Image

Palatkaa perhoset on romaani takertumisesta, kirjoittaa Ndéla Faye.

Palatkaa perhoset on romaani takertumisesta, kirjoittaa Ndéla Faye.

Jokaisen meidän sisimmässämme pesii pelko elämämme keskinkertaisuudesta. Siitä, että tämä oli nyt tässä, eikä tämän pidemmälle voi pyrkiä.
Teksti Ndéla Faye
Mainos

Juuri tätä Juha Itkosen romaani Palatkaa perhoset suorastaan hieroo kaltaiseni eskapistisen lukijan kasvoja vasten. Kirjan maailmaan ei voi paeta, se paiskautuu vasten lukijan sisimpiä pelkoja, suruja ja haaveita.

Kuten tiedetään, Itkonen on herättänyt Perhosiinsa eloon 11 vuoden takaisen Anna minun rakastaa enemmän -romaaninsa hahmot: kansainvälisenä rokkistarana tunnettu Suvi Vaahtera eli Summer Maple yrittää juurtua Lontooseen ja epäonnistuu kotielämän ja julkisuuden välillä tasapainottelussa. Suvi ei pääse kirjassa ääneen, vaan hänen elämänsä peilautuu jälleen hänen äitinsä Leena Vaahteran ja entisen poikaystävän Antti Salokosken puheenvuorojen kautta. Vaikka kirja on jatko-osa lukijoille tuttuine henkilöhahmoineen, se on oma tarinansa.

Orastavassa neljänkympin kriisissä painiskeleva Antti Salokoski löytää itsensä elämäänsä jokseenkin tyytymättömänä, avioeron läpikäyneenä kirjailijana Los Angelesissa. Jotain vaikuttaa jatkuvasti puuttuvan hänen elämästään. Miespojaksi jäänyt Antti pyörii nostalgian, rutiinien täyttämän arjen ja itsesäälin kynsissä ihannoiden 70-luvun rokkibändejä.

Leena Vaahtera on kuljeteltavissa minne päin vain tuuli häntä puhaltaa (tai minne ikinä Suvi häntä tyttärensä hoitoavuksi keksiikin pyytää). Hän matkustelee tyttärensä mukana mantereelta toiselle, koskaan mitään kysymättä ja kaikkeen hiljaisesti tyytyen, mutta silti tyytymättömänä. Itsensä lähes tyystin unohtaneen Leena Vaahteran kautta Itkonen näyttää sen asenteiden kuilun, joka suurten ikäluokkien ja heidän lastensa välissä niin usein tuntuu ammottavan. Siinä missä Leena on  antautunut olemaan passiivinen sivustakatsoja omassa elämässään, Suvi on aina päässyt toteuttamaan unelmiaan. Välillä huomaan raivostuvani ja karjuvani mielessäni Leenan marttyyriydelle: ota ohjat omasta elämästäsi, nainen!

Leena ja Antti ovat kummatkin omalla tavallaan takertuneita Suviin ja kykenemättömiä pääsemään hänestä irti. He rakastavat Suvia silkkihansikkain, aivan kuin tämä olisi hauras, tavoittamaton perhonen. Lukijalle heidän rakkautensa tuntuu painavana taakkana, josta kumpikaan ei pääse eikä lopulta haluakaan irti. ”Kaikki asiat olivat totta vasta sen jälkeen, kun olin kirjoittanut niistä Suville”, sanoo Antti. Suvista on tullut pakkomielle menneisyyteen takertuneelle Antille: hänelle Suvi on ylipääsemätön muistutus menetetystä nuoruudesta, sen haaveista ja lupauksista.

Itkonen luo hahmonsa niin todenmukaisiksi, että koen olevani ajoittain tirkistelijä seuratessani hahmojen sisimpiä ajatuksia. Tämä on hieno kertomus rakkaudesta, elämän väistämättömästä nopeakulkuisuudesta ja sen hetkellisyydestä sekä jatkuvasta levottomuudesta, joka ei välttämättä ikinä laannu. Niin kuin todellisessa elämässä, henkilöhahmoilla on ärsyttävä tapa tulkita toisiaan kysymättä ääneen toisen osapuolen ajatuksia – ja näin sanomattomien asioiden kierre jatkuu ja yhä uusia väärinkäsityksiä tapahtuu.

Tunnistan tarinassa jotakin, mihin on helppo samaistua: Itkonen kuvailee itselleni tuttua luovuuden tuottamaa levottomuutta ja pelkoa elämän merkityksettömyydestä niin todenmukaisesti, että välillä se jopa ahdistaa. Palatkaa perhoset ei ole tyypillinen kertomus: sen rehellinen ja aito kuvailu saa aikaan sen, että varsinaisesta tarinasta romaanissa ei ole helppoa saada kiinni. Väistämättä mietin, onko levottomuus yhteiskuntamme kirous; koetammeko me kaikki tavoitella jotakin täysin saavuttamatonta?

Palatkaa perhoset on nykyajan rakkaustarina, joka imaisee lukijan mukaansa kolmen ihmisen elämään. Se käsittelee elämäämme aikaa, sanomattomia sanoja, haaveita menneistä, tulevasta, sekä siitä, miten toisin olisi voinut olla. Kaikesta lohduttomuudesta huolimatta romaanissa on myös paljon kirkkaita sävyjä: vaistonvaraista tarvetta tuntea, että vielä on elämää elettävänä, sekä uskaltautumista heittäytyä unelmien vietäväksi. ■

Julkaistu: 14.6.2016