Tosin Länsimetron taival on oikeasti kaikkea muuta kuin hauska. Hankkeen hinta on paisunut sadoilla miljoonilla aiotusta. Suunnitelma esiteltiin 700 miljoonan euron kokonaisuutena, nyt hinta-arvio liikkuu 1,2 miljardissa eurossa. Aikatauluarvioihin ei usko enää kukaan.

Moneen kertaan on ehditty kysyä, kuinka tässä näin pääsi käymään.

Maaliskuun lopulla julkaistiin selvitysmies Erkki Virtasen tekemä raportti valtion rahoittaman rakentamisen ongelmista. Länsimetro on yksi Virtasen esiin nostamista epäonnistuneista julkisista rakennushankkeista.

Virtasen raportti ei varsinaisesti etsi syyllisiä, mutta siihen kuuluu myös viesti: Suomessa ei osata johtaa rakennushankkeita.

Toimeksiantooni kuulumattomana esitän huomionani, että projektiosaamiseen tulisi rakennusalalla kiinnittää paljon nykyistä enemmän huomiota, Virtanen toteaa raportissaan.

Mistä sitten löytyy hyvää johtamista? Kysymys on vaativa, mutta itse katsoisin ulkomaille. Mitä isompi hanke, sitä useammin rahoittajien pitäisi kysyä: kuka on maailman paras tämän alan asiantuntija ja mitä hänen palkkaamisensa maksaa?

En tunne metronrakennusalaa, mutta tuskin maailman parhaan metroinsinööritoimiston pestaaminen olisi maksanut satoja miljoonia euroja, jotka nyt epäonnistumisten myötä on jo onnistuttu hassaamaan.

On toki mahdollista, että maailman parhaat suurten hankkeiden vetäjät löytyvät suomalaisesta julkishallinnosta.

Mahdollista, mutta ei kovin uskottavaa. Suomalaisia metroyhtiöiden (tai vastaavien) johtajia ei varsinaisesti revitä ulkomaille. (Hyvä kysymys tietenkin on, mitä pitäisi tehdä toisin, jotta revittäisiin!)

Hankkimalla parhaan osaajan voi joutua maksamaan paljon, mutta laatutyö korvaa hinnan. Sanonta kuuluu, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Saman luulisi pätevän suuriin julkisiin hankintoihin. Tai oikeastaan mihin tahansa laatua vaativaan projektiin. Vastaavia suurhankkeita on eri aloilla, kuten vaikkapa satojen miljoonien eurojen Apotti, joka julkisten tietojen perusteella olisi kaivannut parempaa vetämistä.

Parhaiden palkkaaminen vaatii uskallusta myöntää, että omalla organisaatiolla tai itsellä ei ole aina parasta osaamista.

Usein kyse on perspektiivistä. Jos asioita katsoo liian läheltä, ei näe ongelmia. Tai ehkä näkee vielä ongelmat, mutta ei ratkaisuja.

Miten kiinalainen tai yhdysvaltalainen asiantuntija ratkaisisi saman pulman tai järjestäisi projektin?

Tämä Imagen numero on Sankarit-teemanumero. Olemme taas poimineet joukon sankareita, jotka ovat onnistuneet tekemään vai-kutuksen ja muuttamaan maailmaa. Etsimme uudistajia ja arjenihmeidentekijöitä. Ehdotuksia sankareiksi tuli paljon – se kertoo siitä, että Suomessa tehdään monella alalla oikeita asioita.

Sankareita yhdistää kyky katsoa asioita toisesta näkökulmasta.

Tällä kertaa listallamme on esimerkiksi perustuslain puolustaja Martti Koskenniemi, humanitaarisen logistiikan pioneeri Gyöngyi Kovács ja vauhdilla tanssin huipulle noussut Ima Iduozee. Henrietta Kekäläinen on perustanut energiatehokasta biohiiltä valmistavan yrityksen, ja Anna-Riikka Carlson puolestaan uudistaa kirja-alaa.

Yksi sankari kieltäytyi jutusta. Pastori Marjaana Toiviainen totesi haastattelupyyntöön, ettei halua olla sankari. Toiviainen tekee hienoa työtä: hän ei ole vain auttanut turvapaikanhakijoita, vaan majoittanut heitä kotiinsa. Kun huhtikuun alussa Suomesta käännytettiin ihmisiä hengenvaaraan Afganistaniin, Toiviainen oli eturivissä puolustamassa ihmisoikeuksia – ja on joutunut siksi sairaalloisen vihan kohteeksi. Hän saa jatkuvasti osakseen solvauksia ja tappouhkauksia.

Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan. Hyvänä perustana on yk:n ihmisoikeuksien julistus. Siitä saa moniin asioihin tarpeellista perspektiiviä.

Toiviainen on minulle tämän ajan suuria sankareita. ■