Pulmunen on pohjoisessa merkki keväästä − ilmaston lämpenemisen myötä sen tulevaisuus Suomessa on kuitenkin uhattuna
Ilmastokriisi vaikuttaa erityisen nopeasti arktisiin eläinlajeihin. Pulmusenkin on muutettava aina vain korkeammalle ja pohjoisemmaksi – mutta kohta sitä vastassa on jo maailman katto.
Huhtikuinen yö Käsivarren erämaassa on valoisa, mutta kylmä. Taivas on värjääntynyt pastellinpehmeisiin oranssin ja pinkin sävyihin. Pakkasta on kymmenisen astetta, ja pohjoisesta huokuva viima puree poskipäitä.
Yöpakkasten kovettamat hanget laskeutuvat kumpuillen tunturinrinnettä pitkin laaksoon, jonka takaa nousevat seuraavien tuntureiden muhkuraiset selät. Horisontissa siintää Halti sekä Norjan jylhä vuoristo.
Käsivarren suurtunturit vaikuttavat autioilta, kunnes yhtäkkiä sinertävien hankien keskeltä alkaa kantautua heleän aaltoilevaa visertelyä. Se lähestyy pohjoisesta.
Seison metristen hankien päällä tunturin laella keskellä tunturierämaata. Pikkulinnun viserrys ei tunnu sopivan yhteen arktisen maiseman kanssa. Aivan kuin kuulisin yön pikkutunneilla harhoja. Miten ihmeessä pieni siivekäs voisi pärjätä näiden arktisten olosuhteiden keskellä, mietin juuri ennen kuin kaksi mustavalkoista pikkulintua lentää määrätietoisesti aivan silmieni edestä.
Pohjoisessa pulmunen merkki keväästä
Mitä ihmettä pulmuspari tekee täällä näin varhain?
Samassa tajuan, että silmäni johdattavat minua harhaan. Jos Etelä-Suomessa kiuru on kevään merkki, pohjoisessa kevään tuo pulmunen. Lumen ja jään hallitsema Käsivarren erämaa ympärilläni saattaa vaikuttaa talviselta, mutta itse asiassa kevät on saapunut myös Tunturi-Lappiin.
– Luonnollisesti muuttolinnut pyrkivät palaamaan keväisin niin varhain pesimäseudulle kuin mahdollista, koska kilpailu parhaista ja rajallisista pesäpaikoista on kova, toteaa BirdLife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi, kun kerron hänelle puhelimessa muistoni viime keväältä.
– Tuo pulmuspariskunta oli kyllä palannut kesälaitumille varmasti ensimmäisten joukossa, miltei kaksi kuukautta ennen kuin muninta tulisi alkamaan.
Noin varhainen havainto ei silti yllätä Lehtiniemeä.
– Pulmunen on sopeutunut arktisiin olosuhteisiin niin hyvin kuin Suomessa pesivä muuttolintu voi. Pakkaset ja takatalvet eivät sitä hevillä hetkauta. Lintu hakeutuu pesimäkaudellakin olosuhteisiin, joissa vain harva lintulaji selviää, pitkän linjan lintututkija Lehtiniemi selittää.
Ripeästi liikkuva lintu
Pulmunen (Plectrophenax nivalis) on sirkumpolaarinen pikkulintu, eli se pesii tuntureiden paljakoilla, tundralla ja vuoristossa kautta pohjoisen pallonpuoliskon: Kanadan ja Venäjän arktisilla alueilla, Grönlannissa, Huippuvuorilla sekä Fennoskandian vuoristossa. Suomessa pulmunen pesii ainoastaan Käsivarren ja Utsjoen tunturipaljakoilla. Ne ovat lajin eteläisimpiä pesimäseutuja.
Suomen tuntureilla pesivät pulmuset matkaavat keväisin valtavan pitkän matkan talvehtimispaikoiltaan Länsi-Venäjän lakeuksilta ja Itämeren ja Pohjanmeren rannoilta.
– Pulmunen on luonteeltaan liikkuvainen. Se voi muuttaessaan lentää satoja kilometrejä päivässä, ja parvet ovat jatkuvasti liikkeellä etsiessään ravintoa ja reagoidessaan vallitseviin sääolosuhteisiin. Maamme eteläosissa paluumuuton piikki ajoittuu maaliskuulle, kun taas Keski-Suomessa muuttavia pulmusia näkee eniten huhtikuun alkupuolella, Lehtiniemi sanoo.
Pulmusparvien koossa huomattavia muutoksia
Lehtiniemi pääsi seuraamaan muuttavien pulmusparvien keväisiä liikkeitä jo lapsena, kun hän alkoi harrastaa lintujen tarkkailua. Juuri siksi hän on päässyt todistamaan, miten pienen pohjoisen vaeltajan maailma on muuttunut.
– Kun aloin harrastaa lintuja 1980-luvun alussa, oli tavallista nähdä keväisin Etelä-Suomen pelloilla ruokailemassa suuria, satojen lintujen pulmusparvia. Muistan edelleen, kuinka ne välähtelivät taivaalla valtavina mustavalkoisina pilvinä. Sittemmin moiset ilmiöt ovat harvinaistuneet, ja nykyään näkee satapäisten parvien sijasta vain joidenkin kymmenien lintujen muodostamia parvia, Lehtiniemi toteaa.
Havainto muuttoparvien pienenemisestä on linjassa tuoreimman kanta-arvion kanssa. Ympäristöministeriön asettamassa lajien uhanalaisuusarviossa eli viralliselta nimeltään Suomen lajien Punaisessa kirjassa vuodelta 2019 todettiin, että Suomessa pesivä pulmuskanta on taantunut kahdentoista viime vuoden aikana runsaat 40 prosenttia. Siksi pulmunen luokitellaan nykyään vaarantuneeksi lajiksi.
Lintulaskentojen perusteella Suomessa pesivän pulmuskannan arvioidaan koostuvan 3 000–7 000 parista. Heitto kannanarviossa perustuu matemaattisen laskentakaavaan tuloksiin, jotka saadaan paikan päällä tunturiluonnossa tehtyjen linjalaskentojen perusteella.
– Pudotus on kieltämättä erittäin raju, ja se on linjassa kokonaiskuvan kanssa, kun tarkastellaan pulmusen tilannetta sen muilla pesimäalueilla eri puolilla pohjoista pallonpuoliskoa, Lehtiniemi toteaa.
Miksi laji on taantunut niin dramaattisesti niin nopeasti?
– Pähkinänkuoressa kysymys on ilmaston lämpenemisen vaikutuksista, jotka näyttävät iskevän pulmusen kaltaisiin arktisiin lajeihin erityisen rajusti.
Silti kyse on monimutkaisesta prosessista, joka ei aukea lauseella tai parilla, Lehtiniemi painottaa.
Pulmuskantamme on taantunut 12 vuodessa 40 prosenttia.
Äärimmäiset sääolosuhteet hankaloittavat laskentoja
Suomalaiset tutkijat ovat Teemu Lehtiniemen mukaan erityisen hyviä linnuston kannanvaihteluiden seuraajia.
– Tiedämme, miten eri lajeilla menee, koska meillä on seurattu systemaattisesti lintujen kantoja jo hyvin pitkään. Lisäksi esimerkiksi pönttöpesijöiden ja petolintujen pesimämenestys tunnetaan hyvin, koska sadat lintuharrastajat rengastavat poikasia laajasti eri puolilla maata, BirdLife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Lehtiniemi kertoo.
Pulmusen kaltaisia, tunturipaljakoilla pesiviä lajeja koskeva tieteellinen aineisto ei silti ole niin vahvaa kuin esimerkiksi perinteisiä metsälajeja koskeva seuranta-aineisto. Muuttujat kuten äärimmäiset sääolosuhteet tuntureilla laskentojen aikana voivat vaikuttaa tutkimustietojen laatuun.
– Laji pesii yleensä kilometrien päässä tutkimusasemista tai teistä. Inhimilliset rajat tulevat usein vastaan. Suomessa ei tehdä varsinaista pulmustutkimusta, jossa seurattaisiin esimerkiksi lajin poikastuottoa, Lehtiniemi selittää.
Lämpenevä ilmasto asettaa haasteita pulmusille
Voisiko pulmustutkimus auttaa meitä ymmärtämään paremmin, ei ainoastaan yhden lintulajin elämän saloja ja haasteita, vaan suurempia muutosprosesseja, jotka vaikuttavat luonnon tulevaisuuteen?
Sähköpostin lähettämisestä ei ehdi kulua kuin pari tuntia, kun professori Oliver Love jo vastaa. Hän kertoo olevansa ilahtunut, kun kaukainen suomalainen toimija haluaa keskustella pulmusen tilanteesta. Se on Loven mielestä tärkeä kysymys lämpenevässä maailmassa.
Tapaamme professori Loven kanssa korona-ajan tyyliin etäyhteyden kautta. Sinunkauppojen jälkeen menemme suoraan asiaan, pulmustutkimukseen.
Windsorin yliopiston professori Oliver Love on tutkinut työryhmänsä kanssa pulmusia arktisessa Kanadassa jo vuosien ajan. Hänen tutkimuksiensa mukaan lajin Kanadassa pesivä kanta on taantunut 65 prosenttia 40 viime vuoden aikana. Muutokset ovat linjassa Suomessa havaittujen muutosten kanssa.
Kun pääsemme keskustelemaan Loven ryhmän tutkimusmenetelmistä, alkaa hahmottua, mistä pulmustutkimuksessa on kyse.
Love on tutkinut pulmusten elämän saloja muun muassa seuraamalla pitkään pesintäaikoja ja kiinnittämällä nuorten lintujen selkään lähettimiä (geo-locaters), joiden avulla hän on pystynyt seuraamaan lintujen syksyistä muuttomatkaa.
Lähetinseuranta on osoittanut, että ainakin Kanadassa pulmunen on läpeensä arktinen lintu.
– Seuraamamme pulmuset vaelsivat talveksi etelämmille alueille Kanadassa, vaikka sielläkin on kunnon talvi. Ne siis viettivät koko elämänsä talvisten olosuhteiden keskellä. Pulmunen on riippuvainen arktisen vuodenkierron keskeisistä elementeistä, ja se tekee siitä erittäin haavoittuvaisen, kun ilmasto muuttuu, Love kertoo.
Tutkija jatkaa, että arktisen luonteensa ja lyhytikäisyytensä takia pulmunen onkin kiinnostava tutkimuskohde, kun ilmastonmuutoksen pyritään ymmärtämään. Laji joutuu reagoimaan muutoksiin herkästi, ja kun sen yksilöt elävät keskimäärin vain kaksi tai kolme vuotta, niitä on helppo tutkia koko niiden elämän ajan.
Tällä hetkellä Loven tavoitteena on tutkia tarkemmin kahta keskeistä oletettua muutosta, jotka näyttävät olevan lajin taantumisen taustalla.
– Haluan selvittää, miten lämpötilojen nousu ja aikaistuneet keväät vaikuttavat pesintään ja poikasten ravinnonsaantiin. Toinen keskeinen kysymys liittyy kesien lämpötilaan. Arktisessa Kanadassa on kesäisin koettu toistuvasti päiviä, jolloin lämpötila on noussut 16:een tai jopa 18:aan asteeseen. Ovatko tuollaiset lämpötilat yksinkertaisesti liian korkeita linnulle, joka on erikoistunut elämään viileissä olosuhteissa kesälläkin? Mitä jos ne yksinkertaisesti ylikuumenevat?
Pesintäpaikkoja joudutaan etsimään yhä korkeammalta
BirdLife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi toteaa, että samat ongelmat näyttävät vaivaavan myös Suomen tuntureilla pesiviä pulmusia ja muitakin arktisia pesijöitä kuten lapinsirkkua. Ne ovat ilmaston lämmetessä heikoilla senkin takia, että ne joutuvat kilpailemaan muiden lintulajien kanssa.
Hiljattain julkaistussa kansainvälisessä tutkimuksessa tarkasteltiin seitsemääkymmentäkuutta Ruotsin ja Norjan tuntureilla pesivää lajia.
Tutkimuksen johtopäätös oli, että ilmaston muuttuessa lajien levinneisyysalueet siirtyvät vuodessa metrin verran kohti vuorenhuippuja ja tasamaalla noin kilometrin kohti pohjoista. Pulmusen ja lapinsirkun kaltaiset lajit joutuvat etsimään pesäpaikkoja yhä korkeammalta tuntureiden ja vuorten rinteiltä. Lopulta niitä vastaan tulee maailman katto.
Mitä Lehtiniemi odottaa pulmusen tulevaisuudesta Suomen tuntureilla?
– Vailla turhaa pessimismiä on valitettavasti todettava merkkien viittaavan siihen, että pulmunen katoaa Suomen pesimälinnustosta tämän vuosisadan aikana, ellei globaaleja päästöjä kyetä vähentämään. Toisin kuin vielä toistaiseksi Norjassa, meillä laji ei voi enää vetäytyä pohjoisemmaksi. Näyttää siltä, että hiljalleen pulmusen kanssa alkavat kilpailla yleislajit, joilla on edellytykset selvitä lämpiävällä planeetalla. Lopulta ne syrjäyttävät tämän arktisen pikkulinnun, lintutieteilijä Lehtiniemi toteaa.
Professori Oliver Love uskoo, että pohjoisimman Kanadan kaltaiset arktiset alueet ovat lajin viimeisiä turvasatamia. Tosin hänkään ei osaa sanoa, miltä pulmusen nykyiset parhaat pesimäalueet näyttävät vuosisadan loppuun mennessä. Loven mukaan voimme nyt vain jatkaa pulmusen kaltaisten lajien tutkimusta, sillä vain siten voimme ymmärtää ilmaston lämpenemisen moninaisia vaikutuksia syvällisemmin. Etähaastattelumme päätteeksi Windsorin yliopiston professorilla onkin ehdotus.
– Olemme perustamassa kansainvälistä työryhmää, joka voisi tehdä yhdessä pulmustutkimusta kautta pohjoisen pallonpuoliskon, koko lajin esiintymisalueella Venäjältä Pohjoismaihin ja Kanadaan saakka. Seuraava askel on ottaa yhteyttä suomalaisiin asiantuntijoihin. Toivottavasti siis palaamme asiaan tulevaisuudessa, kun olemme saaneet vastauksia kysymyksiin.
Kuinka kauan pulmunen on vielä osa Suomen luontoa?
Tuleeko pulmunen katoamaan Suomen luonnosta? Kysymys pyörii mielessäni edelleen, enkä ole varma, miten siihen tulisi suhtautua.
Skenaario on kaikessa koruttomuudessaan vaikea nieltävä. Varsinkin, jos on itse taipuvainen optimistisuuteen, haluun uskoa siihen, että voimme vielä muuttaa kuudennen sukupuuttoaallon prosessit.
Pulmunen on katoamassa linnustostamme tämän vuosisadan aikana.
Pulmusen tarina on koko arktisen alueen tarina, ja pulmunen on edelleen osa Suomenkin luontoa. Tälläkin hetkellä mustavalkoiset pulmusparvet ovat talvehtimispaikkansa jätettyään suuntaamassa kohti Suomen huippua. Sen tiedostaminen antaa toivoa.
Odotan kuumeisesti sitä hetkeä huhtikuussa, kun kuulen jälleen tuon arktisen pikkulinnun viserryksen kaikuvan Käsivarren erämaassa ja tiedän kevään saapuneen suurtuntureille.
