Eeva

Pirjo Kauppinen vuonna 2002 Eevassa: "Olen tuntenut itseni aina rakastetuksi"

Pirjo Kauppinen vuonna 2002 Eevassa: "Olen tuntenut itseni aina rakastetuksi"

Maaliskuun alussa menehtynyt tv-toimittaja Pirjo Kauppinen jäi monen suomalaisen mieleen positiivisena ja sinnikkäänä naisena. Pirjo ehti viettää onnettomuuden seurauksena liki 20 vuotta pyörätuolissa. Maaliskuussa 2002 Pirjo iloitsi Vuoden Eeva -tunnustuksesta.
Teksti Eeva toimitus
Kuvat Timo Pyykkö
Mainos

"Sunnuntaiaamuna 11.10. vuonna 1998 putosin kotiportaista ja taitoin niskani. Fyysiset seuraukset olivat vakavammat kuin ollenkaan ymmärsin. Pahinta oli menettää fyysisyytensä ja riippumattomuutensa. Olla lähes liikuntakyvytön ja vailla ihon tuntoa, kuin kolmasosa ihmisestä. Ensimmäinen vuosi oli elämäni raskain. Mistään ei pääse yli eikä ali eikä ohi, vaan kaikki on kahlattava läpi", kirjoitti Pirjo Kauppinen kohtalokkaan onnettomuuden jälkeen muistikirjaansa.

Sitä Pirjo ei aavistanut, kuinka paljon myötätuntoa ja kannustavia viestejä hän saisi suomalaisilta seuraavien vuosien aikana. Kirjeitä, puhelinsoittoja, lämpimiä halauksia, mukana elämistä. Televisiosta tutusta tv-toimittajasta tuli koko kansan Kauppinen.

Häkeltynyt Pirjo oli myös maaliskuussa vuonna 2002, kun Eevan lukijat valitsivat hänet ylivoimaisella äänivyöryllä Vuoden Eevaksi.

"Ehkä tässä peilautuvat meidän aikamme tunnelmat. Ihmiset ovat saaneet tottua siihen, että kaikkea voi tapahtua. Ikkunasta voi tulla yhtäkkiä lentokone sisään tai joku voi vammautua kahdessa sekunnissa. Elämä on arvaamatonta ja arvoituksellista, ja iso kolaus voi osua myös omalle kohdalle", Pirjo pohti Eevassa neljä vuotta halvaantumisensa jälkeen.

Iso kolaus, onnettomuus, muutti peruuttamattomasti myös Pirjoa.

"Minä olen vain se, joka olen. Roolien vetämiseen ei riittäisi edes energiaa. Enää minun ei tarvitse esittää yhtikäs mitään. Haarniskat ovat pudonneet."

"Yksin en olisi yhtään mitään"

Ensimmäinen onnettomuutta seurannut vuosi oli vakavaa taistelua. Lähipiirin huolenpito, käytännön apu ja ajatus töihin paluusta pitivät yllä toivonkipinää poltteiden ja kipujen keskellä. Pirjo myönsi, että onnettomuuden myötä perheen merkitys vain kasvoi.

Puoliso Jari Jokinen ja lapset, tuolloin 10-vuotias Oskari ja 12-vuotias Fiia, olivat Pirjolle kaikki kaikessa. Syy herätä aamuisin.

"Yksin en olisi tässä. Yksin en olisi yhtään mitään."

Silti muiden armoille joutuminen ahdisti.

"Sisuani punnitaan, kun jäseniä polttelee enkä pääse yksin kylpyhuoneeseen, edes suihkuun. Elämä on sikäli raadollista, että tarvitsen avustajaa lähes kaikkeen."

Alkuvuosina Pirjo halusi pitää kiinni autostaan, pippurinpunaisesta Ford Mondeosta, jota hän ajoi käsihallintalaittein.

"Kerran hain tyttären Mäkelänrinteen uimahallista ihan yksin, enkä yhtään arkaillut. Jari auttoi minut autoon ja kotipihassa taas siitä pois", Pirjo kertoi ylpeänä.

Kun Pirjo sai vuonna 2002 sai kuulla Vuoden Eeva -tunnustuksestaan, reaktio oli välitön. "Siis minäkö? Kaikista näistä pätevistä naisista!"

"Turhamaisuus pitää ihmisen hengissä"

Pirjo tuli tunnetuksi kauneuden ja muodin ystävänä. Naisellisuudestaan hän ei halunnut tinkiä neliraajahalvauksen jälkeenkään. Huulet olivat aina punatut ja kynnet lakatut.

"Voi tuntua hassulta, että tällainen henkilö, jolla on ihan oikeita ja isoja terveysongelmia, ajattelee aamulla, että kauheaa, nyt nuo silmäpussit on saatava pois millä konstilla tahansa. Uskon, että rehellinen turhamaisuus voi pitää ihmisen joskus jopa hengissä", Pirjo totesi.

Pirjo olikin tuttu näky seurapiiritapahtumissa.

"En halua nököttää tuolissani pipo vinossa ja meikkaamattoman näköisenä. Tahdon edelleen voimakkaasti olla minä, ja korvien välistähän se lähtee. Sanon nykyään kaikille, että vahvimmat elimeni ovat sydän ja pää."

Ensimmäinen pyörätuolikerta Pori Jazzeissa jäi Pirjon mieleen.

"Muistan kateuden häivähdyksen, kun naiset tanssahtelivat kevyissä hameissaan ja sandaaleissaan. Itse istuin tuona kesänä onnettomassa kärryssäni, palelin ja nieleskelin."

"Rakkaus muuttaa muotoaan"

Vuosien varrella Pirjo Kauppiselta udeltiin usein, kuinka halvaantuminen muuttaa parisuhdetta.

"Varsinkin muutaman paukun jälkeen joku saattaa tulla kysymään, että onko teillä enää rakkauselämää. Minulla on ilo sanoa, että on. Se muuttaa muotoaan, mutta ei katoa."

Puolisolta saadut hellyydenosoitukset olivat Pirjon mukaan varsinkin alkuaikoina erityisen tärkeitä, sillä halvaantuminen vaikutti myös naiseuteen ja itsetuntoon.

"On toki selvää, että nainen ei tunne itseään välttämättä seksikkääksi, kun uumaakaan ei löydy. Onnellista on, että minua on rakastettu ja edelleen rakastetaan. Minulla on makuuhuoneessa elävä peili, joka hyväksyy minut ja tarvitsee minua."

Pirjon tärkein voimavara oli hurtti huumori. Hän viihdytti usein ystäviään "täyden palvelun lomistaan" Käpylän kuntoutuskeskuksessa ja esitteli ylpeänä hauiksiaan, joita fysioterapeutin avustuksella treenattiin.

Pirjo kokeili rohkeasti eri hoitomuotoja kuntoutuakseen ja jatkoi myös työtään toimittajana. Hän halusi pitää onnettomuuden jälkeenkin kiinni arjen rutiineista ja juhlahetkistä, viettää niin normaalia elämää kuin mahdollista.

"Uskon, ettei tunteita pidä koteloida. Itseä kuunnellessa on tullut esiin kiitollisuutta ja kiitollisuuden velkaa, paljon iloa ja lämpimiä hetkiä ystävien kanssa."

Pirjo menehtyi sairaalassa 5.3.2018. Hän oli kuollessaan vain 56-vuotias.

Sitaatit ovat Pirjo Kauppisen haastattelusta Eevan numerosta 3/2002.

Julkaistu: 29.3.2018