Seksuaalista häirintää, kännikuolemia ja eläinten huonoa kohtelua porobisneksessä – Tietokirjailija joutui kirjoittamaan paljastusteoksensa salaisessa paikassa

Humalainen poroteurastaja pisti sisätiloissa tupakaksi. Työtoverina ollut Riitta Lehvonen pyysi, että teurastaja tumppaisi tupakkansa – mutta mies mottasikin nyrkillä. Työkaverit tuumasivat, että mitäs menit valittamaan.

Toisella kerralla Lehvonen joutui itse mottaamaan tarkastuseläinlääkäriä, kun tämä alkoi kännissä kähmiä häntä nylkemisen aikana. Vastaavia esimerkkejä Sodankylässä asuvalla Lehvosella on vuosikymmenten varrelta paljon.

– Kun olen puhunut ääneen, että poromaailmassa naisiin kohdistuu seksuaalista ahdistelua ja fyysistä väkivaltaa, että hygienia ja eläinten kohtelu on usein puutteellista, että laitteet eivät aina ole kunnossa ja että töitä tehdään usein humalassa ja lasten nähden, minut on uhattu jopa tappaa, Lehvonen kertoo.

Väkivallan uhka on tullut lähelle myös viimeksi kuluneen vuoden aikana, kun Lehvonen on työstänyt tietokirjaa työturvallisuuslain soveltamisesta – ja soveltamatta jättämisestä – poroelinkeinossa. Työsuojelurahaston rahoittama projekti huipentui ­Suomen viimeinen villi ja vapaa -kirjan julkaisuun ­syksyllä 2023. Yli 30 vuotta poroalalla toiminut Lehvonen sai tuta, kuinka vahvasti ala nojaa perinteisiin.

– Minulle sanottiin, että se, mitä teen, on vaarallista ja että minulle voi käydä huonosti. Minulta ­evättiin pääsy teurastamolle. En saanut tietoa siitä, milloin nylky alkaa. Kirjoitin kirjaa salaisessa paikassa Etelä-Suomessa. Tämä on paitsi työturvallisuus- myös eläinsuojelu- ja tasa-arvoasia, Lehvonen sanoo.

Kyseessä ei ole työturvallisuusrikos – eikä työturvallisuuslaki sovellu poroteurastamotyöhön. Tuohon lopputulokseen päätyi työneuvosto tapauksessa, jossa teurastamon nylkylinjan katossa ollut putki katkesi hitsaussaumastaan ja osui nylkijän kasvoihin. Oli vuosi 2004. Kuusamon kihlakunnansyyttäjä teki lausunnon ­pohjalta syyttämättäjättämispäätöksen. Tapaus oli alkusysäys myös Lehvosen tietokirjaprojektille.

– On paliskuntia, joissa ketään ei kiinnosta eläinten asianmukainen kohtelu, työturvallisuus, poronlihan hygienia tai se, ollaanko kännissä vai selvin päin. Vaatimukseni on, että suomalaista poronlihaa tuotetaan olosuhteissa, joissa työturvallisuuslaki pätee aina teurastamolta vasanmerkityksiin asti, ­tietokirjailija toteaa.

Kun Lehvonen perehtyi porotalouden työsuojelujärjestelmään, hän päätyi yllättävään havaintoon: ­sellaista ei ole, eikä työturvallisuuslakia tarvitse ­noudattaa. Omat kokemukset fyysisestä väkivallasta teurastamolla lakaistiin maton alle. Poliisin mukaan ainoa laki, johon voisi vedota, olisi rikoslaki – mutta sekin olisi turhaa.

– Hän sanoi, että se ei johtaisi tuomioon, vaan ­kostonkierteeseen poronhoitajien välillä, Lehvonen kertoo.

Työturvallisuuslakia sovelletaan pääasiassa työsopimuksen perusteella tehtävään työhön. Nyt tullaan ongelman ytimeen: poronhoitajat eivät ole työsuhteessa paliskuntaan, vaan jokainen hoitaa ensisijaisesti omia porojaan omassa paliskunnassaan. Paliskunta on osakkaidensa muodostama ja poroisännän johtama yhteisö, joka vastaa alueensa poronhoidosta. Jos työsuhdetta ei ole, työturvallisuuslaki ei ole velvoittava.

– Silloin, kun henkilöllä on työntekijöitä, hänen tulee noudattaa työturvallisuuslakia. Yksinyrittäjälle, jolla ei ole työntekijöitä, laki ei ole velvoittava. Työturvallisuudesta huolehtiminen on aina investointi hyvin­­vointiin ja tulevaisuuteen, muistuttaa Melan tapa­turmayksikön päällikkö Sanna Helve-Tuomainen.

Millainen toimivalta työsuojeluviranomaisella ­sitten on paliskuntien porotalouden valvonnassa?

Pohjois-Suomen AVI:n työsuojelun vastuualueen johtaja Hanna-Kaisa Rajala toteaa toimivallan ­rajoitetuksi. AVI kohdentaa porotalouteen liittyvää valvontaansa muun muassa poronlihan jatkojalostukseen, pesuloihin ja matkailualaan. Elintarvikepuolella turvallisuusriskit liittyvät erityisesti teräviin, leikkaaviin esineisiin ja fyysiseen kuormitukseen, matkailupuolella eläinten käsittelyyn.

– Toimivaltamme perustuu työsuhteessa tehtävään työhön – ja poronhoitotyö tehdään yleensä ­työsuhteen ulkopuolella, Rajala alleviivaa.

Paliskuntain yhdistyksen porotalousneuvoja Anna-Leena Jänkälän mukaan se, että työturvallisuuslaki ei ole velvoittava, ei tarkoita, ettei työturvallisuutta otettaisi huomioon. Yhdistys on jo vuosien ajan edistänyt poronhoitajien työhyvinvointia sekä työturvallisuusasioita esimerkiksi yhteistyössä Melan kanssa.

– Näissä asioissa riittää työsarkaa – ja asioihin ­voivat vaikuttaa kaikki alan toimijat. Poronhoitajalle sattuva työtapaturma vaikuttaa suoraan häneen itseensä, ja yrittäjä on oman työnsä tärkein pääoma, Jänkälä linjaa.

Kun poroteurastaja ja tietokirjailijaRiitta Lehvonen koki fyysistä väkivaltaa teurastamolla, hän järkyttyi, kun asia ohitettiin olankohautuksin. – Paliskunnan hallituksen kokouksessa asia otettiin esille, mutta kukaan ei myöntänyt nähneensä mitään. Poliisi sanoi, että ainoa laki, johon voisin vedota, on rikoslaki, mutta sekin olisi turhaa.

Porotalous on poikkeuksellisen tapaturma-­altis toimiala. Melan tilastojen perusteella noin joka kymmenes poronhoitaja kohtaa työtapaturman vuoden aikana, useammin kuin maatalousalalla keskimäärin. Valtaosa tapaturmista sattuu poroerottelun yhteydessä, ja suurin osa vammoista tulee ylä- ja alaraajoihin sekä päähän. Yleensä vammat ovat lieviä ja pinnallisia, sijoiltaan menoja ja nyrjähdyksiä.

– Yleisimpiä tapaturman aiheuttajia ovat eläimet tai muu ulkoiseen työympäristöön liittyvä tekijä. Myös puukoista saadut haavat ja kulkuneuvojen käsittelystä aiheutuvat vammat ovat yleisiä, 75 ­prosenttia poronhoitajien vahingoista, Helve-­Tuomainen listaa.

Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela hoitaa poro­talouden harjoittajien tapaturmavakuutuksia ja työeläkkeitä. MYEL-työeläkevakuutus on poronhoitajalle pakollinen tietyin ehdoin: jos henkilö omistaa vähintään 40 poroa tai jos hoitopäiviä kertyy vuodessa vähintään 45 joko paliskunnan sisällä tai esimerkiksi poroja ruokkien, vakuutus pitää ottaa. Valtaosalla ehdot täyttäneistä on kyseinen vakuutus. Sen sijaan maatalousyrittäjien työterveyshuollon piirissä on vain kymmenisen prosenttia poroalan toimijoista.

– Maatalousyrittäjien työterveyshuolto on yrittäjille vapaaehtoista. Mela ei järjestä työterveyshuoltoa, mutta suosittaa siihen liittymistä, Helve-Tuomainen sanoo.

Porukan ainoa nainen – ja toisinaan ainoa, joka on selvin päin. Noin Lehvonen kuvailee tilannetta, joka toistuu aika ajoin porotöissä. Se, että töitä tehdään humalassa, kuuluu monen mielestä poronhoidon perinteeseen. Lehvonen tietää, että yhteisten pelisääntöjen puutteesta on lyhyt matka isompiin ongelmiin.

– Yhdessä paliskunnassa kuoli lyhyessä ajassa niin monta nuorta poromiestä alkoholin ja moottoriajoneuvon yhdistelmän seurauksiin, että siellä tehtiin omaehtoinen linjaus, ettei kännissä mennä töihin. Siitä on jo 18 vuotta. En ole kuullut, että vastaavaa ­linjausta olisi tehty missään muussa paliskunnassa, ­Lehvonen sanoo.

Lehvonen haastatteli ­kirjaansa työsuojelun viranomaisia, joiden mukaan porotalouden työsuojelun valvonnassa ei ole nähty kehittämisen tarvetta. Aihe oli sillä loppuun käsitelty. Toiveikkaamman näkö­kulman tarjosi SAK:in entinen päälakimies ja työ­oikeuteen erikoistunut juristi Jorma Rusanen. Hän kommentoi vuonna 2004 tehtyä syyttämättäjättämispäätöstä toteamalla, ettei työneuvoston lausunto ole enää relevantti ja että työsuojelun pitää kuulua myös poronhoitajille. Hän oli itse aikanaan laatimassa kyseistä lausuntoa.

– Hän kertoi myös yksinkertaisimman tavan tehdä lakimuutos. Ratkaisu on erittäin selkeä. Koska työturvallisuuslakia täytyy noudattaa myös esimerkiksi työharjoitteluissa, vapaapalokunnissa ja jopa yhdyskuntapalveluksessa, voisi samalle listalle lisätä myös poroelinkeinon, Lehvonen siteeraa.

– Se, että poroteurastamolla ei ­tarvitse noudattaa työturvallisuuslakia, on paitsi työturvallisuus- myös tasa-arvo- ja eläinsuojelu­asia. Maailmassa pitää olla yhdet, jakamattomat ihmisoikeudet ­kaikille, sanoo Riitta Lehvonen.

Eläinsuojelullisesta näkökulmasta asiaa ­katsoo Koillis-Lapin valvontaeläinlääkäri Mikaela Sauvala. Hän toivoo, että tammikuussa 2024 uudistuva eläinten hyvinvointilaki tuo uusia pykäliä myös poroalalle – ja että poroillekin saataisiin oma asetus, jossa olisi esimerkiksi tarhausta koskevia linjauksia.

– Uusi lainsäädäntö lähtee eläinten hyvinvoinnin edistämisestä. Yhtä tärkeää on työntekijöiden hyvinvoinnin edistäminen. Olisi tärkeää alkaa puhua siitä, miten voidaan ehkäistä ennalta tapaturmia, Sauvala pohtii.

Lehvonen on samoilla linjoilla: toiveiden esittämisen sijaan tarvitaan lakimuutos.

– Viranomaisten toivomukset eivät poista fyysistä väkivaltaa, naisten kähmimistä tai sitä, että töitä tehdään kännissä. Siihen pystyy vain työturvallisuuslain muutos, Lehvonen kiteyttää.