Mondo

Pieni rinkelikaupunki

Pieni rinkelikaupunki

ARKISTON KÄTKÖISTÄ. Viipurin rapistuneiden jugdentalojen keskellä aika on viehättävästi vinksallaan. Kävimme kiertelemässä kaupungin kiinnostavimpia kujia. 
Teksti Minttu Poutanen
Kuvat Hanna Koikkalainen
Mainos

Viipurin rapistuneiden jugendtalojen keskellä aika on viehättävästi vinksallaan. Matkailijaa odottaa yllättävän hauska kesäkaupunki.

Pieni kivinen karhu kurkistaa erkkeriltä keskellä Prospekt Leninaa. Kontio nököttää mintun­vihreäksi maalatun jugendtalon korkeuksissa ja tarkkailee kadun vilinää. Tuolla se on seissyt yli sata vuotta. Sen on täytynyt nähdä melkoisesti.

Venäjällä Viipuri on syrjäinen pikkukaupunki, mutta monelle suomalaiselle se on nostalginen paikka. Kaupunki voi olla kiinnostava kohde muillekin kuin kotiseutumatkailijoille, jopa trenditietoisille nuorille aikuisille. Viipuri sijaitsee vain parin tunnin junamatkan päässä Helsingistä.

Alku ainakin näyttää lupaavalta. Aurinko paistaa, meri tuoksuu ja kadun varressa myydään itse kyhätyistä kojuista vihanneksia ja lähivesien kalaa. Kaikki on jotenkin pientä mutta omalla tavallaan kovin viehättävää. Tekee mieli maleksia ja ihastella.

Pellavaliinoja, maatuskanukkeja, etikkakurkkuja, kaalia. Prospekt Leninaa pääsee Viipurin sydämeen, kauppatorille ja sen kuuluisaan kauppahalliin. Myyjät ojentelevat karamelleja maistettaviksi. Kapeilla käytävillä vastaan tulee vain suomalaisia matkailijoita.

Vielä 2000-luvun alussa kauppatori tunnettiin taskuvarkaista, prostituoiduista ja suomalaisista vodkaturisteista. Nyt mammat kauppaavat siistissä rivissä tuohikoreja ja luutia, menneisyyden haamuja ei näy. Tai no, yhdellä penkillä verkkareihin pukeutunut suomalaismies kiskoo tölkkikaljaa ja laulaa ääneen, mutta hän on yksin.

Keskellä toria seisoo kuuluisa Pyöreä torni. Se on 1500-luvulla rakennettu tykkitorni, joka muutettiin 1920-luvulla kahvilaksi. Siellä toimii edelleen ravintola. Tummalla puulla koristettu sali on sisältä kaunis, mutta ruoka on vähän kallista.

Viipurissa syö helposti muutamalla eurolla. Tarjolla on konstailematonta venäläistä ruokaa, lihaseljankaa, juustolla kuorrutettuja herkkusieniä julienne. Kauppatorin ympärillä on monia pieniä ruokapaikkoja, kuten Kafe Esplanada, johon pysähdymme maukkaille lihatäytteisille pelmeneille.

Kauppatorilta on hyvä jatkaa Severnyi valille eli Pohjoisvallille. Matkalle sattuu Ulitsa Vodnoi Zastavy, entinen Vesiportinkatu, jota pidettiin aikanaan Suomen kauneimpana. Kumpuileva mukulakivikatu johtaa ylös kohti pahasti rapistunutta tuomiokirkon tornia. Tätä näkymää ovat monet suomalaisetkin maalarit ikuistaneet.

Ja kuinkas sattuukaan, kadun puolivälissä istuu kaksi tyylikkäästi pukeutunutta nuorta piirtämässä. Vasili Sitnikov ja Elisaveta Kriman ovat moskovalaisia arkkitehtiopiskelijoita. He ovat saapuneet Viipuriin piirtämään kaupungin ainutlaatuisia rakennuksia.

Venäläisittäin Viipurin rakennuskanta on ainutlaatuinen. Täällä on runsaasti 1900-luvun alussa rakennettuja jugendtaloja, joissa on suomalaisia kansallisromanttisia piirteitä, käpyjä, lintuja, karhuja.

Ulitsa Podgornajan ja Severnyi valin kulmassa on pakko pysähtyä ihailemaan valtavaa graniittilinnaa. Se kuului aikanaan kauppaneuvos Wilhelm Hackmanille, jonka vakavarainen konserni valmisti muun muassa aterimia.

Kauppaneuvos kuului Viipurin saksalaisiin, kuten monet alueen rikkaat kauppiaat. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Viipuri oli vilkas kaupunki, jossa puhuttiin sujuvasti saksaa, suomea, venäjää ja ruotsia.

Graniittilinnan kiviseinät ovat tummuneet, mutta rakennus on hyvässä kunnossa. Mitä nyt sisäpiha rehottaa villinä rautaportin takana.

Jatkamme matkaa, ja eteen ilmestyy kauppias Weckroothin hulppea talo, jonka vaaleanpunainen maalikerros ja vihreät ovet kiiltävät uutuuttaan. Siellä on vieraillut aikoinaan muun muassa Katariina Suuri.

Weckroothin talo oli pitkään murheenkryyni monelle Viipurin-kävijälle. Ensin rakennus rapistui, sitten se paloi, mutta nyt se on kunnostettu.

Niin on moni muukin paikka, esimerkiksi Torkkelinpuistossa sijaitsevan Alvar Aallon kirjaston sisätilat ja Uno Ullbergin suunnittelema Viipurin taideopisto, jossa järjestetään nykyään Eremitaasin näyttelyitä.

Toki Viipuri tunnetaan vielä rapistuneisuudestaan. Mutta palataan siihen vähän myöhemmin. Käydään ensin syömässä rinkelit.

Pieni kahvila Knutsson on saanut nimensä Viipurin linnan ruotsalaiselta perustajalta Torkkeli Knuutinpojalta. Ruotsalainen ristiretkeilijä saapui Viipuriin liittääkseen sen lännen kirkon ja Ruotsin kuninkaan vallan alle.

Viipurilla on ollut sama kohtalo kuin monella rajakaupungilla. Siitä on nahisteltu vuosisatoja. 1700-luvun alussa kaupungin kaappasi Pietari Suuri. 1900-luvun alussa se siirtyi osaksi itsenäistä Suomea ja kolmenkymmenen vuoden kuluttua Neuvostoliitolle.

Kahvila Knutssonin valtava rinkeli maistuu kanelille ja kuminalle. Ikkunasta voi ihailla Torkkeli Knuutinpojan patsasta, joka seisoo yrmeänä keskellä toria.

Knuutinpojan aukiolta pääsee sillan yli linnasaarelle katsomaan Viipurin linnaa. Sen tornista aukeaa hieno näkymä Viipurinlahdelle ja vanhan keskustan kattojen yli.

Me käännymme Krepostnaja-kadulle, jonka varrella on söpö riikalainen saippuakauppa Riga Soap Manufacture. Tällaisia paikkoja Viipurissa ei vielä ole monta, suurin osa vanhankaupungin liikkeistä myy perinteisiä käsitöitä ja keskiaika-aiheisia tuliaisia.

Sitten edessä on aavemainen näky. Ulitsa Krepostnaja 11 on lähes mustaksi tummunut asuintalo vuodelta 1904. Ikkunat ovat rikki, lattiat ja seinät revitty auki. Kivimurskan keskellä pilkottaa kaunis kaakeliuuni. Rakennukseen piti 80-luvun lopussa avautua hotelli, mutta työt jäivät talousvaikeuksien takia pahasti kesken.

Niin kävi monelle vanhalle jugendtalolle. Viipurissa riittää rappioromantiikkaa. On tyhjiä rikkinäisiä ikkunoita, maalipintansa menettäneitä koristeellisia porvaristaloja. Kuin katselisi aavemaista Helsinkiä.

Moni näistä vanhoista rakennuksista olisi Suomessa purettu jo aikoja sitten. Viipurilaisilla ei ole ollut siihen varaa. Talvi- ja jatkosotien jälkeen kaupunkiin tuotiin uusia asukkaita eri puolilta Neuvostoliittoa ja keskustan kivitalot pilkottiin asunnoiksi. Neuvostoliiton romahdettua kaupunki köyhtyi entisestään, talot rapistuivat.

Koristeellisia erkkereitä katsellessa ei voi olla miettimättä, miten Helsingin olisi käynyt, jos vauras ja kansainvälinen Viipuri olisi jäänyt rajan samalle puolelle. Löytyisikö Hans Välimäen Michelin-tähtien ravintola täältä?

Viimeistään Punaisenlähteentorilla alkaa tuntua siltä, että Viipurissa aika on jotenkin muljahtanut paikoiltaan. Toisaalta se on pysähtynyt torin laidan tummuneisiin jugend­rakennuksiin, toisaalta keskellä toria tönöttävään Leninin patsaaseen.

Pikkuhiljaa Viipuri on alkanut muuttua, ja siitä osaa kertoa Sergei Vasiljev.

Hän seisoo keskellä valoisaa taidekeskus Unoa ja levittää käsiään. Olemme Uno Ullbergin suunnittelemassa funkkisrakennuksessa, jossa toimi aikoinaan Viipurin panttilaitos.

Vasiljev on toisen polven viipurilainen liikemies, ja hän on juuri avannut Viipurin ensimmäisen modernin taiteen keskuksen. Alakerrassa järjestetään teatteri- ja musiikkiesityksiä, yläkerrassa on näyttelytilaa. Keskuksen yhteydessä toimii mukava hostelli (vyborghostel.ru).

”Viipuri on minulle rakas ja haluan kehittää kaupunkia”, Vasiljev sanoo. ”Tällaista modernin taiteen paikkaa ei ole aikaisemmin ollut. On hienoa, että olen voinut kunnostaa vanhan talon.”

Muutos näkyy muuallakin. Kauppatorin laitaan on ilmestynyt moderni hotelli Viktoria, jonka Vkus-ravintolan musta-valkoinen sisustus on kuin mistä tahansa Euroopan trendiravintolasta. Vodkamerkki Kristallin tyylikkäässä liikkeessä myydään hauskoja, esimerkiksi maatuskan mallisia posliinisia vodkapulloja (Prospekt Lenina 12).

Kosmopoliittisina vuosinaan 1800-luvulla Viipuri oli suosittu matkakohde varakkaiden pietarilaisten keskuudessa. Ehkä he ovat palaamassa?

Yhdessä paikassa Pietarin kerma viihtyi aikanaan erityisen hyvin, mutta sinne päästäkseen on lähdettävä pois keskustasta.

Kuin umpeen kasvanut salainen puutarha! Muutama kilometriä keskustan ulkopuolella sijaitseva Monrepos’n puisto saa heti mielikuvituksen liikkeelle. Ruohikot rehottavat, ja lehmuskuja on kallistunut vinoon. Vehreyden keskellä kohoaa keltainen kartanorakennus, jonka ikkunat ja ovet on suurimmaksi osaksi naulattu kiinni. Kasvillisuus on syönyt alleen paraatioven portaat.

Mitäköhän kartanon omistaja Ludwig von Nicolay ajattelisi? Elsassilaissyntyinen aatelismies sai tilan lahjaksi Katariina Suurelta vuonna 1788. Neuvostoaikana Monrepos toimi muun muassa huvipuistona. Sitä on kunnostettu osittain suomalaisin vapaaehtoisvoimin, mutta vielä paljon on tekemättä.

Monrepos on suuri, noin 180 hehtaaria. Puistossa voi hyvin viettää puoli päivää. Me teemme vain parin tunnin kävelykierroksen, jonka aikana Viipurin matkailutoimistosta palkattu opas maalailee Monrepos’n menneisyyttä. Tuolla kallion nyppylällä oli rantatemppeli, tuolla metsikössä huvimaja.

Nicolayt hallitsivat Monrepos’ta aina jatkosodan syttymiseen asti. Rannalla opas osoittaa Kuolleiden saareksi kutsuttua jyrkkää pikkusaarta, jonka koristeellisen portin takana vinot portaat johtavat mahtipontiseen mausoleumiin. Sinne on haudattu kolme sukupolvea Nicolayta.

Puolipilvisenä päivänä puisto on lähes tyhjä. Vastaan tulee muutama venäläinen matkailija. Pienen lähteen luona törmäämme Viipurissa asuvaan suomalais-azerbaidžanilaiseen pariskuntaan, joka on tyhjien muovipullojen kanssa vedenhakureissulla. Sylmian lähteellä uskotaan olevan parantavia voimia, mutta suomalaisrouvan mielestä siitä saa erinomaista juomavettä. Pariskunta on päätynyt Viipuriin, kun mies ei ole saanut Suomesta oleskelulupaa.

Viipurista ei löydy maailmanluokan nähtävyyksiä, mutta juuri siinä piilee kaupungin viehätys. Vanha keskusta on kuin valtava ulkoilmamuseo, jonka kävelee helposti päivässä tai parissa. Kapeilla kivikaduilla ei voi olla miettimättä historian oikkuja.

Hennon vaaleanpunaiset pilvenhattarat lipuvat iltataivaalla kohti vanhaakaupunkia. Viimeiset auringonsäteet saavat Weckroothin talon vihreän katon hehkumaan. Pieni tuulenvire käy Petrovskaja Naberežnajan sillan yli. Täältä katsottuna Viipurin linna on komea. Lumpeiden reunustamalla lahdella lipuu pariskunta polkuveneessä. Joku istuu yksin linnasaaren penkereellä. Ei tarvitse olla rappioromantikko ihastuakseen tällaiseen kaupunkiin.

Kokeile näitä 

Pikku salaisuus
Harva omatoimimatkailija eksyy pellavakauppa Magazin Ljoniin (Moskovski prospekt 1). Vartin kävely kauppatorilta kuitenkin kannattaa. Perillä odottavat laadukkaat pellavapyyhkeet, -kankaat ja -vaatteet. Kauniin keittiöpyyhkeen saa muutamalla eurolla. Valikoima on laajempi ja hinnat edullisemmat kuin kauppahallissa.

Herkuttele
Maukasta ja mutkatonta ruokaa saa Punaisenlähteentorin kulmassa sijaitsevasta Ulybka-kansankuppilasta (Leningradskoje šosse 1). Pienessä saviruukussa tarjoiltava seljanka on erinomaista. Vieressä on yksinkertaisesti sisustettu Mon Plezir -kahvila, josta saa hauskoja kakkuja.

Miten mennä?
Kätevimmin Viipuriin pääsee Pietariin vievällä Allegro-junalla. Meno-paluu Helsingistä alkaen 140 euroa. Bussiyhteyksiä tarjoavat esimerkiksi Savonlinja ja Pohjolan liikenne. Meno-paluu Helsingistä alkaen noin 65 euroa. Juna- ja bussi­matkalainen tarvitsee Venäjän-viisumin. Se on helpointa hakea Venäjän-matkailuun erikoistuneesta matkatoimistosta. Viipuriin pääsee myös Saimaa Travelin Saimaan kanavan risteilyllä, jolloin viisumia ei tarvita.

Julkaistu: 25.6.2013