Tuulilasi

Poliisiauton väri muuttuu

Poliisiauton väri muuttuu

Poliisin käytössä olevien ajoneuvojen tunnusväritys uudistuu tulevina vuosina.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Poliisi
Mainos

Tunnusvärityksen muutoksella kehitetään muun muassa liikenne- ja työturvallisuutta sekä parannetaan poliisiauton havaittavuutta ja tunnistettavuutta eri tilanteissa.

Poliisihallitus esitteli kesäkuussa 2013 kolme Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden luonnosten pohjalta tehtyä poliisiauton värikonseptia poliiseille sekä poliisin Facebook-yleisölle. Konsepteista saatiin runsaasti hyvää palautetta ja kehittämisideoita. Nykyiseen 90-luvun alussa kehitettyyn värimaailmaan oltiin vielä varsin tyytyväisiä mutta monet kommentoijat kiinnittivät kuitenkin huomiota nykyään muualla yleisten heijastinmateriaalien puuttumiseen.

Jatkokehitykseen valittiin poliisin sisäisen kyselyn pohjalta valittu malli, jonka värimaailmaa on kevennetty tummien pintojen osalta nykyisestä ja jossa heijastavia pintoja on erillisinä vihreänkeltaisina kuvioina. Myös autojen tekstit ovat heijastavia ja poliisin uuden visuaalisen ilmeen mukaisia.

Kuluvan vuoden aikana uutta tunnusväritystä testataan kolmella poliisiautolla kenttätoiminnassa erilaisissa valaistus- ja sääolosuhteissa sekä toimintaympäristöissä. Sarjatuotanto aloitetaan v. 2015 alussa mikäli uusi väritysmalli osoittautuu toimivaksi ja säädökset sen sallivat. Mikäli käyttöönotto toteutuu, poliisin tunnuksellisen ajoneuvokaluston ilme uusiutuu vähitellen, noin 5-7 vuoden kuluessa, ajoneuvojen normaalin uusiutumiskierron myötä.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 31.1.2014