Presidenttiehdokkaan täytyy kestää myös merivettä ja naurua
Entisaikaan presidentiksi haluavista ilmestyi satiirisia presidenttipeli-kirjoja. Ei enää. Nyt media, some ja muut poliitikot nostavat surutta esiin jokaisen ehdokkaan ei-niin-mairittelevatkin puolet. Ja se on oikein, sillä presidenttiys ei ole vain politiikkapuhetta, kirjoittaa toimituspäällikkö Samuli Isola.
Suomen pitkäaikaisin presidentti on eronnut. Yllättyneillä puoluejohtajilla on edessään vaikea tehtävä, uuden presidentin etsiminen. (--) Panoksena on Suomen ulkopoliittisen aseman turvaaminen ja pelinappuloina joukko itseensä uskovia suomalaisia poliitikkoja. Näin luki vuonna 1978 ilmestyneen U.E. Moisalan satiirisen Presidenttipeli-romaanin takakannessa.
Kului kolme vuotta ja ilmestyi Helsingin Sanomien politiikan toimittajien joukon salaisesti tekemä Tamminiemen pesänjakajat -kirja, joka meni paljon syvemmälle kulisseihin ja kysyi, ketkä aikakauden kärkipoliitikot pyrkivät Kekkosen jälkeen Linnaan ja millaisia pelejä vallan hämäräkamareissa pelataan. Kansa ahmi satiirista kohuteosta.
Vuoden 2012 vaalien alla ilmestyi Pekka Ervastin ja Timo Haapalan Mäntyniemen pesänjakajat, joka pyrki jatkamaan presidenttipelikirjojen perinnettä. Aika oli jo ajamassa nopeasti aiheen yli.
Sauli Niinistön päättäessä kautensa ei ole näkyvissä kohukirjoja, joissa herkuteltaisiin pyrkyryyksillä ja taustapeleillä. Kampanjat ovat lyhentyneet, ja presidentti-instituutiossa ulko- ja turvallisuuspolitiikka on vahvoilla persooniin keskittyneen ajan jälkeen. Ehdokasjoukosta onkin tulossa ennennäkemättömän tasokas.
Samaan aikaan media, some ja muut poliitikot läpivalaisevat ehdokkaita ja taustapelaajia (näithän jo Annika Saarikon päivityksen eräiden ehdokkaiden halonhakkuu-postauksista?). Ja hyvä niin. Presidenttiys ei ole vain politiikkapuhetta, vaan ehdokkaan tulee kestää myös merivettä, naurua ja ei-niin-mairittelevien asioiden nousemista julkisuuteen.
