kysyy Heikki Pursiainen.
Sosialidemokraatit saivat tosiaan 63 kansanedustajaa vuoden 1995 eduskuntavaaleissa. 1999 paikkamäärä oli 51. Vuonna 2003 keskusta taas sai 55 paikkaa. Ja neljä vuotta myöhemmin sekä keskustalla että kokoomuksella oli yli 50 paikkaa ja demareillakin 45.
Sitten tuli persujytky, ja kaikki muuttui: vuoden 2011 jälkeen mikään puolue ei ole saanut eduskunnasta yli 50 paikkaa. Uuden eduskunnan suurin ryhmä on demarit 40 paikalla.
– Veikkaan, että seuraavaa hallitusta johtaa heikko demarit, eikä sekään hallitus pysty tekemään mitään. Antti Rinteestä tulee heikko pääministeri, Heikki Pursiainen veikkaa.
Terho Pursiainen huomauttaa, että politiikka on kovin toisenlaista kuin 1970-luvulla.
– 1970-luvulla kampanjointi oli mielekästä. Vaalitilaisuuksissa oli paljon kiinnostuneita ihmisiä. Pidin alustuksen, ja sitten ihmiset keskustelivat politiikasta.
Kokemus oli toinen niillä kahdella kerralla, 1991 ja 2007, kun Terho Pursiainen oli sitoutumaton ehdokas vihreiden listalla.
– Seisoin vihreä paita päällä jakamassa lentolehtisiä. Missään vaiheessa en päässyt kertomaan ajatuksistani yhteiskunnasta.
– Näin varmasti on. Toisaalta sosiaalisen median ja blogien ansiosta kuka tahansa pääsee jakamaan ajatuksiaan aiempaa helpommin, poika-Pursiainen vastaa.
– Toki näin. Tosin siellä tulee sitten erilaisia ongelmia, valeuutisia ja muuta, isä vastaa.
Isän ja pojan puolue-erot olivat näkyvät
Kapinaa tai ei, Heikki Pursiainen on päätynyt toiselle laidalle poliittista kenttää kuin isänsä. Hän ei ole ollut julkisuudessa minkään puolueen jäsenenä esillä, mutta talousajatustensa perusteella häntä voi luonnehtia oikeistolaiseksi: vahva yksilönvapaus, vahva usko markkinatalouteen. Heikki Pursiainen tuli julkisuudessa tunnetuksi oikeistolaisena pidetyn ajatuspaja Liberan toiminnanjohtajana.
Samaan aikaan paljon nykypolitiikan tulevista suunnista kytkeytyy vihreisiin. Vihreät nousi vastikään eduskuntavaaleissa kaikkien aikojen tulokseensa ja nousi Helsingissä kokoomuksen ohi vaalipiirin suurimmaksi puolueeksi. Toisaalta, tuleeko puolueesta ilmastokeskustelun velloessa turha? Mihin tarvitaan ympäristöpuoluetta, jos ympäristöasiat tulevat valtavirtaan? Vai pystyykö vihreät kenties kasvamaan yleispuolueena?
Siihen kaikkeen liittyy talouskeskustelu.
Keskeinen kysymys on hyvinvointiyhteiskunnan ja markkinatalouden suhde.

Talousliberaalius, voimallinenkin yksilönvapauden korostaminen ja sääntö-Suomen vahva kritiikki ovatkin tehneet tuloaan vihreisiin, joskin toistaiseksi vasta varovaisesti. Antero Vartia oli talouspoliittisilta linjoiltaan lähellä kokoomusta, ja hänelle riitti yksi kausi vihreiden kansanedustajana.
Heikki Pursiainen on liitetty myös vihreisiin. Suomen Kuvalehti kertoi loppuvuodesta 2018, että Pursiainen olisi halunnut ehdokkaaksi vihreiden listalle eduskuntavaaleissa, mutta vihreiden sisäpiiri olisi evännyt hänet. Pursiainen kieltäytyy nytkin kommentoimasta ja puhumasta asiasta enempää.
Jos uutinen on totta, sekä isä että poika olisivat päätyneet vihreiden piiriin, joskin aivan eri reittejä.
Kiinnostavaa kyllä, Heikki Pursiaisen Olette kaikki väärässä -kirjan viimeinen luku käsittelee markkinataloutta ja hyvinvointivaltiota. Luvun nimi on Paljon asiaa Sixten Korkmanin virkkeestä. Tuo virke, jonka kanssa Pursiainen on jyrkästi eri mieltä, kuuluu näin: ”Hyvinvointivaltio on markkinatalouden eettinen perusta.”
Kyse on siitä, millä reunaehdoilla hyvinvointiyhteiskunta voi olla olemassa. Sixten Korkman, erittäin suosittu taloustieteilijä, tuntuu ajattelevan niin, että hyvinvointiyhteiskunta on markkinatalouden yläpuolella, Heikki Pursiainen näkee päinvastoin.
– Markkinatalouden eettinen perusta on se, että se on ainoa järjestelmä, joka pystyy elättämään ihmiskunnan.
Kirjan viimeisillä sivuilla Pursiainen on pehmeimmillään.
– Hyvinvointivaltio on hyvä asia. Markkinatalous ei käsittämättömästä vauraudentuottamiskyvystään huolimatta tarjoa kaikille riittävää toimeentuloa.
Heikki Pursiaisenkin mukaan avuksi tarvitaan hyvinvointivaltiota.
Terho Pursiainen aloitti poliittisen uransa vähäosaisimpien puolustajana. Tuolloin ajan vastaus oli sosialismi. Poika-Pursiaista askarruttavat samat kysymykset. Hänen vastauksensa kysymyksiin on markkinatalous. Tulevaisuus näyttää, millaiseksi niiden kahden suhde muotoutuu.