Puheenjohtajan puunuijan kolahdus ja sitä seuranneet aplodit kaikuivat vielä valtuustosalissa, kun sisään astui nainen mustassa jakkupuvussa. Kasvoilla oli leveä hymy, joka välitti kahta viestiä: varmuutta ja lämpöä. Päät kääntyivät kaikissa kuudessa penkkirivissä, kun nainen askelsi salin eteen kuin kuningatar. Siellä hänen harteilleen laskettiin kultaiset käädyt.

Tampereen kaupunginvaltuuston vuoden 2013 ensimmäistä kokousta oli ehtinyt kulua 41 minuuttia, kun kaupunki sai uuden pormestarin – tuolloin 35-vuotiaan Anna-Kaisa Ikosen.  Käädyt hänen kaulaansa pujottanut pormestari Timo P. Nieminen jätti pestinsä haikeana: ”Päivä on päättymässä minun osaltani, mutta – hyvät ystävät – uusi päivä on koittamassa.” 

Uusi päivä sai näyttävän mannekiinin. Vaikka Ikonen edustaa kokoomusta niin kuin edeltäjänsäkin, hän on poikkeuksellinen monella tapaa. 

Tampere päätti kuusi vuotta sitten heittää kaupunginjohtajan tittelin roskakoriin. Tilalle valittiin pormestari. Suomessa harvinaisessa mallissa kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan virkaa toimittaa yksi ja sama henkilö. Tampereen lisäksi ainoastaan naapurikunta Pirkkala on ottanut mallin käyttöön.

Ikonen oli pormestarikisassa harvinaisen ylivoimainen. Kokoomuksen kokeneet poliitikot Harri Jaskari ja Harri Airaksinen luopuivat kisasta varhaisessa vaiheessa.

Ikonen on ensimmäinen nainen Tampereen johdossa ja saavuttanut asemansa nopeasti. Syyskuussa Suomen Nuorkauppakamari valitsi hänet Vuoden nuoreksi johtajaksi. Säteilevä Ikonen on yhdistänyt kaupungin, jota vasemmiston ja oikeiston välinen juopa on monesti repinyt kahtia. Paikallispolitiikassa, jossa kansalaissodan traumat yhä tuntuvat, vallitsee yhteishenki – edes tässä yhdessä asiassa.

Tammikuiseen kokoukseen tuli tasan viiden minuutin mittainen tauko, kun koko lähes 70-henkinen valtuusto jonotti päästäkseen halaamaan Anna-Kaisa Ikosta.

Ikosen asema on historiallinen, mutta edessä on myös historiallisen vaikeita päätöksiä. Kunnat ovat talousvaikeuksissa eivätkä ne enää kauaa pysty järjestämään palveluita asukkailleen – osa on jo konkurssin partaalla. Kukaan ei tarkkaan tiedä, mitä kunnille pitäisi tehdä. Tietäisikö Ikonen, Suomen kolmanneksi suurimman kaupungin pormestari?

Tampereen valtuustosalin lehteriltä on hyvä tarkastella Suomea. Jos jätetään pääkaupunkiseutu ja pohjoisin Lappi pois laskuista, koko maa on rakennettu Tampereen seudun tapaan. Keskimäärin 150 kilometrin välein kartalle on ripoteltu maakunnallisia veturikuntia (Turku, Pori, Jyväskylä, Lahti, Lappeenranta, Oulu…), joiden ympärille on kerääntynyt pienempiä kehyskuntia.

Tällaisista ryppäistä muodostuu maakuntien Suomi. Enää eivät porskuta itsenäiset kunnat. Niiden kulta-aikaa oli 1940-luku heti sotien jälkeen. Silloin Suomessa oli 603 kuntaa. Nykyisin niitä on reilu puolet siitä eli 320. Lähitulevaisuudessa kuntia saattaa olla vain kourallinen.

Tälle on tarvetta, koska kunnat eivät enää pärjää yksinään. Niiden menot ovat kasvaneet ja tulot pudonneet. Kunnan tulot muodostuvat asukkaiden ja yritysten maksamista veroista sekä valtionosuuksista, joita kunta saa, kun se hoitaa palveluita kuntalaisille. 1990-luvulta lähtien valtionosuuksia on leikattu, mutta samalla valtio on laittanut kunnille yhä enemmän velvoitteita. Nykyään jokaisella kunnalla on yli 530 lakisääteistä tehtävää, tuplasti enemmän kuin 1990-luvulla.

Nykyinen kuntamalli ei myöskään kestä tulevaa väestönikääntymispommia. Pienet kunnat eivät pysty tarjoamaan riittäviä vanhuspalveluita.

Toistaiseksi kuntaliitoksia on tehty siellä täällä, mutta pian rajat kaatuvat kunnolla. Kataisen hallitus – ja jo Vanhasen hallitus – on linjannut, että maan talouden kannalta on tärkeää, että kuntien määrää supistetaan. Matkassa on yksi iso mutta. Kunnat ovat nihkeitä yhtymään. Varsinkin maakuntien nukkumalähiöt eli isojen kaupunkien liepeillä olevat hyvin toimeentulevat kehyskunnat pitävät kiinni itsenäisyydestään kynsin ja hampain. 

1970-luvulla syntyneet päättäjät – Henna Virkkunen ja Jyrki Katainen etulinjassa – ovat alkaneet kyseenalaistaa kuntien saavutettuja etuja. Heidän mukaansa kuntien pitää lähentyä toisiaan. Jos ei muuten, niin pakolla.

Missä ilmapallot? Missä kermakakku ja mehutarjoilu? Synttärisankari on apeana.

Lokakuun ensimmäinen päivä on Tampereen 234. syntymäpäivä. Syystuuli heiluttaa ruskaisia lehtiä virastotalon ikkunan takana Frenckellin aukiolla ja samanväristä viiriä yläpuolella katolla. Harva Hämeenkatua kulkevista tietää synttäreistä mitään, mutta pormestarille se tarkoittaa täyttä kalenteria. Anna-Kaisa Ikonen on jo aamulla käynyt ojentamassa Tampereen palkinnon. Tänä vuonna sen sai Eppu Normaali -yhtye.

”Meillä on kaupungissa ilmiöitä, jotka ovat säilyneet pitkään – esimerkiksi manserokki, joka on yhä tänä päivänä keskeinen tekijä kaupungissa. Myös Tampere on onnistunut säilyttämämään omaleimaisuutensa.”

Ikonen kaivaa laukustaan Eppujen c-kasetin, jonka hän on itse aikoinaan ostanut Epe’s-levykaupasta.

”Mikäs tämän nimi nyt onkaan”, Ikonen miettii ääneen.

Se on Lyömättömät!, kokoelma vuodelta 1989. Ikonen oli tuolloin 12-vuotias ja nimeltään Anna-Kaisa Mäkinen. Vielä tuolloin häntä ei politiikka kiinnostanut, vaikka hänen isänsä Seppo Mäkinen oli mukana Tampereen kunnallispolitiikassa päättämässä muun muassa Tampere-talon rakentamisesta.

Tuohon aikaan Tampere oli erinäköinen kaupunki, jolla oli erilaiset ongelmat. Vaikka Tampereen seutu on yksi Suomen vetovoimaisimmista alueista, se kamppailee samojen kysymysten kanssa kuin muut kaupungit. Edes vetovoimaisuus ei ole kaupungin talouden kannalta yksioikoisesti hyvä asia. Nuoret, jotka saapuvat opiskelemaan, eivät tuo rahaa. Toisaalta vauhdilla ikääntyvä väestö ghettoutuu ympäryskuntiin. Esimerkiksi Tampereen naapurikunnassa Lempäälässä 75-vuotiaiden määrä nelinkertaistuu lähitulevaisuudessa.

Seudulla erityisesti ongelmia tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus, jonka tarkoituksena on keskittää palveluita – nimenomaan Tampereelle. Ikonen pelkää, että kaupunki joutuu toimimaan vastuukuntana, johon koko muu maakunta nojaa. Sama pelko on muuallakin: esimerkiksi keskuskaupunki Hämeenlinna ei suostu mesenaatiksi. Keskuskaupunkien omakin talous on tiukilla. Tampereella ei tosin ole yhtä paha tilanne kuin vaikkapa Jyväskylässä tai Vaasassa, joissa käytiin syksyllä yt-neuvottelut.

Oulu menestyi koko 2000-luvun keskittämällä alueelle teknologiateollisuutta, mutta nyt Nokian romahdus on aiheuttanut lähikuntiin yltävän dominoefektin.

Tampereen seudun menestystä on selittänyt osaltaan se, että alueen kunnat ovat puhaltaneet yhteen hiileen – pienikin hönkäys on riittänyt. Turku sen sijaan on pudonnut kehityksen kelkasta. Esimerkiksi alueen asukasluku on pienentynyt.

Sama selitys, joka perustelee Tampereen menestymisen, perustelee Turun epäonnistumisen. Seutu on hajanainen ja yhteistyö vähäistä. Tampereella on pohdittu seudun kuntien yhteenliittymistä jo pitkään, mutta Turussa vasta aloitellaan asian selvittämistä – ministeriön aloitteesta. Urakka on toivoton. Selvityksessä on 19 kuntaa ja suurin osa vastahakoisesti.

”Ei me ainakaan olla liikkeellä tosimielellä. Ollaan mukana vain siinä, missä on pakko”, kertoi eräs kunnanjohtaja Turun seudulta Helsingin Sanomissa marraskuussa.

On vaikea määritellä tarkkaa kohtaa, jossa Anna-Kaisa Ikosen ura on lähtenyt nousukiitoon. Hän aloitti sosiaalipolitiikan opinnot Tampereen yliopistossa heti lukion jälkeen vuonna 1997, ja 2000-luvun alusta lähtien hän on toiminut monissa luottamustehtävissä ja kunnianhimoisissa ammateissa. Hän on muun muassa ollut julkishallinnon konsulttitoimiston Net Effectin projektijohtaja ja Pirkanmaan TE-keskuksen kehittämispäällikkö. Hän on myös toiminut kansainvälisen NNKY:n Maailmanliiton varapresidenttinä.

Yksi merkittävä päätös oli lähteä mukaan politiikkaan syksyllä 2008. Se tapahtui hieman yllättäen. Tampereen kokoomuksen aluejärjestön puheenjohtaja Riitta Koskinen soitti Ikoselle ja pyysi ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Vasta viimeisenä ilmoittautumispäivänä hän suostui. Vaikka kampanja jäi tyngäksi, hän  sai 472 ääntä ja pääsi valtuustoon. Samoissa vaaleissa hänen isänsä jättäytyi politiikasta.

Älykäs ja sanavalmis nuori nainen huomattiin nopeasti, ja jo seuraavana keväänä hän kohosi apulaispormestariksi. Samana vuonna hän viimeisteli väitöskirjansa työttömyyseläkejärjestelmästä.

Ikosen tehokkuus huomattiin myös Tampereen ulkopuolella: kesällä 2011 kuntaministeri Henna Virkkunen soitti hänelle ja rekrytoi valtiosihteeriksi taustajoukkoihinsa. Valinta Tampereen pormestariksi lopetti valtiosihteeriyden puolentoista vuoden jälkeen.

Ikosen valtiosihteerinä tekemä työ sen sijaan jäi elämään ministeriössä. Hän aloitti kuntaliitosselvitykset, joiden pohjalta Virkkunen on ajanut kuntien yhdistymistä ja säästöjä aggressiivisesti. Jos hänen radikaaleimmat uudistusehdotuksensa käyvät toteen, maahan jäisi vain 70 itsenäistä kuntaa. Virkkunen ei ole antanut kunnille pelivaraa: kunnilla oli marraskuun loppuun asti aikaa ilmoittaa ministeriölle, minkä kunnan tai kuntien kanssa ne haluaisivat mennä kimppaan. Kivikasvoinen ministeri on jopa ajanut pakkoliitokset mahdollistavan lain valmistelua.

Tilanne on kuin vanhasta vitsistä. Ministeri on antavinaan kunnille valinnanvaraa, ja kunnat ovat tekevinään päätöksiä.

”Ylimääräisiä herkkuja ei ole luvassa kenellekään”, Virkkunen sanoi tamperelaisille kuntapäättäjille suunnatussa kuntauudistuksen seututilaisuudessa marraskuussa.

Pormestarinkaan pöydässä ei ole herkkuja tarjolla. Tampereen rahoituspohjasta puuttuu 65 miljoonaa euroa valtiontukia ja yhteisöveroja.

Ikosen johtama hallitus päätti, että aukkoa paikataan esimerkiksi kaupungin perimien maksujen korotuksilla. Ikonen on myös korottamassa sitä ainoaa veroa, johon kuntapäättäjät harvoin haluavat kajota: kuntaveroa. Ensi vuonna se nousee 0,75 prosenttiyksikköä nykyisestä 19:stä 19,75:een.

Kaupunki myös vähentää henkilöstöään ja keventää hallintoa. Säästökuurista huolimatta kaupunki investoi 175 miljoonaa euroa – muun muassa yli 33 miljoonaa kiisteltyyn Rantaväylän tunneliin. Ikonen asettelee sanansa tarkkaan, kun häneltä utelee, mistä palveluista kunta voisi säästää ja mitkä tehtävät oikeastaan kuuluvat kunnalle.

”Kunnan tehtävät voi mielestäni jakaa kolmeen osaan. Ensiksi kunta on olemassa asukkaiden demokraattisena yhteisönä. Toiseksi kunnan tehtävä on kehittää omaa aluettaan ja kolmanneksi se huolehtii asukkaiden hyvinvoinnista.”

Ikosen mukaan kunnat eivät enää selviydy tehtävistä yksin.

”Kuntien on lähennyttävä. Tampereen seutu on yhteistyössä esimerkillinen, mutta se on riittämätöntä. Seudullisessa mallissa pitää hakea ylikunnallisia rakenteita.”

Ja sellaisia hän on hakenutkin. Aluehallintoviraston ylijohtaja ja selvitysmies Rauno Saari teki keväällä Ikosen pyynnöstä viisi vaihtoehtoista Tampereen seudun kuntamallia. Pormestari ihastui erityisesti ehdotukseen, jolla on hulppea nimi: Eurooppalainen kaupunki.

”Esimerkiksi Brysselissä on sen kaltainen käytössä”, Ikonen sanoo.

Mallissa Tampere ja sen ympäryskunnat naitettaisiin yhteen. Uudella kaupungilla olisi oma valtuusto, joka päättäisi muun muassa verotuksesta ja kaavoituksesta. Tämän lisäksi kaupungin sisällä olisi 8–12 autonomista kuntaa, jotka päättäisivät palveluiden järjestämisestä. Myös nykyinen Tampere voitaisiin pilkkoa neljäksi eri kunnaksi.

Mielenkiintoinen ajatus, mutta matkassa on iso mutta.

”Kuntalaki ei vielä mahdollista sitä”, Ikonen toteaa.

Pormestari ei kuitenkaan pidä lain muuttamista mahdottomana. Valttina hänellä on se, että ennen nykyistä pestiään hän istui pöydän toisella puolella. Hän on yhä yhteydessä Henna Virkkuseen.

”Minulla on mutkattomat suhteet sinne, ja kuntavaikuttajat ovat tuttuja. On helppo soittaa ja kysyä neuvoa. Nykyisen tehtävän hoidon kannalta hirvittävän hyvä pohja.”

Marraskuussa Tampereella järjestettiin kuntauudistuksen seututilaisuus. Ikonen ja Virkkunen istuivat eri puolilla pöytää. Pormestari osoitti entiselle pomolleen piikikkäitä toiveita muun muassa lainmuutoksen ja päätöstenteon kiiruhtamisesta.

”Kaikkein suurin muutostuki olisi selkeät linjaukset.”

Virkkunen vastasi samalla mitalla.

”Eurooppalainen kaupunki on mahdollinen, mutta ei saisi tehdä vain helppoja asioita, näennäisratkaisuja. Kuntapäättäjien pitäisi mennä epämukavuusalueelle.”

Tilaisuuden päätyttyä Ikonen ja Virkkunen nauravat ruokajonossa keskenään.

Tampereen raatihuoneen portailla on roskasakkia. Kirjaimellisesti.

Eläkeläiset Kaija ja Ilkka Erkkilä eli tuttavallisemmin Erkkilän pariskunta on kerännyt Tampereen kaduilta kahden vuoden aikana 218 000 tupakantumppia eli saman verran kuin Tampereella on asukkaita. He ovat nimenneet itsensä roskasakiksi.

Nyt he ovat tehneet tumpeista taulun: kaikki natsat on prässätty lasivitriinin sisään. Anna-Kaisa Ikonen seisoo portaiden alapäässä ja hymyilee. Paikalla on kourallinen ihmisiä.

”Pormestarilla on varmasti kiire ja haluaa jatkaa matkaa, joten kutsutaan hänet tänne”, Ilkka Erkkilä sanoo mikrofoniin.

Ikonen saa syliinsä haisevan tumppitaulun, se on lahja kaupungille. Lyhyen Tampereen murteelle flirttailevan kiitospuheen jälkeen hän jää vielä seisomaan torin laidalle. Ympärille kerääntyy nopeasti sekalainen joukko ihmisiä. Jotkut ovat tulleet kauempaakin.

”Meillä Nurmijärvellä olisi paikka noin upealle pormestarille”, keski-ikäinen mies sanoo.

”Olisit silloin varmaan nurmestari.”

Ikosella on kiire kaupunkikehitystä käsittelevään kokoukseen, mutta hän ei anna sen näkyä. Hän naurahtaa sydämellisesti. 

Pormestarin päivät täyttyvät kokousten lisäksi tumppitapahtuman kaltaisista kansalaistilaisuuksista. Pari viikkoa aiemmin hän muun muassa kävi avaamassa sekä Tampereen Messukeskuksen E-hallin että kauppakeskus Koskikeskuksen Karnevaalit-tapahtuman.

Ikonen tuntuu olevan kissanristiäisissä kuin kotonaan – toisin kuin hänen edeltäjänsä Timo P. Nieminen, joka on pieni kiukkuisenoloinen mies. Pormestarina hän oli vanhan liiton johtaja, kohtelias jyrä, joka asemoitui ennemmin eliittiin kuin kansaan. Hän johti ylhäältä päin niin kuin Tampereella on ollut tapana.

Ikonen on toisenlainen. Sen aisti jo hänen vaalisloganistaan: Anna-Kaisa Ikonen. Ihminen. Pormestarin alaisten mukaan hän on uudistanut pormestariston toimintatapoja keskustelevaan, pehmeämpään suuntaan.

Hänen olemuksessaan on enemmän perheenäitiä kuin uraohjusta. Kaikista valtuustoryhmistä kuuluu lähinnä ylistystä: lämminhenkinen ja rauhallinen mutta myös määrätietoinen ja asiantunteva.

Moni tuntuu mielellään sälyttävän vaikeat päätökset – ja mahdolliset seuraukset – kokemattoman pormestarin harteille.

Ikosen nopeaa nousua paikallispolitiikan huipulle pidetään osittain myös sattumana. Henkilöihin keskittyvässä politiikassa on nyt nostetta osaaville ja näyttäville nuorille naisille.

”Hän oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan”, sanoo apulaispormestari Mikko Aaltonen.

Ehkä Ikosen puhelin soi taas reilun vuoden kuluttua, eduskuntavaalien alla. Erityisesti puoluetoverit näkevät hänet tulevaisuudessa Arkadianmäellä. Ikosen värvännyt Riitta Koskinen sanoo, että hänessä on ministeriainesta. Jos vain malttaa jättää kotikaupunkinsa.

Ikonen hymyilee ajatukselle.

”Elämä näyttää. Mulla on nyt unelmatehtävä täysipäiväisesti, keskityn siihen.”

 ’Tavoistani poiketen olen ollut kriittinen”, Anna-Kaisa Ikonen sanoo mikrofoniin kuntauudistuksen seututilaisuudessa marraskuussa.

Kritisoidessaan hajautettua kuntahallintoa hän ei kuulosta arvostelevalta vaan sovittelevalta. Kun Ikonen haluaa kuulostaa vakavalta, hänen puheelleen ominainen Tampereen murteen nuotti vaihtuu kirjakieleen. 

Kun Henna Virkkunen ja Anna-Kaisa Ikonen ovat samassa tilassa, heidän eronsa huomaa selvästi. Sovittelijan rooli ei oikein istu takakireälle Virkkuselle, mutta Ikonen on tiukankin paikan tullen säteilevä. Jopa Tampereen kaupungin budjettineuvottelut – ne, joissa korotettiin kuntaveroa – sujuivat kivuttomasti. Ikonen asteli valtuustosalista mustelmitta. Mutta edessä on uusia yhä kovempia päätöksiä, ja jos politiikan lainalaisuuksiin uskoo, jossain vaiheessa taika Ikosen ympäriltä haihtuu.

Virkkunen on ottanut kivikasvoisen linjan ehkä siksi, että hän on huomannut, että kuntauudistus vaatii diktaattorin otteita. Jos Ikonen saa tahtonsa läpi ja Tampereesta tosiaan tulee Suomen Bryssel, on loogista, että myös hallintomalli vaihtuu belgialaiseksi. Olisi itsestään selvää, kenestä tulisi Tampereen ensimmäinen kuningatar. ■

Ilkka Pernu on vapaa kirjoittaja, joka osti Eppu Normaalin Repullinen hittejä -levyn vuonna 1996 eikä aio koskaan luopua siitä. Jukka Salminen on tamperelainen valokuvaaja.

206 | Tammikuu 2014