Paniikki seis! – Huippu-urheilun surkeuden voivottelu estää näkemästä loistavat mahdollisuudet menestykseen
Suomalainen huippu-urheilu keskustelu on karannut suhteettomaksi panikoinniksi. Muutoksia tarvitaan, mutta sittenkin lähinnä harkittuja täsmäiskuja, ei kaiken mahdollisen hysteeristä räjäyttämistä.
Pariisin olympialaisten jälkeinen keskustelu huippu-urheilun tilasta ja muutostarpeista on mennyt pahan kerran ylikierroksille. Tunne vie, järki unohtuu. Myös muisti on monelta mennyt. Ja kyky nähdä koko todellisuus.
Keskustelussa sotkeutuvat toisiinsa asiat, joita ei pitäisi sotkea toisiinsa. On varmasti niin, että Olympiakomiteassa tarvitaan kriittistä henkilöihin kohdistuvaa pohdintaa. Ja kyllä, on tarve arviointiin siitä, mihin Olympiakomiteaa jatkossa ylipäänsä tarvitaan.
Sitäkin on varmasti syytä kysyä, miksi Olympiakomitean johdettavaksi on annettu kaksi niin ristiriitaista tavoitetta kuin ovat huipputuloksia tekevien poikkeussuorittajien hiominen – ja koko kansankunnan liikuntaharrastusten lisääminen.
Kommentit