Isäkiintiöiden piti lisätä perheiden tasa-arvoa, mutta nyt osa vanhemmista kapinoi – ”Älkää puuttuko vauvojen ja äitien elämään”

Alkuperäiseen englanninkieliseen The Atlanticin juttuun pääset tästä linkistä.

Kun Norjan hallitus ilmoitti vuonna 2018 aikeestaan pidentää isien vanhempainvapaata viidellä viikolla, monet norjalaiset olivat innoissaan. Nina Mikkelson, joka yhä imetti tuolloin 1-vuotiasta lastaan, ei ollut yksi heistä. Norjassa palkallinen vanhempainvapaa on jaettu kolmeen osaan: yksi osa on varattu äidille ja yksi isälle ja kolmannen osan saa käyttää kumpi tahansa vanhemmista. Isän osuuden kasvattaminen merkitsi tämän jaettavan osuuden pienentämistä, mikä käytännössä lyhensi äitien käytettävissä olevan vapaan pituutta yli kuukaudella. Jotkut valtion virkamiehet halusivat mennä vieläkin pidemmälle ja poistaa vapaasti jaettavan kolmannen osan kokonaan.

Mikkelson purki turhautumistaan Facebookin imetystukiryhmässä ja huomasi monen naisen jakavan hänen huolensa. Niinpä hän perusti isäkiintiön vastustamiseksi uuden ryhmän nimeltä ”Permisjonen Burde Foreldre Fordele” (”Vanhempien pitäisi jakaa vapaat”). Nimi kuvastaa ryhmän ensisijaista tavoitetta: että jokainen perhe saisi jakaa vapaat parhaaksi katsomallaan tavalla. Ryhmän kommenttiosiot täyttyivät uudistuksesta kertovista artikkeleista. Uudistuksen voimaantulon jälkeen tiedotusvälineet kiinnostuivat ilmiöstä, ja isäkiintiötä vastustava liike nousi julkisuuteen ytimekkäällä nimellä: Permisjonsopprøret, ”Perhevapaakapina”.

Palkallisella vanhempainvapaalla on pitkät perinteet Euroopassa. Sen alkuperäinen tarkoitus oli suojella sekä äidin että lapsen terveyttä. Viime vuosikymmeninä monet maat ovat kuitenkin alkaneet kannustaa myös isiä pitämään vapaita. Tavoitteena on edistää ”sukupuolten tasa-arvoa työmarkkinoilla edistämällä sukupuolten tasa-arvoa kotitöiden jakautumisessa”, kertoo Universitat Pompeu Fabra -yliopiston taloustieteen apulaisprofessori Libertad Gonzáles. Äidit ympäri maailmaa jättävät isiä todennäköisemmin työpaikkansa tai vähentävät työtuntejaan lasten saamisen jälkeen, mikä vähentää merkittävästi heidän ansiotulojaan elämän aikana. Toiveena on, että jos useammat isät pitävät perhevapaita, työnantajat syrjivät vähemmän todennäköisesti naisia palkkauksessa ja ylennyksissä, ja miehet puolestaan tekevät enemmän kotitöitä, jolloin äideille jää enemmän aikaa ja energiaa työntekoon.

Ongelmana on se, että isien houkuttelu isyysvapaalle on melko vaikeaa. Vanhempainvapaan muuttaminen sukupuolineutraaliksi ei riitä: niissä Euroopan maissa (sekä Kanadassa ja Australiassa), joissa vapaat jaetaan vanhempien kesken tai niitä voi luovuttaa toiselle vanhemmalle, ylivoimainen enemmistö vapaiden käyttäjistä on äitejä. Syynä ei välttämättä ole se, etteivätkö isät haluaisi jäädä vanhempainvapaalle. Esimerkkitapausten perusteella moni pelkää vapaiden vaikutuksia työuralleen, ja vahvat kulttuuriset normit ylläpitävät edelleen käsitystä siitä, että naisen tulisi olla ensisijainen hoivaaja, Gonzáles sanoo.

Monet maat ovat alkaneet rajoittaa vanhempien valinnanvaraa asiassa ja varanneet isälle tietyn osuuden vapaasta, jonka voi joko käyttää tai menettää. Niin kutsuttu ”isäkiintiö” toimii ”edistyksellisenä vipuvartena”, joka rohkaisee perheitä irtautumaan perinteisestä muotista, sanoo Gonzáles. Idea on alun perin lähtöisin Norjasta. Maa muutti jo vuonna 1978 äitiysvapaan sukupuolineutraaliksi vanhempainvapaaksi, josta valtaosan vanhemmat voivat jakaa haluamallaan tavalla keskenään. Harvat isät kuitenkaan pitivät vapaita, joten vuonna 1993 Norja otti käyttöön neljän viikon palkallisen vanhempainvapaan vain isille. Muutaman vuoden sisällä useimmat isät pitivätkin vapaansa. Ruotsi teki samoin kaksi vuotta myöhemmin, ja molemmat maat ovat sittemmin pidentäneet isäkiintiöitään. Monet muut maat ovat seuranneet perässä.

Harvat ovat kuitenkaan yksimielisiä siitä, kuinka pitkiä vapaita isille tulisi kiintiöidä. Jotkut ovat sitä mieltä, että kaikki vapaat tulisi jakaa tasan vanhempien kesken ilman että niitä saa luovuttaa vanhemmalta toiselle. Nykyajan yhteiskunnat eivät koskaan voi saavuttaa aitoa sukupuolten välistä tasa-arvoa ilman ”jaettua hoivavastuuta”, kuten ratkaisun kannattajat sitä kutsuvat. Viime vuonna voimaan astui Euroopan unionin direktiivi, joka velvoittaa kaikki jäsenmaat kiintiöimään sekä äideille että isille neljä kuukautta vanhempainvapaata, josta kaksi kuukautta on palkallista vapaata, jota ei voi luovuttaa toiselle vanhemmalle. Vaikka vanhempainvapaan jakaminen tasan vaikuttaa kätevältä keinolta edistää sukupuolten tasa-arvoa kotona ja työelämässä, isille varattu vapaa vaatii myös kompromisseja. Vanhemmille jätetään, tarkoituksella, vain vähän valinnanvaraa vapaiden jakamisen suhteen, mikä voi aiheuttaa hankaluuksia, enimmäkseen naisille. Kaikki eivät hyväksy näin joustamatonta ratkaisua.

Pohjoismaista on tullut syystäkin sukupuolten tasa-arvon mallialue muulle Euroopalle, sanoo Tukholman yliopiston väestötieteen professori Ann-Zofie Duvander, joka on perehtynyt isien vanhempainvapaan käyttöön. Norjassa, Ruotsissa ja Islannissa erittäin suuri osuus naisista osallistuu työelämään. On vaikea tietää, missä määrin tämä johtuu isäkiintiöstä ja missä määrin muista suuntauksista. Kiintiön vaikutukset ilmenevät todennäköisesti vähitellen yhdessä muiden perhepoliittisten toimien kanssa. Duvanderin mielestä isäkiintiöllä on kuitenkin kiistaton vaikutus yhteiskuntaan. Jos joku ei sitä näe, ”hän elää toisessa todellisuudessa”, hän sanoo.

Isyysvapaan kautta tavoiteltujen hyötyjen toteutuminen on kuitenkin ollut hidasta muualla. Espanja otti käyttöön kaksiviikkoisen isäkiintiön vuonna 2007 ja on sittemmin pidentänyt sitä niin, että äidit ja isät ovat tasavertaisessa asemassa; vuodesta 2021 lähtien sekä isät että äidit ovat saaneet 16 viikkoa palkallista vapaata, jota ei voi luovuttaa toiselle vanhemmalle. Espanjan vanhempainvapaauudistusta läheltä seurannut Gonzáles kertoo, että uudistus on onnistunut joiltakin osin hyvin. Vankka enemmistö isistä pitää vapaansa, ja kiintiön käyttöönoton jälkeen espanjalaiset isät ovat osallistuneet lastenhoitoon enemmän, sekä vapaansa aikana että sen jälkeen. Lisäksi ne lapset, joiden isillä on ollut oikeus pidempään isyysvapaaseen, suhtautuvat sukupuolten tasa-arvoon perhe-elämässä myönteisemmin kuin ne lapset, joiden isät ovat saaneet pitää vain hyvin lyhyen vapaan.

Toisaalta isyysvapaan pidentäminen ei ainakaan toistaiseksi ole juurikaan vaikuttanut naisten työllisyyteen pitkällä aikavälillä. Äidit jäävät edelleen paljon todennäköisemmin palkattomalle vapaalle tai työskentelevät osa-aikaisesti palkallisen vapaansa jälkeen. Samaan aikaan ”miehet pitävät vapaansa ja palaavat sitten tekemään töitä samaan tahtiin kuin ennenkin”, sanoo Gonzáles. ”Emme ole nähneet mitään merkittäviä vaikutuksia sukupuolierojen ja työmarkkinatulosten suhteen yhteiskunnallisella tasolla.” Uudistuksella on voinut olla myös tahattomia seurauksia: isyysvapaa näyttää tasoittavan työllisyyslukuja joidenkin pariskuntien osalta, mutta näiden pariskuntien lapsiluku jää pienemmäksi ja he myös eroavat muita useammin.

Isäkiintiön kasvattaminen ei välttämättä helpota äitien elämää. Kaikki miehet eivät käytä heille kiintiöityä osuutta. Tämä pätee erityisesti niissä maissa, joissa vanhempainvapaan ajalta maksettu palkka on huono tai joissa perinteisemmät sukupuolinormit ovat vahvoilla. Mutta jopa erittäin tasa-arvoisissa Pohjoismaissa, joissa vapaan ajalta maksetaan täyttä palkkaa, huomattava osuus miehistä ei pidä vanhempainvapaata. Nämä miehet ovat useimmiten pienituloisempia ja matalammin koulutettuja. Isyysvapaan pidentämisestä ei ole mitään hyötyä niille äideille, joiden puolisot eivät pidä vapaita, ja se voi tosiasiassa hankaloittaa heidän elämäänsä, jos isäkiintiötä kasvatetaan äidin käytettävissä olevan vapaan kustannuksella.

Silloinkin kun isä haluaa ja pystyy pitämään vapaata, jotkut äidit käyttäisivät mieluummin senkin ajan itse, usein siitä syystä, että he toipuvat yhä synnytyksestä tai imettävät. Espanjassa jotkut äidit paheksuvat hallituksen päätöstä käyttää julkisia varoja isyysvapaan pidentämiseen, koska heidän mielestään heillä itselläänkään ei ole riittävästi vapaata. Feministiäitien ryhmä nimeltä Asociación Petra Maternidades Feministas on todennut muun muassa, että hallituksen tulisi ensisijaisesti pidentää äitien palkallista vapaata, jotta nämä voisivat täysimettää lapsiaan kuuden kuukauden ajan Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksen mukaisesti.

Norjassa äidit saavat jopa seitsemän kuukautta vapaata täydellä palkalla, mutta Perhevapaakapinan naisten mielestä tämä ei jätä riittävästi aikaa siirtymiselle imetyksestä pulloruokintaan ja maidon pumppaamiseen tai korvikkeeseen ja kiinteisiin. ”Vanhempainvapaan viimeiset pari viikkoa... ovat hyvin, hyvin stressaavaa aikaa”, sanoo Marthe Lilleborge, yksi ryhmän perustajista. Jotkut naiset tekevät työtä, jossa maidon pumppaaminen tai imetystaukojen pitäminen ei ole mahdollista tai järkevää. Vanhemmat voivat olla pidempään poissa töistä ottamalla palkatonta vapaata – kuten yhä useammat norjalaisnaiset tekevät – mutta he tällöin menettävät joitakin työsuhde-etuuksia, kuten eläkemaksut. Vuonna 2021 tehdyssä tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin norjalaisten äitien palkattomien vapaiden yleistymistä, havaittiin, että isät ovat tyytyväisiä keskimäärin 15 viikon kiintiöön, kuten taas naisten mielestä isien osuutta pitäisi lyhentää 11 viikkoon. Duvander kertoo, että ihmiset vaikuttavat olevan enimmäkseen tyytyväisiä Ruotsin isäkiintiöön – siellä miehet käyttävät jopa enemmän vapaita kuin heille on korvamerkitty – mutta tällä voi olla jotain tekemistä sen kanssa, että vapaita on tarjolla niin runsaasti: vaikka isille on kiintiöity kolme kuukautta, äidit voivat silti halutessaan pitää yli vuoden mittaisen vapaan. Mitä pidempi vapaa, sitä todennäköisemmin naiset haluavat myös jakaa sen, sanoo Duvander.

Kaikkien synnyttäneiden äitien tarpeiden täyttäminen ja vapaiden jakautuminen tasan vanhempien kesken edellyttäisi todennäköisesti sitä, että kummallekin vanhemmalle annetaan mahdollisuus pitkiin vapaisiin, mikä taas saattaa olla mahdotonta rajallisten budjettien kanssa painiville hallituksille.

Mutta kaikki eivät ole samaa mieltä siitä, että meidän tulisi tavoitella vapaiden tasajakoa vanhempien välillä. Perhevapaakapinan naisten mielestä on olemassa lukuisia järkeviä syitä sille, miksi naiset haluavat yleensä pitää enemmän vapaata lapsen syntymän jälkeen kuin miehet: synnyttäneellä äidillä on syntymän jälkeisinä kuukausina tiettyjä tarpeita ja velvollisuuksia, joita isällä tai ei-synnyttäneellä vanhemmalla ei ole. Kokemus pikkuvauva-ajasta, kuten itse raskaudesta ja synnytyksestäkin, on luonnostaan erilainen. Ryhmän naisten mielestä on oikeudenmukaista antaa kunkin pariskunnan päättää vanhempainvapaan jakamisesta keskenään ja sallia myös vapaan jakaminen epätasaisesti sukupuolten kesken. Jos pidempi poissaolo työelämästä lasten hoitamisen vuoksi asettaa äidit taloudellisesti epäedulliseen asemaan, hallituksen tulisi keskittyä talousjärjestelmän uudistamiseen, jotta hoivaa arvostettaisiin ja tuettaisiin enemmän. Hallituksen tulisi myös puuttua niiden työnantajien toimintaan, jotka syrjivät hoivatyötä tekeviä ihmisiä. ”Älkää puuttuko vauvojen ja äitien elämään”, sanoo Lilleborge.

Isäkiintiöstä onkin tullut eräänlainen taistelukenttä feministeille, joilla on erilaiset näkemykset tasa-arvosta. Mikkelson arvelee, että vaikka Perhevapaakapina ei pystynyt kumoamaan Norjan vuoden 2018 vanhempainvapaauudistusta, se on onnistunut hidastamaan kehitystä kohti vanhempainvapaan tasajakoa. Tästä huolimatta isäkiintiö luultavasti jakaa äitien mielipiteitä jatkossakin, sekä Norjassa että muualla.

©2023 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Käännös Apropos lingua.