YYA-Suomen nuoret saivat kasvaa angloamerikkalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä kenenkään estämättä – toisinkin olisi voinut käydä
Suomen missio oli toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakennus sekä hyvinvointivaltion, sosiaaliturvajärjestelmän ja kaikille yhteisen peruskoulun rakentaminen, kirjoittaa 70 vuotta täyttänyt Pekka Sauri.
Täytin viime viikolla 70 vuotta. Sen siitä saa, kun ehti syntymään J. K. Paasikiven presidenttikaudella. Sillä uhallakin, että putoan ”setä muistelee” -sarjaan, poimin muutaman havainnon elämästä Suomessa kahdeksalla vuosikymmenellä.
Synnyin jossakin Helsingin vanhan Kätilöopiston ränsistyneistä hökkeleistä Vuorimiehenkadun ja Tehtaankadun välisellä kalliolla. Tontti kuuluu nykyään Venäjän suurlähetystölle, mikä on epäilemättä jonkinlaista kohtalon ivaa. Jatkosodan päättymisestä oli vajaat kymmenen vuotta. Sokerin ja kahvin säännöstelystä oli luovuttu samana keväänä. Maito ostettiin maitokaupasta omaan pääläriin. Nallekarkit maksoivat markan. Suomessa oli noin 120 000 rekisteröityä autoa, kun tänään autoja on yli 7,2 miljoonaa. Automerkkejä oli mm. Ford Popular, IFA, EMW, Goliath, Gutbrod ja Tatraplan, kolmipyöräisestä Messerschmittistä puhumattakaan.
Rautateillä puhisivat höyryveturit, jotka kiskoivat tavarajunia Kauppatorin läpi Katajanokan satamaan. Pääkaupungin ulkopuolella hevoskärryjä näkyi vielä paljon. Korkeasaareen mentiin lautalla Meritullintorilta. Lautta liikennöi nykyään teknomusiikkia jumputtaen tunnistamattomaksi remontoituna tilausristeilijänä nimellä Emma.
”Sitten maailma yhtäkkiä aukeni. Kun olin kymmenen, ostin pitkään viikkorahoja säästettyäni Beatlesin A Hard Day’s Night -ep:n. ”
Kävin kansakoulua vanhassa puurakennuksessa, jota lämmitettiin pönttöuuneilla. Jotkut luokkatovereistani olivat niin aliravittuja, että heille annettiin kunnan laskuun kermakuponkeja. Vähävaraiset saivat myös kunnan kengät, Aaltosen kenkätehtaan klompsut, joilla tarvottiin kouluun kesät talvet. Sairastettiin sikotaudit, tuhkarokot ja vesirokot. Varakkaammat kävivät laivalla Tukholmassa ja toivat ihmemaasta Gevalia-kahvia ja Maraboun Schweitzernöt-suklaata.
Sitten maailma yhtäkkiä aukeni. Kun olin kymmenen, ostin pitkään viikkorahoja säästettyäni Beatlesin A Hard Day’s Night -ep:n. Koulussa kuuntelimme sitä lumoutuneina halkolaatikon päälle avatulla gramofonilla. Nuori naisopettajamme joutui korjaamaan hiussuortuvan takaisin korvalliselleen, poskensa punoittivat.
Mikään ei ollut entisellään. Kontrasti suuren maailman ja ruokatunnin makaronivellin välillä oli huima.
60 vuotta myöhemmin kuulostaa paradoksaaliselta, että Kekkosen ajan YYA-Suomen nuoriso saattoi kasvaa täysin angloamerikkalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä kenenkään siihen puuttumatta. Toisinkin olisi voinut käydä, ja kirjoittaisin tätä aivan toisenlaisesta tietoisuudesta. Onneksi ei käynyt, ja siitä kiitos kansakuntaa noina aikoina eteenpäin luotsanneille.
”Se oli hieno ja monin tavoin aivan hämmästyttävä tarina, jota olen saanut koko elämäni ajan seurata.”
Suomen suuri missio oli toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakennus, elinkeinorakenteen muuttaminen maataloudesta teollisuuteen sekä hyvinvointivaltion, sosiaaliturvajärjestelmän ja kaikille yhteisen peruskoulun rakentaminen.
Vaurastumista ja elämän laatua pyrittiin jakamaan mahdollisimman tasaisesti kaikille. Se oli hieno ja monin tavoin aivan hämmästyttävä tarina, jota olen saanut koko elämäni ajan seurata.
Se oli silloin, nyt on nyt. Mikä on Suomen uusi tarina, ja kukahan sen kirjoittaisi?
