Apu

Pekka Lampela rakastui Molly Smithiin vuonna 1966 – edessä oli 46 vuoden odotus


Suomalainen Pekka Lampela ja amerikkalainen Molly Smith rakastuivat vuonna 1966, mutta joutuivat heti toisistaan erilleen. Elämä yllätti heidät 46 vuotta myöhemmin, ja monien koettelemusten jälkeen pariskunta elää nyt yhteistä arkea Philadelphiassa.
Kuvat Mark Makela

Kesällä 1965 helsinkiläinen Pekka Lampela, 16, matkusti Yhdysvaltoihin. Matka oli hänelle rangaistus, sillä hän oli karannut seurakunnan leirille. Isä lähetti hänet vapaaehtoistyöhön Michiganin osavaltioon rakentamaan tulevalle Mackinac Collegelle uutta kirjastoa. Samaan aikaan isä kiersi intiaanireservaatteja ja kuvasi elokuvaa.

Pekka ei tuntenut Mackinacin saarelta etukäteen ketään, mutta pääsi pian työn makuun. Teknisesti lahjakkaan pojan tehtäviin kuului opettaa opiskelijoita käyttämään elokuvaprojektoria.

Seuraavana talvena yliopistoon saapui myös 19-vuotias philadelphialaisneito Molly Eagleson, jonka huomio kiinnittyi heti Pekkaan. Nuoret rakastuivat nopeasti ja alkoivat viettää kaiken vapaa-aikansa yhdessä kahvilassa ja kävelyretkillä.

– Kerran olimme rakentajien ja oppilaiden yhteisellä veneretkellä ja livahdimme syrjemmälle muilta salaa. Istuimme katselemassa maisemia ja pidimme toisiamme kädestä. Ei mitään sen vakavampaa. Mitä nyt suunnittelimme naimisiinmenoa, Pekka Lampela ja Molly Smith muistelevat 53 vuotta myöhemmin Philadelphian Germantownissa sijaitsevassa kodissaan.

Joku kanteli viattomasta romanssista Pekan isälle, joka käski pojan pois Mackinacilta. Pari viikkoa Pekka oli isänsä ja veljensä valvonnassa, mutta sitten hän karkasi yöllä ikkunasta ja lähti Mollyn perheen kesämökille. Kiinni jäätyään hänet passitettiin New Yorkiin ja paluulennolle Suomeen.

Molly saattoi Pekan junalle. Matkalla he suutelivat ensimmäisen kerran ja –myös viimeisen kerran pitkään aikaan.

– Oli raastavaa jättää Molly, mutta en alaikäisenä voinut mitään muutakaan. Sovimme treffeistä viiden vuoden kuluttua New Yorkissa, Pekka sanoo.

Molly halusi uskoa lupaukseen, mutta hänen äitinsä kirjoitti Pekalle kirjeen ja varoitteli olemasta naiivi. Välimatka oli melkoinen. Olisi parempi kärsiä sydänsurut ja päästä niistä pian yli.

Pekka avioitui nuorena ja sai lapsia – Molly suri

Pekan elämä jatkui Suomessa. Paluu Amerikkaan ei näyttänyt mahdolliselta. Pekka avioitui nuorena ja sai kolme lasta. Työuransa hän teki äänittäjänä ja leikkaajana, muun muassa lukuisissa Spede Pasasen ja Ere Kokkosen elokuvissa. Normaalia arkea varjostivat masennuksen aiheuttamat synkät jaksot, jotka olivat vaivanneet nuoruudesta saakka.

– Kärsin masennuksesta jo ennen Mollyn tapaamista, mutta hänen kanssaan tunsin olevani onnellisempi kuin aikoihin. Tuntui siltä, että hänen ansiostaan jaksoin elää, Pekka muistaa.

Vaikka yhteinen tulevaisuus piti unohtaa, Pekka ja Molly yrittivät pysyä ystävinä ja kirjoittivat toisilleen kirjeitä. Molly tuli myös käymään Suomessa ja tapasi Pekan perheineen.

– Silloin me molemmat kuitenkin ymmärsimme, ettei se ollut hyvä ajatus. Pekalla oli oma elämänsä, ja minun piti löytää omani, Molly myöntää.

Molly suri eroa Pekasta eikä enää ajatellut rakastuvansa kehenkään. Hän halusi silti perheen ja meni lopulta naimisiin 34-vuotiaana. Aviomiehensä Jeffin kanssa he saivat neljä lasta. Molly työskenteli Philadelphiassa opettajana, lastenhoitajana ja viimeksi vaikeavammaisten lasten opettajana, kunnes hän jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle.

Mollyn Suomen-matkan jälkeen yhteys Pekkaan hiljalleen katkesi.

Kuluva vuosikymmen alkoi Pekka Lampelalle synkästi. Masennus piti häntä tiukasti otteessaan, ja avioliitto alkoi tulla tiensä päähän. Mustien ajatusten keskellä Pekka muisteli nuoruuttaan ja mieleen juolahti myös Molly. Eräänä päivänä Pekka päätti lähettää entiselle rakkaalleen sähköpostia ja kysyä, mitä kuuluu.

– Vaihdoimme viestejä ja näytimme lastemme kuvia. Molly kertoi, että hänen miehensä oli muuttanut pois ja että eropaperit olivat tekeillä. Muutaman viestin jälkeen yhteytemme taas hiipui.

Sitten Pekan vaimo lähti Tyrvännössä sijaitsevasta kodista, ja talo myytiin. Pekka oli masennuksen vuoksi sairaalassa kolmisen kuukautta ja alkoi sitten etsiskellä yksiötä Hämeenlinnasta.

Keväällä 2012 kesken sairaalahoidon Pekka sai Philadelphiasta yllättävän viestin. Molly oli tulossa kahden tyttärensä kanssa Eurooppaan ja kysyi, olisiko Pekka halunnut tavata hänet Roomassa.

Vastausta ei tarvinnut kauan miettiä.

– Varasin lennot saman tien.

"Nauroimme samoille asioille kuin vuosia aikaisemmin"

Kesäromanssi oli päättynyt rautatieasemalla, ja siellä se syttyi uudelleen 46 vuotta myöhemmin. Sairaudesta ja pitkästä matkasta väsynyt Pekka matkusti junalla lentokentältä Rooman keskustaan ja tapasi jälleen Mollyn.

– Menimme kahville ja katsoimme toisiamme silmiin. Muistimme heti, mistä olimme viimeksi jutelleet. Nauroimme samoille asioille kuin vuosia aikaisemmin – esimerkiksi sille, kuinka kumpikin teki vaistomaisesti ihan samanlaisia eleitä kuin toinenkin. Olimme toisillemme aivan yhtä tuttuja kuin silloin ennen. Hyppäsimme junaan ja otimme yhteisen huoneen bed & breakfast -paikasta, Molly kertoo.

Vuosikymmenten kuulumisia ei ollut tarpeen vaihtaa kerralla tai edes puhua tulevaisuudesta.

– Loppujen lopuksi emme puhuneet paljon. Silloin taisi olla molemmille selvää, että tästä lähtien me olisimme yhdessä, Pekka miettii.

Reissun jälkeen Pekka palasi Suomeen aivan uudenlaisissa tunnelmissa.

– Lääkärini sanoi, ettei hän ollut koskaan nähnyt minua niin onnellisena.

Pekka ymmärsi, että nyt, jos koskaan, oli aika tehdä koko loppuelämää koskevia ratkaisuja. Hän päätti jättää kaiken taakseen, myi ja lahjoitti tavaransa ja osti menolipun Yhdysvaltoihin. Aluksi hän sai oleskella maassa turistina kolme kuukautta kerrallaan.

Molly asuu Pennsylvanian Philadelphiassa vuonna 1888 rakennetussa omakotitalossa, jonka takapihalla tepastelee kaksi kanaa, Henny ja Penny, ja sisällä päivystää kissa Honey. Talo on muutenkin täynnä elämää: siellä viihtyvät usein Mollyn lapset ja lapsenlapset, joista kaksi tuoreinta syntyi tänä kesänä.

Tuohon taloon myös Pekka muutti ja aloitti siellä uuden elämänsä. Hän tutustui Mollyn perheeseen, ja se hyväksyi hänet auliisti. Mollyn satavuotias äiti ehti nähdä, että tyttären pitkä odotus palkittiin sittenkin.

Molly ja Pekka asuvat Philadelphiassa 1800-luvulla rakennetussa talossa. Kanoilla nimeltä Henny ja Penny on ruoka-aika.

Onnesta huolimatta vastoinkäymisiä riitti edelleen. Pekan masennus jatkui ajoittain, ja häneltä löydettiin munuaisesta aggressiivinen syöpä, jonka hoitaminen piti aloittaa välittömästi. Matkavakuutus kattoi munuaisen poiston Yhdysvalloissa, mutta syöpä levisi virtsarakkoon. Pekan piti käydä syöpähoidoissa Suomessa kolmen kuukauden välein.

– Olin välillä hyvin huonossa kunnossa. Syöpäni uusiutui moneen kertaan ja tilanne näytti pahalta. Hoitojen aiheuttamat kivut olivat hirveitä, mutta loppuivat neljä vuotta myöhemmin, kun virtsarakkoni vihdoin poistettiin.

Heti perään myös Mollylta löytyi rintasyöpä.

– Minun sairauteni ei ollut kovin vakavaa lajia. Tuntui, että sairastuin sympatiasta Pekkaa kohtaan.

Vielä huonompia uutisia tuli alkuvuodesta 2013, kun Pekan poika Taneli kuoli yllättäen. Pekka ei uskalla ajatella, miten hän olisi selvinnyt surusta ilman Mollya.

– Masennuksestani huolimatta en ole koskaan ollut itsetuhoinen, mutta monesti olen halunnut kuolla. Kun poikani lähti, Molly pelasti henkeni jo toisen kerran elämäni aikana.

Menneisyyden miettiminen oli Pekalle kivuliasta. Philadelphiaan muutettuaan hän halusi unohtaa kaiken ja tutustua ihmisiin ja uuteen ympäristöön.

– Ajan mittaan Pekka kuitenkin alkoi kaivata lapsiaan, lapsenlapsiaan, omaa kieltään ja kulttuuriaan. Olin onnellinen siitä, että hänelle tuli koti-ikävä, Molly sanoo.

Nykyään asiat ovat tasapainossa. Pekka käy joskus yksin ja joskus Mollyn kanssa Suomessa tapaamassa läheisiään, toisinaan vieraita tulee Philadelphiaankin.

Naimisiin he menivät vuonna 2014. Virallinen vihkitilaisuus järjestettiin laivalla, joka kulki mantereelta Mackinacin saarelle – samoilla vesillä, jossa avioliittoa oli suunniteltu kauan sitten.

– Minulla ei ollut mitään tarvetta mennä enää naimisiin. Olin ihan valmis elämään synnissä, Molly heittää.

– Pekan oleskeluluvan vauhdittamiseksi suhde piti kuitenkin virallistaa.

Jokainen päivä on onnen aihe

Pekka ja Molly ovat onnellisia jokaisesta päivästä, jonka saavat viettää yhdessä. Tällä hetkellä kaikki näyttää valoisalta: haastattelua edeltävänä päivänä Pekka sai syöpälääkäriltään puhtaat paperit, Molly on ollut terve jo yli viiden vuoden ajan.

Molempien päivät täyttyvät läheistensä asioita hoidellen ja pulmia ratkaisten – joko paikan päällä Philadelphiassa tai etäyhteyden välityksellä Suomessa. Ikivanha talokin kaipaa Pekan kädentaitoja, joskus putki- ja sähkötöissäkin.

Iltaisin pariskunta katselee Netflixiä vierekkäin sijoitetuissa lepotuoleissa.

Isoöidin ja Pekan hääkuvat kiinnostavat myös Mollyn pojantytärtä, 11-vuotiasta Rosea.

Sivistyksen vuoksi Pekka on näyttänyt Mollylle yhden leikkaamansa Uuno Turhapuro -elokuvankin.

– Minä kyllä katsoin sen, mutta… se oli niin typerää huumoria, etten voi käsittää! Molly nauraa, eikä Pekka pahastu kritiikistä.

Yli 70 vuoden iässä kummallakaan ei ole tarvetta yrittää muuttaa toista.

– Emme voi koskaan tietää, millaista elämämme olisi, jos vuonna 1966 kaikki olisi mennyt toisin. Pekan masennus olisi varmasti vaikuttanut paljon, mutta olisiko sairaus ollut yhtä paha, jos olisimme saaneet heti toisemme? Molly miettii.

– Ehkä minä ainakin olisin tehnyt erilaisen uran – tuskin se olisi ollut Amerikassa samanlainen kuin Suomessa, Pekka pohtii ja yllättää vaimonsa.

– Hetkinen… Entä jos olisimmekin eläneet Suomessa?

– En ikinä ajatellut, että tulisit sinne minun takiani.

Pekalla ja Mollylla ei ole varsinaisia vihkisormuksia, vaan kummankin vasemmassa nimettömässä on tatuointi.

– Vihkitilaisuudessa meillä oli molemmilla sormukset, mutta seremonian aikana otimme ne pois. Sormuksenkantaja ihmetteli, kun annoimmekin vain pois kihlasormuksemme, joilla olimme peittäneet tatuointimme.

Nimettömiin on kuvioitu lokkeja. Kaksi lintua, jotka lopulta löysivät toisensa, vaikka välissä oli kokonainen valtameri.

Avioliiton merkiksi nimettömiin tatuoitiin kaksi lokkia.

Julkaistu: 27.8.2019