Kävelypakko jäi ilman hoitoa – huonosti ymmärretty joukko potilaita sai joskus osakseen jopa tylyä kohtelua
Vain pienehkö joukko unihäiriöihin paneutuneita lääkäreitä tunsi levottomien jalkojen oireyhtymän, kirjoittaa psykiatri Hannu Lauerma.
Vielä 1990-luvun alussa muuan murheellisen huonosti ymmärretty joukko potilaita sai joskus osakseen jopa tylyä kohtelua kertoessaan, että erityisesti yöaikaan heitä riivasi jaloissa tuntuva kipu tai sietämätön outo tunne, joka helpotti vain kävelemällä.
Vain pienehkö joukko unihäiriöihin paneutuneita lääkäreitä tunsi levottomien jalkojen oireyhtymän. Erilaisia huonosti ymmärrettyjä oireita pidettiin usein ”luulotauteina”, jotka hoituivat parhaiten sillä, ettei niitä huomioitu.
Vielä paljon myöhemminkin ainoa hoito-ohje saattoi olla, että ”niitä jalkoja ei pidä ajatella”. Näin, vaikka usein englanninkielisellä lyhennelmällään mainittu RLS (Restless Legs Syndrome) oli jo paremmin ymmärretty ja hoidettavissakin.
”Ensimmäiseksi hyvin tehokkaaksi hoidoksi osoittautuivat aivan pieninä annoksina Parkinsonin taudin lääkkeet.”
Itse olin kuullut ilmiöstä toisen vuosikurssin opiskelijana erään unitutkimuksen suomalaisen pioneerin, apulaisprofessori Pentti Vallealan luennolla vuonna 1981. Hänen kertomansa tuntui merkilliseltä ja traagiselta. Hän totesi, ettei tähän krooniseen ja vaikeimmillaan nukkumisen lähes kokonaan estäneeseen tilaan yleensä löytynyt hoitoa, ja osa potilaista päätyi tyyten uuvuttuaan itsemurhaan. Oudolta tuntui myös se, ettei ilmiöstä juuri lainkaan puhuttu.
Puhumattomuuteen oli jälkitarkastelun valossa useita syitä. Vaikka RLS onkin ensisijaisesti tuntoaistimuksen häiriö, se tulkittiin usein taustaltaan kokonaan psyykkiseksi, ja tuolloin mielen häiriöitä pidettiin vielä laajalti jopa häpeällisinä. Lisäksi toki onkin olemassa psykofysiologialtaan kokonaan toisenlainen levottomuuden tila, ahdistuneisuuden aiheuttama fyysinen rauhattomuus. Myös fysiologiselta mekanismiltaan täysin erilliseen suonenvetoonkin RLS joskus sekoitettiin. Ja sekoitetaan edelleenkin, jos sairauksien mekanismeista ei mitään ymmärretä.
RLS voi liittyä monien muiden altistavien tekijöiden lisäksi piilevään raudanpuutteeseen, joka ei näy hemoglobiiniarvoissa. Muuan potilaani oli jo saanut alustavasti kohtalaisen avun ensimmäisenä kokeillusta rautalisästä, kun innokas luontaistuotemyyjä olisi halunnut vaihtaa sen magnesiumiksi. Sillä ei kuitenkaan ole mitään erityistä roolia RLS:ssä, ja sen mahdollinen vaikutus suonenvetotaipumukseenkin on niukka.
RLS:ssä dopamiinivälitteisellä hermotoiminnalla on oma osuutensa. Ensimmäiseksi hyvin tehokkaaksi hoidoksi osoittautuivat aivan pieninä annoksina Parkinsonin taudin lääkkeet. Nyttemmin ne ovat toisen linjan keino. Eräillä uusilla hermokipulääkkeillä on usein parempi pitkäaikaisteho.
”Eräät pahoinvointi- ja psyykenlääkkeet voivat aiheuttaa kävelypakon, mikä lääkärin pitäisi ehdottomasti osata tunnistaa.”
Turmiollisia olivat aikanaan hyvin aggressiivisesti markkinoidut nopeavaikutteiset unilääkkeet: potilas saattoi kyllä nukahtaa, mutta jalat veivät joskus vaarallisillekin kävelyretkille. Niitä potilas ei jälkikäteen muistanut, jolloin omaiset saattoivat esittää kulkijan kuuluvan mielisairaalaan.
Myös eräät pahoinvointi- ja psyykenlääkkeet voivat aiheuttaa RLS:ää osin muistuttavan kävelypakon, mikä lääkärin pitäisi ehdottomasti osata tunnistaa, kuten muutkin lääkehaitat.
