Apu

Pääsiäissaarna



Pääsiäissaarna

Osaavatko papit puhua Jumalasta, kysyy eläkkeellä oleva piispa Eero Huovinen.
Teksti Matti Saari
Kuvat Joonas Brandt

Eero Huovinen, entinen Helsingin piispa, miettii, miksi papeista on tullut niin arkoja ja osaamattomia puhumaan Jumalasta. Ongelma on vakava, koska kirkon perusta on Jumala.

Huovisen mukaan saarna ja kirkon sanat ovat kriisissä, eritoten se, mitä jumalanpalveluksissa puhutaan.

Papit osaavat puhua arvoista ja moraalista, kokemuksista, elämyksistä ja ihmissuhteista. Nämä ovat tärkeitä asioita, mutta eivät voi korvata perimmäistä todellisuutta, Jumalaa.

– Olemme tulleet aiempaa kyvyttömämmiksi puhumaan Jumalasta – Hänestä, joka on uskonnollisten kokemusten takana, niiden lahjoittaja ja antaja.

– Koska emme pysty todistamaan Jumalaa järjellämme, emme sitten osaa puhua hänestä millään muullakaan tavalla. Tämä on ison luokan kysymys, jos ajattelee, että kirkolla pitäisi olla jotain tekemistä Jumalan ja hänen salaisuutensa kanssa.

Huovisen mukaan aiemmin Jumalan auktoriteettia on käytetty väärin. Papit ovat valjastaneet Jumalan maallisen asemansa ja arvovaltansa tueksi.

– Olemme jakaneet lopullisia tuomioita, vaikka kristillisessä perinteessä tuomio kuuluu yksin Jumalalle. Pietismissä ihmiset jaettiin tosiuskoviin ja leipäuskoviin. Tällainen luokittelu ei kuulu ihmisten oikeuksiin.

– Jumalasta puhuttaessa pitää toki olla varovainen. Hän ei ole näkyvissä samalla tavalla kuin talous tai politiikka, eikä Jumalasta voi puhua samalla tavalla kuin autoista tai ilmoista. Silti meidän pitäisi rohkaistua puhumaan enemmän Jumalasta ja hänen armostaan, Kristuksesta, Pyhästä Hengestä ja syntien anteeksiantamisesta. Puhuminen Jumalasta on mahdottoman oloinen uhkayritys, mutta tähän tehtävään meidät papit on pantu.

– Teologeina meidän pitää puhua Jumalasta, vaikka olemme ihmisiä, ja ihmisinä emme voi puhua Jumalasta. Meidän pitää muistaa nämä molemmat: meidän pitää puhua Jumalasta, ja me emme voi puhua Jumalasta. Tämä on meidän ahdistuksemme ja kutsumuksemme. Kaikki muu on sen rinnalla lastenleikkiä.

Joskus elämässä käy niin, että ihminen lähtee Jumalaa karkuun tai muuten kadottaa kykynsä nähdä hänet. Tai mikä vielä vaikeampaa: joskus Jumala kätkee itsensä, Huovinen pohtii.

– Siitäkin pitäisi rohjeta puhumaan, että joskus Jumala tuntuu kääntävän selkänsä ihmiselle ja näyttävän ankarat kasvonsa.

Autolautta Estonian uppoamisen yhteydessä Huovinen kysyi: miksi Jumala nukkui?

Kysymyksen vuoksi eräät uskovaiset moittivat piispaa ja sanoivat, että Jumala ei koskaan nuku ja hän valvoo aina.

– Kyllä minäkin uskon, että Jumala omalla tavallaan aina valvoo. Voin kuitenkin joutua niin synkkiin hetkiin, kuten Estonian upotessa, että Jumalakin tuntuu kokonaan hylänneen. Kaikki näyttää siltä, että Jumala nukkuu.

Toinen vastaava kokemus Huovisella oli vuonna 2004, kun hän lensi lomalle Thaimaan Phuketiin, paikkaan, johon iski tsunami.

Yksi suuri ongelma on kirkon suhde seksiin. Huovisen mukaan kirkossa on käynyt niin, että seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvistä kysymyksistä on tullut itseään suurempia asioita.

– Seksuaalisuuteen liittyvät seikat saavat aikaan sen, että tärkeimmät asiat unohtuvat. Mitä enemmän puhutaan seksistä, sitä vähemmän jää tilaa Jumalalle.

– Kun kirkossa on sovittu, että miehet ja naiset voivat olla pappeja, niin siitä pidetään jämptisti kiinni. Ei mikään yhteisö voi toimia niin, että ensin sovitaan pelisäännöt ja sitten joku tulee ja sanoo, etten noudata niitä. Silloin on mentävä paikkaan, jossa on toisenlaiset pelisäännöt.

– Ihmisten ajatuksia emme kuitenkaan voi ruveta määräämään. Jos joku ajattelee, että papin pitää olla mies, ei häneltä voi ajatuksen vapautta riistää. Mutta kohteliaisuutta sopii kyllä odottaa ja kunnioitusta naispappeja kohtaan.

– Vanhoillislestadiolaiset eivät ole hyväksyneet naisia saarnaajiksi, mutta nyt ensimmäinen heikäläinen nainen on vihitty meidän kirkkomme papiksi. Jää nähtäväksi, miten tämä asia lestadiolaisten piirissä ratkaistaan. Hyvä olisi, ettei ketään suljettaisi pois oman perinteen ulkopuolelle. Luulen, että lähivuodet ovat tässä suhteessa ratkaisevia.

– Luther-säätiö on mahdottomampi tapaus. He rajoittavat tarkasti sen, kuka pääsee ehtoolliselle. Minua ei haluttu. Kristityille ehtoollinen on yhteyden ateria. Jos siitä ei päästä yhteisymmärrykseen, edellytykset pysyä samassa kirkossa ovat heikot.

Sitten päästään saarnan osaan, jossa käsitellään vähemmän ajankohtaisia asioita.

Eero Huovinen haluaa tarkastella tämän päivän Suomea antiikin Kreikan kardinaalihyveiden kautta.

– Uudella ajalla on ollut tapana arvioida ihmistä hänen tekojensa kautta – pohditaan, ovatko ne oikeita vai vääriä. Näin kuuluukin tehdä. Mutta vanha hyve-etiikka voisi viedä syvemmälle, tekojen vaikuttimiin ja niiden takana oleviin asenteisiin. Se voisi ohjata itsetutkisteluun. Tärkeintä eivät ole yksittäiset teot, vaan se, minkälainen ihminen sinä sisimmässäsi olet.

Sen lisäksi, että keskitytään siihen, onko Finnairin Vehviläinen tehnyt oikein tai onko Wallin puhunut oikein, ihmisten pitäisi tutkia itseään, tarkastella hyveitä itsessään: noudatanko elämässäni viisautta ja oikeudenmukaisuutta?

Martti Luther kirjoitti, että mitä enemmän maailmassa on lakeja, sitä enemmän maailmassa on pahuutta. Jos on paljon lakeja, niin se ilmentää sitä, että on tarvinnut tukkia monia porsaanreikiä. Jos vain yksittäiset vääryydet kielletään, niin aina löytyy joku, joka keksii uuden kiertotien.

Pahuus ei poistu Huovisen mukaan lakeja lisäämällä. Tarvitaan suurempi suunnitelma.

– Se alkaa lasten kasvatuksesta, yhteiskunnan ilmapiiristä ja itsetutkistelusta. On puhuttava siitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa.

Huovinen siteeraa katekismusta, jossa Luther listaa oman aikansa epäjumalia, joista yleisimmät ovat raha, valta ja maine.

– Nykyään ihmiset jumaloivat terveyttä, rakkautta, hyvinvointia tai nautintoja. Nämä ovat hyviä asioita, mutta jos niiden tavoittelu ylikorostuu, ne voivat myös orjuuttaa ihmistä.

– Luther puhuu pitkään siitä, kuinka lähimmäisen mainetta pitää suojella. Mutta jos maineesta tulee ihmisen jumala, hän kiillottaa sitä ja brändikuvaansa peittääkseen omat virheensä. Syntyy ulkokuori, jossa vanha sananlasku toteutuu: moni kakku päältä kaunis…

Huovinen ottaa kantaa myös palkitsemisjärjestelmiin. Niitä on hänen mukaansa aina ollut. Ongelmana on kansainvälisen, epäsuomalaisen palkitsemiskulttuurin rantautuminen Suomeen.

– Suomen kansa ei ole tottunut siihen eikä voi sitä hyväksyä. Yritysten edustajat väittävät, ettei suomalainen johtaja voi yhtäkkiä ilmoittaa, että minä en ota noin paljon rahaa, kun samaan aikaan yhtiön amerikkalainen johtaja sanoo, että minä tarvitsen yhtä paljon rahaa kuin naapurifirman johtaja. Tästä syntyy ongelma – palkitsemiskulttuurien yhteentörmäys.

– Isäni, joka oli vähän niukka kasvattaja, viljeli paljon sananlaskuja. Optiokeskusteluun sopivat hyvin "rehellisyys maan perii" ja "tilaisuus tekee varkaan".

Myös optiokeskusteluun Huovinen ottaa mukaan Lutherin.

– Luther kirjoittaa, että käteistä kähveltävät pikkuvarkaat eivät ole niin vaarallisia kuin nojatuolirosvot, jotka käyvät arvokkaista kunnon kansalaisista mutta ryöstävät oikeuden varjolla maita ja mantuja.

Yksi ongelma, jonka Huovinen haluaa nostaa vielä esiin, on maltin puute.

– Jonkun mediatutkijan pitäisi selvittää, miksi yhteiskunnassamme on 10–15 viime vuoden aikana tapahtunut niin jyrkkää malttikynnyksen alenemista. Itsehillintä ei ole enää asia, jota arvostetaan. Muuan ystäväni sanoi, että meidän pitäisi mieluummin purra huulta kuin purra toisiamme.

– Nimettömässä nettikeskustelussa, jossa ei tarvitse vastata omalla nimellä ja kuvalla, voi räksyttää ihan mitä vaan. Eikä tämä ole vain nettikeskustelun ongelma, vaan kuvastaa laajemminkin kulttuuriamme. Meille on pesiytynyt pikkumainen kyttääminen ja toisten vahtiminen.

– Ongelmiin on toki puututtava mahdollisimman aikaisin, mutta on eri asia, jos koko kulttuurista tulee nurkan takaa kurkkimista – moraali ja moralismi ovat eri asia.

Ja sitten saarnan huipentuma.

Tämän pääsiäisen saarnassaan Eero Huovinen haluaisi palata syvälle kristinuskon perusasioihin.

– Kristus nousi kuolleista. Se on ydinuutinen – maailmanhistorian käänne. Se on lupaus kuoleman jälkeisestä elämästä. Se on suurimpia ihmeitä, se, ettei kaikki pääty kuolemaan.

– Olen usein miettinyt, miksi Jeesuksen maallisia ihmetekoja niin paljon hämmästellään. Kuinka Jeesus saattoi kävellä vetten päällä tai muuttaa veden viiniksi tai miten neitseestä syntyminen on mahdollista? Nämä ovat pieniä ihmeitä sen rinnalla, että Jumala itse tuli ihmiseksi, meidän kaltaiseksemme.

– Hän kuoli meidän sijastamme ja nousi kolmantena päivänä ylös. En voi tätä älyllä enkä järjellä ymmärtää, mutta ihmetellä ja iloita voin, Huovinen sanoo.

Hän haluaisi myös, että papit puhuisivat enemmän siitä, mitä tulee kuoleman jälkeen. Miten pääsemme taivaaseen ja näkemään Jumalan?

– Se, että Kristus on ylösnoussut ja meillä on iankaikkinen elämä, on todella radikaali ja mullistava viesti. Se antaa toivon toivottomalle.

Eero Huovinen

Syntynyt 27.10.1944 ja vihitty papiksi 1970.

Teki uran tutkijana ja opettajana Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Tutki erityisesti katolista teologiaa ja Martti Lutheria.

Nimitettiin vuonna 1990 dogmatiikan professoriksi.

Valittiin vuonna 1991 Helsingin piispaksi, vaikka ei ratkaisustaan epävarmana osallistunut vaalitaisteluun juuri lainkaan.

Tulevaisuuden tavoitteet: elää, pysyä terveenä ja päästä taivaaseen.

Julkaistu: 5.4.2012