Psykopolin sairaanhoitajan sanat auttoivat irti itseinhosta – Nyt Hanna Toivonen on valmis pitämään elämänsä reivit Oopperatalolla
Kun magneettitehtaalla kasvanut Hanna ”Hanu” Toivonen, dj hapan korppu, sai apua diagnoosiinsa, hän oppi päästämään irti itsevihasta. Hän sai myös rohkeutta hypätä täysipäiväiseksi dj:ksi.
Vielä reilu kolme vuotta sitten Hanna ”Hanu” Toivonen itki keikkoja edeltäneet yöt stressiään ja nukkui vähäiset unensa koiranpedissä studiolla. Vaikka takana oli jo useampi vuosi dj-uraa, häntä ahdisti ja päässä pyöri itsetuhoisia ajatuksia. Hanu pohti, voisiko auto ajaa hänen ylitseen, ettei hänen tarvitsisi mennä keikalle nolaamaan itseään.
– Ajattelin aina, että tämä on mun vika keikka.
Mutta aina tuli uusi keikkapyyntö, johon hän suostui. Jotenkin hän jaksoi toivoa, että vielä koittaisi esiintyminen, jonka jälkeen hän ei enää ruoskisi itseään niin ankarasti. Vaikka yleisö nautti, mikään ei riittänyt itselle.
– Elin sellaisessa harhaluulossa, että kun on aina ollut vähän huonompi kuin muut, pitää olla vähän parempi kuin muut, hän sanoo.
Nyt Hanu istuu Helsingin Oopperatalon päälämpiössä ilman itsevihan taakkaa harteillaan. Hän on innoissaan, sillä 11. huhtikuuta ensi-iltansa saa T(r)anssi-balettikokonaisuus, jonne on tilattu teos myös häneltä. Hanu eli dj hapan korppu vastaa sekä tapahtuman etkoista että jatkoista järjestämällä reivit juuri tässä tilassa, päälämpiössä.
Reivien ja baletin yhdistäminen tuntuu äkkiseltään yllättävältä vedolta. Suomen kansallisbaletin taiteellinen johtaja Javier Torres toteaa uusien ja nuorempien yleisöjen tavoittamisen kuuluvan Suomen kansallisoopperan uuden strategian tavoitteisiin. T(r)anssi-ilta on yksi tapa saavuttaa tavoitteet.
Hanun mielestä tilaisuus on kuin häntä varten tehty. Peruskoulun toiselta luokalta lähtien musiikkiluokkaa käyneenä hänellä on klassisen musiikin koulutusta. Nyt se lyö kättä reivien kanssa. Viisi vuotta sitten hän olisi todennäköisesti itkenyt kauhusta ja pyytänyt jonkun muun esiintymään puolestaan, mutta nyt hän on valmis.
Hanua ei jännitä, miten yleisö ottaa hänet vastaan Oopperatalolla. Oopperatalo on taidetalo ja taiteen kuuluu ravisuttaa ihmisiä, Hanu huomauttaa. Pelkillä klassikoilla ei luoda ahaa-elämyksiä.
– Miten se sanotaan… Taiteen tehtävä on rauhoittaa niitä, jotka ovat kauhistuneita ja kauhistuttaa niitä, joilla on rauhallinen olo. Olen tosi ylpeä Oopperatalosta, että sellaisesta pönötysasenteesta uskalletaan päästää vähän irti. Tämän hetken Suomessa on tärkeää, että korkeakulttuuri ja alakulttuuri tekevät yhteistyötä.
Mutta miten hän päätyi uransa huipulle? Minne jäi sitä jarruttanut itseviha?
”Mä oon tehnyt sut sellaisen linnakundin kanssa, sä olet vaan mummolla välillä hoidossa.”
Tuusulasta kotoisin oleva Hanu on kirjaimellisesti tehtaassa kasvanut. Hänen vanhemmillaan oli metalli- ja magneettialan yritys, jonka 2000-neliöisen tehtaan yhdessä nurkassa oli Toivosen perheen koti. Hanu asui siellä 18-vuotiaaksi asti.
– Oli helppoa muuttaa sieltä Helsinkiin ratikoiden paukkeeseen, koska olin joka päivä herännyt siihen, että työntekijät tulivat viideltä kolistelemaan tehtaan puolelle.
Tehdasalueella ei ollut puistoja eikä kiikkuja, eivätkä jäätelöautot ja virpojat eksyneet sinne. Niiden sijaan oli paljon asfalttia ja tilaa leikkiä sekä käyttää mielikuvitusta. Halloween-bileet saivat oman mausteensa, kun Hanu pääsi kavereineen taskulamppujen kanssa pimeään, usvaiseen halliin kuuntelemaan, kuinka jostain tipahteli vesipisaroita maahan. Muita ohjelmanumeroita ei tarvittu.
Nykyään tehdasta pyörittää Hanun vanhempi sisko – hän, joka hoiti viisihenkisen perheen iltatähdeksi syntynyttä Hanua paljon tämän ollessa lapsi.
– Sisko kertoi mulle aina sellaista tarinaa, että ”mä oon oikeesti synnyttänyt sut, mä oon tehnyt sut sellaisen linnakundin kanssa, sä olet vaan mummolla välillä hoidossa”. Lapsena uskoin sen! Se oli sen takia hyvä, koska hänen omat lapsensa ovat mun ikäisiä ja olin täti jo puolitoistavuotiaana. Tunsin kuuluvani samaan katraaseen. Ehkä ala-asteen lopussa olin, että kertokaa nyt, kumpi on oikea äitini.
Hanu oli vilkas lapsi, joka tykkäsi rummutella sormillaan kaikkea, mikä oli rummuteltavissa. Koulussa hän oli se, joka istui jälki-istunnoissa, koska oli ”vähän hulivili” ja unohteli milloin tehdä tehtävät, milloin koulukirjat kotiinsa. Hanu tunsi olonsa muita huonommaksi.
Hän kävi musiikkiluokkaa ja soitti luokan erikoisuuteen kuuluneessa nokkahuilukuorossa. Enemmän häntä olisi kuitenkin kiinnostanut rytmit, joihin viereisen luokan poikien opettaja keskittyi. Joskus Hanu jäi salaa kuuntelemaan oven taakse lumoutuneena, miten siellä rummuteltiin. Olisipa olemassa rummutukseen keskittyvä musiikkilaji, hän haaveili tuolloin.
15-vuotiaana se viimein tapahtui. Hanu harrasti ratsastusta ja netin hevosfoorumilla tuli vastaan keskusteluketju, jonne sai vinkata ”outoa mutta hyvää musaa”. Ensimmäisenä listalla oli alankomaalainen tuottaja Spor ja kappale Supernova.
– Ne kaikki, mitä olin rummuttanut, kaikki rumpukuviot… Joku oli tehnyt niistä oikean musiikkigenren! Ensin kuuntelin ihan ihmeissäni. Kun painoin replay, aloin itkeä. Se oli niin sykähdyttävää – että tällaista musiikkia on tehty, tähän liittyy kokonainen yhteisö, en ole yksin ajatusteni kanssa.
Se genre on drum and bass, elektronisen musiikin tyylilaji, joka sai alkunsa 1990-luvulla. Siitä muodostui Hanulle nopeasti tärkeä asia, myöhemmin ammatti. Oli kuitenkin rämmittävä pitkä matka, että hän pystyi nauttimaan työstään kunnolla.
Kuusi vuotta sitten Hanu joutui astelemaan Kalasataman psykopolin kynnyksen yli, koska oli niin loppu, masentunut ja ahdistunut. Yliopisto-opintojen tuoma taakka ajoi Hanun siihen pisteeseen. Hän oli ollut yllättynyt ja onnellinen, että ”unohtelevana hulivilinä” pääsi opiskelemaan biologiaa huippuyliopistoon 19-vuotiaana. Kävi kuitenkin niin, että hän innostui vähän liikaakin ja haali itselleen erilaisia vastuita ja kursseja valtavan nipun. Hän yritti jopa opiskella kaksikielisen tutkinnon, vaikka hänellä ei ole ruotsinkielistä taustaa.
– Se meni sellaiseksi ahneeksi suorittamiseksi.
Ja kun tekemistä oli paljon, eikä tentteihin menoon ollut enää energiaa, hän tunsi jäävänsä koko ajan muista jälkeen. Kaiken selitti myöhemmin ADHD, joka diagnosoitiin opiskeluaikana.
Oman solmunsa mukaan toi juuri se tärkein – musiikki.
”Hän opetti, miten voin pelastaa itse itseni.”
Yliopistossa Hanulle avautui mahdollisuus kokeilla siipiään dj:nä vuosittain järjestettyjen elektronisen musiikin tapahtuman, Happobileiden, kautta. Siellä levyjä pääsivät soittamaan myös koulun omat opiskelijat. Hanu tarttui mahdollisuuteen tosissaan ja opetteli soittamaan levyjä dj-opettajan avulla.
Paneutunut valmistautuminen ja odotukset keikan suhteen eivät kuitenkaan kohdanneet todellisuuden kanssa. Hanu kuvailee kokemusta kauheaksi. Hän tiesi, että opiskelijat olivat tottuneet toisenlaiseen, perinteisempään bilemusiikkiin, mutta Hanu otti silti itseensä, kun yleisö ei haltioitunutkaan hänen soitostaan.
Hän kävi psykopolilla neljän vuoden ajan kerran kuukaudessa keskustelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan, ”maailman ihanimman Kirsin”, kanssa.
– Hän ei pelastanut mua, mutta hän opetti, miten voin pelastaa itse itseni. Hän antoi elämänmittaiset viisaudet.
Sairaanhoitaja sanoi Hanulle, ettei yksikään hänen potilaistaan ollut hyötynyt itsevihasta. Hanu oli ajatellut, että itseviha oli kuin moottori, joka toi energiaa ja joka opetti olemaan parempi. Oli vaikeaa päästää irti sellaisesta harhaluulosta. Meni kaksi vuotta, että myötätunto omaa itseä kohtaan alkoi lopulta heräillä.
Masennus ja ahdistus alkoivat hellittää, kun Hanu alkoi saada oikeanlaista hoitoa ADHD:hen. Diagnoosin aiemmin tehnyt lääkäri oli myöntänyt suoraan, ettei aihe ollut hänelle tuttu. Se näkyi myös hoito-ohjeessa: syö lääkkeitä yliopiston ajan.
Psykiatrisen sairaanhoitajan ja myöhemmin myös terapeutin kautta Hanu koki saavansa sitä, mitä oikeasti tarvitsi – työkaluja arkeensa. Hän sai ymmärryksen siitä, ettei hänen tarvitse ahtautua yhteiskunnan luomaan prototyyppiin ihmisestä.
Hanu sai hoitajalta myös rohkeutta hypätä kunnolla musiikin vietäväksi. Hänestä tuli täysipäiväinen dj hapan korppu, ja opiskelut saivat jäädä.
– Kun tajusin, etten tule tekemään suuria tieteen löytöjä yliopiston kautta, niin tajusin, mikä on yhtä tärkeää kuin tieteen ja työn tekeminen – lepääminen ja vapaa-aika. Haluan olla se, joka saa ne ihmiset, jotka tekevät niitä tärkeitä töitä, unohtamaan hetkeksi ne asiat.
– On ollut ihanaa, kun ihmiset ovat tulleet sanomaan, että on ollut rankka viikko töissä tai perheen kanssa, mutta mun setti ja dj-esiintymisenergia saivat heidät miettimään, että vitsi, elämä onkin ihan hyvää. Se taas tuo mulle olon, että mun työ on tärkeää.
Hanna ”Hanu” Toivonen
Syntynyt: 31.7.1992 Tuusulassa.
Asuu: Helsingissä.
Perhe: Äiti, isä, kaksi vanhempaa siskoa ja siskon neljä lasta. Elämänkumppani.
Ajankohtaista: Esiintyy Oopperatalolla 11.4. ensi-iltansa saavan T(r)anssi-balettikokonaisuuden yhteydessä nimellä dj hapan korppu.
