Palindromit seuraavat maisteri Simo Frangénia baariin: ”Sitä enemmän ystäviä tuntuu löytyvän, mitä enemmän ihmiset saavat ilolientä”
Virallinen humoristi
Palindromit seuraavat maisteri Simo Frangénia baariin: ”Sitä enemmän ystäviä tuntuu löytyvän, mitä enemmän ihmiset saavat ilolientä”
Simo Frangén täyttää 60 vuotta ja lähestyy edelleen kaikkea aina ilon kautta.
Julkaistu 29.8.2023
Apu

Simo Frangén tuntuu hymyilevän aina, myös puhelimessa.

– Perustan koko elämänasenteeni siihen, että lähestyn kaikkia asioita ilon kautta. Olen luonut urani tekemällä huumoria.

Vaikka Frangén on aktiivinen sosiaalisessa mediassa, hän on onnistunut välttämään somekeskustelujen varjopuolet.

– Ehkä siihen on syynä se, että lähes kaikki ihmiset pitävät minua iloisena ja positiivisena ihmisenä tai ainakin harmittomana tyyppinä. Toinen syy voi olla se, että julkaisen lähes pelkästään humoristisia päivityksiä tai palindromejani.

Nykymaailmassa huumoria tarvitaan huomattavasti enemmän, Frangén sanoo.

– Ihmiset kaipaavat sitä näinä kummallisina pandemian ja sodan värittäminä aikoina ja someriehunnan vastapainoksi. Huumori on sille oivallinen vastalääke.

Monelle etenkin Alivaltiosihteeri-ohjelmista tuttu Frangén myöntää, että kaikille positiivinen ajattelu ei ole yhtä luontaista.

– Yleensä, kun tarkastelen jotakin asiaa riittävän pitkään, löydän siitä myös hyviä puolia. Jos joskus on negatiivinen olotila, alan hymyillä. Silloin keho luulee, että minulla onkin hauskaa ja tempautuu mukaan positiiviseen fiilikseen.

Frangén oli takavuosina mukana useassa tv-ohjelmassa, muun muassa Maailman ympäri -tietovisailussa. Silloin hänen saattoi olla vaikea löytää rauhallista hetkeä julkisilla paikoilla.

– Televisio tekee ihmisen niin tunnetuksi, että kun menee esimerkiksi ravintolaan, ensimmäiset 45 minuuttia menee siihen, että ihmiset pyytävät vitsejä ja palindromeja. Sitä enemmän ystäviä tuntuu löytyvän, mitä enemmän ihmiset saavat ilolientä. Nykyään on rennompaa, koska en ole viime aikoina vieraillut tv:ssä. On jännittävää huomata, että kun en näy televisiossa, ihmiset lähes luulevat, että olen kuollut tai että en tee töitä.

Tampereella edelleen viihtyvä sana­nikkari on kenties yksi ainoista suomalaisista muiden Alivaltiosihteeri-tekijöiden ohella, jotka työllistävät itsensä myös palindromeilla. Frangén nimittäin tekee välillä palindromien lausuntaesityksiä.

– Olen tehnyt niitä elämäni aikana arviolta 4 000. Jos palindromit hallitsee riittävän teknisesti, niistä saa runomuotoisia.

Lisää on luvassa: Alivaltiosihteerin Paluu virallisuuteen ilmestyy syyskuussa.

Simo Frangén

  • Syntynyt: 6.9.1963.

  • Ura: Nakkilan kunnan kaatopaikan vartija (1981 ja 1982), Pahka­sika-lehden avustaja (1983–1992), Alivaltiosihteeri (1985–), tv-ohjelma Maailman ympäri (2000–2004), Hassisen Koneen ja Popedan stadionkeikan juonnot (2022 ja 2023).

  • Perhe: lukioikäinen Frans-poika.

Kommentoi »