Näyttelijä Pelle Heikkilä käveli teininä kiukaaseen inhottavin seurauksin: "En päässyt makuupussista ulos"
Henkilöt
Näyttelijä Pelle Heikkilä käveli teininä kiukaaseen inhottavin seurauksin: "En päässyt makuupussista ulos"
"Pelkään kuollakseni kuolemaa. Tai oikeastaan en enää, koska sain runsas vuosi sitten istua äitini vierellä, kun hän siirtyi ajasta ikuisuuteen. Se oli puhdistava kokemus, kuolemanpelko lähti", näyttelijä Pelle Heikkilä sanoo. Näin hän jatkaa lauseita.
Julkaistu 11.9.2022
Apu

Minun olisi pitänyt syntyä eri aikaan. Olen adhd-ihminen, ja ammattini on sopiva tällaiselle kaverille, mutta yhteiskuntamme ei oikein sovi minulle. On liian paljon sääntöjä, pitäisi seurata juttuja ja tehdä asioita kuten kaikki muut. Olisin ollut hyvä keräilijä-saalistaja-yhteiskunnassa. Olisin voinut poimia vähän risuja tai marjoja ja rakennella jotain pientä.

Teini-iässä inhosin erityisesti itseäni. Minulla meni aika huonosti ja kasvaminen isoksi oli kivuliasta. Maailmassa on monta kauheaa kohtaloa, mutta ei yhtään yhtä kamalaa kuin olla köyhä hurri nimeltä Pelle Heikkilä. Oireilin aika pahasti ja tein rikollisia juttuja. Nyt haluan auttaa nuoria, koska ymmärrän, miltä heistä tuntuu.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun kävelin 17-vuotiaana humalassa saunan kiuasta päin. Reisi osui kuumaan kiukaaseen ja ihonpala jäi kiinni. Lauteilla alkoi kirvellä, joten kaadoin siihen olutta. Se ei auttanut, joten menin järveen. Se auttoi vähän, mutta lopulta laitoimme reiden ympärille sideharsoa. Aamulla en päässyt makuupussista ulos, kun sideharso oli märkinyt siihen kiinni. En uskaltanut kertoa vanhemmille mitä oli tapahtunut.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun mietin maailmamenoa. Se rassaa. Olen uutisnarkkari, joten makaan öisin ja mietin mitä tapahtuu. Ja miltä isästä tuntuu, kun hän joutuu lähtemään Ukrainassa rintamalle ja jättämään hyvästit lapsilleen.

Viimeksi rakastuin mereen ja elämään. Mökillä Inkoossa hyppäsin iltakympiltä kajakkiin ja meloin 10 kilometrin lenkin. Saaristo oli väsynyt juhannuksen jälkeen, ei ollut veneitä tai ihmisiä – vain öisiä soidinmenoja pitäviä lintuja. Ja minä ja meri.

Pelkään kuollakseni kuolemaa. Tai oikeastaan en enää, koska sain runsas vuosi sitten istua äitini vierellä, kun hän siirtyi ajasta ikuisuuteen. Se oli puhdistava kokemus, kuolemanpelko lähti. Pahin pelkoni on, että lapsille tapahtuisi jotakin. Itseni puolesta en pelkää enää mitään.

"Itseni puolesta en pelkää enää mitään."

Häpeän syvästi menneisyyttäni ja asioita, joita olen tehnyt. Samaan aikaan se on vahvuus, joka on muokannut minut sellaiseksi mikä olen tänään. Kokemusteni ansiosta pystyn tukemaan muita ihmisiä ja olemaan apuna lapsilleni tulevaisuudessa, kun heillä on kriisi.

Juuri nyt ottaa päähän jenkkien uusi aborttilaki. En ymmärrä sitä kaksinaismoralismia, jota he ajavat. Land of the free, home of the brave, mutta siellä nainen ei ­voikaan tehdä päätöksiä omasta kehostaan.

Ennen oli paremmin ainakin nuorten ja lasten elokuvat. Näytän suosikkejani 10-, 7- ja 5-vuotiaille tyttärilleni. Elokuvien rytmi on hitaampi ja niissä keskitytään kauniisti ongelmakohtiin. Ne ovat myös rohkeampia kuin nykyleffat, joissa kaiken pitää olla korrektia.

Suomen olisi jo aika luopua yleisestä asepalveluksesta, joka koskee vain miehiä. Olen täysin yleisen asepalveluksen takana, mutta tasa-arvon nimissä sen pitäisi ­koskea myös naisia.

Antakaa minun edes kerran olla ­tyytyväinen omaan työnjälkeeni. Olen hyvin kriittinen, mutta ehkä sinä päivänä kun osaa kaiken, voikin lopettaa.

Aion vielä opetella uimaan, olen aika heikko uimari. Minun pitäisi mennä piakkoin aikuisten uimakouluun, koska joudun uuden Estonia-sarjan kuvauksissa olemaan paljon veden varassa.

Kommentoi »