Yhtäkkiä veneessä alkaa piipata kova­äänisesti. Mitä nyt? Mikään ei näytä olevan vialla. Mahonkinen vene hyrisee tasaisesti eteenpäin, aurinko loimottaa ja merellinen Helsinki – Merihaan kerrostalot, jäänmurtajat, tuomiokirkko, ruotsinlaivat – pistää parastaan.

Veneen kippari Pekka Haavisto rypistää otsaansa, mutta muita tunteenpurkauksia epätavallinen tilanne ei aiheuta. Hän on rauhallinen kuten muulloinkin. Selviää, että piippaus tulee kajuutan palovaroittimesta. Tulipaloa ei ole, vaan varoitin piippailee omiaan. Venematka voi jatkua.

Haavisto on syntyjään helsinkiläinen lähiölapsi, joka kasvoi opettajaperheen kuopuksena Munkkivuoressa. Meri ei kuitenkaan ollut hänen lapsuutensa maisemaa.

– Olen aina ollut järvi-ihminen, sillä vietimme kaikki lapsuuden kesät mökillä Teiskossa. Meri tuli elämääni vasta kun venekin tuli, hän kertoo.

Kun Haavisto osti tämän veneen Ruotsista kymmenisen vuotta sitten, se kaipasi kipeästi kunnostamista. Moottori piti korjata, puupinnat huoltaa, maalata ja lakata.

Puutöitä oli niin paljon, että Haavisto keksi veneelle nimeksi Woodstock.

Lähes kahdeksanmetrisessä veneessä mahtuu hyvin yöpymään, mutta enemmän tulee tehtyä päiväretkiä: Vallisaareen, Isosaareen ja Suomenlinnaan, jonne keula tänäänkin osoittaa. Veneily on mukavaa puuhaa, kuten myös veneen fiksaaminen. Sitä Haavisto saattaa tulla tekemään illalla töiden jälkeen.

– Tykkään myös ajaa pyörällä, ja talvella hiihdän ja kävelen metsässä. Silloin aivot toimivat parhaiten.

Niin syntyvät tärkeät päätökset. Kun on ensin saanut tarvittavat tiedot, Haavisto vetäytyy pohtimaan niitä itsekseen vaikka pyörälenkille.

– En halua tehdä vaikeita ratkaisuja loputtoman puheen ympäristössä. Asioiden täytyy antaa asettua mielessä kohdalleen.

Kesäkuussa Haavisto ilmoitti päätöksestään pyrkiä Suomen seuraavaksi presidentiksi valit­sijayhdistyksen kautta. Hän on ollut ehdolla jo kahdesti aiemmin.

Vuonna 2012 Haavisto sai taakseen aidon kansanliikkeen. Voisiko huuma toistua, ja onko rauhallisella sovittelijalla kisassa tarvittavaa taisteluvalmiutta?

Takanasi on 40 vuoden ura politiikassa ja kansainvälisissä tehtävissä. Mikä on urasi kovin paikka?

– Olen varmaan eniten miinakentillä kävellyt suomalainen siviili, Haavisto vastaa ja alkaa kertoa vaaranpaikoista Kosovossa ja Bosniassa, Irakissa sekä Palestiinassa. Niissä vastaan on tullut miinoitettuja teitä, joukkohautoja, tulitusta, vihaa ja arvaamatonta käytöstä.

– Ne ovat hyvin konkreettisesti pahoja hetkiä, joissa on myös vastuu omasta tiimistä. Pitää vain toivoa, että tekee oikeita valintoja.

Haaviston ura politiikassa alkoi käsi kädessä Koijärven puolustamisesta alkaneen ympäristöliikkeen nousun kanssa. Hän on toiminut vihreiden kansanedustajana vuosina 1987–1995 ja vuodesta 2007 lähtien. Haavisto on ollut ympäristöministeri, kehitysministeri ja viime vuodet ulkoministeri. Kuusi vuotta hän työskenteli YK:n tehtävissä ja selvitti konfliktien ympäristövaikutuksia muun muassa Kosovossa ja Afganistanissa. Kaksi vuotta hän oli EU:n erityisedustajana Darfurissa Sudanissa ja neuvotteli rauhasta.

Rauha, kaikkien ihmisarvo ja ympäristö, Haavisto kertoo tärkeimmiksi arvoikseen. Niistä hän sai oppia jo kotoa.

Haaviston isä perusti Munkkivuoren yhteiskoulun ja oli sen rehtori. Koulu oli tunnettu siitä, että oppilaat, jotka olivat muualla vaikeuksissa, saivat siellä vielä mahdollisuuden.

– Kadulla tulee yhä vastaan ihmisiä, jotka sanovat, että oli faijasi ansiota, että kävin koulutieni loppuun. Se että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo, on kotoa vahvasti periytynyt. Kaikilla on oikeus epäonnistua, nousta takaisin jaloilleen ja yrittää uudestaan. Yhteiskunnan pitää olla sellainen, joka tukee ihmisiä kaikissa tilanteissa, Haavisto sanoo.

Venereitti Suomenlinnan vierasvenesatamaan kulkee läpi Tykistölahden, jonka rannalla seisoo Suomen ainoa sukellusvene Vesikko. Se on nyt museo. Pekka Haaviston mielestä Suomella pitäisi olla mahdollisuus seurata merenalaista toimintaa myös sukellusveneiden avulla.

Hän ehdotti sitä Suomen Kuvalehdessä jo vuonna 2008.

– On mahdollista syventää yhteistyötä Ruotsin kanssa tai kehittää omaa sukellusvenekapasiteettia pikku­hiljaa. Oman puolustuksen hoitaminen on nyt entistä tärkeämpää, vaikka olemme Naton jäseniä.

Natossa on keskusteltu, että jatkossa Pohjoismaat olisivat saman Naton esikunnan alla. Jotta se olisi mahdollista, tarvitaan uusi maavoimien esikunta, joka voisi olla jossakin Pohjoismaassa.

Haaviston mielestä Suomen kannattaa olla asiassa aktiivinen.

– Se voisi sijaita myös Suomessa. Tietysti Suomen kannattaa olla mukaan tässä kisassa.

Suomelle suuri kysymys on aina myös Venäjä ja sen kehitys. Haaviston mukaan on jonkinmoinen arvoitus, mitä Venäjällä tapahtuu lähivuosina, mutta kovin hyviä kehitystrendejä ei ole nähtävissä.

Vladimir Putinin julkiset haastajat ovat vielä kansallismielisempiä ja aggressiivisempia. Kun mietitään, millaisen naapurin vieressä tulemme elämään, kannattaa katsoa sata vuotta taaksepäin, Haavisto sanoo. Tsaari, Lenin, Stalin, Hruštšov, Brežnev, Gorbatšov, Jeltsin, Putin…

– Se on ollut aikamoista aaltoliikettä: välillä on ollut länsimielisempiä jaksoja, välillä tiukempia aikoja. Paras veikkaus seuraavalle sadalle vuodelle on, että aaltoliike tulee jatkumaan. Meidän pitää kaikissa vaiheissa pitää huoli omasta turvallisuudesta ja puolustuksesta, mutta tietysti ottaa myös hyöty lännelle myönteisemmistä ajoista.

Haavisto on tavannut Putinin 1990-luvun alussa, kun tämä työskenteli Pietarin hallinnossa. Haavisto järjesti silloin Pietarissa ympäristötapahtuman, joka toi yhteen toimijoita Venäjältä ja Suomesta.

Nyt sellainen olisi mahdottomuus.

Haaviston kokemusta arvostetaan laajalti, mutta yksi valinta on sellainen, joka saattaa varjostaa presidenttitietä: suomalaisten lasten ja äitien kotiuttaminen al-Holin vankileiriltä Syyriasta 2019. Haavisto sai perustuslakivaliokunnalta moitteet siitä, että yritys siirtää ulkoministeriön virkamies toisiin tehtäviin oli hallintolain ja ulkoasianhallintolain vastaista.

– Huomautus oli varmasti paikallaan, vaikka siinä prässissä ei ollut helppoa löytää toimintatapaa ulkoministeriössä. Aina pitää ottaa opiksi näissä.

Hän sanoo, että itse kotiuttaminen oli lainmukaista.

– Vaihtoehdot olivat, että joko jätetään lapset vankileirille tai sitten haetaan lapset ja äidit Suomeen. Siitä olen ollut joka päivä onnellinen, että saimme 26 lasta elävänä sieltä ulos. Se on koululuokallinen suomalaisia lapsia.

Julkinen paine ja kritiikki oli tuolloin kova – ja sellaistakin pitää vallankahvassa kestää. Haavisto sanoo, että myös EU:n Natura 2000 -luonnonsuojeluhanke 1990-luvun lopussa oli sellainen, jossa vastustus oli valtavaa.

– Tällaisessa tilanteessa on tietysti hyvä tarkistaa, onko asia kaikin puolin sellainen, joka täytyy tehdä ja joka on oikeudenmukainen. Kovimpina hetkinä olen ajatellut, että jos olisin taivaan portilla ja joutuisin sanomaan, että on ollut vähän vaikeuksia luonnonsuojelun ja lastensuojelun takia, niin eivät ne ehkä ole niitä pahimpia syntejä maailmassa.

Haaviston mukaan politiikkaan kuuluu se, että kun tekee asioita, joutuu kritiikin kohteeksi. Vaihtoehto on se, että ei tee mitään. Mutta se ei ole todellinen vaihtoehto.

Hän uskoo, että tässä on myös yksi hänen vahvuutensa: vaikka jotkut haluaisivat lyödä hanskat tiskiin, hän vie vaikeatkin asiat loppuun.

– Sellaista sitkoa minussa kyllä on. Asiat viedään päätökseen.

– Hei, vienkö veljelleni Hannulle terveisiä, huikkaa nainen naapuriveneestä Suomenlinnan laiturissa.

Tottahan toki!

Hannun kanssa 7-vuotias Pekka toimitti Maailman tapahtumat -lehteä 1960-luvulla. Sittemmin hän oli myös Komposti-­lehden, Suomi-lehden ja Vihreän Langan päätoimittaja.

Haavisto pysähtyy hetkeksi laiturille juttelemaan. Se tuntuu olevan hänelle luontaista. Myöhemmin hän toppuuttelee tulkintaa.

– Olen varmaan aika tyypillinen suomalainen. Tykkään puhua asiaa, ja sitten olla omissa oloissani.

Haavisto on tunnettu myös siitä, että keskustelee mielellään niidenkin kanssa, jotka ovat eri mieltä.

– Pidän edelleen Teuvo Hakkaraiseenkin yhteyttä, hän sanoo. Haavisto vieraili Hakkaraisen sahalla kampanjan yhteydessä vuonna 2012.

– Minun on aina ollut helppo nostaa puhelimen luuri ja soittaa ihmisille. Hyödynnän kansainväliset kokoukset siihen, että tapaan mahdollisimman monia henkilöitä ministereistä kansalaisjärjestöjen edustajiin.

EU:n erityisedustajana Haavisto neuvotteli islamististen johtajien ja sissien kanssa, eikä vain kokoushuoneissa vaan myös aavikolla. Haaviston mukaan monissa konflikteissa on sama vaiva: hankalimpien kanssa ei haluta, viitsitä tai uskalleta puhua. Se on hölmöä, sillä keskustelemalla oppii nopeasti, mikä on pielessä.

Kerran Sudanissa sissijohtaja sanoi, että helppoahan sitä on Suomesta tulla tänne puhumaan, rauhan maasta.

Haavisto vastasi sissijohtajalle kertomalla sisällissodasta.

– Sanoin, että meillä maalla Teiskossa ei puhuttu pellon yli 50 vuoteen, koska osa veljessarjasta oli mennyt punaisten ja osa valkoisten puolelle. Sudanilainen oli järkyttynyt.

Rauhanneuvotteluissa, kuten elämässäkin, tärkeää on myös halu kuunnella, antaa ihmisten kertoa tarinansa. Moni sanoo, että kukaan ei ole kuunnellut vuosiin.

– Minulla on periaate, että pysäytetään kello, voit käyttää niin paljon aikaa kuin tarvitset. Usein lopuksi ihminen sanoo, että on valmis tekemään myönnytyksen. Jos ei kuuntele koko tarinaa, myös myönnytys jää helposti kuulematta.

Haavistolta on kysytty, miten hän pystyy tapaamaan islamisteja, kun puoliso on mies. Se ei ole ollut ongelma ja näkyy oikeastaan vain asiassa, joka on aika hauska.

– Tapaamisten lopuksi he eivät lähetä terveisiä puolisolle, vaan terveisiä kotiin. Kaikki tietävät, mutta asia käsitellään hyvin hienovaraisesti.

Haaviston puoliso Antonio Flores on kotoisin Ecuadorista. Pariskunta tapasi Bogotássa kesällä 1997. Yli 25 vuoden parisuhde on opettanut tietenkin puhumaan.

– Keskustelemme paljon ja meillä on samantyyppinen huumorintaju. Emme riitele, mutta olemme kyllä eri mieltä asioista, pienistä ja isoista. Antonio on temperamenttinen.

Myös toisen tukeminen on tärkeää.

– Siihen liittyy kyllä sellaista ironiaakin, että hän saattaa sanoa, tiedätkö nyt varmasti mihin olet menossa. Mutta kun olen ratkaisut tehnyt, hän tukee.

Haavisto on puolestaan kannustanut puolisoaan yrittäjyydessä. Flores avaa syksyllä oman parturikampaamon.

– Tämä on mielestäni nykyaikaa: ehdokkaan puoliso elää omaa elämäänsä ja tekee omaa työtään.

Viime viikkoina on puhuttu paljon rasismista. Haavisto kertoo, että puolison ystäväpiirissä on monista maista Suomeen muuttaneita, ja rasismi on ajoittain tullut esiin.

– Olen Antonion kautta kuullut erilaisia kohtaloita siitä, miten maahanmuuttajataustaisiin saatetaan suhtautua. Esimerkiksi työnhaussa voi olla ennakkoluuloja. On tärkeää, että jokainen pääsee omien kykyjensä mukaan rakentamaan Suomea, oli tausta mikä tahansa.

Mahonkinen Woodstock puksuttaa kahdeksan solmun matkavauhtia kohti kotisatamaa. Sanotaan, että sitä on perillä, kun on veneessä, Haavisto juttelee.

Milloinkohan hän menetti viimeksi malttinsa?

– No en tiedä, onko sellaisia… Minä kyllä helposti kyllästyn, jos asiat eivät mene eteenpäin, jos on hautomista ja jankkaamista. Se on tyypillinen piirteeni. Asiat pitää saada tehdyksi sekä omassa elämässäni että politiikassa.

– Nyt voi muuten vähän keinua, kapteeni varoittaa, kun risteilijä menee ohi.

– Pitäkää kiinni juomistanne!

Nappaamme colat ja sitruunavedet turvaan.

Jos Haavisto valittaisiin presidentiksi, hän haluaisi edistää myös Suomen sisäistä keskustelua, tuoda ihmisiä yhteisen pöydän ääreen. Tällaisia hän kertoo järjestäneensä aiemminkin esimerkiksi Venäjän kehityksestä, Kiinan tulevaisuudesta ja katujengeistä.

– Katujengikeskustelun lopuksi nuori kaveri Itä-Helsingistä kiitti, että oli turvallinen tila, jossa pystyi kertomaan ajatuksistaan. Hän sanoi, että jos menee julkisuuteen pu­humaan, joutuu murskatuksi ja haukutuksi. Ei ole hyvä tilanne, jos ihmiset eivät puhu, koska pelkäävät tulevansa häväistyksi.

Viime keväänä Haavisto vieraili lukiossa Jyväskylässä. Eräs nuori kysyi, mikä pitää hänet hengissä ja optimistisena. Haavisto oli vasta lukenut kirjailija Risto Isomäen muistelmat, joissa siteerattiin Juice Leskisen kappaletta Myrkytyksen oireet. Laulu oli tehnyt nuorena häneenkin syvän vaikutuksen. Haavisto vastasi sen sanoin:

Kuule istuta vielä se omenapuu / Vaikka tuli jo tukkaasi nuolee / Vaikka huomenna saaste jo laskeutuu / Vaikka huomenna aurinko kuolee.

– Vaikka olisi mitä, voi tehdä tänään hyvän ja järkevän teon, jolla voi pyrkiä muuttamaan kehityksen suuntaa.

Apu haastattelee syksyn aikana presidenttiehdokkaita.