Paluu salaiselle saarelle: tämä on yksi Thaimaan kiehtovimpia löytöjä
Matkailu
Paluu salaiselle saarelle: tämä on yksi Thaimaan kiehtovimpia löytöjä
Thaimaan Koh Phayam oli pitkään idyllinen saari, josta vain harvat olivat kuulleet. Sen maine on kuitenkin alkanut kiiriä. Mondon Aasia-ekspertti Antti Helin kävi saarella ensi kertaa jo vuosia sitten. Hän palasi juttua varten katsomaan, onko paratiisi vielä tallella.
Julkaistu 3.1.2021
Mondo

Trooppinen sadekuuro rummutti Koh Samuin saarella sijaitsevan puutalon kattoa. Olohuone oli täynnä mahtavan kokoisia kotiloita.

Olin kymmenen vuotta sitten päätynyt sateensuojaan valkohiuksisen belgialaisen Williamin kotiin, jossa hän piti pientä kotilomuseota. Vanha hippi kertoi elämäntarinaansa: hän oli 25 vuotta aiemmin päätynyt suositulle Koh Samuille kotiloiden perässä.

Kaikkein kauneimmat kotilonsa hän oli kuitenkin löytänyt aivan toisen saaren vesistä. William empi hetken ja meni sitten seinällä roikkuvan Thaimaan merikartan luokse.

”Salainen saareni, täällä se on!” hän hihkaisi ja osoitti pientä, kalkkunanmuotoista täplää kohdassa, jossa Thaimaan ja Burman rannikot kohtaavat.

”Mene sinne vaimosi kanssa, mutta älä kerro saaresta kenellekään muulle.”

Se oli hetkeni Leonardo DiCapriona. Kuulla nyt Thaimaassa vinkki salaiselle aarresaarelle!

Kävin tuossa paikassa. Siitä tuli minulle niin rakas, että kesti pitkään, ennen kuin halusin palata. Hetki koitti nyt. On aika käydä katsomassa, miten Koh Phayam on muuttunut.

Sadepilviä alkaa kertyä Koh Phayamin taivaalle jo huhtikuun lopulla.

Vaaleahiekkainen ranta on leveä ja loputtoman pitkä. Kaukana sen toisessa päässä kolme neitoa kirmaa aaltoihin. Muita ihmisiä ei näy. Tuntuu kuin olisin palannut ajassa taaksepäin. Juuri tällaisena muistinkin Koh Phayamin päärannan Ao Yain. Huumaavana.

Viidakko kohoaa rannan reunoilla, ja meressä näkyy kauneus­pilkkuna pieni luoto. Horisontissa häämöttää Burman Merguisaaristo.

Puiden kätkemät rannan majatalot ovat edelleen pääosin yksinkertaisia ja edullisia, vaikka joukkoon onkin avattu upouusi boutiquehotelli Cede. Sitäkään ei heti huomaa.

Heitän paidan päältäni ja juoksen aaltoihin. Ne puskevat minua rantaan ja imaisevat sitten takaisin. Heiluttelevat kuin kehdossa kyydittäisivät.

Aallot palauttavat mieleen parhaat muistoni Koh Phayamilta. Raukeat aamut, kun heräsin vastavihityn rakkaani kanssa kuin varkain aaltojen kohinaan.

Vastaavaa aaltojen sinfoniaa ei voi kokea muualla Thaimaassa, jonka rannoilla on harvoin kunnon aaltoja. ­Nykyisin muutama rantabaari tällä saarella vuokraakin lainelautoja.

Ao Yai on niitä elämyksiä, jotka on Thaimaassa koettava ainakin kerran. Se hetki, kun saapuu edessä levittäytyvälle mahtavalle, liki koskemattomalle rannalle.

Mutta toki Koh Phayam on myös muuttunut.

Parhaiten tällaiseen saareen tutustuu skootterilla. Kävellen se on liian suuri, mutta skootterilla saaren ehtii kiertää vaikka päivässä.

Saarta kiertää parhaiten skootterilla. Tämä on pieni sivutie näköalapaikalle. Päätiet ovat hyvässä kunnossa.

Ajelen pitkin saarta halkovaa betonitietä, jota reunustavat cashewpähkinäpuut – suomeksi niiden nimi on hauskasti munuaispuu. Vastaan puksuttaa pieni traktori, joka vetää penkeillä varustettua peräkärryä. Kyseessä on paikallinen bussi.

Muita autoja saarella ei vieläkään ole, lukuun ottamatta muutamaa, kotitekoiselta näyttävää kotteroa, joiden moottorin suojana ei ole edes konepeltiä.

Peräkärry on täynnä thaimaalaisia kotimaanmatkailijoita muodikkaissa lomavaatteissaan. Käsissään heillä on avonaiset auringonvarjot.

Myöhemmin näen heidät eri puolilla saarta rannoilla ja pienellä temppelillä, joka sijaitsee laiturin päässä kaukana merellä. Kamerat räpsyvät, kun he kuvaavat toisiaan.

Vielä kymmenen vuotta sitten thaimaalaiset tuttuni eivät olleet kuulleetkaan Koh Phayamista. Ei saari tosin silloinkaan ollut täysin salainen löytö. Täällä kävi joitakin matkailijoita, sellaisia vanhempia, hippihenkisiä eurooppalaisia. Yksi kertoi, kuinka oli tutustunut Goalla suomalaiseen mystikkoon, sittemmin traagisesti kuolleeseen Ior Bockiin.

On kuin saarella olisi nykyisin rinnakkain kaksi todellisuutta. On pikavierailulla olevien tyylikkäiden thaimaalaisten saari ja länsimaalaisten, yhä pääosin rentojen sekä vaihto­ehtokulttuuria arvostavien reissaajien Koh Phayam.

Uudista itsesi. Puhdistu. Parane. Tervetuloa Cha-Chai Homeen. Edelleen ykkönen Tripadvisorissa (kiitos asiakkaidemme).

Värikkäät, käsinmaalatut kyltit toivottavat tervetulleeksi Cha-Chai Homeen, saaren hippien valtakuntaan.

Pieni osa saaren matkailijoista on pesunkestäviä hippejä.

Keskellä Koh Phayamia sijaitsevan ravintolan menyy pursuaa kasvis-, vegaani- ja superruokia. Listaa täydentävät pitkät selitykset maailman ja oman kehon pelastamisesta oikeanlaisella syömisellä. Ja silti – terveysintoilusta huolimatta – jokaisessa pöydässä on tuhkakuppi. Minkäpä aidot hipit itselleen mahtaisivat.

Heitä houkuttelee saarelle rauhallinen tunnelma. Täällä ei ole kiire mihinkään. Tekemistä on vähän. On loputtomasti aikaa vain olla. Voi kuunnella meren pauhua, rentoutua aalloissa ja viritellä riippumattoaan yhä parempaan kulmaan.

Koh Phayam on laiskottelijan paratiisi. Tällä saarella ei ole kiire mihinkään.

Aamuisin ja iltaisin voi bongata sarvinokkalintuja, jotka ovat täydellinen symboli saaren koskemattomuudelle. Komeanokkaiset sarvinokat elävät vain paikoissa, joissa on jäljellä vanhoja sademetsäpuita pesimiseen.

Kerran tai pari viikossa Koh Phayamilta järjestetään päivä­retkiä läheiseen Laem Sonin meriluonnonpuistoon, jossa odottavat pikkusaarten autiot hiekkarannat. Toisen retken voi tehdä kauemmaksi avomerelle Koh Surinin autiosaarille. Niiden kristallinkirkkaat vedet ja matalalla olevat koralli­riutat tunnetaan Thaimaan parhaana snorklauskohteena.

Venematkan päässä Koh Phayamilta on kaunis Laem Sonin meriluonnonpuisto, jossa kannattaa käydä päiväretkellä ihailemassa upeita rantamaisemia.

Koh Phayamin edustalla meri on sen sijaan liian sameaa snorklaamiseen. Saari sijaitsee Ranongin rannikolla, Thaimaan sateisimmalla seudulla, jossa useat joet laskevat mereen sotkien näkyvyyden.

Aika harva matkalainen saa kuitenkaan aikaiseksi osallistua retkille. Saaren laiska tunnelma vie mukanaan.

Cha-Chai Homessakin vierähtää helposti puoli päivää uusien tuttavuuksien kanssa turisten. Kasvisravintolana se on koko Thaimaan parhaita. Ruoka on niin hyvää, että moni lomailija syö täällä melkein kaikki ateriansa.

Saaren satamakylässä sijaitseva Fan’s Homemade tarjoilee erinomaisia terveysmehuja.

Illan tullen pitää sentään suunnata rannalle ihailemaan auringonlaskuja. Ne ovat Koh Phayamilla satumaisen kauniita, etenkin saaren toisella pitkällä rannalla, suoraan länteen aukeavalla Buffalo Bayllä.

Buffalo Bayn päädyssä häämöttää erikoinen näky. ­Kolmen kerroksen korkeuteen kohoava rantabaari Hippy Bar näyttää joka suuntaan sojottavalta tilataideteokselta.

Se on rakennettu kokonaan ajopuista, joita aallot huuhtovat sadekaudella Burman autiosaarilta.

Hippy Bar on rakennettu kokonaan ajopuista mahtavan kokoiseksi linnakkeeksi.

Poikkeuksellisen rankka sadekausi on sekin suojellut saarta kehittymiseltä. Touko–marraskuussa majatalot ja ravintolat sulkevat ovensa, ja Koh Phayam hiljenee autioksi.

Kymmenen vuotta sitten Hippy Bar oli vaatimaton rantakoju, mutta vuosien saatossa sitä on rakennettu kuin Iisakin kirkkoa. Jos Cha-Chai Home on Thaimaan paras kasvis­ravintola, Hippy Bar on maan vaikuttavin rantabaari.

Aaltojen kuriiripalvelu on ollut ahkera. Samaa ei voi sanoa baarin henkilökunnasta; paidattomat, rastapäiset miehet pelaavat alakerrassa biljardia sätkät huulessaan. Ilma on imelästä savusta sakea kuin Amsterdamin coffeeshopeissa.

Henkilökuntaa pitää melkeinpä nykiä shortsinlahkeesta, jotta saisi juoman tilattua.

Koh Phayamilla on paljon burmalaisia työntekijöitä, jotka hoitavat ja koristavat kasvojaan perinteisellä, puun kuoresta valmistetulla thanaka-tahnalla.

Laskeva aurinko saa sileäksi hioutuneet ajopuut säihkymään kultaisina. Edessä hehkuvat Burman lähisaaret punaisina ja arvoituksellisina.

Ne kuuluvat lähes tarunomaiseen Merguisaaristoon, joka levittäytyy satojen kilometrien matkalla Burman rannikolla.

Merguin yli 800 saarta olivat pitkään kokonaan suljettuja matkailijoilta. Niillä asui vain merimustalaisiksi kutsuttuja paikallisia, jotka elivät perinteiseen tapaan merenantimista. Vasta nyt Merguisaarille rakennetaan ensimmäisiä hotelleja. Saariin pääsee tutustumaan päiväretkellä Koh Phayamin edustalta Ranongista.

Vaan kyllä koskemattomia saaria riittää vielä Thaimaassakin. Se selviää viimeisenä iltana.

Kuu möllöttää korkealla. Yö on jo pitkällä, ja Ao Yai -rannalla sijaitsevan Sathanee-rantaravintolan baarimikko on kömpinyt nukkumaan. Seurassani on saarella useita kuukausia notkunut suomalainen Jani. Miehen poskia peittää niin tuuhea parta, että Robinson Crusoekin olisi ylpeä.

Istumme kuluneilla nojatuoleilla, varpaat hiekassa, ja korkkaamme illan viimeiset oluet tasku­lampun valossa. Nostamme maljan salaisille saarille.

Jani kumartuu lähemmäksi kertoakseen jotakin luottamuksellista. On kuin kymmenen vuotta haihtuisi ilmaan. Vaikka hiukseni ovat kadonneet matkan varrella, tunnen itseni jälleen DiCaprioksi. Parhaat tarinat kun jaetaan kaato­sateessa tai useamman drinkin jälkeen.

Jani kertoo kuulleensa baarimikolta saaresta, joka sijaitsee veneellä kuusi tuntia täältä etelään. Nimen hän on unohtanut.

”Siellä on useita pitkiä ja aivan autioita rantoja. Jotkut suomalaiset siellä kuulemma elelevät.”

Seuraavalla kerralla siis sitä etsimään. Mutta vielä ei ole kiire Koh Phayamilta mihinkään. Tämä saari vie edelleen kävijänsä sydämen.

THAIMAAN KOH PHAYAM

Matka

Bangkokista pääsee Ranongin alueelle lentäen tai yöbussilla. Ranongista kulkee matkailu­sesongin aikana useita pika­veneitä päivässä Koh Phayamille sekä naapurissa sijaitsevalle Koh Chang Noille eli Pienelle norsusaarelle, joka on vielä Koh Phayamiakin rauhallisempi. Koh Chang Noin rannat eivät tosin ole yhtä hienot. Venelippu maksaa yhteen suuntaan noin kymmenen euroa.

Majoitus

Koh Phayamin rannoilla on useita edullisia bungalowmajataloja, joissa bungalowin hinta alkaa 10 eurosta/yö. Tyylikkäämpää, ­runsaan sadan euron majoitusta tarjoavat Ao Yain rannalla sijaitseva Cede sekä satama­kylän vierestä löytyvä Blue Sky. Kiva, keskihintainen majapaikka on Buffalo Bayn lähellä omalla rannallaan sijaitseva Phayamas Private Beach Resort, 2 hh alkaen 40 euroa.

Koe myös tämä

Ranong on mukava ­pikkukaupunki parin päivän pysähdykselle. Pää­kadulla on viihtyisä ja edullinen majatalo A Day Inn satavuotiaassa talossa (2 hh 20 euroa). Kaupungin keskustan vieressä pääsee kylpemään kuumissa lähteissä.

Ranongista järjestetään päiväretkiä Burmaan Merguisaarille. Viisumia retkelle ei tarvita.

Ranongista voi lähteä sukellusretkelle Surin- ja Similansaarille tai Burman Merguisaaristoon, mutta pitkälle retkelle tarvitsee muun muassa Burman-viisumin.

Thaimaan viisumin jatko

Koh Phayam on Thaimaan ainoita rantakohteita, josta on helppo tehdä visa run eli käydä päiväseltään piipahtamassa Burman puolella hakemassa jatkoa Thaimaan-viisumilleen. 30 päivän viisumin oleskeluoikeutta voi pidentää uudella 30 päivällä. Sitä voi vielä jatkaa Ranongin maahanmuuttovirastossa 30 lisäpäivällä.

Yleensä Thaimaan maa- ja merirajoilta saa vain 15 päivän oleskeluoikeuden, mutta Ranong tekee poikkeuksen sääntöön.

Kommentoi »