Hallayön jäädyttämä tienpinta sileäpohjaisen kengän alla ja hups, kaadut päistikkaa. Otat kädellä vastaan, ja naks, värttinäluu murtuu. Ulkona liukastellaan eniten joulu-maaliskuussa, jolloin tapaturmia sattuu noin 15 000–22 000 kuukaudessa.

Vaikka luu murtuisi, heti ei kannata epäillä luiden haurastumista eli osteoporoosia. Suurin osa murtumista tulee henkilöille, joiden luut ovat kunnossa. Terveet luut kestävät kaatumiset, kompastumiset ja putoamiset vain alle metrin korkeudelta.

Arvioiden mukaan noin 30 000–40 000 luunmurtuman syynä on kuitenkin luiden haurastuminen. Huono fyysinen kunto on monien kaatumisten osasyy, ja sillä on osuutta myös alhaiseen luun mineraalitiheyteen.

Mistä  haurastumisessa on kyse? Luu on elävää kudosta, jossa voidaan erottaa tiivis putkiluu ja sen sisällä oleva huokoinen hohkaluu. Ne heikkenevät eri tahtia.

On arvioitu, että nainen menettää elämänsä aikana hohkaluustaan 50 ja putkiluustaan 30 prosenttia. Vastaavat luvut miehellä ovat 20 ja 30 prosenttia.

Luun kehitys alkaa jo sikiökaudella, ja D-vitamiinilla on siinä keskeinen rooli aina varhaisesta alusta vanhuuteen asti.

– Jos äidillä on ollut raskausaikana D-vitamiinin puutosta, tämä näkyy tämä lapsen luuston heikompana tiheytenä vielä 20-vuotiaana, kun luustoa verrataan riittävästi D-vitamiinia saaneiden äitien lapsiin, emeritusprofessori Ilari Paakkari sanoo.

Luun kasvu on voimakkaimmillaan 10–15-vuotiaana. Kasvu jatkuu aina 25 ikävuoteen asti. Tänä aikana rakennetaan luustoterveyden kivijalka.

Luun lujuus lisääntyy aina 30 ikävuoteen asti, kunnes 40 ikävuoden jälkeen luun määrä ja lujuus alkavat pikkuhiljaa pienentyä. Naisilla luuston heikkeneminen saa vauhtia vaihdevuosista, ja kierrokset nopeutuvat uudelleen elämänkaaren loppupäässä. Myös miesten luut haurastuvat iän myötä.

Elämämme aikana vanhaa luuta hajoaa ja uutta syntyy tilalle. Luusto uusiutuu vuosittain 10 prosenttia ja käytännössä kokonaan kymmenessä vuodessa.

Voimme vaikuttaa omilla elintavoillamme luiden kuntoon ja osteoporoosin ehkäisyyn. Tykötarpeet ovat samat kuin lapsuudessa ja nuoruudessa: monipuolista ja sydänterveellistä ruokaa, luita monipuolisesti kuormittavaa liikuntaa sekä riittävästi D-vitamiinia, joka edistää luiden tärkeän rakennusaineen, kalsiumin, imeytymistä suolistosta (lue luustoa vahvistavasta ruokavaliosta, s. 63).

Paakkarin mukaan oikea määrä D-vitamiinia olisi se määrä, jonka aurinko antaa eteläisillä leveysasteilla. Harva saa riittävästi D-vitamiinia ravinnosta, sillä sitä on luonnostaan merkittävässä määrin ainoastaan kalassa. Jos haluaa olla varma, että saa tarpeeksi D-vitamiinia, kannattaa ottaa vitamiinilisää purkista ja mittauttaa veren D-vitamiinipitoisuus.

Osteoporoosi ei näy eikä tunnu. Ainoa oire voi olla luunmurtuma ja sen aiheuttama kipu. Nikamamurtuma voi olla myös kivuton, eikä potilaita aina tunnisteta, saati sitten ohjata tutkimuksiin ja hoitoon.

Luuntiheys on toistaiseksi ainoa tekijä, jota luusta voidaan mitata. Luuntiheysmittaukseen pääsy edellyttää tiettyjen kriteerien täyttymistä, sillä seulontoja ei pidetä tarkoituksenmukaisina. Suurin osa murtumista tapahtuu kuitenkin muille kuin osteoporoosipotilaille.

Käypä hoito -suosituksia laativa lääketieteellinen asiantuntijaryhmä ohjeistaa tutkimaan yli 50-vuotiaiden pienienergiset kaatumismurtumat. Murtumapotilaiden luuntiheysmittauksilla pyritään löytämään osteoporoottisen tasoiset luustomuutokset. Tämän ansiosta lääkehoito päästään aloittamaan ajoissa.

Potilaan tulisi saada lähete luuntiheysmittaukseen jo murtuman jälkitarkastuksessa. Käytännössä hoitoketju ei toimi aina saumattomasti.

Osteoporoosi voi löytyä myös sattumalta jostain muusta syystä tehdyssä kuvauksessa, pituuden lyhenemisen vuoksi tai nikamamurtuman yhteydessä. Luuntiheys on ainoa osteoporoosin määritelmään kuuluva mitattava tekijä.

Virallisena luuntiheyden mittausmenetelmänä pidetään kaksienergisen röntgensäteilyn vaimenemiseen perustuvaa DXA-mittausta, jonka perustella voidaan tehdä diagnoosi osteoporoosista tai arvioida, onko luuntiheys alentunut osteopenian eli osteoporoosin esiasteen tasolle.

Markkinoilla on myös erilaisia ultraäänilaitteita, joiden avulla voidaan arvioida luuntiheyttä ja ennustaa murtumariskiä. Tällainen mittaus tehdään usein joko värttinä- tai kantaluusta, joten se on helppo toteuttaa.

– Osteoporoosia sairastavilla suhteellinen murtumariski on yli nelinkertainen verrattuna henkilöön, jolla on normaali luuntiheys. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että saisi murtuman. Sen todennäköisyys on vain jonkin verran suurempi, UKK-instituutin tutkimusjohtaja Harri Sievänen sanoo.

Lonkkamurtuman ja tärkeimpien osteoporoottisten murtumien todennäköisyyttä voidaan laskea myös murtumien riskitekijäanalyysillä nimeltä FRAX (Fracture Risk Assessment Tool). Sen avulla voidaan määritellä riskitekijöihin perustuva osteoporoottisten murtumien todennäköisyys kymmenen vuoden ajaksi. Tämä helpottaa murtumariskin kokonaisarviota ja hoitopäätöksen tekoa.

Naiset johtavat osteoporoositilastoja. Noin joka kolmas yli 50-vuotias nainen saa nikaman, ranteen tai reisiluunkaulan murtuman loppuelämänsä aikana. Merkittävä syy murtumiin on osteoporoosiin liittyvä luun hauraus. Sekä luumassa että sen mineraalimäärä ovat heikentyneet verrattuna nuoruuden parhaisiin vuosiin, ja siksi luu murtuu tervettä helpommin.

Luukadon esiasteessa osteopeniassa luuntiheys on alentunut merkittävästi, mutta ei yhtä paljon kuin osteoporoosissa. Osteopeniaa potevia on maassamme yhtä paljon kuin osteoporoosia sairastavia eli noin 400 000.

Myös joka viides yli 50-vuotias mies saa osteoporoottisen murtuman. Raavaalle miehelle voi olla järkytys sairastua perinteisesti naisiin liitettyyn sairauteen. Miehen osteoporoosia ei aina tunnisteta terveydenhuollossa. Murtumasta huolimatta moni mies jää ilman diagnoosia ja hoitoa.

Jos nuori mies saa osteoporoosin, sairauden taustalla on usein esimerkiksi pitkäaikainen kortisonin käyttö tai muu lääkitys tai diagnosoimaton keliakia.

Sekä miehillä että naisilla luiden haurastuminen liittyy usein myös elintapoihin. Yli kolme päivittäistä alkoholiannosta rapauttaa isokokoisenkin miehen luustoa. Myös tupakka, liikkumattomuus, kalsiumin ja proteiinin puute ravinnossa sekä vähäinen D-vitamiinin saanti ovat luille pahasta.

Ikäihmisillä kaatumisten ehkäisy on tärkeää, sillä kaatumiset ovat murtumien suurin riskitekijä. Etenkin lonkkamurtumat aloittavat usein vanhuksen laitoskierteen, heikentävät elämänlaatua ja voivat johtaa menehtymiseen. Kolmasosa lonkkamurtumista tulee miehille.

Luiden haurastumiseen voivat vaikuttaa tietyt sairaudet, kuten nivelreuma, diabetes, kilpirauhasen liikatoiminta ja krooninen maksasairaus, sekä lääkkeet, etekin pitkäaikainen kortisonin käyttö. Joskus luiden haurastumisen syytä on vaikea nimetä: silloin puhutaan niin sanotusta idiopaattisesta osteoporoosista, joka on itsenäinen sairaus.

Myös ruoansulatuskanavan sairaudet ja leikkaukset, kuten mahalaukun poiston jälkitila, voivat vaikuttaa osteoporoosin syntyyn. Taustalla voi olla myös hoitamaton keliakia, joka tuhoaa suolen nukkapintaa, tai vaikea laktoosi-intoleranssi, etenkin jos intolerantikko ei käytä kalsiumvalmisteita tai huolehdi muulla tavoin riittävästä kalsiumin saannista.

Osteoporoosin vaaravyöhykkeessä ovat myös erilaisia syöpiä, kuten melanoomaa tai etäpesäkkeitä lähettävää luustosyöpää, sairastavat sekä elinsiirron läpikäyneet potilaat.

Osteoporoosia voidaan hoitaa jopa niin tehokkaasti, että ohentunut ja hauras luu rakentuu uudeksi ja ehjäksi. Prosessi ei käynnisty nappia painamalla, vaan siihen vaaditaan varsinkin alkuvaiheessa ammattilaisten tukea ja kuntoutusta, jotta elämäntapamuutokset juurtuisivat potilaan arkeen.

Perushoito rakentuu omahoidon varaan: päivittäisannos kalsiumia ja D-vitamiinia tabletteina yksilöllisen tarpeen mukaan sekä proteiinia ja liikuntaa. Hoito ei ole vaikeaa. Se vaatii ennen kaikkea tiedostamista, huolehtimista ja päättäväisyyttä.

Elämäntavat saattavat muokkautua osteoporoosin vuoksi entistä terveellisemmiksi. Tämä parantaa elämänlaatua ja siivittää arjessa jaksamista.

Joskus tarvitaan myös lääkitystä omahoidon rinnalle. Lääkehoidon kesto on aina yksilöllinen ja määräytyy potilaan murtumariskin perusteella. Nykyisin on tarjolla monia erilaisia luulääkkeitä, joista valitaan potilaalle paras vaihtoehto.

Varsinaisten luulääkkeiden sijaan voidaan käyttää myös sukuhormonihoitoja varsinkin 50–60-vuotiaille naisille, joilla on hoitoa vaativat vaihdevuosioireet. Hormonihoito suojaa luuta niin pitkään, kuin sitä käytetään. Suoja katoaa nopeasti lääkityksen loputtua.

Lähteet: Ilari Paakkarin ja Harri Sieväsen haastattelut, Duodecim Terveyskirjasto, osteoporoosin Käypä hoito -suositus, luustoliitto.fi.

Osteoporoosi voi iskeä terveistä elämäntavoista huolimatta. Tarja Lindgren päätti keskittyä itsensä hoitamiseen toden teolla.

Lista on pitkä. Aamu-uinti, pyöräilyä, kerran viikossa jumppa, kesällä surffailuretkiä purjelaudalla ja talvella hiihtoa murtomaasuksilla.

Espoolainen Tarja Lindgren, 67, tottui liikkumaan jo lapsena. Kaappien kätköistä löytyy rivi pokaaleja, joita hän sai nuorena hiihtokilpailuista.

– En minä koskaan ehdi tuossa sohvalla makoilemaan. Se on vieraita varten, hän sanoo olohuoneessaan ja viittoo vaalean sohvansa suuntaan.

Isot ikkunat ja huoneiston levyinen parveke antavat meren suuntaan. Valoa, vettä ja taivasta on riittämiin. Parveke toimii kesäkuukaudet myös Tarjan makuupaikkana.

– Liikuin aina, kun voin. Kun kolmannen kerran jäin odottelemaan huoltomiehiä epäkuntoon menneessä hississä, päätin, että kävelen aina portaissa. Ystäväni asuu 12. kerroksessa, ja saan vierailuilla hyvää treeniä, hän sanoo.

Tarja myös marjastaa, sienestää, pakastaa ja tekee kaiken ruokansa itse.

– En todellakaan voi ymmärtää, että minä sain osteoporoosin. Se ei ole vielä mennyt tajuntaani, vaikka diagnoosista on jo kahdeksan vuotta.

Tarjan suvussa ei ole todettu osteoporoosia, eikä hänellä ole ollut mitään lääkitystä. Ruumiinrakenne on siro mutta ketterä. Hänellä ei ole ollut koskaan murtumia.

Osteoporoosi löytyi sattumalta. Tarja jäi pois työstään pankista muutama vuosi ennen eläkeikää. Työpaikan ilmapiiri jatkuvine yt-neuvotteluineen ei kannustanut jatkoon.

Terveystarkastuksen yhteydessä Tarja huomasi mainoksen luuntiheysmittauksesta. Sinne siis, vaikka omalla kustannuksella, hän päätti.

Kun mittausta suorittanut sairaanhoitaja meni hiljaiseksi tuloksia katsoessaan, Tarja tiesi, ettei saa puhtaita papereita. Osteoporoosimuutoksia löytyi lonkasta ja lannerangasta. Diagnoosi varmistui myöhemmin postmenopausaaliseksi eli vaihdevuosien jälkeiseksi osteoporoosiksi.

Tarja joutui sulattelemaan ajatusta luukadosta kuukauden pari. Jorvin sairaalassa järjestetty yleisöluento osteoporoosista tuli hyvään saumaan, kuin kutsuna perehtyä tautiin perusteellisemmin. Sen jälkeen hän varasi vastaanottoajan luennon pitäneelle lääkärille.

– Tuntui kummalliselta, että jäin osteoporoosidiagnoosin kanssa kuin nalli kalliolle. Tajusin, että vastuu hoidon järjestämisestä on itselläni, sillä minulla ei ollut enää työterveyshuoltoa.

Lääkäri arvioi tilanteen ja määräsi Tarjalle osteoporoosilääkityksen. Arkeen tulivat myös kalkki- ja D-vitamiinitabletit sekä lautaselle proteiinipitoista ruokaa päivittäin.

Osteoporoosilääkitys jouduttiin kuitenkin keskeyttämään puolen vuoden kuluttua, koska sivuoireena ilmennyt närästys ei muuten helpottanut. Tarjan piti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja keskittyä omahoitoon: entistä proteiinipitoisempaan ravintoon ja luun kasvua tukeviin kivennäis aineisiin. Liikuntaa oli arjessa jo enemmän kuin useimmilla.

Tiedonjano kasvoi. Tarja haki Luustoliiton sopeutumisvalmennuskurssille, jotta oppisi hoitamaan paremmin sairauttaan.

– Sillä kurssilla opin paljon osteoporoosista ja vertaistuen kannustavasta voimasta. Ymmärsin, että voin vaikuttaa omilla elintavoillani luustoni kuntoon. Muiden kurssilaisten kannustus antoi lisää puhtia.

Kurssilla Tarja sai yksityiskohtaista tietoa kaikesta osteoporoosiin hoitoon liittyvästä.

Lääkkeiden, vitamiinien ja kivennäisaineiden imeytymisen ja keskinäisen tasapainon ylläpitämisessä on omat niksinsä. Tarja ottaa yhdistetyn kalsium- ja D-vitamiinitabletin kaksi kertaa päivässä aamu- ja iltapalan kanssa ja nauttii samalla kylmäpuristettua öljyä ja vehnänalkioita, jotta imeytyminen tehostuisi. Magnesiumtabletit hän ottaa illalla, sillä ne saattavat väsyttää.

Jos osteoporoosia potevalla on muita sairauksia, lääkehoidon kokonaisarvioinnista voi olla hyötyä. Apteekkien farmaseutit tekevät arviointeja pyynnöstä.

Tarja hankkii puhdasta lähiruokaa ja sekoittaa itse viljat ja siemenet mysliinsä. Päivittäinen marja-annos löytyy pakastimesta.

– En ole ollut päiväkään sairas osteoporoosin takia. Se on päinvastoin saanut minut elämään entistä terveellisemmin.

Luuntiheysmittaukset ovat kannustaneet jatkamaan: lonkassa ja lannerangassa on tapahtunut selvää paranemista.

Alkusyksystä on taas luuntiheyden mittaamisen aika, mutta mittaus ei jännitä Tarjaa. Huonontunut tulos tarkoittaisi vain sitä, että pitää keskittyä entistä tarkemmin ravintoon tai pyrkiä löytämään mahdollisimman vähän sivuvaikutuksia aiheuttava osteoporoosilääkitys.

Sopeutumisvalmennuskurssilta Tarja sai hyvän ystävän, joka parani osteoporoosista tarmokkaalla omahoidolla. Se jos mikä kannustaa.

Teksti Riitta Heimonen