Pohjavesivarannot ehtyvät, mutta nyt ranskalaiset maanviljelijät haluavat kerätä sitä mega-altaisiin – Tästä on kyse allasriidoissa

Nämä eivät ole mitään tavallisia vesialtaita.

Muovilla vuorattujen onkaloiden pinta-ala on keskimäärin yli 8 hehtaaria, mikä vastaa reilun 11 jalkapallokentän kokoista aluetta. ”Mega-altaiksi” kutsutut säiliöt muistuttavat valtavia uima-altaita, joita kaivetaan keskelle peltoja; eri puolilla Ranskaa on parhaillaan käynnissä noin 100 allashanketta. Sateisempina talvikuukausina altaat pumpataan täyteen pohjavettä; ankaran kuivuuden ja helleaaltojen aikana veden pitäisi toimia eräänlaisena ”henkivakuutuksena” maanviljelijöille, jotka ovat seudun suurimpia vedenkäyttäjiä.

Vuonna 2022 Ranskaa koetteli mittaushistorian pahin kuivuus; vuosi 2023 saattaa osoittautua vieläkin pahemmaksi. Pyrkiessään ennakoimaan tulevia kuivia kausia valtion ympäristö- ja maatalousvirastot ehdottivat vuonna 2020, että altaiden rakentamista aletaan priorisoida ja tukea, koska ne ovat ”tyydyttävin ratkaisu vesivarojen turvaamiseksi”.

Arvostelijoiden mielestä tämä niin sanottu sopeutumiskeino ilmastonmuutokseen tosiasiassa heikentää sopeutumismahdollisuuksia. Se on malliesimerkki siitä, kuinka vedenpuutteeseen ei tulisi varautua. Jo lähes kaksi kolmasosaa maapallon väestöstä kärsii vesipulasta vähintään yhtenä kuukautena vuodesta, ja ”altaat eivät missään tapauksessa ole ratkaisu ongelmaan”, sanoo Christian Amblard, hydrobiologi ja Ranskan CNRS-tutkimusorganisaation kunniajohtaja.

Ihmiset ovat vuosituhansien ajan pyrkineet tasoittamaan veden saatavuuden kausittaista vaihtelua patoamalla jokia tai järviä tekojärviksi. Jawan pato Jordaniassa on maailman vanhin pato, 5 000 vuotta vanha. Ranskan ensimmäiset mega-altaat rakennettiin kuitenkin vasta muutama vuosikymmen sitten ja, toisin kuin perinteiset padot, ne saavat osan vesivarastoistaan maan alta. Pinnalle päästyään tämä vesi alkaa kuitenkin haihtua (etenkin planeetan lämmetessä) ja altistuu myös taudinaiheuttajille, kuten bakteereille ja myrkyllisille leville.

Ranska ei ole ainoa maa, joka kerää pohjavettä varastoon tuhoisan kuivuuden varalle. Muut ovat tehneet samoin, ja tällä on ollut tuhoisia vaikutuksia paikalliselle väestölle ja ekosysteemeille. Petorcan maakunnassa Chilessä noin 30 pohjavesioikeuksien omistajaa hallitsee 60 prosenttia seudun kokonaisvirtauksesta; useimmat asukkaat ovat riippuvaisia vesisäiliöautoista, joista saa vettä muutaman tunnin ajan päivässä. Intiassa pohjavesi on tärkein juomaveden lähde. Asiantuntijat kuitenkin varoittavat, että pohjaveden taso ympäri maata on laskenut liikakäytön vuoksi, mikä voi pienentää joitakin talvikauden satoja jopa kahdella kolmasosalla. Iran puolestaan on lisännyt pohjaveden ottoa 200 000 prosentilla viimeisen reilun 50 vuoden aikana ja sitä uhkaa nyt ”vesivararikko”.

Ilmastonmuutoksen myötä olosuhteet tulevat monilla alueilla vaihtelemaan ankaran, monivuotisen kuivuuden ja äkillisten, äärimmäisten tulvien välillä. Tämä kaikki johtuu Maan napa-alueisiin, jäätiköihin ja ikiroutaan varastoituneen veden sulamisesta. Pohjavesi saattaa vaikuttaa rajattomalta vesiresurssilta tulevaisuuden epävakaassa ja arvaamattomassa maailmassa. Sitä se ei kuitenkaan ole, ja tutkijat kehottavatkin hoitamaan jalkojemme alla lepääviä makeita vesivaroja samaan tapaan kuin muitakin uusiutumattomia luonnonvaroja.

”He ajattelevat asioita erittäin lyhyellä tähtäimellä”, toteaa Amblard mega-altaiden kannattajista. ”Veden on pysyttävä maassa.”

Pintavesi tarkoittaa kaikkea sitä vettä, jonka voimme nähdä: lammet, purot, joet, järvet, meret ja valtameret. Maapallon pinnasta lähes kolme neljäsosaa on sen peitossa. Mielikuvamme vedestä liittyy usein nimenomaan pintaveteen.

Pohjavesivarastomme sen sijaan ovat näkymättömiä ja laajoja. Suurin osa pohjavedestä on säilössä kallioperän halkeamissa, sedimentissä ja hiekassa; se on kuin läpimärkään pesusieneen varastoitunutta nestettä. Osa pohjavedestä on suhteellisen nuorta, mutta osa edustaa tuhansia vuosia sitten maahan langenneen sateen rippeitä. Pohjavesi käsittää kaiken kaikkiaan 98 prosenttia maapallon sulasta makeasta vedestä. Sen osuus koko maapallon väestön juomavedestä on kolmasosa ja maatalouden kasteluvedestä lähes puolet.

Vesi kiertää jatkuvasti maanalaisten varastojen ja yllä olevan maailman välillä. Kun sataa vettä tai lumi sulaa, osa vedestä täydentää pintavesiä, osa haihtuu ja osa imeytyy maanalaisiin pohjavesikerrostumiin, akvifereihin. Akviferit puolestaan täydentävät pintavesiä, kuten järviä ja kosteikkoja, tai putkahtavat esiin maan alta vuoristopuroina tai keitaina keskellä kuivia maita.

Vaikka olemme täysin riippuvaisia pohjavedestä, tiedämme siitä melko vähän. Jopa vesitieteilijöiden parissa ja kansainvälisissä vesialan huippukokouksissa ”pohjavesi jää ikään kuin sivurooliin”, sanoo Karen Villholth, pohjavesiasiantuntija ja eteläafrikkalaisen Water Cycle Innovation -yhtiön johtaja. Pohjavettä on teknisesti vaikeampi mitata kuin näkyvää vettä, sen virtausdynamiikka on monimutkaisempaa ja sen käyttöä on historian saatossa säännelty huonosti tai ei lainkaan. Sitä ”ymmärretään usein heikosti, minkä vuoksi sitä on aliarvioitu, hoidettu huonosti ja jopa käytetty väärin”, totesi Unesco vuonna 2022. ”Siitä on vaikeampi saada otetta”, toteaa Villholth. ”On yksinkertaisesti helpompaa vältellä sitä.”

Otetaan esimerkiksi merkittävä pohjaveteen liittyvä oikeusjuttu Yhdysvalloista, Frazier vastaan Brown vuodelta 1861. Kiistan osapuolina oli kaksi riitaista naapuria ja se koski ”erästä kuoppaa, ilkeästi ja pahansuovasti kaivettua, jonka tarkoituksena oli tuhota” lähde, joka oli ”ammoisista ajoista lähtien virrannut ja vuotanut maasta”. Frazier vastaan Brown kyseenalaisti maanomistajan oikeuden tämän kiinteistöllä olevaan maanalaiseen veteen. Ohion korkein oikeus päätti lopulta, ettei oikeutta veteen ollut, ja perusteli päätöstään sillä, että pohjavesi oli liian arvoituksellista säänneltäväksi, ”niin salaisia, yliluonnollisia ja kätkettyjä” olivat sen alkuperä ja liikkeet. (Päätös on sittemmin kumottu.)

Pohjavesi on yhä arvoitus, sanoo Elisabeth Lictevout, hydrogeologi ja International Groundwater Resources Assessment Centre -tutkimuslaitoksen johtaja Alankomaista. Tutkijoilla ja viranomaisilla ei läheskään aina ole selkeää käsitystä pohjaveden sijainnista, geologiasta, syvyydestä, määrästä tai laadusta. Harva tietää, kuinka nopeasti pohjavesivarannot täydentyvät tai kuinka paljon vettä pumpataan laillisesti tai laittomasti. ”Tällä hetkellä meillä ei ole minkäänlaisia valmiuksia tutkia pohjavettä maailmanlaajuisesti”, sanoo Lictevout. Ilman tarkempaa tutkimustietoa emme voi laatia tarpeellisia malleja pohjaveden vastuullisempaan käyttöön. ”Tämä on iso ongelma”, hän toteaa. ”Tilanne on suorastaan pöyristyttävä.”

Vesiasiantuntijat voivat kuitenkin varmuudella todeta, että ihmiset ovat nykyään riippuvaisempia pohjavedestä kuin koskaan aiemmin. Unescon raportin mukaan pohjaveden käyttö on ennätyksellisen suurta, ja määrä kuusinkertaistunut maailmanlaajuisesti viimeisen 70 vuoden aikana. Pohjavesivarannot ovat nopeasti ehtymässä kuivilla ja puolikuivilla alueilla eri puolilla maailmaa, kuten Yhdysvaltain High Plainsin ja Kalifornian Keskuslaakson akvifereissa, Pohjois-Kiinan tasangolla, Australian Canning Basinissa, Luoteisen Saharan akviferijärjestelmässä, Etelä-Amerikan Guarani-akviferissa sekä useissa akvifereissa Intian luoteisalueiden ja Lähi-Idän alla. Vuonna 2013 Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus havaitsi, että maa oli kolminkertaistanut koko edellisen vuosisadan pohjaveden ottomäärän vuoteen 2008 mennessä. Akvifereja on hankala puhdistaa, koska ne sijaitsevat maan alla, joten monet niistä myös pilaantuvat myrkyllisten kemikaalien, torjunta-aineiden ja lannoitteiden, teollisuuspäästöjen, jätteiden ja pumppaamisesta aiheutuvien saasteiden vuoksi.

Koska nämä vedet ovat näkymättömissä ja vaikuttavat kenties ”ehtymättömiltä”, kuten Lictevout sanoo, harva ”näkee tekojemme seuraukset”. Hänellä ja muilla vesiasiantuntijoilla on tapana verrata tilannetta varainhoitoon: Kaikki makea vesi maapallolla edustaa pankkitiliä. Sadevesi ja sulava lumi on tuloa. Haihtuminen ja veden pumppaaminen ovat menoja. Joet, järvet ja tekojärvet ovat käyttötilimme. Pohjavesi edustaa säästö- tai eläkerahastoa – ja siitä me parhaillaan ammennamme rahaa.

”Meidän tulisi kajota säästöihimme vain hyvin harkiten”, sanoo Jay Famiglietti, Arizonan osavaltionyliopiston hydrologi ja Saskatchewanin yliopiston Global Institute for Water Security -tutkimuslaitoksen emeritustoimitusjohtaja.

Ranskan maanviljelijöillä on edessään yhä kuumempia ja kuivempia kasvukausia, ja osa heistä uskoo, että altaiden vesivarastot ovat välttämättömiä elintarviketurvan kannalta. (Maatalouden osuus veden kokonaiskulutuksesta Ranskassa on Ranskan hallituksen arvion mukaan kaksi kolmasosaa.)

”Jos emme jatka tätä hanketta, osa maatiloista ei tule selviämään”, sanoo Francois Petorin, yli 200 maatilasta koostuvan vesiosuuskunta nro 79:n toimitusjohtaja Länsi-Ranskasta. ”Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa.”

Paikallisten vesialan viranomaisten kanssa tehdyn sopimuksen mukaan maanviljelijät voivat ottaa altaista tietyn määrän vettä vastineeksi siitä, että he vähentävät torjunta-aineiden käyttöä, istuttavat pelloille pensasaitoja ja edistävät luonnon monimuotoisuutta. Mega-altaiden kannattajat perustelevat ratkaisua myös sillä, että he sitoutuisivat pumppaamaan vettä ainoastaan silloin, kun pohjaveden taso ylittää tietyt kynnysarvot, ja ottaisivat vettä matalista akvifereista, joiden varastot sadevesi täydentää nopeasti.

Asiantuntijat ovat samaa mieltä siitä, että pohjavesi on otettava huomioon ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Monet kuitenkin uskovat, että liiallinen riippuvuus hupenevasta luonnonvarasta ja sen liikakäyttö ei voi olla ratkaisu ongelmaan, jonka syynä on nimenomaan liiallinen riippuvuus uusiutumattomista luonnonvaroista ja niiden liikakäyttö.

Asiantuntijat ehdottavatkin ratkaisua, jossa säännelty pohjaveden otto voitaisiin yhdistää muihin sopeutumistoimiin – joista moni liittyy vedenkäytön ja -kulutuksen vähentämiseen. Viljelijät voisivat vaihtaa runsaasti vettä kuluttavat viljelykasvit, kuten maissin (jota viljellään 60 prosentilla Ranskan keinokastelualueista, pääosin tuotantoeläinten rehuksi), paikallisiin sääoloihin sopeutuneisiin lajeihin, jotka sietävät paremmin kuivuutta. He voisivat käyttää tehokkaampia kastelutekniikoita ja kyntää peltoja vähemmän, mikä tekisi maa-aineksesta laadukkaampaa ja läpäisevämpää, jolloin vesi imeytyisi siihen paremmin ja suodattuisi tehokkaammin pohjavesikerrostumiin. Myös lihan kulutuksen vähentäminen ja ruokahävikin pienentäminen supistaisi vedenkäyttöä. Sen sijaan, että nostamme pohjavettä ylös kuivien kausien varalle, voisimme syöttää vettä alas säilöön ja auttaa täydentämään ehtyviä pohjavesivarantoja.

”Viime kädessä kyse on yhteisestä resurssistamme”, Villholth toteaa. ”Tämä on myös yhdenvertaisuuskysymys. Se on lähestulkoon demokraattinen kysymys.”

Ainakin Ranskan mega-altaiden vastustajat kokevat asian näin. He ovat järjestäneet lukuisia mielenosoituksia ja harjoittaneet kansalaistottelemattomuutta, kuten istuttaneet pensasaitoja altaille varatuille maille sekä kaivaneet maasta tärkeitä pumppuja ja putkia. Maaliskuussa tuhannet aktivistit (järjestäjien mukaan 30 000, viranomaisten mukaan 6 000) ottivat yhteen 3 000 aseistetun poliisin kanssa uuden mega-altaan takia, joka on määrä rakentaa Sainte-Solinen kuntaan Länsi-Ranskaan ja joka toimittaisi vettä 12 maatilalle. Järjestäjien mukaan yli 200 ihmistä loukkaantui kyynelkaasukranaattien ja kumipallojen takia. Muutamaa viikkoa myöhemmin ranskalainen tuomioistuin hyväksyi 16 mega-altaan rakentamisen valtion avokätisellä tuella Länsi-Ranskaan, myös Sainte-Solineen.

Mega-altaiden hyvä puoli on se, että ne tekevät näkymättömästä korostetun näkyvää. ”Ne tuovat ongelman kaikkien silmien eteen”, sanoo Villholth. Pintaan vedetty pohjavesi muuttuu helpommin mitattavaksi, samoin kuin sen käyttö – ja keskustelu käytön eettisyydestä. Mutta se ei kerro meille sitä, kuinka paljon pohjavettä on jäljellä. Jos emme ole varovaisia, saamme tietää sen vasta sitten, kun kaikki on jo käytetty loppuun.

Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli on luettavissa The Atlanticista tästä linkistä.

©2023 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Käännös Apropos lingua.