“Psyykkiset taidot ovat ratkaisevin tekijä huipulle murtautumisessa” – nyt ulkomaisiin huippuseuroihin psyykkiseksi valmentajaksi ponnistanut Antti Peltonen kertoo miksi

22-vuotiaana Antti Peltonen oli hukassa. Elämästä otteen saaminen tuntui vaikealta. Nuoren maalivahdin elämä oli siihen asti uhrattu vain yhdelle suurelle tavoitteelle, huippupelaajaksi kasvamiselle. Peltonen huomasi kuitenkin, ettei enää jaksa. Pettymyksiä pettymysten perään oli tullut useita.

14-vuotiaana maalivahtilupauksen perässä olivat olleet Arsenal ja Sunderland. 15-vuotiaana yläkouluikäinen Peltonen teki jo ammattilaissopimuksen Atlantikseen ja loi uraansa siitä lähtien pitkälti miesten seurajoukkueiden mukana. Veikkausliiga-debyytti tuli Jarossa 19-vuotiaana, samanikäisten maajoukkueen ykkösvahdin paikka oli hyppysissä ja hieman myöhemmin myös 21-vuotiaiden maajoukkuerinki tuli tutuksi Niki Mäenpään virkaveljenä.

Näihin lähtökohtiin nähden Peltosen lopulta pelaamat viisi Veikkausliiga-ottelua ovat kovin vähän. Taustalta ei löydy vakavia loukkaantumisia. Liigadebyytin jälkeen kaksi kautta meni penkillä, valmennuksen lupailemasta vastuusta huolimatta. Se sai Peltosen lähtemään Englantiin kiertelemään eri seuroja sopimuksen toivossa.

Turhaan.

– En yksinkertaisesti kestänyt niitä pettymyksiä enää. Se oli suurin syy ammattilaisurani loppumiselle 22-vuotiaana, Peltonen avaa.

Maaliskuussa 2025 haastatteluun istuu 40-vuotias, alasarjapelitkin jo kymmenkunta vuotta sitten taakseen jättänyt itsevarman oloinen mies. Itseluottamuksensa kanssa parikymppisenä pahasti hapuillut maalivahti on kasvanut suomalaisessa jalkapallossa psyykkisen valmennuksen ammattilaiseksi.

Peltonen on toiminut Suomessa osana sekä SJK:n että HJK:n Veikkausliiga-joukkueiden valmennustiimiä ja vuodesta 2023 alkaen työ on siirtynyt myös ulkomaille, ensin Norjan kakkostason Raufossin miesten edustusjoukkueeseen, sitten Hollannin Heerenveenin naisten edustusjoukkueeseen ja viimeisimpänä norjalaisen Tromsø IL:n akatemiaan.

Lisäksi Peltonen vastaa Palloliiton UEFA Pro -valmentajakurssin psykososiaalisista osioista yhdessä Aleksi Tossavaisen kanssa ja on mukana Suomen miesten 19-vuotiaiden salibandymaajoukkueessa. Työnkuva on monipuolinen, mutta kaikessa on lopulta kyse ihmismielen valmentamisesta.

Kuinka paljon Peltosen oma kiirastuli nuorena pelaajana vaikutti uravalintaan?

– Ihan kaikki lähti niistä kokemuksista. Olisin tarvinnut silloin tukea, mutta en sitä mistään saanut. Kaikessa on lopulta ollut kyse siitä, että olen halunnut tulla ihmiseksi, jollaista olisin itse aikanaan tarvinnut. Siinä mielessä on käynyt onni onnettomuudessa.

Peltonen kertoo aloittaneensa mielen asioiden opiskelun jo 17 vuotta sitten, pian ammattilaisuran päättymisen jälkeen.

– Aina, kun menin maajoukkueen mukaan, huomasin pääseväni flow-tilaan. Tai jälkeenpäin vasta tajusin, että kyse oli sellaisesta, koska ei silloin mistään flow-ilmiöstä puhuttu. Ja aina kun palasin maajoukkueesta takaisin seuraympäristöön, niin yhdet-kahdet treenit ehkä menivät vielä sen flow-tilan voimin, mutta sitten taso putosi. Ja aloin koko ajan enemmän miettiä, että mikä juttu tämä nyt oikein on. Ei kukaan sitä minulle 2000-luvun alussa osannut avata.

Pohdiskelu ja opiskelu alkoivat tuoda uudenlaista näkökulmaa asioihin, mikä lopulta havahdutti Peltosen ajattelemaan koko jalkapalloa aivan eri tavalla. Vaikka ammattilaisura oli päättynyt, palasi maalivahti vielä useammaksi kaudeksi toimituspaikalleen, tällä kertaa Suomen alasarjoihin, enimmäkseen Kakkoseen. Siellä hän alkoi testata oppimaansa käytäntöön – itsellään.

– Nuorempana olin ollut todella kova jännittämään otteluita. Matsipäivät olivat älyttömän rankkoja, kun lähdin lataamaan itseäni jo edellispäivänä. Oli valtavasti erilaisia rutiineja ja tapoja, pakonomaisuuttakin, mikä on jalkapalloilijoilla hyvin yleistä. Asioita opiskeltuani tajusin, että minähän haen näillä kontrollin tunnetta ulkoisesti, kun se kontrolli pitää löytää sisäisesti.

– Onnistuin sitten kääntämään asian niin, että aloin ajattelemaan ottelua vasta alkulämmittelyyn mennessäni. Pelipäivästä tuli oikeasti juhlapäivä. Tajusin olleeni aiemmin aivan puhki matsipäivänä jo ennen ottelun alkamista.

Kysyn, mitä Peltonen tarkoittaa ulkoisen kontrollin kääntämisestä sisäiseksi. Ja kuinka se tapahtuu?

– Ensinnäkin, aloin tietoisesti jättää pois niitä lukuisia rutiineja ja jopa jonkinlaisia pakkotoimintoja, joita minulla oli ollut melkein 20 vuotta. Sellaisia, joilla ei oikeasti ollut lopulta merkitystä pelisuoritukseen. On tärkeä erottaa hyödylliset rutiinit, jotka menevät selkäytimeen automaatiotasolle.

– Sellaisia kuten järkevät valinnat otteluun valmistautuessa ja lämmitellessä ja sitten sellaiset, joilla ei ole oikeaa merkitystä: kumpi sukka laitetaan ensin, tai että pitää saada sata koppia putkeen alkulämmittelyssä ennen seuraavaa juttua. Jälkimmäiset voivat olla enemmänkin pinttyneitä uskomuksia tai pahimmillaan pakko-oireita, joita ihmisillä herkästi on.

– Sisäinen kontrolli on keskittymistä esimerkiksi minun tärkeimpiin tavoitteisiini kentällä. Mitä minulta odotetaan missäkin tilanteissa? Ja mitkä ovat vahvuuteni? Jokainen pelaajahan pyrkii hakemaan itselleen itseluottamusta, mutta on iso ero, tapahtuuko se ulkoisen vai sisäisen kontrollin kautta.

Peltonen kertoo esimerkin oman vahvuusajattelunsa muutoksesta, ja siitä, kuinka ison eron se teki hänen omassa pelaamisessaan maalinsuulla.

– Kakkosessa aloin tarkoituksellisesti kokeilla, pystynkö tekemään heikkouksistani vahvuuksia. Esimerkiksi keskityspallot ja yksi vastaan yksi -vastaantulot olivat olleet selkeitä heikkouksiani. Voisinko muokata heikkouksiani pelkästään omaa psyykettäni, ajatuksiani ja fysiologiaani työstämällä?

– Ihmisillä on hirveän vahva käsitys, mitkä ovat heikkoutemme. Meidän sukupolvelle jo koulussa tehtiin selväksi, että “hei, olet tässä huono!”, kun tutkimusten mukaan 70 prosenttia työskentelystä pitäisi olla vahvuuksien kanssa toimimista. Monesti se on toisinpäin. Kun aloin itse työstää pääni sisässä esimerkiksi niitä yksi vastaan yksi -tilanteita, niin uskalsin mennä niihin aivan eri tavalla, aloin jopa nauttia niistä. Otin monia sellaisia kiinni pelkästään psyyken muutoksella. Ja aiemmin pelottavia keskityspalloja olin jo melkein kuudentoista rajalla valmiiksi odottamassa.

Peltosen muistelusta avautuu mielenkiintoinen näkökulma, psyyken vaikutus pelaajan tekemiseen. Hänen mukaansa sillä voi olla valtava vaikutus suoritustasoon. Toinen esimerkki on hyvin samankaltainen, mutta huomattavasti tuoreempi, alle kahden vuoden takaa Norjasta.

– Meillä oli Raufossissa hyökkääjä Andreas Helmersen, joka oli ollut aikanaan jopa Erling Haalandia lahjakkaampana pidetty nuori lupaus. Hänen uransa oli ajautunut loukkaantumisten takia sivuraiteelle ja hän haki kakkostasolta uutta vauhtia. Kun minut palkattiin Raufossiin, oli toinen päätehtävistäni saada ykköshyökkääjä Helmersen tekemään maaleja. Hän oli aivan lukossa, tehnyt siihen mennessä siellä yksi tai kaksi maalia.

– Juttelin Helmersenin kanssa ja huomasin, että hän on vahva ja kunnianhimoinen pelaaja ja pystyy ottamaan tiukkaa palautetta vastaan. Kysyin, että saanko sanoa suoraan ja sain. Näytin klippejä hänen pelitilanteistaan, joissa hän jätti yksi vastaan yksi -tilanteita kesken, arkaili. Tai kohdehyökkääjänä pelatessaan hän ei yrittänyt hypätä kunnolla pääpalloihin. Tai ison maalipaikan hukattuaan hän naureskeli, peitti sillä selvästi omaa epävarmuuttaan ja itseluottamuksen puutettaan.

Peltonen oli arvioinut, että tämä pelaaja kestää karun tilannekatsauksen ja palautteen.

– Nostin nämä käytösmallit esiin ja sanoin, että jos olisin sinä, en olisi kovin tyytyväinen tuohon kehonkieleen ja tekemiseen. Tiesin taustan, joten osasin sanoa, että pystyt paljon parempaan. Ja että nyt rajoitat itseäsi, olet kuoressa etkä ollenkaan vapautunut. Keskustelumme jälkeen Helmersen totesi, ettei halua enää koskaan nähdä tällaisia klippejä. Tilanteen havaitseminen oli kova paikka hänelle, mutta teimme diilin, minkä pitää muuttua.

– Sovimme keskustelun lopuksi, että hänellä on jatkossa kentällä vain yksi tavoite: joka kerta, kun hän on pallossa tai pyrkii siihen, hän haluaa olla vaarallinen. Se olisi hänen mindsetinsä.

Helmersenin ura alkoi kääntyä takaisin nousuun ja loppukaudesta maaleja syntyi kovaan tahtiin. Seurasi siirto isompaan seuraan ja sieltä vielä isompaan, pääsarjan Bodø/Glimtiin. Viime marraskuussa Helmersen juoksi Old Traffordin nurmelle Eurooppa-liigan vierasottelussa.

Metodi Helmersenin kanssa oli siis pitkälti sama, jota Peltonen kokeili itsellään vielä pelatessaan maalivahtina. Ihmisen omien, monesti syvään pinttyneiden ajatus- ja uskomusmallien muokkaaminen.

– Aika vähän keskustellaan siitä, kuinka paljon ihmisen omien uskomusmallien muutos voi vaikuttaa pelaamiseen. Kun sain aikanaan itselleni mindsetin, että voitan jokaisen yksi vastaan yksi -tilanteen, aloin mennä niihin rohkeammin, aggressiivisemmin, levitin kroppani paremmin, olin nopeampi ja päättäväisempi. Yhtäkkiä aiemmasta heikkoudesta tuli vahvuus ja aloin nauttia tilanteista. Kun ihmisten uskomuksia pystyy muuttamaan, pystyy muuttamaan heidän toimintaansa.

– Uskomukset ovat voimakkain ihmisen käytöksen ennustaja. Kaikki lähtee omista ajatusmalleista, ja monella ne ovat tosi rajoittavia. Ajatellaan liikaa, missä en ole hyvä, onko minulla mahdollisuuksia, mitä muut ajattelevat minusta, asioita, jotka eivät ole kontrollissamme – tai sitten keskitytään vain liikaa joko tulevaan tai menneeseen. Ja virheet! Niihin keskittyminen ja suhtautuminen on tosi iso juttu; näkeekö ne negatiivisesti toimintaa, suorituskykyä, itseluottamusta ja tuloksia rajoittavana tekijänä vai positiivisesti omaa oppimista, kasvua ja kehitystä mahdollistavana tekijänä.

Peltosen psyykkisen valmentamisen työ ei koostu pelkistä henkilökohtaisista keskusteluista pelaajien kanssa. Ne ovat toki yksi roolin ydinalueista, ja muun muassa juuri uskomusmallejaan käsittelevät Peltosen kanssa myös muut seuratoimijat, kuten urheilutoimenjohtaja, päävalmentaja ja koko valmennustiimi. Kuitenkin, hän on aktiivisesti mukana myös joukkueen kollektiivisessa toiminnassa.

– Esimerkiksi Tromssassa halutaan avata peliä paljon lyhyellä, joten käsittelemme sitten maalivahtien kanssa ajatus- ja uskomusmalleja siitä, haluammeko maalivahdin ajattelevan peliä avatessaan, että hän vain haluaa purkaa pallon vai luoda jo ketjua joukkueen maalintekoon.

– Tai yleisellä tasolla, maalivahtien kanssa kehitetään usein oman boksin tai isomman tilan puolustamisen ominaisuutena itseluottamusta ja rohkeutta. Tai sitä, mikä on keskittymiskyky peliä avatessa tai miten maalivahti kommunikoi siinä tilanteessa, koska sekin on psyykkinen taito.

– Myös energian käyttö on sellaista, ihmismieleen liittyvää; peliä avatessa haluamme olla joukkueena rauhallisia, mutta kun puolustamme omaa boksia tai hyökkäämme vastustajan boksiin, haluamme olla aggressiivisia.

Andreas Helmersenin itseluottamuksen palauttaminen oli siis Peltosen toinen päätehtävä Raufossissa. Toinen oli koko joukkueen mielentilan kääntäminen. Peltonen haluaa korostaa, että pelaajat pelasivat kentällä, mutta joka tapauksessa joukkueen menestys parani selvästi miehen otettua metodejaan käyttöön koko joukkueen kanssa. Ennen Peltosen saapumista joukkue oli kahdeksan ottelun voitottomassa putkessa, Peltosen aloitettua Raufoss voitti seuraavista kahdeksasta pelistään kuusi ja pudotti Norjan cupissa pääsarjaa johtaneen Vikingin.

– Halusin ennen kaikkea kääntää katseita pois siellä vallinneesta välttämiskäyttäytymisestä. Joukkueessa oli vallalla pienen seuran mentaliteetti, uskomusmalli: “ei meidän tarvitse voittaa vieraissa tai edes saada pisteitä. Luonnonnurmella ei saada pisteitä.” Pelaajat näyttivät olevan vain tyytyväisiä siihen, että saivat pelata kakkostasolla ja että eivät hävinneet pahasti.

– Lähdin viemään fokusta itse suoritukseen sarjataulukon tuijottamisen sijaan. Aivan kuten yksilöiden kanssa: mitkä ovat tärkeimmät pelitehtävät ja omat vahvuudet? Ja että aletaan oikeasti käyttää niitä. Kaikki lähti tunteiden herättämisestä, vaikka viesti ei alussa mitään kivaa kuunneltavaa ollutkaan. Tein selväksi, että nykyinen ajatusmalli on haitallinen, se ei riitä. Olin hyvin rehellinen siitä, mitä näin joukkueen arjessa ja toimintakulttuurissa, siinä miten ihmiset ajattelivat ja kommunikoivat.

Kuten todettua, Peltosen työnkuva psyykkisenä valmentaja on hyvin monisäikeinen. Yksilön ja joukkueen pelisuoritusten psykologisen aspektin arvioimisen ja valmentamisen lisäksi hän observoi harjoituksia ja otteluita, ylipäätään joukkueen arkea. Hän on ollut mukana pohtimassa ja laatimassa seurojen arvoja ja toimintatapoja sekä haastattelemassa rekrytointivaiheessa seuraan tyrkyllä olevia henkilöitä.

Pelaajilta kerätään viikoittain dataa erilaisin itsereflektioon perustuvin työvälinein. Tromssassa jokaiselle pelaajalle rakennetaan oma pelaajaprofiili, joka muokkautuu ja kehittyy koko ajan.

– Arvioimme, mitkä psyykkiset ominaisuudet ovat tärkeitä liittyen joukkueen pelitapaan ja koko seuran identiteettiin. Niitä sitten lähdemme vahvistamaan.

Peltonen pitää työnsä kulmakivenä sitä, että hän on helposti lähestyttävissä kaikille seuran henkilöille.

– Monissa isoissa seuroissa Euroopassa on urheilupsykologit, jotka voivat toimia joukkueen arjesta hyvinkin erillään, eri paikassa. Kynnys hakeutua heidän juttusilleen voi olla korkeampi. Olen itse halunnut tehdä asioita eri tavalla, olla osa valmennustiimiä ja tehdä hommasta sitä kautta helposti lähestyttävää. Haluan, että kaikki tuntevat minut ja minä kaikki. Olen vähän niin kuin ulkopuolisena sisällä. Se, että kohtaamisista tulee luonnollisia, on osa pelaajakehitystä.

Kysyn työn luottamuksellisuudesta. Psykologin työssä vaitiolovelvollisuus on itsestään selvä asia, mutta entä psyykkisenä valmentajana toimiessa?

– Kaikki, mitä juttelen pelaajan kanssa on luottamuksellista. Mutta jos yhdessä pelaajan kanssa päätämme, että infoamme keskusteluista muuta valmennustiimiä, on asia silloin ok. Yksikään pelaaja ei ole sanonut, että älä kerro päävalmentajalle, että keskustelimme. Olen pyrkinyt normalisoimaan mielen asioista keskustelua, tekemään siitä osan pelaajakehitystä. Helposti lähestyttävyys mahdollistaa myös mielen asioiden ennaltaehkäisevän kulman. Niistä voi jutella matalalla kynnyksellä, jo ennen kuin asiat ovat päässeet huonoon jamaan.

Viime vuosina on nähty kriittistä keskustelua urheilumaailmassa lisääntyneiden psyykkisten valmentajien ja mentaalivalmentajien toimenkuvista. Ne kun eivät ole nimikesuojattuja, eli kuka tahansa voi sellaiseksi julistautua. Mitä Peltonen ajattelee ilmiöstä yleisellä tasolla? Näkeekö hän mahdollisia uhkakuvia?

– Kyllä se maailma voi olla villi. Juuri siksi teen myös omaa koulutustyötä, jonka kautta olen kouluttanut yli 600 psyykkistä valmentajaa. Teen kaikkeni, että hekin, jotka eivät halua lähteä opiskelemaan mielen asioita pitkälle tielle yliopistoon, saisivat mahdollisimman hyvän koulutuksen. Että olisi varmuutta tehdä sitä työtä ja myös autettavilla ihmisillä sellainen tunne, että nämä ihmiset eivät puhu mututuntumalla.

– Kaikennäköiseen on tällä alalla törmännyt. Yleensä se menee niin, että mitä vähemmän tietää, sitä enemmän luulee tietävänsä. Ihmismieli on hyvin kompleksinen juttu.

Peltonen opiskelee parhaillaan itse englantilaisessa yliopistossa psykologiksi ja urheilupsykologiksi, mutta ei omien sanojensa mukaan ole edes varma, esittäytyykö hän valmistuttuaan pelkästään kyseisellä nimikkeellä. Psyykkinen valmentaja saattaa jäädä käyntikorttiin.

Nimikesuojattomassa toimenkuvassa työskentelevällä ihmisellä on Peltosen mukaan iso vastuu. Ja on äärimmäisen tärkeää erottaa psyykkinen valmennus psykiatrisesta tuesta.

– Asia, josta olisin oikeasti huolissani on se, että kuka tahansa voi kutsua itseään terapeutiksi. Siinä viitekehyksessä kun ollaan kuitenkin monesti tekemisisissä esimerkiksi traumojen, akuuttien häiriöiden ja mielenterveysongelmien kanssa.

– Ja kun aletaan puhua mielenterveyden ongelmista, on silloin meillä asian tunnistamisessa iso, iso vastuu. Me emme ole psyykkisessä valmentamisessa tekemisessä niiden kanssa, sitä haluan korostaa. Tämä on sananmukaisesti valmentamista, jossa pääpaino on ihmisen itsetuntemuksen ja psyykkisten taitojen lisäämisessä, tavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa, toiminnan muuttamisessa ja suorituskyvyn parantamisessa.

– On oltava hyvin tarkkana, missä oman ammattitaidon ja auttamisen rajat menevät. Jos mennään mielenterveysongelmiin tai akuutteihin tilanteisiin, tulee henkilö ohjata heti oikean avun piiriin.

– On myös tosi tärkeää, että työ on tutkittuun tietoon perustuvaa. Siihen myös oman yritykseni koulutustoiminta perustuu. Saimme juuri ylemmän AMK-pätevyyden, mikä tuo lisää vakuuttavuutta kaikkeen tekemiseen.

Jalkapallomaailman ulkopuolella Peltonen tekee yrityksessään psyykkisen valmennuksen koulutusta kaikenlaisille ihmisille, hänen sanojensa mukaan helikopterilentäjistä parturi-kampaajiin. Koulutuksia ovat käyneet myös monet psykologit ja psykoterapeutit. Osa ihmisistä kouluttautuu ainoastaan itsensä kehittämisen ja tuntemisen vuoksi.

– Jokaisen ihmisen pitäisi saada työkaluja psyykkiseen työskentelyyn, työelämään, sosiaalisiin suhteisiin ja itsensä kanssa olemiseen. Ennaltaehkäisevä näkökulma on tärkeä, koska sillä voi luoda puskuria, jotta mielenterveysongelmia ei tulisi niin herkästi.

Peltonen on opiskellut psyykeen liittyviä asioita urheilijan näkökulmasta 17 vuotta. Sen aikana ajatusmaailmassa Suomessa on muuttunut paljon.

– Hyvä esimerkki on, kun pyrin pääsemään aikanaan SJK:hon töihin, niin siinä kesti kaksi-kolme vuotta. Jostain olin saanut fiiliksen, että haluan siellä työskennellä ja vanha pelikaverini Chris Cleaver oli siellä Simo Valakarin kakkoskoutsina, häntä pommitin. Seurasta sanottiin koko ajan, että ei ole joko rahaa, kiinnostusta tai tarvetta. Sitä kuuntelin sen pari-kolme vuotta, kunnes Chris otti yhteyttä, että yksi pelaaja tarvitsisi jeesiä eikä heillä ole ketään, joka asiasta ymmärtäisi. Pelaajan kanssa tuli hyviä tuloksia ja sain sitten lopulta pestin valmennustiimiin.

– Aina kaikilla, jotka lähtevät ensimmäisenä jotain hommaa tekemään, on alkuun vaikeaa. Ensimmäinen mentorini sanoi minulle, että kun lähtee uutta tekemään, se tapahtuu kolmessa vaiheessa. Ensin sinulle nauretaan, sitten sinua aletaan kyseenalaistaa ja kun jaksat jatkaa, niin lopulta rooliasi pidetään itsestään selvänä.

Peltonen oli Suomen ensimmäinen jalkapallojoukkueen valmennustiimissä vakituisena toiminut psyykkinen valmentaja. Vaikka hän raivasi tietä, on tilanne Suomessa nykypäivänä silti yhä kaukana ihanteellisesta.

– Suomessa piti vuosikausia perustella, miksi tämä työ on tärkeää ja pitää edelleen. Vaikka mielen asioita on pyritty normalisoimaan, liittyy niihin edelleen stigmaa. En tiedä, onko Suomessa nytkään yhdenkään joukkueen jokapäiväisessä arjessa psyykkistä valmentajaa tai psykologia.

– Voi olla, mutta en tiedä yhtäkään. Jos käyn keskustelua seurojen kanssa, niin vastaus on aina, että tämä psyykkinen puoli on kaikkein tärkeintä. Sitten, kun kysyn paljonko he ovat asiaan panostaneet käytännössä, niin vastaus on ettei yhtään. Asian merkitys ymmärretään, mutta se ei näy resursseissa. Enkä tiedä, koska se tulee muuttumaan.

Kontrasti ulkomaille on valtava.

– Kun aloitin ensimmäisen kerran Norjassa, kysyin aluksi seuran urheilutoimenjohtajalta, kuinka paljon heillä on resurssia psyykkiseen valmennukseen. Hän naurahti, että meillä eivät ammattilaisseurat saa edes lisenssiä, jos psyykkiseen valmennukseen ei ole nimettynä tekijöitä. Kaikilla seuroilla on. Se on itsestäänselvyys. Ruotsissakin on ollut käytössä urheilupsykologeja niin seuroissa kuin maajoukkueissa iät ja ajat. Svennis Erikssonilla oli jo sitä resurssia IFK Göteborgissa yli 40 vuotta sitten. Suomessa kesti 2010-luvun puoliväliin, että saatiin ensimmäiset.

Mitä asioita Peltonen pitää tärkeimpinä koviin ulkomaisiin ympäristöihin pyrkiessä ja lähtiessä?

– Kaikki lähtee rehellisyydestä, aitoudesta ja pyyteettömästä välittämisestä. Ilman niitä ei olisi mitään. Etenkin, kun menee ulkomaille. Jos lähtee vieraaseen, kovaan jalkapallokulttuuriin, täytyy suomalaisen valmentajan perustella todella hyvin, miksi hän sinne tulee ja mitä tekemään. Ja vielä paljon enemmän, jos on psyykkinen valmentaja.

– Kun näytät, että välität, voit myös vaatia paljon. Jos et itse välitä, et voi vaatia sitä muilta. Homma on ihmisten lukemista. Tunne ihmiset, joiden kanssa työskentelet: kuinka he reagoivat, mitkä heidän taustansa ovat, millaiset luonteet. Vaikka kaikki työni perustuu tutkittuun tietoon, on jokainen ihminen erilainen. Ympäristö ja kulttuuri on pakko tuntea.

– Esimerkiksi yhdessä ulkomaisessa seurassa päävalmentaja sanoi, että pelaajia pitäisi saada käyttämään vähemmän puhelinta. Se lähestymistapa oli aivan erilainen paikallisten pelaajien kuin muualta päin maailmaa tulleiden kanssa. On oltava koko ajan tosi läsnä ja auki, herkällä korvalla. Yhteenkään tilanteeseen et voi mennä niin, että “mä toimin nyt näin”. On aistittava.

Vaikka luulenkin jo saaneeni vastauksen seuraavaan, ennen haastattelua kirjoittamaani kysymykseen, esitän sen vielä silti. Voiko jalkapallossa saada psyykeen valmentamisesta merkittävää kilpailuetua?

– Kyllä voi. Olen jutellut esimerkiksi suuren osan Suomen kultaisen sukupuolen pelaajien kanssa. Heidän, jotka pelasivat Euroopan huippusarjoissa. Yksi kysymyksistäni on ollut, mikä on heidän mielestään se viimeinen ero ottaa ratkaiseva askel absoluuttiselle huipulle valtavasta pelaajamassasta. Jokainen on vastannut, että psyyke. Se, kenellä on paras pääkoppa.

– Monesti on ajateltu, että sitä joko on tai ei ja kyllä, toki on synnynnäisiä ominaisuuksia, ympäristötekijöiden vaikutusta ja niin edelleen. Olisin kuitenkin täysin sokea, jos en näkisi, kuinka paljon mielen valmentamisella voi saada kilpailuetua, jos sen tekee systemaattisesti ja laadukkaasti.

– Kuten jo sanoin, käytän näitä metodeja myös itseeni. Siihen, miten kehityn ihmisenä, tulen paremmaksi ammattilaiseksi ja pääsen sitä kautta erilaisiin uusiin paikkoihin työskentelemään. En ole vain joku tyyppi, joka puhuu jostain ylhäältä norsunluutornista. Olen myös nähnyt, kuinka iso vaikutus pelaajien ja joukkueiden tuloksen tekemiseen näillä asioilla on.

– Esimerkiksi HJK:ssa sain kolmen vuoden ajan jokaikinen maanantai puolitoista tuntia tehdä omia juttujani koko joukkueen kanssa ja lisäksi olin joka päivä arjessa mukana. Koskelan Tonin johdolla siellä kyllä otettiin maksimit irti tuloksellisesti, tuli mestaruuksia ja eurolohkopaikkoja. Siitä tuli sitten fiilis, että nyt on momentum hyödyntää tämä menestys ja päästä ulkomaille.

Millaisen ydinviestin Antti Peltonen haluaa loppuun lähettää suomalaiselle jalkapalloväelle omasta professiostaan käsin?

– Siellä, missä on ihmisiä, on ihmisten aivot. Ja siellä tarvitaan mielen taitoja. Kultaisen sukupolven kanssa käydyissä keskusteluissa nousi toistuvasti esiin, että viimeinen silaus huipulle pääsystä on 80-90-prosenttisesti kiinni psyykeestä. Emme puhu kovin mitättömästä asiasta. Se ei sulje pois muita osa-alueita, joita kehittää.

– Urheilijan kehitys on aina kokonaisvaltaista, kaikki asiat kulkevat käsi kädessä. Psyykkinen puoli on joka tapauksessa olemassa. Joko toimit sen suhteen tiedostamattomalla tasolla, jolloin todennäköisesti estät käyttämästä koko potentiaaliasi tai sitten voit tietoisesti kehittää sitä puolta, aivan kuten teknisiä, taktisia tai fyysisiä ominaisuuksia.