
Peking on olympiahistorian ensimmäinen kaupunki, joka on isännöinyt sekä kesä- että talviolympialaisia. Kilpailupaikat ovat jakautuneet kolmelle paikkakunnalle. Jäälajit ja lumilautailun big air järjestetään Pekingissä.
Alppihiihdon ja kelkkailun kilpailut taas käydään Yanqingissa, noin 80 kilometrin päässä. Pohjoismaiset hiihtolajit, ampumahiihto, freestyle ja loput lumilautailut järjestetään Zhangjiakoussa, noin 140 kilometriä isäntäkaupungista.
Valtaosa Pekingissä sijaitsevista suorituspaikoista on ollut käytössä myös kesäkisoissa 2008, mutta freestylen ja lumilautailun kisanäyttämö Genting Snow Park on ainut lumilajien suorituspaikka, joka oli olemassa ennen, kuin talvikisat myönnettiin Pekingille.
Koronatapaukset voivat sekoittaa pakkaa
Etenkin alppihiihtorinteillä joudutaan nojaamaan vahvasti tekolumeen, jotta kilpailut pystytään järjestämään. Teko- ja luonnonlumen sekoitus on haaste huoltotiimeille, samoin mahdolliset hiekkamyrskyt. Pekingissä huolena ovat tammikuun lopulla runsaaksi kasvaneet ilmansaasteet.
Oman mausteensa soppaan tuo pandemia. Kiinassa urheilijoiden koronakuplan on määrä olla tiiviimpi kuin Tokiossa, ja säännöt ruumiinlämpötilan seurannasta ja koronatesteistä ovat tiukkoja.
Positiiviset testitulokset voivat siis sekoittaa pakkaa, jolloin kotimaahan varalle jääneille urheilijoille vo ainakin teoriassa aueta paikka kisoihin – jos he ehtivät mukaan virallisiin kisakoneisiin ja käymään läpi koronatestiprotokollan. Esimerkiksi jääkiekkojoukkueille selvisi vasta 25. tammikuuta, että joukkueisiin voi nimetä kuusi ylimääräistä varapelaajaa joukkueen covid-sairastumisia paikkaamaan.
Suomen mitalitoivot
Suomea Pekingissä edustaa yhteensä 95 urheilijaa. Maastohiihtäjistä eniten odotetaan Iivo Niskaselta. Krista Pärmäkoskella on kolme mitalia puolustettavanaan, ja Kerttu Niskanen on väläytellyt nousukuntoa, joten etenkin viesteistä tulee kiinnostavaa seurattavaa.
Ampumahiihtäjistä Tero Seppälä on harpannut kohti maailman kärkeä sijoittumalla kaudella kolmesti kuuden joukkoon maailmancupissa.
Yhdistetyssä katseet kannattaa kääntää oireettoman koronan poteneeseen ja joulukuussa maailmancupissa kolmoseksi yltäneeseen Ilkka Herolaan.
Jääkiekossa ei nähdä NHL-tähtiä, mutta matkaan lähtee kokenut ja vahva leijonamiehistö, jonka voi odottaa taistelevan mitalista. Naisleijonat on vahva ehdokas pronssimitalistiksi, ja toivoa sopii, ettei valintakohu horjuta ykkösveskariksi Noora Rädyn sijaan nostettua Anni Keisalaa.
Alppilajien kovimmat nimet
Lumilautailussa suuri osa maajoukkueesta on treenannut ilmapatjan kanssa enemmän kuin koskaan. Kiinnostavia ovat etenkin big airin maailmancupin kakkostilalla talvensa avannut Rene Rinnekangas ja kokenut ja erittäin kylmähermoinen Enni Rukajärvi.
Suomen freestylejoukkue on kärsinyt loukkaantumisista. Maailmacupissa tällä kaudella pistesijoilla olleet Jon Sallinen ja Jimi Salonen ovat sentään pysyneet ehjinä, joten jännitettävää riittää sekä freeskissä että kumparelaskussa.
Olympialähetyksiä näyttävät sekä Yle että Discovery. Suomalaisten kilpailuista miesten ja naisten jääkiekko näkyvät vain TV5:llä, mutta muut lajit myös Ylellä.
Olympiaohjelmaa lähettävät lisäksi maksukanavat Discovery+ ja Eurosport. Koska Pekingissä kello on kuusi tuntia edellä Suomen kelloista, lähetykset Pekingistä alkavat yöllä (jopa kello 3.25) ja viimeiset suorat lähetykset päättyvät kello 17.30.