Ystäväni työpaikalla oli juhlittu onnistumisia.

Onnistumiset tarkoittivat määriä ja kestoja, viivan alle jääviä lukuja. Oli juotu kakkukahvit. Tilaisuuden päätteeksi olalle taputuksia ja tsemppihenkeä: tästä jatketaan ja tehdään vieläkin enemmän. Klikkejä, tykkäyksiä, myyntejä. Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin.

Päädyimme pohtimaan, mitä onnistuminen on. Mitä on merkityksellinen työ?

Mitattavassa työelämässä onnistuminen on asetetun mittarin saavuttaminen. Jos sen ylittää, aina parempi. Merkityksellisyys syntyy tuloksesta. Juhlimaan pääsevät tuloksentekijät.

Onnistuminen on tätä, kyllä. Työelämä on kuitenkin mutkikkaampi. Työ on täynnä asioita, joilla on merkitystä, työelämän termein vaikuttavuutta, vaikka niitä ei numeroilla mitatakaan.

Astun kentälle, jossa en ole asiantuntija, mutta kokemusasiantuntijana voin vilkaista.

Kerron, millaiset asiat työssä ovat merkityksellisiä.

Tarvitaan uusia ajatuksia.

Työyhteisössä joku on se, joka saa ideat pulppuamaan. Hän ei ehkä ole se eniten tuottavin, mutta olemisellaan ja osallistumisellaan luo ilmapiirin, jossa ideoiden on mahdollista syntyä.

Hän fasilitoi ilman fasilitoijan hattua. Joku muu toteuttaa idean – ja saa kiitoksen.

Tarvitaan joutokäyntiä.

Pähkähullu käkätys on sosiaalista liimaa. Se voi muuttua ideaksi, mutta ei sekään ole aina oleellista. Yhdessä nauravat ihmiset viihtyvät yhdessä.

Kyllä, tiedän, ei koko ajan voi vain nauraa. Ei koko ajan voi olla tuottavakaan.

Tarvitaan turvaa.

Hirveintä on jäädä yksin. Onnellista on, kun on ihmisiä, joiden puoleen kääntyä jos ei tiedä, miten tämä toimii, mitä tähän tarvitaan, kuka minua voi auttaa? Kysymykseen ei vastata ”ota selvää” vaan ”selvitetään yhdessä”.

Työelämässä varma perustekeminen on aliarvostettua.

Merkityksellisiä ovat asiat, joista ei tehdä otsikoita. Oppilas, jonka päivä sujuu ilman konflikteja. Bussimatka, jossa mutkat ajetaan mutkina, ei suorina. Hyvä palvelu lääkärissä, maukas työpaikkalounas, aurattu tie. Hoivatyössä ihmisenä kohdattu ihminen. Asioita, jotka huomaamme vasta, jos ne eivät ole mallillaan. Liukuhihnan päässä joku mekaaninen ja tarkka varmistaa, ettei pakkauslaatikkoon tipahda viallista tuotetta. Ei reklamaatioita, jonkun toisen viivan alla on taas parempi tulos.

En ole ajatuksineni yksin. Helsingin Sanomien datan ja designin kehittäjä Mikko Kivistö otsikoi vain pari päivää sitten kolumninsa ”Emme arvosta työntekoa vaan menestystä”. Menestyminen taas tarkoittaa rahan takomista. Ohjeemme nuorille on, että jos palkka ei riitä, vaihda alaa. Kivistö kirjoittaa myös siitä, miten menestymisen paine voi johtaa eettisesti kyseenalaisiinkin ansaintakeinoihin.

Itselleni yksi suurimpia työelämän ihmeitä on päiväkodin kuraeteinen, jossa lapsille yhä edelleenkin suorastaan hämmästyttävällä tarkkuudella löytyvät juuri oikeat saappaat, kurahousut ja -hanskat, välikerros, sadetakki ja kypärälakki. Ei mitattavissa – ei siis merkityksellistä?

Ja vielä: te kaikkien työelämäni keittiöiden ”Äitisi ei ole täällä töissä!” ja ”Jonkun maksalaatikko jääkaapissa täyttää vuoden, onnea!” -heippalappuja laittaneet sadut, irikset, päivit, kait, pekat ja juhanit – kiitos! Vaikka lapuillenne pottuillaankin, teette työpaikoista viihtyisämpiä ja mukavampia paikkoja olla.

Kirjoittaja laittaa astiansa tiskikoneeseen.

Somessa: @katitlahtinen