Annika ja Olli saivat kaksi lasta lähes yhtä aikaa, toisen sijaissynnyttäjän avulla.

Suurin ongelma sijaissynnytyksissä on usein byrokratia Suomessa, sanoo asiantuntija.

Elokuun lopussa 2023 syntyi tyttö Espoon sairaalassa espoolaisille vanhemmille. Noin viikkoa myöhemmin samaan perheeseen syntyi poika Kolumbian pääkaupungissa Bogotássa.

Annikan, 37, ja Ollin, 39, matka lapsiperheen vanhemmiksi ei ole aivan tavallinen. Nyt kerrostalokodissa golf-kentän laitamilla vipeltää kaksi koiraa ja kaksi 2-vuotiasta, jotka ovat haastattelun ajan mummin kanssa kirjastossa.

– Arki järjestetään lasten ehdoilla. Lapset ovat olleet aika helppohoitoisia ja menevät nukkumaan seitsemän aikaan eli me saamme omaa aikaa joka ilta, Olli kertoo.

Annika ja Olli alkoivat haaveilla lapsesta vuonna 2019. Annika on sairastanut teini-ikäisestä saakka MS-tautia. Kun raskautta alettiin toivoa, piti lääkitys vaihtaa sikiölle turvalliseen vaihtoehtoon.

MS-tauti on krooninen keskushermoston eli aivojen ja selkäytimen sairaus, joka kuuluu autoimmuunisairauksiin.

Lääkkeen vaihtamisessa on riski taudin vakavaan pahenemiseen. Annikan kohdalla kävi juuri näin. Tauti muuttui aggressiiviseksi, ja vakava epileptinen kohtaus vei Annikan viikoiksi sairaalahoitoon. Keho ei toipunut entiselleen, ja liikuntakyky heikkeni.

Haave lapsesta ei kuitenkaan kadonnut, olihan sen eteen tehty jo töitä. Kun lääkkeen vaihtamisesta oli kulunut puoli vuotta, raskautta sai yrittää. Annika tulikin raskaaksi vuonna 2021. Raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon.

– Silloin meille sanottiin, ettemme saisi mistään tukea raskautumiseen. MS-tauti ei ollut täysin hallinnassa, eivätkä lääkärit halunneet sotkea sitä ja mahdollisia hormonihoitoja. Lisäksi kilpirauhasarvoni olivat MS-taudin lääkityksen takia huonot, Annika sanoo.

Loppuvuodesta 2022 Annikan kilpirauhanen poistettiin. Pian sen jälkeen hän tuli yllättäen raskaaksi toisen kerran. Tästä raskaudesta syntyi perheen esikoistyttö.

Jo vuonna 2019 pariskunta oli tutkinut muitakin mahdollisuuksia lapsen saamiseen. MS-tauti sulki oven adoptiolta. Vaihtoehdot olivat vähissä.

– Isäni sai sydänkohtauksen ja häntä hoidettiin sairaalassa Turussa. Sairaalassa Annika jutteli sairaanhoitajan kanssa myös lapsettomuudestamme ja hän oli kysynyt, olemmeko tienneet sijaissynnytysjärjestelystä, Olli kertoo.

Isä ei sairaalasta palannut enää kotiin, mutta alkunsa sai toiveikas ajatus lapsesta.

Sopiva sijaissynnyttäjä löytyi. Raskaus alkoi, lähes samaan aikaan Annikan raskauden kanssa.

Olli kertoo viettäneensä tietokoneen ääressä lukemattomia tunteja tietoa etsien. Suomenkielistä tietoa oli vähän ja maailmalla ripotellen. Samalla pariskunta kävi läpi eettistä pohdintaa.

Sijaissynnytys on järjestely, jossa nainen saatetaan raskaaksi hedelmöityshoidoilla, usein lasta toivovien eli aiottujen vanhempien sukusoluilla. Raskautta seurataan ja synnytyksen jälkeen synnyttäjä luopuu oikeuksistaan lapseen. Vanhemmat palaavat Suomeen lapsen kanssa.

Suomessa sijaissynnytyksiä on ollut vuoteen 2007 saakka, jolloin hedelmöityshoitolaki teki myös ei-kaupallisista sijaissynnytyksistä laittomia. Käytännössä hedelmöityshoitoa ei saa Suomessa antaa, jos on syytä epäillä, että lapsi annetaan adoptioon.

Kun Annika oli saanut keskenmenon, Annika ja Olli päättivät lähteä ruotsalaisen sijaissynnytysklinikan asiakkaiksi. He valitsivat kohdemaaksi Ukrainan.

– Kävimme Suomessa ja kohdemaassa sekä lääkäreillä että psykologeilla tarvittavia lausuntoja varten, myös rikosselvitykset tehtiin, Olli kertoo.

He matkustivat useaksi viikoksi Kiovaan. Koeputkihedelmöityksellä saatiin Ollin ja Annikan sukusoluilla aikaan neljä hyvin kehittynyttä alkiota. Seuraavaksi alettiin etsiä sopivaa sijaissynnyttäjää. Kun sellainen löytyi, syttyi sota.

Klinikan toiminta Ukrainassa ajettiin alas. Monet sijaissynnytysjärjestelyssä mukana olleet perheet siirtyivät Ukrainasta Georgiaan, mutta Annika ja Olli päättivät siirtyä Kolumbiaan, sillä pitivät sitä turvallisempana vaihtoehtona.

Seuraavaksi he matkustivat Bogotáan. Bogotálaisen pramealta tuntuvan klinikan käytävällä Annika ja Olli puhuivat keskenään, kun vieras pariskunta kysyi ”oletteko te Suomesta?” Ilmeni, että samalla klinikalla oli prosessissa samaan aikaan toinen suomalaispariskunta, jolta sai kullanarvoisia neuvoja.

Kolumbiassa Annikan ja Ollin alkiot eivät kuitenkaan selvinneet. He päättivät jatkaa prosessia luovutetuilla munasoluilla, sillä Ollin sukusoluja oli klinikalla tallessa.

Sopiva sijaissynnyttäjä löytyi. Raskaus alkoi, lähes samaan aikaan Annikan raskauden kanssa.

– Eniten meitä pelotti kertoa sijaissynnyttäjälle Annikan raskaudesta, sillä hän oli kertonut olevansa uskonnollinen ja toimivansa sijaissynnyttäjänä auttamisen halusta, Olli kertoo.

Koska Annika oli itsekin raskaana, alkoi raskauden normaali seuranta neuvolassa. Pariskunta kertoi heti, että heille on syntymässä myös toinen lapsi sijaissynnyttäjän avulla. Neuvolasta he saivat vinkkejä kaksosten hoitoon.

Kolmen päivän kuluttua esikoiden syntymästä Olli matkusti Bogotáan. Toisen lapsen syntymä lähestyi.

– Tuntui pahalta jättää Annika ja vauva, kun olin opetellut vasta kolme päivää isänä oloa. Mutta kun sain pienen pojan syliini, harmi unohtui.

Sijaissynnytysjärjestelyn avulla ulkomailla syntyneitä lapsia ei tilastoida Suomessa. Lapsettomien yhdistys Simpukka arvioi, että sijaissynnytysjärjestelyssä ulkomailla on parikymmentä suomalaisperhettä joka vuosi, ja määrä on kasvamaan päin.

Simpukan toiminnanjohtaja Piia Savio kertoo, että usein sijaissynnytysjärjestelyn taustalla on tahattoman lapsettomuuden kokemus. Miespareille sijaissynnytys on kumppanuusvanhemmuuden lisäksi lähes ainoa tapa saada lapsi.

– Sijaissynnytysjärjestely on erittäin vaativa tapa lapsiperheellistyä. Lainsäädäntö ei estä ihmisiä lähtemästä prosessiin, mutta tukea siihen ei ole tarjolla. Tukea ihmiset todella tarvitsisivat, sanoo Savio.

Prosessi on perheille kuormittava: hoidot täytyy toteuttaa ulkomailla pitkien matkojen päässä, usein vieraalla kielellä ja kulttuurilla sekä vieraalla lainsäädännöllä.

– Pitää pystyä luottamaan ventovieraisiin ihmisiin. Keskenmeno on tavallinen kaikissa raskauksissa, mutta mitä tapahtuu, jos sijaissynnytysraskaus menee kesken?

Monet sijaissynnytysperheet, erityisesti miesparit, ovat kertoneet epäasiallisesta kohtelusta.

Simpukka on selvittänyt sijaissynnytysjärjestelyä harkitsevien, prosessissa olevien tai sen kautta lapsen saaneiden kokemuksia. Savio kertoo, että prosessit ulkomailla ovat yleensä hiottuja ja perheet ovat kertoneet empaattisesta kohtaamisesta.

Jos vastaan tulee täysin yllättävä tilanne, kuten sota, on hyvin hiottukin klinikka avuton. Esimerkiksi Annika ja Olli eivät tiedä, missä heidän Ukrainaan jääneet alkionsa tällä hetkellä ovat.

Klinikat auttavat perheitä lapsen syntymän jälkeisissä lakiasioissa. Kaikissa maissa on tarkka prosessi sille, kuinka lapsen synnyttänyt luopuu oikeuksistaan lapseen. Käytännössä sijaissynnyttäjä menee Suomen suurlähetystöön, jossa käy virkailijan kanssa läpi, mitä vanhemmuudesta ja oikeuksista luopuminen tarkoittaa ja allekirjoittaa käsin tarvittavat paperit.

Suurimmaksi ongelmaksi perheet nimeävät byrokratian Suomeen paluun jälkeen. Monet sijaissynnytysperheet, erityisesti miesparit, ovat kertoneet epäasiallisesta kohtelusta ja tunteesta, että heidät nähdään toisarvoisina vanhempina viranomaisten toimesta.

Kun lapsi tuodaan Suomeen, hänelle haetaan ulkomailla syntyneen lapsen rekisteröintiä Digi- ja Väestöviraston kautta. Virastosta kerrotaan, että tällä hetkellä ulkomailla syntyneiden lasten rekisteröinnin keskimääräinen käsittelyaika on 10–11 viikkoa. Käsittelyyn on mahdollista pyytää kiirehtimistä, jos lapselle tarvitaan esimerkiksi Suomen passi.

Sijaissynnytysjärjestelyn kautta syntyneille lapsille ei haeta kansalaisuutta kansalaisuushakemuksella, vaan lapsi voi saada kansalaisuuden ilmoituksella, kun vanhemmuus on vahvistettu ja tieto näkyy väestötietojärjestelmässä. Migristä kerrotaan, että tällä hetkellä myönteiseen päätökseen johtaneiden kansalaisuusilmoitusten käsittelyaika on noin 40 vuorokautta. Lasten kansalaisuusilmoitusten käsittelyä kiirehditään pyydettäessä.

Vanhemmuuden vahvistamista haetaan Käräjäoikeudesta. Lapsen toinen vanhempi vahvistetaan perheen sisäisen adoption avulla. Siinä voi Savion mukaan kestää jopa 18 kuukautta.

– Jos vanhemmuutta ei ole pystytty vahvistamaan, perhe ei välttämättä uskalla hakea apua arjessa jaksamiseen. Pelko lapsen menettämisestä on suuri, Savio kertoo.

Se, saako sijaissynnytysjärjestelyssä mukana oleva perhe raskauden aikaista tukea neuvolasta, on Savion mukaan paikkakuntakohtaista. Yleensä tukea saa vasta lapsen syntymän ja rekisteröinnin jälkeen.

Annikan ja Ollin poika sai syntyessään Kolumbian kansalaisuuden ja passin, jolla matkustaa Suomeen. Olli käännätti espanjankielisiä dokumentteja tarvittaessa suomeksi virallisella kääntäjällä.

Digi- ja Väestövirastossa lapsen rekisteröinti ja Ollin isyyden vahvistaminen sujui suhteellisen helposti, mutta haasteita oli perheen sisäisessä adoptiossa eli Annikan vanhemmuuden vahvistamisessa. Ongelmat johtuivat suureksi osaksi siitä, että sijaissynnyttäjä oli merkitty lapsen viralliseksi äidiksi Suomessa, vaikka tämä oli kumottu jo Kolumbiassa. Sijaissynnyttäjän suostumusta olisi tarvittu lähes kaikkiin lapsen virallisten asioiden hoitamiseen.

Olli kertoo lähettäneensä satoja sähköposteja viranomaisille Suomeen ja Kolumbiaan. Hän pyysi apua myös oikeusavusta. Perheestä tuntui, ettei kukaan viranomainen ollut aiemmin hoitanut sijaissynnytysperheen asioita. Lopulta huomattiin, että Annikan ja Ollin alkuperäiset dokumentit olivat olleet oikeita.

Loppujen lopuksi, lapsen ollessa jo lähes 1,5-vuotias, Espoon käräjäoikeus hyväksyi perheen sisäisen adoption.

Kun puhutaan sijaissynnytyksistä ulkomailla, puhutaan kaupallisesta toiminnasta. Simpukka ry:n tuoreen kyselyn mukaan hintalappu voi nousta 200 000 euroon.

Rahasta kysytään aina, Olli sanoo. Olli ja Annika maksoivat hoidoistaan ja järjestelystä ruotsalaiselle klinikalle, joka hoiti edelleen maksut Kolumbiaan.

Jossain vaiheessa Annika ja Olli lopettivat laskemasta, paljonko heillä on itsellään mennyt prosessiin rahaa. Olli arvioi, että noin 100 000 euroa.

– Mihin muuhun sitä rahaa käyttäisi? Matkusteluun tai autoihin? Ei kiitos.