
Teksti oli ytimekäs. Siinä luki isoin kirjaimin DONE, tehty. Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen kirjoitti tekstin blogiinsa marraskuun lopussa sen jälkeen, kun oli äänestänyt eduskunnan täysistunnossa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.
Hän oli ainoa perussuomalainen kansanedustaja, joka äänesti lain puolesta. Ainoa perussuomalainen kansanedustaja, jonka mielestä on oikein, että myös homoseksuaalit voivat solmia avioliiton. Juvonen uskoi, että lain läpimenon jälkeen Suomesta tulisi parempi paikka.
Avioliittolain läpimeno muutti monen suomalaisen elämän, niin myös Juvosen. Hän on saanut äänestyksen jälkeen suomalaisilta liki tuhat viestiä, joista ylivoimainen enemmistö on ollut kiittäviä.
”Ne ovat olleet ihan uskomattomia. Nämä ihmiset eivät ole välttämättä minun äänestäjiäni, mutta tukea on tullut yli puoluerajojen”, Arja Juvonen kertoo.
Juvonen, 47, on työskennellyt yli 20 vuotta vanhustenhoitajana ja nähnyt, millaista kärsimystä syrjintä voi aiheuttaa.
”Olen hoitanut vanhoja ihmisiä, jotka eivät ole koskaan voineet kertoa suuntautumisestaan kenellekään. Tämä päätös on merkityksellinen ja tärkeä niille ihmisille, joita se koskee.”
Merkityksellinen se oli kuitenkin myös perussuomalaisille, jotka pitivät pitkiä puheita lakia vastaan.
Onko perussuomalaiset sinulle oikea puolue, Arja Juvonen?
”Tämä kysymys ei ratkaise puoluevalintaa. Haluaisin, että ihmiset löytäisivät perussuomalaisuudesta sen ytimen, jonka minä löysin. Se on ihmisten asioiden parantaminen.”
Avioliittolakia vastustanut perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi äänestyksen jälkeen, että Juvosen kohtalo on nyt äänestäjien käsissä. Juvonen tietää, että puolueen linjasta poikkeaminen voi tietää putoamista eduskunnasta.
”Tämä on tunteita herättävä asia, joka voi vaikuttaa ratkaisevasti. Mutta äänestin omantuntoni mukaan. En suostunut siinä asiassa muuta tekemään. Jos putoan tämän takia, niin se on tietysti ikävää.”
Voi tosin olla, että Juvonen saa äänivyöryn, sillä hänellä on nyt uusia tukijoita. Kuten tummapukuinen mies, joka tulee kesken haastattelun Juvosen juttusille.
Hän on valiokunnan kuultavana ollut asianajaja Juha-Pekka Hippi, Setan entinen puheenjohtaja. Hippi halaa Juvosta ja avaa sitten suunsa.
”Jos jollekin toivon suurta äänimäärää, se olet sinä.”