Pieni vähemmistöryhmä on kasvattanut poikkeuksellisen määrän ammattilaisia suomalaiseen jalkapalloon – Mikä on ollut kosovolaisyhteisön salaisuus?

Määrä on suuri, jopa valtava.

Mistään muusta vähemmistöryhmästä ei ole noussut henkilömäärään suhteutettuna yhtä suurta joukkoa pelaajia Suomi-paitaan ja Veikkausliiga-viheriöille.

On Kuqit ja Hetemaj’t, tunnetuimmat kosovolaiset jalkapalloperheet Suomessa.

Veljesten Shefkin (s. 1976) ja Njazin (s. 1983) sekä Perparimin (s. 1986) ja Mehmetin (s. 1987) yhteenlaskettu maaottelumäärä on yli 130.

On Zenelin veljekset Ridvan (s. 1979) ja Erfan (s. 1986), jotka ovat voittaneet Suomen kentillä kaiken mahdollisen.

Suomeen aikuisiällä muuttanut Ymer Xhaferi (s. 1985) edusti vuosien 2007 ja 2016 välillä neljää eri liigaseuraa.

Vikkeläjalkainen ja tekninen Drilon Shala (s. 1987) muistetaan erityisesti FC Lahdesta.

Kakkosessa yhä pelaava Xhevdet Gela (s. 1989) puolestaan kirjautti yhdeksän kauden aikana yli 200 liigaottelua.

Pitkänhuiskea keskuspuolustaja Lum Rexhepi (s. 1992) pelasi kuuden Veikkausliiga-kauden lisäksi muun muassa Norjassa ja Hollannissa saaden tililleen myös yhden A-maaottelun.

Rexhepiä vuoden nuorempi Kastriot Kastrati debytoi pääsarjassa jo 17-vuotiaana. Lupaava hyökkääjä ehti edustaa niin HJK:ta, FC Hakaa, FC Honkaa kuin HIFK:takin ennen kuin ura alkoi hiipua.

Kosovon pääkaupunki Pristinassa vuonna 1999 syntynyt, mutta Suomeen jo alle vuoden ikäisenä muuttanut laituri Albion Ademi löi liigassa läpi kaudella 2020 ja sai siirron Ruotsiin.

Uudella vuosituhannella syntyneisiin kosovolaistaustaisiin ammattilaispelaajiin kuuluvat muun muassa Altin Zeqiri (s. 2000), Arlind Sejdiu (s. 2001), Doni Arifi (s. 2002) sekä Agon Sadiku (s. 2003). Arifi ja Sadiku ovat edustaneet Suomea Pikkuhuuhkajissa, jälkimmäinen kahdesti myös Huuhkajissa.

Lähes hengästyttävän pitkään listaan voidaan lukea myös Kosovon naapurimaa Makedoniassa varhaislapsuutensa viettänyt ex-maajoukkuehyökkääjä Berat Sadik (s. 1986) sekä IF Gnistania edustava keskikenttäpelaaja Armend Kabashi (s. 1995), joka on syntynyt Saksassa.

Ja tokihan myös valmentajia on nähty Suomen kentillä. Tunnetuimmat lienevät Veikkausliigassa työskennelleet Shefki Kuqi ja Ilir Zeneli.

Kosovolaistaustaisten pelaajien invaasio suomalaiseen maajoukkue- ja seurajoukkuejalkapalloon on ollut niin vaikuttava, ettei kyse voi olla sattumasta.

Mikä on ollut heidän salaisuutensa?

Vuonna 2000 Suomessa asui noin 5 000 ihmistä, jotka olivat joko syntyneet entisessä Jugoslaviassa tai joiden vanhemmat olivat alueelta kotoisin.

Erityisen voimakasta muuttoliike oli ollut vuonna 1993, jolloin Suomeen oli asettunut lähes 1 700 silloisen Jugoslavian kansalaista.

Heistä valtaosa oli joutunut jättämään kotinsa Jugoslavian liittotasavallan presidentin Slobodan Miloševićin johtaman serbihallinnon sorron takia.

Serbialla oli voimakas tahto näyttäytyä Jugoslavian vahvimpana tasavaltana, ja tätä valtaa se käytti polkemalla muun muassa Kosovon maakunnan albaanien oikeuksia.

Vuonna 1989 presidentti Milošević riisti Kosovon laajan itsehallinnon, josta maakunta oli saanut nauttia vuosien ajan.

Myöhemmin myös Kosovon parlamentti hajotettiin, albaniankieliset lukiot suljettiin ja sadaltatuhannelta Kosovon albaanilta riistettiin työpaikka.

Väkivallattomaan vastarintaan nousseita kosovolaisia uhattiin vangitsemisella.

Pian kaduille ilmestyivät serbisotilaat panssarivaunuineen, myös Kosovossa.

Ei mennyt aikaakaan, kun monet kosovolaisperheet joutuivat turvautumaan keinoista viimesijaiseen: heidän oli jätettävä kotinsa ja lähdettävä pakoon.

Vuonna 1992, vuosi ennen muuttovirran kiihtymistä, Suomeen päätyi pakolaisina vajaa sata Jugoslavian kansalaista. Heistä monet tulivat alueilta, joilla serbien painostus oli aggressiivisinta.

Pääasiassa laivalla Suomeen saapuneiden pakolaisten joukossa olivat myös Miftar ja Emine Hetemaj neljän pienen lapsensa kanssa.

Perheen molemmat pojat, Perparim ja Mehmet, kasvoivat Suomessa ammattilaisjalkapalloilijoiksi ja ponnistivat Helsingin Malmilta suuremmille areenoille.

Veljeksistä vanhempi loi uraa erityisesti Italiassa: Serie A -otteluita kertyi peräti 300, enemmän kuin kenelläkään toisella suomalaispelaajalla.

Perheen kuopus Mehmet pelasi vuosia Serie B:ssä ja nousi myöhemmin seuralegendaksi Seinäjoen Jalkapallokerhossa.

Suomeen alle kouluikäisinä päätyneet Hetemaj’n veljekset ovat oiva esimerkki siitä, mitä Kosovo ja kosovolaisperheet ovat antaneet suomalaiselle jalkapallolle.

Mutta miksi niin monesta kosovolaistaustaisesta lapsesta on tullut ammattilainen?

Aktiiviuransa kauteen 2023 kasvattajaseurassaan HJK:ssa päättänyt Perparim Hetemaj esittää yhdeksi syyksi jalkapallon vahvaa kulttuurista merkitystä.

– Jalkapallo on todella suosittu peli sekä Kosovossa että naapurimaa Albaniassa.

Vähintään yhtä tärkeänä HJK:n reservijoukkue Klubi 04:n nykyinen päävalmentaja pitää kosovolaista mielenlaatua.

– Historiansa takia kosovolaisilla on sisua, halua taistella ja antaa kaikkensa. Halu kilpailla on veressä. Ne ovat varmasti syitä siihen, miksi niin monesta on tullut ammattilainen, Hetemaj sanoo.

Kosovossa viisi ensimmäistä elinvuottaan viettänyt Hetemaj painottaa myös kotikasvatuksen merkitystä. Hän puhuu erityisesti oman perheensä näkökulmasta.

Kuusihenkisessä Hetemaj’den perheessä yhtäkään lapsista ei painostettu millekään tietylle uralle tai määrättyyn ammattiin, mutta kun johonkin oli ryhdytty, siinä piti antaa kaikkensa.

Vanhempien usein toistama viesti oli: jos haluaa hyväksi, on tehtävä valtavasti töitä.

Veljeskaksikko halusi hyväksi jalkapallossa. Se loi myös raamit vanhempien ja kahden isosiskon suhtautumiselle.

– Kritiikki kotona oli suoraa, ja vanhemmat ja sisarukset vaativat paljon. Himasta tuli tosi kova vaatimustaso, Hetemaj myöntää.

A-maajoukkuetta vuosina 2009–2017 edustanut HJK-kasvatti ei halua väheksyä myöskään parempien taloudellisten mahdollisuuksien vetovoimaa.

Hetemaj’den vanhemmat olivat olleet Kosovossa arvostettuja juristeja, mutta uudessa kotimaassa tilalle tulivat matalapalkkaiset tehtävät, kuten siivoustyö.

Myös monet muut Suomeen päätyneet kosovolaisvanhemmat kokivat vastaavan pudotuksen sosioekonomisessa asemassa.

Näissä olosuhteissa Perparim Hetemaj arvelee urheilun tarjoavan monen pakolaisperheen jälkikasvulle yhden houkuttelevimmista uravaihtoehdoista.

– Perheiden tilanteet tietysti vaihtelevat, mutta vieraassa maassa lähtökohdat ovat usein erilaiset kuin kotimaassa. Urheilun tarjoama taloudellinen houkutus voi olla iso.

Kosovolainen teehetki on tuuletus, joka on eittämättä jäänyt ainakin HJK-kannattajien muistoihin kaudelta 2011.

Tiettävästi ensimmäisen kerran kosovolaista teehetkeä saatiin todistaa jo pari vuotta aikaisemmin, vuonna 2009, jolloin Berat Sadik ja Hetemaj’n veljekset pelasivat samaan aikaan alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa.

Yhtä kaikki, vuonna 2011 juhlimisen aihetta HJK:ssa riitti. Tuuletuksen pääarkkitehdit, Erfan Zeneli ja Berat Sadik, olivat lähes koko muun joukkueen tavoin ajoittain suorastaan pitelemättömiä.

Teemu Pukin kanssa toimivan yhteistyön löytänyt Sadik paukutti 15 liigamaalia. Zeneli puolestaan osui kahdeksan kertaa ja antoi toistakymmentä maaliin johtanutta syöttöä.

Kun kentällä kulki, ”teetä” kelpasi hörppiä. Onnistumisiaan kaksikko tuuletti istahtamalla vastakkain nurmen pintaan ja ”juomalla” kosovolaisten suosikkijuomaa.

– Mentiin myöhemmin katsomaan Helsinki Cupia, ja siellä HJK-junnut tuulettivat samalla tavalla, vaikka eivät olleet edes kosovolaisia, Erfan Zeneli naurahtaa nyt, lähes 15 vuotta myöhemmin.

Kauden 2011 päätteeksi Zeneli voitti uransa toisen Suomen mestaruuden. Myöhemmin mestaruuksia tuli vielä kolme lisää. Suomen Cupin voittoa pallotaituri pääsi juhlimaan neljästi.

Meriitit ovat siinä määrin vakuuttavat, että 38-vuotiasta Zeneliä on helppo luonnehtia kaikkien aikojen kosovolaistaustaiseksi Veikkausliiga-pelaajaksi.

Suomeen vain 6-vuotiaana perheensä kanssa saapunut Zeneli nostaa yhdeksi kosovolaisten pelaajien menestyksen syyksi oikeanlaisen aggressiivisuuden.

– Ilman positiivista vihaa sä et voi pelata jalkapalloa. Mä uskon, että se on ollut meillä kaikilla tärkeä juttu.

– Jos ei ole tunteita, on parempi, ettei pelaa.

Juuri tunteiden merkitys ja niiden näyttäminen erottavat Zenelin mukaan monet kosovolaistaustaiset pelaajat kantasuomalaisista.

– Suurin osa pitää tunteet sisällään. Meillä kosovolaisilla ne menee välillä ylikin. Häviön jälkeen Suomessa sanotaan tosi usein, että ”no, tulee seuraava peli”. Ei! Pitää saada mentaliteetti, että ”nyt, tää peli”!

Zenelin mukaan juuri taito elää hetkessä on yhdistänyt monia 1980-luvulla syntyneitä kosovolaisia ammattilaispelaajia.

– Se on sitä mentaliteettia, että halutaan voittaa, halutaan olla hyviä, vihataan häviämistä. Ei mennä liian nopeasti seuraavaan päivään tai seuraavaan peliin.

Yli 30 vuotta Suomessa asunut Zeneli on elänyt ja hengittänyt jalkapalloa niin junioripelaajan, ammattilaisen kuin juniorivalmentajankin roolissa.

Hänen mukaansa lajiin tavoitteellisesti suhtautuvia, täysi-ikäisyyttä lähestyviä nuoria kohtaan on välttämätöntä olla rehellinen ja suora. Kaikki muu tekee hallaa pelaajille.

– Olen kuullut, kun 17-vuotiaat pelaajat valittavat, että miksi he eivät pelaa. Tuollainen negatiivinen puhe vie heitä vain alemmas. Kaikki pitää näyttää kentällä. Jalkapallossa ei pysty huijaamaan.

Pohtiessaan omia junioriaikojaan Zeneli kokee, että kosovolaistaustaiset pelaajat eivät juuri selitelleet. Sen sijaan pettymykset kanavoituivat vapaa-ajan harjoitteluun, jonka määrä lisääntyi.

– Kun tulin pelien jälkeen kotiin, niin isoveli Ridvan sanoi ensimmäisenä asiana päin naamaa, että olin ollut hemmetin huono. Se vain herätti mut. Mulla tuli fiilis, että ”vitsi, mä näytän”.

– Suomesta ehkä puuttuu sellainen oikeanlainen suoruus, kun asiat eivät mene hyvin. Kenelläkään ei mene aina hyvin. Ei Messillä, ei Ronaldolla, ei kenelläkään. Palaute ei voi olla liian pehmeää.

Yli 250 Veikkausliiga-ottelua pelannut Zeneli arvioi, että erityisesti henkinen vahvuus on ollut tekijä, joka on avittanut monen kosovolaisen tietä ammattilaiseksi.

– Jos pelaaja on kova päästään, futiksessa pääsee eteenpäin. Se on nuorelle vain hyvä asia, jos hänelle sanotaan huonon pelin jälkeen, että ”sä nukuit tänään kentällä”. Kaikilla yläkerta ei kestä, ja se tekee eron.

– Joo, totta kai pitää olla kannustava, mutta tärkeintä on saada pelaaja herätettyä. Mä sain noita ”herätyksiä” tosi usein kotona.

Erfan Zenelin kanssa samoihin aikoihin pääsarjakuvioihin noussut Mehmet Hetemaj lähestyy kysymystä ”kosovolaisesta salaisuudesta” laajemmissa silmänaloissa.

Pelaajauransa jälkeen muun muassa koulunkäyntiavustajana työskennellyt Hetemaj uskoo tiettyjen lainalaisuuksien pätevän suurimpaan osaan kosovolaisperheistä.

– Kosovolaiset perheet puhuvat paljon keskenään, ja keskustelukulttuuri on avointa. Jos tekeminen ei riitä, se tuodaan esille. Palaute on aitoa.

Kuten Zeneli, myös Hetemaj on varma, että rehellinen kommunikointityyli heijastuu myös jalkapalloon.

Hän arvioi, että nuoretkin kosovolaispelaajat tietävät vahvuutensa, mutta ennen kaikkea kehityskohteensa. Puutteita ei yleensä lakaista maton alle.

– Vanhemmat eivät selittele lapsilleen, että ”valmentaja ei ymmärrä” tai että ”sä olet kyllä paras”. Kun asiat esitetään yleensä rehellisesti, se tuo toimintaan systemaattisuutta, SJK:ssa Suomen mestaruutta vuonna 2015 juhlinut Hetemaj kokee.

Ensiaskeleitaan juniorivalmentajana ottava Mehmet Hetemaj uskoo myös kosovolaisen työnteon kulttuurin välittyvän jalkapalloileviin lapsiin ja nuoriin. Esimerkki tarttuu ennen muuta kotoa.

– Monet lapset näkevät pienestä pitäen, kuinka vanhemmat saattavat tehdä useampaakin eri duunia samaan aikaan. Olen aina kokenut, että kosovolaiset eivät vieroksu työntekoa. Se on tärkeä piirre myös jalkapallossa.

– Voit saavuttaa asioita, vaikka et olisi sillä hetkellä paras. Tämän esimerkin kosovolaiset saavat usein kotoa, Hetemaj pohtii.

Italian Serie B:ssä yli sata ottelua pelannut ex-keskikenttäpelaaja toistaa pariinkin otteeseen käsitteen ”kosovolainen itseluottamus”.

Termillä hän viittaa ennen muuta siihen, että monet kosovolaiset eivät tyydy ”hengaamaan” vain yhtenä muiden joukossa.

Välillä itseluottamus saattaa tosin näyttäytyä ylimielisyytenä tai saada jopa koomisia piirteitä, Hetemaj muistuttaa.

– Jos heitän vitsillä, niin erittäin rumat kosovolaiset miehet kuvittelevat usein olevansa baarin komeimpia, mikä taas vaikuttaa heidän olemukseensa, hän naurahtaa.

Sitten Hetemaj vakavoituu hieman ja palaa takaisin jalkapallokeskusteluun.

– Terve itseluottamus näkyy kuitenkin usein siinä, että pelaajat luottavat itseensä. Nuoret eivät jää kotiin odottamaan mahdollisuuksiaan, vaan ottavat elämän omiin käsiinsä.

– Se voi vaikuttaa yllättävänkin paljon siihen, kuinka hyvin pelaaja menestyy.

Siinä missä monet meritoituneet kosovolaistaustaiset pelaajat ovat 2020-luvulla päättäneet aktiiviuransa, uusi sukupolvi on jo ehtinyt rynnistää ammattilaiskentille.

Yksi kiinnostavimmista nuoremman polven edustajista on Kuopion Palloseuran 23-vuotias keskikenttäpelaaja Doni Arifi.

Kuten monet muut kosovolaiset, myös Arifien perhe tuli Suomeen pakolaisina. Doni ja hänen neljä nuorempaa sisarustaan syntyivät uudessa kotimaassa.

Esikoispojan ensimmäiset vuodet vierähtivät Riihimäellä ja Kirkkonummella, kunnes tie vei Espooseen ja FC Hongan pelaajaputkeen.

Muiden kosovolaistaustaisten pelaajien tavoin myös Arifi nostaa ensimmäisinä asioina esiin kosovolaisen kulttuurin ja kotikasvatuksen.

– Mun fiilis on, että kaikki johtuu meidän juurista ja periksiantamattomuudesta, hän arvioi.

– Voitonhalu on kuulunut elämään pienestä pitäen. Lapsena mun intohimo oli usein eri tasolla kuin muilla lapsilla ryhmässä. Se on ollut sellaista itseluottamusta, että ”mä meen tonne, otan mun paikan ja teen enemmän kuin muut”.

Pohtiessaan omaa kehitystään Arifi on varma, ettei hän olisi noussut liigapelaajaksi ilman kotoa tullutta rehellistä palautetta.

Perhe ei yrittänyt kääntää mustaa valkoiseksi tai keksiä selityksiä tunnetilan parantamiseksi.

– Muistan, kun monelle lapselle sanottiin huonon pelin jälkeen, että ”ihan hyvin se meni”. Mulla oli eri tilanne: jos olin ollut huono, sain kuulla siitä.

– Ja jos olin pelannut hyvin, niin ei perhe paljoa kehunut. He eivät halunneet, että mulla nousee päähän, Arifi jatkaa.

Alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa kuusi ottelua pelannut Arifi kokee, että hänen perheensä on osannut ruokkia oikeanlaista vertailua ilman, että se olisi lannistanut jälkikasvua.

– Viesti oli aina sama: pitää treenata kovempaa kuin muut, että pääsee ohi tai etteivät muut ota kiinni, Arifi kertoo.

– Kun en ollut ensimmäisenä treenaamassa kentällä, kotona sanottiin: ”Katso, siellä on jo joku potkimassa ennen sua.”

Sanoma tepsi, ja seuraavana päivänä Doni-poika oli ennen joukkuekavereitaan kentällä.

Tiukan palautteen vastapainona läheiset valoivat kuitenkin taitavasti uskoa juniori-ikäiseen Arifiin.

– Unelmointi on ollut mulla lapsesta saakka vahva juttu. Se on tullut perheestä. Mulle sanottiin aina, että pystyn kehittymään ammattilaiseksi, jos omistaudun ja käytän aikaa.

Kotoa kummunneen vaatimustason ja tuen lisäksi Arifi haluaa, Perparim Hetemaj’n tavoin, painottaa jalkapallon suurta merkitystä kosovolaisessa kulttuurissa.

Arifin mukaan monissa kosovolaisperheissä lapset ovat kasvaneet pienestä pitäen elämäntapaan, jonka ytimessä on jalkapallo.

Peliä katsotaan, siitä puhutaan ja sitä pelataan vuodenajasta riippumatta, niin arkena kuin pyhänä.

– Uskon, että kaikkia pitkälle päässeitä kosovolaisia yhdistää, että perheissä on rakastettu jalkapalloa. Kun aloitin jalkapallon, en pitänyt muita ammatteja edes vaihtoehtoina.

Arifin mukaan jalkapallohulluus ei rajoittunut heidän kotonaan vain ydinperheeseen. Myös muut sukulaiset, ystävät ja jopa naapuri olivat mukana jakamassa jalkapalloon liittyviä merkittäviä hetkiä.

– Suuret matsit, kuten El Classicot, katsottiin aina isolla porukalla. Esimerkiksi mun lapsuuden paras kaveri Arlind Sejdiu ja hänen isänsä olivat meillä usein katsomassa pelejä.

Arifia reilu puoli vuotta vanhempi Sejdiu on edustanut kaudella 2025 Valkeakosken Hakaa.

– Me kommentoitiin ja analysoitiin pelejä kuin oltaisiin oltu MTV:n studiolla. Ja jo pari tuntia ennen pelejä oli erimielisyyksiä, Arifi nauraa.

– Mutta uskon, että opin pelejä katsomalla paljon ja ne kasvattivat mun nälkää tulla ammattilaiseksi. Pelien jälkeen treeneissä oli aina jokin uusi harhautus kokeilussa.

Kosovolaistaustaisten pelaajien yli kahden vuosikymmenen pituinen vaikutus suomalaisessa jalkapallossa on osaltaan mahdollistanut, että nuoremman polven kosovolaisille on löytynyt esimerkkejä edeltävien sukupolvien joukosta.

Perparim Hetemaj kertoo seuranneensa juniorina ensimmäisiä kosovolaistaustaisia liigapelaajia, erityisesti Shefki Kuqia ja Ridvan Zeneliä.

Doni Arifi puolestaan sai nuorempana lisää motivaatiota katsomalla paikanpäällä muun muassa Erfan Zenelin pelaamista.

– Näin häntä usein livenä, kun Honka ja HJK pelasivat. Ne olivat aina kovia matseja. Hän oli tosi hyvä pelaaja.

Kaikkein eniten Arifi myöntää kuitenkin katsoneensa ylöspäin viisitoista vuotta vanhempia Hetemaj’n veljeksiä.

Ainakin jossain määrin symbolista on, että Hetemaj’den kirmatessa viimeisiä pelivuosiaan Veikkausliigassa Arifi oli tekemässä omaa läpimurtoaan pääsarjassa.

– On pakko arvostaa, mitä he ovat tehneet Suomessa ja maailmalla. Kun Perpa pelasi maajoukkueessa, olin aina, että ”wau, kosovolainen pelaaja on päässyt noihin piireihin”, Arifi innostuu.

– Olen onnekas, että olen päässyt viime vuosina tutustumaan heihin. He ovat antaneet paljon motivaatiota ja vinkkejä.

Kosovolaistaustaisten jalkapalloilijoiden vaikutus suomalaisessa futiksessa elää vahvana myös vuonna 2025.

2000-luvun alkupuolella syntyneet pelaajat, kuten juuri vaikkapa Arifi tai Agon Sadiku, ovat ehtineet näyttämään tasonsa Veikkausliigassa. Potentiaalia on nousta vieläkin korkeammalle.

Mielenkiintoisia nimiä löytyy myös liigan ulkopuolelta.

Esimerkiksi vuonna 2005 syntynyt Dren Tërrnava edustaa Italian Serie C:ssä pelaavaa Perugiaa ja 16-vuotias poikien maajoukkuepelaaja Dion Zaberxha teki vastikään akatemiasopimuksen HJK:n kanssa.

Lisäksi lähestulkoon jokaisesta nuorisomaajoukkueikäluokasta löytyy vähintään yksi kosovolaistaustainen pelaaja.

Kuin pisteenä i:n päälle, pienehkö kosovolaisyhteisö on ottanut myös futsalkentät haltuunsa: kaudeksi 2025–2026 miesten futsalliigaan noussut KF Kosova koostuu nimittäin yksinomaan kosovolaistaustaisista pelaajista.

Kenties kaikkein tärkein ulottuvuus kosovolaistaustaisten pelaajien tarinassa on kuitenkin se, että monet heistä siirtävät nyt jalkapallo-osaamistaan nuoremmilleen valmentajan ominaisuudessa.

Työhaalarit päällä, poissa julkisuuden valokeilasta.

Erfan Zeneli toimii apuvalmentajana HJK:n 13-vuotiaiden akatemiaryhmässä, kun taas Xhevdet Gela luotsaa EBK:n pelaajia. Drilon Shala on auttanut FC Lahden junioreita.

Perparim Hetemaj koulii lupaavia HJK-junioreita Ykkösliigassa, Mehmet-veli on aloittamassa syksyllä valmennustyöt IF Gnistanin junioreissa.

Pienen yhteisön suuri voima on siis kaikkea muuta kuin hyytymässä. Suurin hyötyjä on koko suomalainen jalkapallo.

Ja tuskin kovin montaa vuotta tarvitsee odottaa, kun korkeimmilla sarjatasoilla nähdään jälleen uusi kosovolaistaustaisten pelaajien sukupolvi.

Sukupolvi, joka siirtää edeltäjiensä välittämää soihtua eteenpäin.