Paljon rahaa minulle, muuttakaa te maailmaa

Altistin itseni uudelle kokemukselle, räppikeikalle. Oli hienoa kuulla, miten suomen kieli taipuu runonlaulantaan. Juhlakansasta irtosi myös täti-ihmiselle virkistävää idealismin virettä. Nykymenoa vastustettiin monin sanankääntein ja taatusti hyvin perustein.

Osa sanoituksista hitusen yllätti. Niiden riimit ja välispiikit käsittelivät sitä, miten elää työttömyystuella ja vältellä lipuntarkastajia. Tässä maailmantilanteesta vatsahapot pyrkivät suuhun, kun lavalla liehuteltiin edesmenneen itänaapurin punalippua sirppeineen ja vasaroineen. Samaan aikaan unelmoitiin mammonasta:

”Toivon teille kaikille ihan vitusti rahaa”, eräs artisteista huudatti yleisöä.

Olkoon ironiaa tai ei, tämä kuulosti — kukkahattuni alla ajattelin — laiskalta.

Ilta tuli mieleen Rutger Bregmanin uusimmasta teoksesta Moraalinen kunnianhimo. Sen viesti on, että me ihmiset olemme moraalisesti laiskoja.

Kirjailija ei sinänsä ole tunnettu laiskottelun vastustaja, onhan hän nuoruudessaan kirjoittanut myös teoksen Ilmaista rahaa kaikille. Nyt hän kuitenkin arvostelee kahta asiaa: idealismia ilman tekoja ja tekoja ilman idealismia.

Aloitetaan ensimmäisestä. Bregmanin jaottelun mukaan idealistisukupolvi on tiedostavampaa kuin mikään aiempi sukupolvi. He keskittyvät siihen, mitä ei saa tehdä.

Äärimmillään he käyttävät energiansa siihen, miten väärillä sanoilla vähemmän tiedostavat puhuvat vähemmistöistä. Puhtaimmat idealistit määrittelevät elämän onnistumista sen kautta, mitä kuuluu jättää tekemättä: lentäminen, lapset, lihan syöminen.

”Elää niin kuin ei olisi koskaan elänytkään, kuin kuolema olisi saavutuksista suurin”, Bregman kuvaili vuonna 2024 Suomen Kuvalehden haastattelussa.

Bergmanin mielestä kapitalistisen elämäntavan vastustamisen ei pitäisi tarkoittaa kunnianhimottomuutta ja pelkkää asioiden vastustamista. Tiedostamisen sijaan pitäisi arvostaa toimintaa asioiden muuttamiseksi.

Toinen, vielä kiinnostavampi kritiikin kohde teoksessa ovat uraohjukset, joilta idealismi puuttuu. He ovat kyllä lahjakkaita sekä reippaita ja ratkovat ongelmia, mutta eivät maailman isoja ongelmia.

Huippuyliopistosta päädytään todennäköisimmin töihin pankkihommiin, konsulttibisnekseen tai lakialalle. Nämä kun tarjoavat lahjakkaille ja kunnianhimoisille ihmisille mahdollisuuden loistaa sekä saada tunnustusta ja hyvää palkkaa. Muutoksia ajavat järjestöt ovat tämän rinnalla sotkuisia, tehottomia ja tarjoavat hyvin vähän glooriaa.

Ja rahaahan tuntuvat haluavan kaikki yhteiskunnallisesta suuntauksesta riippumatta. Myös vaihtoehtoräppärit.

Tällä hetkellä maailma kannustaa keskittymään omaan uranäkyvyyteen, omaan hyvinvointiin ja omista kasvoista otettuihin kuviin. Toimittaja Salla Vuorikoski pohtii tietokirjassaan Poikkeuksellinen pääministeri Sanna Marinin muutosta. Suomen kaikkien aikojen eniten kansainvälistä näkyvyyttä saavuttanut pääministeri vaihtoi yhteiskunnallisen vaikuttamisen uraan konsulttina ja tiedotustilaisuudet kauniisiin somevideoihin. Kertooko tämänkin meidän ajastamme?

Rutger Bregmanin mukaan olisi syytä muuttaa ajatusta siitä, mitä on menestys. Ihmiselle luontainen halu saada tunnustusta ja päteä pitäisi saada tyydytettyä myös niin, että se auttaa ratkomaan ilmastonmuutosta, terveysongelmia tai konflikteja.

Kirjailijan näkemykseen on helppo yhtyä.