”Suomalaisten on vaikea uskoa, että ­Joensuu voi olla ulkomaalaiselle paratiisi”

Onhan se tunnustettava. Kylätie on hiljainen, kun auto kääntyy ­kuutostieltä kohti 500 asukkaan Vuokon kylää Juuassa. Kylä sijaitsee noin sadan kilometrin päässä Joensuusta. Kunta tunnetaan ennen kaikkea Tulikiven ja Nunna­uunin kivilouhimoista ja uunitehtaista, mutta seudun kulttuuri on ikivanhaa. Pian maisemassa näkyy Kuuselan luomu- ja emolehmätila. Sitä isännöivät ja emännöivät Markku Nevalainen ja Marina Matviychuk.

– Päätin siirtyä luomuun, kun ministeri Jyri Häkämies myi Kemiran puoli-ilmaiseksi norjalaiselle Yaralle ja keinolannoitteiden hinnat kaksinkertaistuivat yhdessä yössä. Tosin en ennenkään tykännyt myrkkyjen käytöstä, pihaan asteleva isäntä Markku Nevalainen kertoo.

Luomumansikkapeltojen takana häämöttää Vuokon lakkautettu kyläkoulu. Kaunis vanha hirsitalo, oikeastaan kaksi, myytiin lopulta uudelle asukkaalle kahden hehtaarin tontteineen halvemmalla, kuin öljysäiliöstä löytynyt öljy maksaa.

– Hävisin tarjouskilpailun, ehkä onneksi, Nevalainen tokaisee. Hän oli ajatellut rakennuksia marjanpoimijoiden asumuksiksi.

Tavallinen tarina Pohjois-Karjalan reunapitäjissä. Mahtavat kirkot kumisevat tyhjyyttään, ja kyläkoulut on myyty yksityisille. Tämä tarina ei ole moneen ­kertaan kuultu itkuvirsi maaseudun surkeudesta, vaan kurkistus tilastojen yllätyksiin ja uusien inno­vaatioiden luomiin toiveisiin.

Jukka ja Anne Laasonen Rääkkylästä totesivat perinteisen maanviljelyn kannattamattomaksi ja vaihtoivat elinkeinonsa hirsiveistoon ja pihakalusteiden valmistukseen.

Pohjois-Karjalassa väki vähenee kaikkialla muualla paitsi Joensuussa, Liperissä ja Kontiolahdella. Viimeksi mainittu on Joensuun työpaikoista ja palveluista elävä nuorekas ”idän Kauniainen”. Liperissä kasvu on keskittynyt taajamiin Joensuuhun johtavan moottoritien päässä.

Lihapatojen Joensuusta löytyy Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja sieltä tilastoasiantuntija, maakunta-­asiamies Kimmo Niiranen.

– Elinkeinoelämällä menee Pohjois-Karjalassa hyvin, mutta väestöpuoli on ongelma. Syntyvyys on heikko, ja vanhusten määrä kasvaa. Toisaalta väestön ikääntyminen on jatkunut jo pitkään, olemme siinä asiassa ikään kuin edelläkävijöitä Suomessa. Pohjois-Karjalassa huoltosuhteen heikkeneminen jatkuu tilastojen perusteella enää kymmenisen vuotta, kun koko maassa sama kehitys jatkuu paljon pidempään, Niiranen kertoo.

Niirasen mukaan Pohjois-Karjalassa syntyi viime vuonna vain noin tuhat lasta. Samaan aikaan hautaan laskettiin noin 2 000 pohjoiskarjalalaista.

– Tänne on helppo tulla, mutta helppo myös lähteä pois junalla viidesti päivässä. Viime vuonna maa­kunnan väkiluku väheni 741 hengellä.

Tilastot osoittavat myös, että runon ja rajan maakunta kärsii Suomen pahimmasta työttömyydestä ja että keskimääräinen tulotasokin on maan heikoin. Lisäksi Venäjän rajan sulkeutuminen on nuijinut Pohjois-Karjalaa pahasti. Kun päälle tulivat vielä Puolustusvoimien tuulivoimakiellot, tuhkanripottelu-­uutisia on Pohjois-Karjalassa riittänyt.

Kannattaa silti katsoa asian toistakin puolta.

Kerästen perhe viihtyy uudessa kodissaan Kontiolahden Lehmolla. Palloa pelaamassa Sara ja Jare Keränen vanhempiensa Anne ja Kalle Keräsen kanssa. Liikuntamahdollisuudet olivat tärkeä kriteeri Kerästen valitessa asuinpaikkansa.

Pohjois-Karjala kansainvälistyy nopeammin kuin muu Suomi. Ulkomaalaisista saadaan kipeästi kaivattua työvoimaa ja syntyvyyttä.

– Pelkästään viime vuonna vieraskielisten määrä maakunnassa kasvoi 766 hengellä. Suurin ryhmä olivat venäläiset. Turvapaikanhakijat eivät näy tilastoissa, joten todellinen kansainvälisten tulijoiden luku on suurempi. Etenkin ukrainalaisia on paljon.

Yksi ukrainalaisista, edelleen Venäjän passin omistavista kansalaisista on juuri Marina Matviychuk Juuasta. Hän ei ole vieläkään hakenut Suomen kansalaisuutta, käytännöllisistä syistä.

– Vanhempani asuvat yhä Venäjällä Pietarin eteläpuolella, ja on helpompaa hoitaa heidän asioitaan Venäjän kansalaisena. Lisäksi kaksoiskansalaisuuteen vaadittaville 550 eurolle on aina ollut muuta käyttöä.

Matviychuk työskentelee nykyisin Joensuussa sosiaaliohjaajana. Hän etsii ammatikseen ­työpaikkoja etenkin venäläisille ja ukrainalaisille maahanmuuttajille.

– He ovat tosi halukkaita työntekijöitä, mutta heitä otetaan töihin tosi niukasti. Se ärsyttää. Nurmes on työllistänyt heitä paremmin kuin Juuka.

Maakuntajohtaja Markus Hirvonen myöntää, että avointen työpaikkojen ja hakijoiden koulutus ja tarpeet eivät aina kohtaa. Myös arvot ovat muuttuneet. Se näkyy myös asuin­paikkojen valinnassa.

– Ennen ihmiset etsivät ensin työpaikan ja katsoivat sitten, mitä muuta paikkakunnalta löytyy. Nyt he etsivät ensin asuinpaikan, jossa ovat kulttuuritarjontaa ja hyvät vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet, lapsille koulut ja monipuolinen luonto. Vasta sitten he katsovat, millaista työtä ja asuntoja sieltä löytyy.

Rääkkylän-Liperin-Heinäveden seutu nojaa yhä enemmän kulttuuriin, kesämatkailuun, Saimaan luontoon ja ihmisten vapaa-ajan tarpeiden tyydyttämiseen, Joensuun seutu taas Itä-Suomen yliopistoon ja yleensä koulutukseen.

Rajapitäjillä kuten Tohmajärvellä ja Ilomantsilla menee heikommin. Rajojen yli suunnitellut EU-hankkeet ovat jäissä ja turismi ja kauppa lähes loppuneet.

– Ennen Ukrainan sotaa maakunnan 1,4 miljardin euron viennin arvosta yli kymmenen prosenttia suuntautui Venäjälle. Nyt vienti on liki tyrehtynyt.

Pohjois-Karjalan on siis keksittävä uusia tulon­lähteitä ja uudenlaisia yrityksiä. Niitä onkin viime vuosina syntynyt. Lupaavin yritys- ja tutkimusrypäs löytyy Itä-Suomen yliopistosta. Siellä tutkitaan ”valon tiedettä” eli fotoniikkaa ja valon hyödyntämiseen liittyvien teknologioiden edistämistä.

Valon tiede etenee maailmalla ja Suomessakin ­valtavin harppauksin. Foto­niikka tarkoittaa valon tuottamista, siirtämistä, ­muokkaamista ja mittaamista.

– Fotoniikka ei vaadi valtavia pääomia, eikä ­tutkimuslaitosten ja yritysten tarvitse sijaita suurissa kaupungeissa. Joensuu on Suomen fotoniikan pääkaupunki, täällä on alan suurin keskittymä, kertoo fotoniikkaa Itä-Suomen yliopistossa opettava ­professori Jyrki Saarinen.

Fotoniikka työllistää Suomessa jo noin 6 000 henkilöä, heistä Joensuussa noin 350. Alan liikevaihto on yli kaksi miljardia, ja se kasvaa nopeasti koko maailmassa. Johtavia maita ovat Euroopassa Saksa ja Ranska ja maailmanlaajuisesti Yhdysvallat.

– Yhdysvalloissa ymmärretään, että maailma muuttuu. Suomessa pyritään sen sijaan ylläpitämään ja tekohengittämään vanhoja teollisuudenaloja kuten sellu- ja paperiteollisuutta, kunnes ymmärretään, ettei tekohengitys lopulta auta.

Tänä syksynä Itä-Suomen yliopisto aloitti Joensuussa fotoniikan diplomi-­insinöörien koulutuksen. Pian siellä voi opiskella alan tohtoriksi saakka.

– Suomalaiset eivät helposti usko, että Joensuu voi olla ulkomaalaiselle paratiisi. Täällä on tilaa, rauhaa ja luontoa. Niitä ei välttämättä löydy muista valotieteen ­kansainvälisistä opiskelupaikoista.

Kaikki huipputekniikka ei Pohjois-­Karjalassa sentään keskity Joensuuhun. ­Rääkkylän piti olla kunta, josta viimeinen lähtijä sammuttaa valot. Vajaan 2 000 asukkaan kunnan verkossa saattaa olla kesällä peräti 6 000–8 000 kännykkää, kun kesäasukkaat ja etätyöläiset valtaavat Saimaan rannat.

Jäljellä olevat voivat myös kokoontua vallan­kumouksellisen yhteiskanteleen äärelle. Rääkkylän vanhasta pappilasta löytyy näet Koistinen Kantele -niminen yritys. Yritys on modernisoinut kanteleita jo kauan. Sen johtaja, Hannu Koistinen, jatkaa isänsä työtä kanteleenrakentajana.

Yrityksessä on nyt töissä yhteensä neljä ihmistä, ja pöydällä makaa uusi tuotekehittelyn helmi, soikea yhteiskannel, jota voi soittaa yhtä aikaa kaikilta ­puolilta. Työporukan tavoitteena on luoda kansainvälisesti kiinnostava, yhteisöllinen tuote.

– Tässä on valmistumassa ensimmäinen Quartet-­yhteiskanteleiden tuotantosarja, ja sitä on myyty eri puolille Suomea.

Jari Laasonen, Hannu Koistinen ja Timo Schmidt keskustelevat Ouartet 8 -yhteiskanteleen seuraavista työvaiheista Rääkkylän entisen pappilan tiloissa.

Juuri tuollaista luovaa, kulttuurista ponnistavaa tavoitteellisuutta, taitoa ja hulluuttakin Pohjois-­Karjala kaipaa.

– Haasteena on nähdä kulttuuri todellisena elinkeinona, vaikka tavoite lukee kuntastrategiassakin.Jo nyt Pohjois-Karjala on antanut luovalle kulttuurille paljon enemmän, kuin väkimäärästä voisi päätellä: Nightwish, Värttinä, Alangon veljekset, Hannu Koistinen sanoo.

Mitäpä tuohon lisäämään. Matkalla takaisin Joensuuhun käymme vielä tervehtimässä luomuviljelijää, agronomi ja maa- ja metsätieteiden maisteri Pasi Laasosta. Hän on löytänyt baltialaisen Vaida-vaimonsa opiskellessaan aikoinaan Yhdysvalloissa. Pohjois-Karjala kouluttautuu, kansainvälistyy ja muuttuu nopeasti.

– Eikös sitä sanota, että pidot paranevat, kun väki vähenee, Laasonen huikkaa työntäessään puukärryjä kotipihallaan.

Luomuviljelijä Pasi Laasonen on kouluttautunut ammattiinsa Helsingin yliopistossa ja Yhdysvalloissa. Vaimo löytyi maailmalta.