Apu

Peltopilkin MM-kisat 27.11. Lappeenrannassa – tarvitaan vain pilkkimieltä ja kalaisa pelto – ”Jostain ne kalat sinne ilmestyvät”

Peltopilkin MM-kisat 27.11. Lappeenrannassa – tarvitaan vain pilkkimieltä ja kalaisa pelto – ”Jostain ne kalat sinne ilmestyvät”
Koko perheen tapahtuma sopii hyvin pikkujoulujen tai tyky-päivän ohjelmaksi. Hämmentävää kyllä peltopilkissäkin voittajan tulos perustuu saaliin painoon.
Julkaistu: 24.11.2021

Jos pilkkiminen kiehtoo, mutta alkutalven heikot jäät arveluttavat, lajiksi kannattaa valita peltopilkki. Pellolla haalareissa pilkkipallilla kyyköttäminen ei välttämättä poikkea tavanomaisesta pilkkimisestä mitenkään, vaikka legendat kertovat, että joku olisi joskus saanut pilkkimällä kalankin.

Peltopilkissä on mahdollista edetä myös suoraan huipulle, sillä peltopilkin mm-kisat järjestetään kaikille avoimena 27. marraskuuta Lappeenrannassa. Kisapaikkana toimii Harjun tila Sunilan ja Penttilän kylien rajamailla.

Hämmentävää kyllä peltopilkissäkin voittajan tulos perustuu saaliin painoon.

– Ensimmäisissä kisoissa vuonna 2019 voitto tuli suurimmalla saaliilla. Seuraavana vuonna voittosaaliin piti osua ihannepainoon. Tämän vuoden voittokriteeri on vielä yllätys, kertoo yrittäjä Tanja Niemimuukko. Hän järjestää kilpailua yhdessä miehensä Samin kanssa. Idea peltopilkistä oli Samin. Virallisina järjestäjinä toimivat pariskunnan yritykset, matkailutila Lappeen Harju ja kuljetusyritys Samotic.

Koko perheen tapahtuma

Mutta mistä voittajat oikein saavat kalansa?

– Meillä on kalaisa pelto, Tanja Niemimuukko nauraa.

– Saaliiden taustalla on esimerkiksi sponsorointia ja hoitokalastusta. Jostain ne kalat sinne ilmestyvät.

Kalansaaliin lisäksi pisteitä voi saada varusteista ja tyylistä. Lisäpisteitä jakelevat pellolla kiertävät kalastuksenvalvojat. He voivat myös rangaista vilunkipelistä ja epäherrasmiesmäisestä käytöksestä. Kisa on kova, sillä pääpalkintona on auto.

Aikaisempina kilpavuosina 2019–20 peltopilkki on kerännyt parinsadan hengen yleisö- ja osanottajajoukon.

– Tämä on koko perheen tapahtuma, ja sopii hyvin myös pikkujoulujen tai tyky-päivän ohjelmaksi, Niemimuukko vinkkaa.

Ulkoilmatapahtumana peltopilkki on altis sääolosuhteille. Järjestäjät toivovat kisapäiväksi sopivaa pakkaskeliä. Lunta kisaan ei sen sijaan tarvita. Se pikemminkin haittaa, sillä lumen auraaminen alueelta teettää työtä.

Maailmanmestaruuskisoissa oli viime vuonna mukana venäläinen osallistuja. Miten on tänä vuonna kansainvälisyyden laita?

– Ulkomaalaistaustaisia ihmisiä varmaankin tulee, mutta korona vaikuttaa osallistumiseen. Olemme kuitenkin valtakunnallinen kisa, ennakkoilmoittautuneissa on esimerkiksi porukka Pohjois-Karjalasta, Niemimuukko kertoo.

Vielä ehtii aloittaa kovan harjoittelemisen kisaan – siihen ei tarvita kuin pilkkivehkeet ja pelto.

Kommentoi »