Läheisten sanat pysäyttivät puhelintaan jatkuvasti vilkuilleen Paulina Ahokkaan – Ensimmäinen reaktio oli ”hirveä häpeä”

Viime vuoden alkupuolella 50-vuotias Paulina Ahokas tajusi jonkin olevan vialla. Hänestä tuntui, ettei hän saanut tehtyä läheskään kaikkia töitään työajalla.

Samaan aikaan yöunen määrä vain väheni ja väheni. Se hermostutti, sillä Ahokas tekee vaativaa työtä konsertti- ja kongressikeskuksena ja tapahtumayrityksenä toimivan Tampere-talon toimitusjohtajana.

Kesäloman jälkeen hänelle valkeni, mistä oli kysymys. Sekä työnsä puolesta että vapaa-ajallaan paljon sosiaalista mediaa seurannut Ahokas oli sairastunut keväällä ja joutunut jättämään puhelimen käytön lähes kokonaan useiksi viikoiksi. Somepaaston jälkeen hän ymmärsi, että kännykän käytöllä ja oudoilla keskittymisongelmilla voisi olla yhteys.

Lukemattomien muiden suomalaisten tapaan myös Ahokkaalla saattoi kulua päivässä useampi tunti sosiaalisessa mediassa. Toistakymmentä Whatsapp-ryhmää seuratessa, Facebook-päivityksiä lukiessa, Instagramissa, Twitterissä, Linkedinissä. Tyypillistä oli , että Ahokas vilkuili puhelintaan ja vastaili viesteihin pitkin työpäivää tai viettäessään aikaa ystäviensä tai perheensä kanssa. Iltaisin hän usein rentoutui omien sanojensa mukaan ”kissavideoita katsellen”.

Todellinen havahtuminen tuli, kun sekä Ahokkaan työtoverit että perheenjäsenet huomauttivat hänelle asiasta lähes samanaikaisesti. Tiimi antoi palautetta, ettei Ahokas ollut läsnä palavereissa. Hän ei kuulemma keskittynyt vaan tuijotti koko ajan kännykkää.

Kotona Ahokas oli moittinut omia lapsiaan liiasta somessa roikkumisesta.

– Vastaus oli, että katso kuka nyt puhuu, hän sanoo nyt.

Työhönsä intohimoisesti suhtautuva ja perheen kanssa yhdessä vietettävää aikaa vaaliva Ahokas kuvailee ensimmäistä reaktiotaan saamaansa palautteeseen ”hirveäksi häpeäksi”. Ensijärkytyksestä toivuttuaan hän kuitenkin ymmärsi, että kyse on todellisesta ongelmasta. Samalla hän tunsi kiitollisuutta työyhteisöstään, jossa uskallettiin ottaa kiusallinen ja vaikea asia puheeksi. Ongelman tiedostamisesta alkoi myös paraneminen.

Suhde kännykkään voi muistuttaa ”virallista” addiktiota

Lasten ja nuorten liiallisesta sosiaalisen median käytöstä ja älypuhelinriippuvuudesta on keskusteltu viime aikoina varsin paljon, ja Petteri Orpon tulevan hallituksen on uutisoitu kaavailevan kouluihin kännykkäkieltoa.

Sen sijaan keski-ikäisten someaddiktio on vähemmän tunnettu ilmiö, vaikka puhelimesta johtuvat keskittymisvaikeudet vaivaavat yhä useampaa työikäistä, sanoo aivotutkimuksesta väitellyt psykologian tohtori Mona Moisala.

– Suurin osa niistä, joiden kanssa olen puhunut aiheesta ja jotka ovat havahtuneet tähän ilmiöön, ovat kolmekymppisiä. Mutta samalla tavalla se koukuttava mekanismi siellä aivoissa toimii, on sitten minkä ikäinen tahansa.

Tampere-talon toimitusjohtajana työskentelevä Paulina Ahokas välttelee nykyisin sosiaalisen median käyttöä työpäivän aikana. Aiemmin hän saattoi vastailla saamiinsa viesteihin kesken työpalaverin, jonka seurauksena työkaverit kokivat, ettei hän ole tilanteissa läsnä.

Tutkimuksissa ei ole ainakaan vielä osoitettu, että someaikakaudella ihmiset olisivat työssään vähemmän tuottavia.

Moisala pitää kuitenkin kiinnostavana, että keskittymiskyvyn heikkenemisestä puhutaan paljon ja siitä ollaan kiinnostuneita juuri nyt.

– Ihmiset ovat nykyisin havahtuneet siihen, etteivät pysty enää keskittymään mihinkään. Yhä useampi hakeutuu ADHD-tutkimuksiin. Jostain tämä ilmiö kertoo.

Onko somen jatkuvassa käytössä sitten kyse oikeasta riippuvuudesta?

Moisalan mukaan some- tai kännykkäaddiktio ei ole mikään virallinen diagnoosi. Sen sijaan hän puhuu ”addiktion kaltaisesta suhteesta” sosiaaliseen mediaan tai kännykkään. Kännykän tai somen käytön vaikutukset suoriutumiseen töissä tai unen laatuun voivat olla merkkejä ongelmallisesta tilanteesta.

– En vähättelisi sitä tai sanoisi sen olevan täysin eri asia kuin tällaiset virallisemmat addiktiot.

Moisala huomauttaa, että sosiaalisen median palvelut pyritään suunnittelemaan mahdollisimman koukuttaviksi. Yhdysvaltojen Piilaaksossa palveluiden koukkuja hiovat hänen itsensä kaltaiset käyttäytymisen asiantuntijat, joille addiktioiden mekanismit ovat tuttuja.

Alkuun palvelujen lähettämät merkkiäänet ja ilmoitusviestit saavat käyttäjän tarttumaan puhelimeen. Mutta ihminen ehdollistuu varsin nopeasti toimintaan niin, ettei käytön aloittamiseen tarvita mitään merkkiä. Sovelluksista on tehty mahdollisimman helppokäyttöisiä ja miellyttäviä käyttää. Mitä pidempään mainoksiin perustuvia palveluja käytetään, sitä enemmän tuloja niiden pyörittäjät saavat.

– Yhdellä pyyhkäisyllä voi alkaa seuraamaan kuvavirtaa, joka tarjoaa loputtomasti kaikkea mielenkiintoista. Tämä kaikki vaatii todella vähän tietoista päätöksentekoa. Addiktionomaiselle käytölle tyypillistä on, että tietoinen päätös puuttuu. Somemaailma imee mukaansa, ja yhtäkkiä siellä menee tunti tai kaksi.

Moisalan mukaan tärkeä osa somen koukuttavuutta on se, kuinka palvelu puhuttelee aivojen mielihyväjärjestelmää ja palkkiojärjestelmää. Sovellusten kehittäjät ovat havainneet, että käyttäjille ei kannata tarjota parasta sisältöä ennustettavaan, tasaiseen tahtiin, vaan sitä kannattaa ripotella vähemmän kiinnostavan virran joukkoon. Sama ilmiö on havaittu eläintutkimuksissa: ennustamattomat palkkiot, jotka tulevat yllättäen, aktivoivat paljon voimakkaammin palkkiojärjestelmää kuin tasainen, ennustettava palkkio.

– Somealgoritmi tietää, mitä sinä haluat nähdä, mutta ei näytä sitä liian helposti. Suurin osa siitä sisällöstä ei välttämättä ole niin jännittävää, mutta sitten sieltä tulee joku oikea herkkupala, yllättävä uutispommi tai viraali video, joka saa palkkiojärjestelmäsi roihahtamaan tuleen, Moisala kuvailee.

Hyvää keskittymiskykyä tarvitaan edelleen

Suomen suosituin somepalvelu, nykyisin Metana tunnetun amerikkalaisyhtiön omistama Facebook, löi itsensä kunnolla läpi vuoden 2008 tienoilla. Paulina Ahokas innostui palvelusta ensimmäisten joukossa.

Ahokas muistaa, kuinka silloin puhuttiin paljon siitä, miten digitaaliset kanavat tuovat ihmisiä lähemmäs toisiaan ja lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sittemmin monet tutkimukset ovat osoittaneet, että sosiaalisella medialla on myös varjopuolensa.

– Vastakkainasettelu lisääntyy ja ihmisten kokevat digitaalista yksinäisyyttä ja epäonnistumisen tunnetta, kun sosiaalisessa mediassa nähdään täydellistä elämää. Virheellisyys ja vaillinaisuus loistavat poissaoloillaan, hän pohtii.

Ahokkaan mielestä pahinta on, että sosiaalisessa mediassa huumorin käytöstä ei tule mitään.

– Ironia on täysin mahdotonta. Se on lisännyt pahoinvointia aivan valtavasti. Minusta on tullut intohimoinen aidon, fyysisen kontaktin puolestapuhuja.

Tästä pahoinvoinnista on Mona Moisalan mukaan myös tieteellistä näyttöä. Tutkimuksissa ihmiset raportoivat olevansa kaikkein onnellisimmillaan silloin, kun he ovat läsnä hetkessä ja siinä, mitä he kulloinkin tekevät.

– Jos taas mieli on hyvin täynnä kaikkea, jota sinne tungetaan ulkopuolelta, viihdettä ja informaatiota, ja ollaan jatkuvasti aktiivisessa prosessointitilassa, niin siihen ei ole yhdistetty tällaista levollisuuden, onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunnetta.

Paulina Ahokas ei koe jäävänsä mistään merkittävästä paitsi, vaikka ei selaakaan sosiaalista mediaa pitkin päivää. Muutoksen myötä hänen työtehonsa on parantunut ja iltaisin jää enemmän aikaa tärkeämmille asioille ja nukkumiselle.

Mutta jos ihmisellä on tylsää, niin eikö ole hyvä asia, että on jotain tekemistä? Moisalan mielestä on oikein kysyä, mitä haittaa siitä on, että mieli täytetään jatkuvasti jollain sisällöllä. Haittapuolena on, että ihmisaivot tottuvat jatkuvaan nopeatempoiseen viihteeseen, eikä mielen tyhjentäminen ja keskittyminen enää onnistu.

– Kyllä hyvä keskittymiskyky on edelleen taito, jota me tarvitsemme työelämässä, opinnoissa, harrastuksissa, ihan missä tahansa. Jos me luovumme siitä tällä someaikakaudella, sillä on isoja vaikutuksia ihmisten elämään.

Moisalalle itselleen on tärkeää kyetä myös viettämään aikaa itsensä kanssa ilman älylaitetta.

– Pidän sitä todella tärkeänä taitona ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Jos some on keino paeta hankalia tunteita tai ahdistavia ajatuksia, jos se on se ainoa työkalu, joka on käytössä, niin se ei ole hirveän toimiva, eikä siinä opi hirveästi mielentaitoja eikä oman hyvinvoinnin kehittämistä.

”Nenänvalkaisu tekee jokaiselle hyvää”

Paulina Ahokkaalle oma hyvinvointi on nyt entistä tärkeämpää. Somea hän ei ole jättänyt kokonaan, mutta hän on rajoittanut sen käyttöä.

– Olen somessa noin puoli tuntia päivässä, joskus iltapäivällä tai illalla tai siirtyessä johonkin. Työpäivistä on tullut näin huomattavasti tehokkaampia.

Nukkumaan hän menee tuntia tai kahta aiempaa aikaisemmin. Omien sanojensa mukaan hän nukkuu rauhallisemmin ja paremmin lukiessaan illalla kirjaa somen selailun sijaan.

– Tätä ennen en lukenut kirjoja varmaan puoleentoista vuoteen. Jo sen olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja.

Välillä some vie huomaamatta mukanaan. Ahokas puhuu ”retkahtamisesta”. Hän on vahvasti sitä mieltä, että kysymys on oikeasta riippuvuudesta.

– Väitän, että valitettavasti jokainen meistä joutuu päättämään oman suhteensa digitaaliseen ja sosiaaliseen mediaan, samalla tavalla kuin joudutaan päättämään omasta suhteesta alkoholiin. Minulla ei ole kuin ihan muutama ystävä, jotka eivät joudu tämä asian kanssa painiskelemaan. Ja he ovat niitä, jotka eivät ole sosiaalisessa mediassa.

Ahokkaan mielestä ”nenänvalkaisu” somen käytöstä tekee jokaiselle hyvää, koska se paljastaa, minkälaisesta aikasyöpöstä ja unen ja keskittymiskyvyn heikentäjästä on kyse.

– Meillä kaikilla ihmisillä on vain rajallinen aika elämässä. Täytyy kysyä, haluaako sen käyttää kissavideoihin.