
MTV:n pitkäaikaisena kirjeenvaihtajana tunnettu Helena Petäistö yllättyi keskiviikkona perusteellisesti, kun mediasta pyydettiin haastattelua Linnan juhliin kutsutuksi tulemisen tiimoilta. Yhteydenotot olivat yllättäviä siksi, että presidentin kansliasta lähetetty kutsu ei ollut tullut perille.
Kutsu löysi lopulta Petäistön kotiin – mutta vasta joulukuussa eilen torstaina. Kutsu oli lähetetty presidentin kansliasta 9. marraskuuta.
Kun kirje lopulta löysi perille, mukaan oli liitetty Postin toimittama saatekirje:
”Olemme käsitelleet oheiset teille lähetetyt postilähetykset osoiteselvityksessämme.
Valitettavasti jaamme lähetyksen myöhässä käsittelymme viiveen takia. Pahoittelemme jakelun myöhästymistä ja siitä mahdollisesti aiheuttamaa haittaa ja harmia. Teemme osoiteselvityksen ja edelleen lähetämme kotimaassa kirjelähetykset ja yleispalvelupaketit oikeaan osoitteeseen postilainsäädännön mukaisesti. Kun lähetykset ovat selvityksessä, ne eivät kulje palveluehtojemme mukaisella nopeudella. Selvityksen nopeus riippuu selvityksessä olevien lähetysten määrästä.”
Osoiteselvityksen perusteet ovat yllättävät, sillä osoite oli kirjattu kuoreen täysin oikein.
Tapauksesta entistä enemmän erikoisen Postin kannalta tekee se, että kutsukirje oli lähetetty kaikkein arvovaltaisimmalta taholta, tasavallan presidentiltä.
– Kirjekuoren vasemmassa kulmassa lukee selkeästi, mistä kirje on, tasavallan presidentiltä. Tuntuu merkilliseltä, että kukaan postinkäsittelijä ei olisi siihen kiinnittänyt huomiota.
Apu-lehti kertoi syyskuussa, että Petäistö toipuu aivoinfarktista. Nyt Linnan juhliin valmistautumiseen jäi tapauksen myötä vain kolme arkipäivää.
– Nyt muutaman päivän valmistautumisajalla yritän organisoida, että asia saadaan kuntoon. Kun on ollut kaikenlaista, tämä ei ole erityisen herkkua.
Petäistö joutuu tapauksen vuoksi hankalaan tilanteeseen.
Kun kyse on Linnan juhlien mittakaavan tilaisuudesta, on selvää, että Petäistön valmistautuminen jää viime tippaan ja kireä aikataulu tulee olemaan väistämättä haasteellinen.
Moni asia sopivan puvun löytämisestä alkaen on edelleen auki.
– Teen tietysti kaikkeni, että pääsen paikalle. Ongelmallista on, että kaikki sopivat pukuni ja koruni ovat Pariisissa, kunniamerkkejä myöten. En ehdi niitä nyt hakemaan. Jokainen nainen ymmärtää, että asioiden järjestäminen tällaisella aikataululla ei ole helppoa, varsinkin kun puhutaan näin arvokkaasta tilaisuudesta. Joko sopiva puku löytyy nopeasti tai sitten ei löydy, Petäistö sanoo.
Petäistö ei osaa kuin ihmetellä tapahtunutta.
– Tuntuu todella erikoiselta, ei tätä osaa kuin ällistellä. Tämä tuntuu tilastollisesti mahdottomuudelta, aivan kuin olisi mukana Kafkan romaanissa.
Teksti Samuel Savolainen, kuva Kari Kaipainen