Image

Pääkirjoitus: Auringonlaskuja


Quentin Tarantinon uusi elokuva sai Niklas Thesslundin miettimään keskustapuoluetta.
Kuvat Juha Törmälä

Quentin Tarantinon uuden elokuvan alussa on kohtaus, jossa Leonardo DiCaprion esittämä näyttelijä joutuu yllättäen ravintolassa vanhemman elokuvatuottajan ripittämäksi. DiCaprion roolihahmolla Rick Daltonilla on menneisyys suositussa lännen­sarjassa, mutta sarjanjälkeinen elokuva­ura on ollut matalalentoa kohti sen ennen­aikaista mutta vääjäämättömältä vaikuttavaa loppua. Ravintolapöydässä Al Pacinon esittämä tuottaja kertoo Daltonille epämiellyttävät faktat tämän laskevasta urasta elokuvien roistona: vaikka rooleja ja näkyvyyttä vielä onkin, siitä on tullut vääränlaista, kun sama mies saa alituiseen köniinsä.

DiCaprion esittämälle Daltonille langennut häviäjän rooli on myös esimerkki aikojen muutoksesta elokuvan kuvaamassa vuoden 1969 Hollywoodissa, jossa puhaltavat muutoksen tuulet. Nyrkki- ja pyssysankareille ei ole enää entisenlaista tilausta, ei varsinkaan, kun ikääkin on vuosi vuodelta enemmän. Daltonin kanssa samassa jamassa on hänen stuntmiehensä Cliff Booth (Brad Pitt), joka on sotkenut elämänsä niin, että tarjolla on vain hanttihommia ja seuranpitoa Daltonille.

Kun astuin Kauppakeskus Redin elokuvateatterista ulos ja kävelin viiden minuutin matkan kotiin, kävi kuten Tarantinon elokuvien kanssa, no, ei niin usein. Jäin miettimään keskustapuoluetta.

Edellisenä päivänä puoluekokoustaan pitäneen puolueen ympäriltä ovat asetukset muuttuneet niin, ettei vanhan suurpuolueen kannatuksesta ole jäljellä kuin reilut 11 prosenttia. Siksi Once Upon a Time in Hollywood -elokuvan ravintolakohtauksen voisi hengeltään sijoittaa minkä vain suomalaisen ketjuhotellin aulabaariin. DiCaprion ja Pittin esittämien eilisen sankareiden tilalle olisi helppo ehdottaa tuttuja keskustalaisia nimiä, mutta lopulta yksittäisiä poliitikkoja huomionarvoisempaa on laajempi kuva ja pidempiaikainen kehitys. Olennaista ei ole, kuka on ollut kerrasta toiseen roisto ja kuka muuten sotkenut asiansa, vaan lehden kääntyminen. Se seminaarihotellin tai tupailtojen ulkopuolella tapahtunut muutos, jonka myötä äänestysikäiset suomalaiset ovat jatkuvasti kaupunkilaisempia.

Olivat keskustan Dalton ja Booth sitten ketkä vain, madonlukuja heille voisi lukea esimerkiksi aluetutkija Timo Aro, joka jakoi syyskuun toisella viikolla Twitterissä hätkähdyttävän tilastokartan Suomesta. Sen mukaan Suomessa on 256 kuntaa, joissa on vähemmän asukkaita kuin Hakaniemen, Sörnäisten ja Torkkelinmäen alueella. Koko Suomen pitäminen asuttuna on kaunis ajatus, mutta vielä kauniimpi on ajatus kohtuuhintaisesta asunnosta Helsingissä.

Tietenkään en ajatellut keskustaa elokuvakäynnin jälkeen vain siksi, että heidän ylimääräinen puoluekokouksensa sattui samalle viikonlopulle. Yhteyksiä alkaa löytyä, kun on jokin syy niitä etsiä, ja nyt se oli Juha Itkosen tähän numeroon kirjoittama laaja artikkeli keskustapuolueesta. Siinä Itkonen etsii keskustan perimmäistä olemusta ja tilausta tässä hetkessä, kevään vaalitappion jälkeen ennen rivien kokoamista uuden puheenjohtajan taakse.

Reilun 11 prosentin kannatus on syvä monttu, ehkä liikaa kiivettäväksi kenelle puheenjohtajalle hyvänsä. Silti on traagista, että Itkosen artikkelissa osuvimmin puolueensa ongelmia analysoi puheenjohtaja­kisasta kieltäytynyt Annika Saarikko. Saarikon uran aikana politiikan henkilöitymisestä on siirrytty identiteettipolitiikkaan, ja siinä keskusta ei ole Saarikon mukaan onnistunut profiloitumaan. Puolue ei ole erottunut laitojen välistä maltillisena keskitien äänenä, jolla olisi omat vahvat teemansa. Maahanmuutto- ja ilmastokysymyksiäkään puolue ei Saarikon mukaan ole vielä saanut liikkeensä sisään.

Saarikon analyysi on helppo allekirjoittaa, vaikka toki laitojen välissä on jo nyt paljon maltillisia kantoja. Puolueen identiteetti­poliittinen tehtävä on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo. Varsinkin tulevina vuosina, kun se ei voi edes henkilöityä maltilliseksi keskitien ääneksi Saarikon jätettyä puheenjohtajakilpailun väliin omien vahvojen teemojensa tähden – perheensä.

Julkaistu: 25.9.2019