Pekka Sauri: Rakkaat lastenlapseni, olen yrittänyt rakentaa teille turvallista maailmaa ja onnellisen elämän edellytyksiä
Pyrkimykseni on perustunut sananvapaudelle perustuvan demokratian ja tasa-arvon ihanteeseen. Olen uskonut, että ihmiskunta oppii edistyessään ja edistyy oppiessaan, kirjoittaa Pekka Sauri kolumnissaan.
Rakkaat lastenlapseni, jo syntyneet ja vielä syntymättömät. Kirjoitan tämän sen päivän varalta, jona alatte ihmetellä, mitä isoisänne oikein teki teidän tulevaisuutenne hyväksi.
Oletan, että tätä lukiessanne ihmiskunnan ja planeetan tila on joiltakin osin uhkaavampi kuin kirjoittaessani, joiltakin taas ehkä valoisampi. Mikä uhkien ja valon suhde on, en uskalla ennustaa. Ennusteet tapaavat maalata taivaanrantaan synkkiä pilviä, ja optimismi vaikuttaa helposti sinisilmäisyydeltä ja ikävien totuuksien kiertelyltä.
Olen aika nuoresta pitäen yrittänyt rakentaa teille turvallista maailmaa ja onnellisen elämän edellytyksiä. Teillä on niihin samanlainen oikeus kuin oli minullakin, ja minun sukupolvellani, ja kaikilla edellisilläkin sukupolvilla kautta vuosituhanten.
Jos tätä lukiessanne ihmiskunta yhä riitelee keskenään, jos kiistat luonnonvarojen hallinnasta ovat kärjistyneet, jos ilmastokriisi on entisestään kiihtynyt, jos kansainvaellukset jatkuvat ja mitä vaaroja vielä, saatatte pitää minua lähinnä omien etuoikeuksieni puolesta taistelleena vastuuttomana tollona.
Jos tällaisen syytöksen esittäisitte, makaisin kanveesissa. Vaikka olen yrittänyt turvata tulevaisuuttanne, yritykseni on epäilemättä ollut riittämätön.
Näin kirjoittaa isoisänne, joka syntyi Paasikiven aikana, söi kansakoulun tillilihaa, fillaroi ihailemaan höyryvetureita.
Yhden selityksen haluan kuitenkin nostaa punnittavaksenne. Jonkinlaiseksi lieventäväksi asianhaaraksi ehkä, jos sellaisia ylipäätään on, eikä viimeisellä rannalla tietenkään ole.
Pyrkimykseni rakentaa teille onnellisen elämän edellytyksiä on perustunut sananvapaudelle perustuvan demokratian ja tasa-arvon ihanteeseen. Olen uskonut, että ihmiskunta oppii edistyessään ja edistyy oppiessaan. Olen uskonut myös, että yhteisen hyvän ja vapauden arvot ovat yhteensovitettavissa. Ja vielä siihenkin olen uskonut, että jonakin päivänä yhteiset sopimukset nousevat kansojen ja kulttuurien kesken tärkeämmiksi kuin jakavat ja erottavat tekijät.
Jos pidätte uskomuksiani katteettomina ja ajattelette, että minun olisi pitänyt niistä tinkiä tai luopua tulevaisuutenne turvaamiseksi, nielaisen syvään. En ole vieläkään niistä valmis luopumaan. Toivon sydämestäni, ettette tekään niistä luovu. Ne ovat luovuttamattomia arvoja.
Näin kirjoittaa isoisänne, joka syntyi presidentti Paasikiven aikana, söi kansakoulun ruokatunnilla tillilihaa, fillaroi asemalle ihailemaan höyryvetureita ja todisti teidän kotimaanne ja koko hela maailman suunnatonta aineellista vaurastumista, kunnes rajat tulivat vastaan.
Olemme pieniä ihmisiä kaikki, riittämättömiä ja haparoivia, ja kaikki me yritämme tavoitella onnea ja lohtua.
Maailma muuttuu, elämä jatkuu, ja ehkä te kirjoitatte muutaman vuosikymmenen kuluttua kirjettä omille lastenlapsillenne, jotka saattavat vuorostaan ihmetellä miksi ette tehneet enempää heidän tulevaisuutensa eteen.
Ja ehkä te puolustatte omia tekemisiänne ja tekemättä jättämisiänne samoilla perusteilla kuin minäkin. Olemme pieniä ihmisiä kaikki, riittämättömiä ja haparoivia, ja kaikki me yritämme tavoitella onnea ja lohtua. Arjen pinnistelyn keskellä yritämme taata tulevaisuutta jälkipolville.
Ja minä uskon, että vielä tulevaisuudessakin nousee ja laskee päivä, ettekä tekään anna periksi. Ja muuttolinnut palaavat taas keväällä. Ja vielä loistavat teidänkin lastenlastenne silmät iloa ja toivoa.
