Johannan ja Timon suhde parani, kun he oppivat uuden tavan riidellä – Mies ymmärsi, ettei puoliso kaipaa heti ratkaisua murheisiinsa

Kun Johanna Jaskari-Halosen tytär tapasi Timo Halosen ensimmäistä kertaa 21 vuotta sitten, hän meni piiloon pöydän alle ja piirsi sydämen paperille.

– Sitten hän kysyi, rakastanko enemmän häntä vai Timoa, Johanna muistelee.

Johanna ja Timo tapasivat alun perin netin treffipalstalla. Kahden kuukauden viestittelyn aikana ei vaihdettu kuvia, mutta jaettiin avoimesti omat elämäntarinat.

Sekä Johannalla että Timolla oli takanaan pitkä suhde sekä lapsia entisten puolisoiden kanssa. Suhteen alussa Johannan tytär oli viisivuotias.

Kun viestittely netin treffipalstalla alkoi, Johannan tyttäreltä oli juuri lopetettu kahden vuoden intensiivinen, onnistunut syöpähoito. Johanna kertoi Timolle tyttären sairaudesta heti alussa.

– Vaikka halusin uuteen suhteeseen, olin päättänyt, että mitään vastuutonta tyyppiä en ota. Timo osasi lohduttaa ja rohkaista minua.

Ensitapaamisen jälkeen molemmat vaelsivat tahoillaan Euroopassa ja pitivät yhteyttä tekstiviestein.

Kun he jälleen Suomessa kohtasivat, Johanna muistaa ruskettuneen miehen, joka saapui paikalle Saabillaan. Apua, mikä mies, hän ajatteli. Kesän aikana tapailu muuttui parisuhteeksi.

Timon nuorin lapsi oli yksitoista ja kolme isompaa olivat ehtineet jo teini-ikään. Lapset viettivät aikaa molempien vanhempiensa luona. Timosta ja Johannasta tuntui, että he osasivat antaa toisilleen tilaa ja aikaa ilman, että sitä piti erikseen pyytää.

Silti Johanna huomasi kokevansa, ettei aina tule kuulluksi ja ymmärretyksi.

Tunne siitä, ettei vuorovaikutus ihan täysin toimi oli Johannalle tuttu jo nuoruudesta. Vaikka yhteys Timoon tuntui aidolta, jotain jäi uupumaan.

Johanna ehdotti, että pariskunta osallistuisi vuorovaikutuskurssille. Ensin Timo vastusti ajatusta, mutta vuonna 2008, viisi vuotta ensitapaamisen jälkeen, Timokin myöntyi.

– Kurssille meneminen tuntui jotenkin nololta ja siltä, että asioiden pitää olla aika pahasti solmussa. Ajattelin, että olen jo sen ikäinen, että osaan puhua ilman kurssejakin, Timo muistelee.

Hän kertoo nyt, että pariskunnalle oli vuosien saatossa muodostunut keskustelukulttuuri, jossa hän yritti heti ratkaista puolisonsa murheet ja huolet. Kun Johanna kertoi, mikä häntä painoi, Timon ensimmäinen reaktio oli, että nyt nainen on onneton ja hänen täytyy tehdä asialle jotain.

– Hyvä, etten kesken lauseen ruvennut jo ratkaisemaan ongelmaa, Timo sanoo.

Timo huomasi toimineensa samoin läpi elämänsä. Hänen mukaansa oli maailmaa avartavaa ymmärtää, ettei hän ollut aiemmin aidosti kuunnellut toista ja toisen tarpeita.

Oli myös helpottavaa huomata, ettei hänen tarvinnutkaan aina, jos koskaan, tarjota ratkaisuja.

Ristiriitatilanteessa käy yleensä niin, että kumpikin ajaa omaa asiaansa, eikä kuuntele toista, jolloin kumpikaan ei koe tulleensa ymmärretyksi, Timo jatkaa. Kurssin jälkeen pariskunta kävi lukuisia keskusteluja uusista ajatuksista ja tietoisesti kokeili kurssilla saatuja oppeja.

– Eihän se yhtenäistä onnea ja autuutta ollut, vaan siinä selviteltiin asioita lasten kasvatuksesta neulasten haravointiin pihapolulta, Timo kertoo.

Johanna jatkaa, etteivät kurssin opit poistaneet riitoja, mutta antoivat uusia keinoja ratkaista niitä. Samalla yhteys kumppaniin syveni ja vahvistui. Timo ja Johanna asuivat pitkään kahta kotia, mutta vuonna 2013 Johanna muutti tyttärensä kanssa virallisesti Helsingistä Espooseen.

“Haravoimatta jääneet neulaset pihapolulla voivat tuntua pieneltä asialta, mutta lopulta kysymys on siitä, arvostaako ja kunnioittaako puolisoni toiveitani ja tarpeitani.“

Johanna Jaskari-Halonen

Halosten haasteet vuorovaikutustaidoissa eivät ole mitenkään poikkeuksellisia. Väestöliitossa pari- ja perhepsykoterapeuttina työskentelevä Ylva Launos kertoo, että hankaluudet kommunikaatiossa ovat parisuhteissa hyvinkin yleisiä.

– Monet parit kuvaavat, että suhteessa on kommunikaatiovaikeuksia ja tunneyhteys toiseen on kadonnut.

Launoksen mukaan keskeistä on tunnistaa miten ja miksi riidellään ja ymmärtää, että usein riitojen takana on syviä tunteita, kuten hylätyksi tulemisen ja yksinjäämisen pelkoa.

– Se ei ole pahuutta tai huonommuutta, vaan usein se on hätää, joka näkyy riitoina.

Johannan mukaan Timo on hyvä perustelemaan omia valintojaan. Niin hyvä, että helposti saattaa hyväksyä Timon linjan, ainakin osittain. Timo on esimerkiksi kasvattajana ankarampi kuin Johanna, ja aluksi Johannakin otti aiempaa tiukemman suhtautumisen kasvavan tyttären tekemisiin.

– Pian kuitenkin huomasin, ettei se toimi minulle, vaan minun on pidettävä oma tapani.

Johannan valintoihin ja käyttäytymiseen vanhempana on vaikuttanut luonnollisesti myös tyttären sairaus. Hän pelkäsi pitkään syövän uusiutumista ja aina kontrollien aikaan jännitti tuloksia.

Arjessa pelot näkyivät esimerkiksi niin, ettei Johanna kannustanut tytärtään liikkumaan vaan pelkäsi lapsen joko väsyvän tai loukkaavan itsensä.

– Olisin kaivannut vertaistukea ja tarinoita sellaisilta vanhemmilta, joiden lapsi on selvinnyt. Toivon, että kokemukseni jakaminen toisi toivoa jollekulle nyt samassa tilanteessa olevalle, hän sanoo.

Halosten vuorovaikutustaitoihin keskittyneestä kurssista on aikaa 15 vuotta. He toimivat nykyään vertaisohjaajina Parisuhdekeskus Katajassa, jossa aikoinaan myös kurssin kävivät. Kataja on parisuhdetyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, joka tarjoaa pariskunnille tukea valtakunnallisesti niin verkossa kuin kasvotusten.

Johannan mukaan on ollut huojentavaa nähdä, miten kurssilla olevat saavat voimaa toisistaan. Monelle on helpottavaa huomata, että muilla on mielessä aivan samoja kysymyksiä kuin itsellä. Ryhmä on niin kannatteleva, että siellä uskaltaa vaikka itkeä, hän sanoo.

15 vuoden takaisia oppeja Haloset käyttävät edelleen. Heille tärkeää on ollut erottaa toisistaan tunteet, ajatukset ja faktat. Ja aina lopuksi pohditaan, miten itse haluaa tilanteessa edetä.

– Haravoimatta jääneet neulaset pihapolulla voivat tuntua pieneltä asialta, mutta lopulta kysymys on siitä, arvostaako ja kunnioittaako puolisoni toiveitani ja tarpeitani, Johanna sanoo.

– Sinun takiasi menen vaikka millaiselle mutkalle, Timo lisää.

Vuosien varrella Timo on oppinut kuuntelemaan ja hidastamaan. Hän kertoo, että jää usein pohtimaan vastausta huomiseen, eikä vastausta usein huomenna enää tarvitakaan. Näiden tilanteiden selvittelyssä on auttanut se, että toistaa ääneen toisen esittämät ajatukset.

– Riidan aikana ei kumpikaan ole saanut omaa juttuaan läpi. Mutta kun toinen kertoo asiansa lyhyesti ja toinen kertaa sanomisen melkein sanasta sanaan, tulee olo, että nythän minä tulin kuulluksi, Johanna sanoo.

Usein tällä tavoin asioita käsiteltäessä huomaa, että toisella on riitelystä huolimatta pohjimmiltaan hyvä tarkoitus. Sen pohjalle yhteinen ratkaisu on helppo rakentaa.

Johanna kuvailee Timoa vauhdikkaaksi persoonaksi, joka suunnittelee ja kehittää pariskunnalle yhteisiä harrastuksia. Vaeltamisen lisäksi he ovat muun muassa veneilleet, retkiluistelleet, metsästäneet ja purjehtineet yhdessä. Timo kertoo, että yrittää keksiä tekemistä, jottei Johannalla tulisi aika pitkäksi ja elämä yksitoikkoiseksi.

– Ja minä kun mielelläni olisin puuhailemassa pihalla ja puutarhassa, Johanna naurahtaa.

Haloset sanovat elävänsä nyt uusia ruuhkavuosia. Lapset ovat jo aikuisia, mutta koirat Nana ja Penni tuovat isoon taloon elämää. He rakentavat taloa Vääksyyn, Johannan synnyinseuduille.

Timolle on syntynyt lastenlapsia, ja hän katsoo sivusta mielissään, kuinka nuoret isät pitävät vanhempainvapaata. Sellainen oli harvinaista 20 vuotta sitten.

Entä onko se muuttunut, miten miehet puhuvat tunteistaan?

– Kyllä miehet esittävät ehkä vähemmän kuin ennen, ainakin pienemmässä porukassa, Timo sanoo.

Vaikka työ parisuhteen syventämiseksi on Halosille ollut välillä vaikeaakin, se on myös palkitsevaa. Johannan mukaan se pitää suhteen mielenkiintoisena ja luo syvyyttä. Paras kiitos on tullut tyttäreltä, joka on ollut äidin havaintojen mukaan hyvässä parisuhteessa jo viisi vuotta.

– Oli mannaa kuulla, että parisuhteemme on toiminut tyttärelleni esimerkkinä siitä, millaista suhdetta hän on etsinyt.

Johannan mukaan olisi tärkeää, että kaiken ikäisten parisuhteisiin kaikenlaisissa elämäntilanteissa olisi tarjolla tukea ja työkaluja. Etenkin nuorille tällaisten työkalujen oppiminen voisi helpottaa elämää.

– Pariskunta antaa aina parisuhteen malleja lapsilleen. Jos keskustelu kotona on rakentavaa, se antaa myös lapsille työkaluja, joita he voivat aikanaan hyödyntää omissa parisuhteissaan.