Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Riittääkö vielä?

Pep Guardiola kohtaa urallaan suurimman haasteen – ponnahtaako mestarivalmentaja vielä takaisin? – ”Eri aloilla menestyneitä ihmisiä yhdistää usein täysi riippuvaisuus ammattiin”

Pep Guardiola aikoo pysähtyä, mutta ei malttanut jäädä vielä tauolle. Päätös osoittaa, miten koukuttavaa jalkapalloilu voi olla.

10.8.2025 Aitio

Biggleswade United joulukuussa 2017. Istumme tunnetun espanjalaisen jalkapallokirjoittajan Guillem Balaguén kanssa alasarjattelussa Lontoon lähellä ja puhuimme hänen uudesta kirjastaan, joka käsittelee Mauricio Pochettinon Tottenhamin aikaa.

Balaguén puhe kääntyy ykkösluokan jalkapallovalmentajiin. Hän on vuosikymmenien ajan seurannut läheltä, mitä elämä huipulla vaatii. Pochettinoa hän pääsi seuramaan työssään paikan päällä kerran viikossa yhden kauden ajan. Hän haastatteli Pochettinoa, mutta myös koko taustatiimiä.

Pitkää päivää painaneen Pochettinon periaatteisiin kuului, että jopa argentiinalaisen vaimon piti varata aika, jotta voi tavata aviomiestään.

– Eero, nämä ihmiset elävät ihan eri maailmassa, hän kertoi.

Balaguén sanat jäivät mieleen. Hän itse saapui Lontooseen vuonna 1996 tekemään tarjoilijan hommia, mutta päätyikin raportoimaan sumujen saarilla järjestetyistä jalkapalloilun Euroopan mestaruuskilpailuista. Aikamoinen tarina sekin.

Balaguén (ja minunkin) kauteen mahtui tuolloin noin 80-100 ottelua jalkapalloa paikan päällä ympäri Britannian. Paljon muuhun ei jäänyt aikaa. Valmentajan elämään tätä ei voi verrata. Toimittajan elämään mahtuu vapaapäiviäkin, ennen kaikkea päiviä, jolloin ei tarvitse ajatella seuraavan ottelun voittamista. Valmentajan paine taas vaan jatkuu ja jatkuu. Jopa voitoista on kaiken kiireen keskellä vaikea nauttia.

Mikä saa Guardiolan vielä jatkamaan, onko kyse todella yhdestä heikosta vuodesta ja näyttämisen halusta neljän perättäisen mestaruuden jälkeen?

Balaguén sanat tulivat mieleen, kun seurasin Pep Guardiolan viime kautta. Lähes kaiken voittaneen mestarivalmentajan Manchester City takkuili ja jäi kolmanneksi Valioliigassa. Ainoksi saavutukseksi jäi elokuisen Community Shieldin voitto.

Katalonialainen ei luovuttanut, vaan allekirjoitti kahden vuoden jatkosopimuksen. Tämä riitti jo Barcelonaan muuttaneelle Guardiolan vaimolle Cristina Serralle, joka pani eropaperit vetämään 30 yhteisen aviovuoden jälkeen. Pitkään kytenyt päätös sai viimeisen niitin, espanjalaislehdistö on raportoinut.

Guardiolan, 54, pankkitilillä on aivan varmasti riittävästi katetta, ja palkintokaapit pullistelevat pokaaleja peliajoilta saakka. Pelkästään Etihadilla hän on voittanut 18 pystiä. Guardiolan ei tarvitse huolehtia tulevasta. Kaikesta huolimatta hän päätti jäädä vielä sateiseen Manchesteriin. Hän ei luovuttanut, vaikka rankat ajat näkyivät Etihadilla kesällä 2016 aloittaneen katalonialaisen kehonkielessäkin.

– En tiedä, miten pitkäksi aikaa pysähdyn, kun sopimukseni päättyy. Onko se vuosi, kaksi, kolme, viisi vai 15. En tiedä, mutta minun pitää pysähtyä, keskittyä itseeni ja kehooni, Guardiola sanoi heinäkuussa Espanjan GQ-lehdelle.

Manchester City on selvästi tunnustanut tilanteen. Guardiolan espanjalaispainotteinen taustaryhmä sai lähteä. Tilalle palkattiin seuran entinen pelaaja Kolo Toure ja Jürgen Kloppin vanha luottokaveri Pepijn Lijnders. Guardiolan rinnalle halutaan virtaa, uusia ajatuksia.

Mikä saa Guardiolan vielä jatkamaan, onko kyse todella yhdestä heikosta vuodesta ja näyttämisen halusta neljän perättäisen mestaruuden jälkeen? Varmasti tämä painaa katalonialaisen mieltä, mutta kaikkea se ei selitä. Niin ikään tunnettu jalkapallotoimittaja Jonathan Wilson vertasi Guardiolaa José Mourinhoon ja Arsène Wengeriin. Kaksikkoon, joka rimpuili (Mourinho painaa toki edelleen Fenerbahçessa ja Wenger Fifassa) pitkään loistoaikojen jälkeen.

Uskon, että asiassa pitää mennä vieläkin syvemmälle. Pelkkä näyttämisen halu ei välttämättä selitä kaikkea. Guardiola on jo näyttänyt aika paljon.

Paras tapa pysyä esillä on totta kai voittaa. Häviävä valmentaja ei juuri kiinnosta ja saa joka tapauksessa potkut joku päivä. Pisteet ajavat eteenpäin.

Eri aloilla menestyneitä ihmisiä yhdistää usein täysi riippuvaisuus ammattiin. Jalkapallovalmentajilla tämä riippuvaisuus saattaa kummuta pohjattomasta tarpeesta päästä jatkuvasti esille. Mourinhokin rakasti (ja rakastaa edelleen) lehdistötilaisuuksia. Stamford Bridgellä hän tarjosi toimittajille syntymäpäivänään samppanjaa.

Guardiola ei voi yksinkertaisesti päästää irti. Hänelle elämä on ehkä vain osa jalkapalloa. Tämä on urheilussa hyvin yleinen oire. Suomalaisillakin kentillä näkyy, tasosta riippumatta, jalkapallotoimijoita, jotka saattavat tehdä uskomattoman koviakin uhrauksia, jotta voivat vain pysyä kiinni koukuttavassa jalkapalloelämässä. Jos tähän vielä yhdistetään tarve päästä julkisuuteen, niin yhdistelmä on petollinen.

Paras tapa pysyä esillä on totta kai voittaa. Häviävä valmentaja ei juuri kiinnosta ja saa joka tapauksessa potkut joku päivä. Pisteet ajavat eteenpäin.

Muusikko Moby kirjoitti äärirehellisessä Then it fell apart -elämäkerrassaan, että jäi huipulla täysin kiinni juhlimiseen ja julkisuuteen. Hän rakasti alkoholia ja esille pääsyä. Hän nautti jopa haastatteluista, jotta pääsi puhumaan itsestään. Moby kertoi, että menetti kaikki vanhat ystävänsä, sai rinnalleen uusia, pintaliidosta nauttineita kavereita, mutta ei välittänyt pätkääkään, kunnes raitistui ja menetti suosiotaan. Nykyisin hän ajaa eläimien oikeuksia.

Sama kaava pätee usein jalkapalloon. Ehkä Mourinholle tai Guardiolalle lehdistötilaisuus tai loppuunmyytyjen katsomojen eteen asteleminen on perhe-elämää kiehtovampaa. Ehkä jopa pelaajien kanssa läpän heittäminen on heille se juttu. Manchester City julkaisi kesällä videon, jossa Guardiola pelaa rannalla jalkapalloa joukkueen pelaajien kanssa. Hän tuntui nauttivan – ilman paitaa – jokaisesta sekunnista.

On vaikea kuvitella, että esimerkiksi Marcelo Bielsa suostuisi vastaavaan, potkimaan palloa puolialastomana pelaajien kanssa auringossa trendikkäät lasit päällä, mutta Guardiola nautti.

Bielsa, 70, on tehnyt hämmentävällä tavalla äärimmäisen tasaisen uran. Hän on menestynyt, mutta ennen kaikkea hän on muuttanut jalkapalloa, tehnyt ympäristöön lähtemättömän vaikutuksen jokaisella pestillään. Hän painaa edelleen yhtä tinkimättömästi eteenpäin Uruguayn maajoukkueessa.

Guardiola matkusti argentiinalaisen luokse aikoinaan, valmentajataipaleensa alkuvaiheessa. Bielsa ihmetteli, miksi Guardiola haluaa jäädä huipulle, jatkuvaan painekattilaan.

Bielsa totesi, että rakastaa sitä verta, jota huippujalkapalloilu vuodattaa. Hän epäili, että Guardiola kaipaa samaa: tappion tuskaa, voiton euforiaa. Bielsa ja Guardiola eroavat silti merkittävästi. Bielsa on valmentamisen ohella eräänlainen jalkapalloaktivisti, joka vihaa tappioita, mutta samalla hän ei luovu hevilläkään periaatteistaan. Ehkä tämä tinkimättömyys on auttanut häntä painamaan eteenpäin. Guardiola on enemmän sopeutuja. Hän osaa luovia tarvittaessa. Esimerkiksi lähes koko taustiimin vaihtaminen kerralla on hyvä esimerkki guardiolamaisesta sopeutumisesta.

Jalkapallovalmentajan on vaikea onnistua, jos hän on kaikesta maallisesta mammonasta huolimatta onneton. Pelaajat aistivat lähes kaiken.

Guardiola on luonut uran positional playllään ja vaikuttanut paljon. Hän on iskenyt periaatteensa jalkapalloilun historiaan. Samalla hän on mennyt hyvin pragmaattisesti suosion perässä. Guardiola aloitti Barcelonassa, vaihtoi Bayern Müncheniin ja päätyi Manchester Cityyn. Bielsa on taas valinnut kohteensa eri tavalla. Hän on päätynyt Leedsin ja Bilbaon kaltaisiin hurjiin jalkapallopaikkakuntiin, joissa voi tehdä jalkapallovallankumoustaan.

Bielsa on varmasti riippuvainen pelin sisällöstä, Guardiola taas ei jyllää ihan vastaavanlaisella anarkialla, mutta ei voi hellittää. Englannissa on kirjoitettu, että Manchester City seuraa jo huolestuneen katalonialaisen läpi kauden jatkuvaa avioerokäsittelyä ja henkistä tilaa yleisestikin.

Brittilehdistö osaa spekuloinnin ja otsikkojen tekemisen. Jäljillä se joka tapauksessa on. Jalkapallovalmentajan on vaikea onnistua, jos hän on kaikesta maallisesta mammonasta huolimatta onneton. Pelaajat aistivat lähes kaiken.

Guardiola kohtaakin monella tapaa uransa suurimman haasteensa. Takana on vaikea vuosi ja voimat hyytyvät. Tuleva talvi määrittää, mihin suuntaan Pep Guardiola ponnahtaa, mutta kuten Balagué sanoi: meidän on tätä määränpäätä lähes mahdoton ennustaa. Nämä kaverit elävät lopulta pikkasen eri maailmassa.

Seuraa Aition WhatsApp-kanavaa

Tervetuloa urheilun sisäpiiriin – oppineiden joukkoon!

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt