”Yö koko ajan, saatana” – Kävimme Oulussa, jossa on vuoden pimeimpään aikaan valoisaa alle neljä tuntia päivässä

Eräänä syystalvena Oulusta lähtevässä junassa kuulin jonkun työmatkalaisen puhuvan puhelimeen: Oulussa oli ollut hänen mukaansa varsin masentavaa ja ”yö koko ajan, saatana”.

Myös Lapista kotoisin olevat ystäväni ovat toisinaan maininneet, että heidän on helpompi kestää Lapin pimeyttä kuin Oulun. Heidän kotipaikkakunnallaan Sodankylässä lumi tulee usein jo lokakuussa, joten pimeä aika on valoisampi. Pysyvää lumipeitettä on saatu tyypillisesti odottaa Oulussa marraskuun lopulle tai joulukuun alkuun, joskus myöhempäänkin.

Talvipäivänseisauskin lähenee jo: vuoden lyhimpänä päivänä joulukuussa valoisaa aikaa riittää 3,5 tuntia. Vertailun vuoksi Helsingissä päivä kestää tuolloin melkein kuusi tuntia.

Kävimme ennen lumien tuloa iltakävelyllä kysymässä oululaisilta, miten he jaksavat pimeää aikaa.

Paljaita puita valaisee katulamppu, mutta niiden ympärillä pilkkopimeää. Valoa heijastuu tummasta jokivedestä. Oulun patosillalla kävelee Bathory-nimisen bändin paitaa kantava henkilö. Veeti Sjö, 24, kertoo tulleensa juuri genrerajat rikkovaa black metalia soittavan bändinsä treeneistä.

– Täällä on tunnelmallista, ihan hyvä fiilis ja kaunista. On miellyttävää katsella kaupungin valoja etäisyydessä, kun kävelen tästä, Sjö kuvailee olotilaansa.

Oululainen pimeys ei silti ole Sjön mielestä aina mukavaa. Puoli vuotta sitä käy rankaksi mielelle.

– Unirytmini menee sekaisin. Pimeimpänä aikana saatan mennä nukkumaan pimeällä ja herätä, kun on pimeää, Sjö sanoo.

Hän miettii, kuinka paljon esimerkiksi itsemurhia ja perheväkivaltaa pimeä Suomessa tuottaa.

Toisaalta pimeästä on hyötyäkin: se inspiroi tekemään taidetta.

– Suomalaiset ovat melankolista kansaa, jota pimeys on aina inspiroinut. Miettii nyt vaikka ihan iskelmämusiikkiakin.

Jotta jaksaa, ei Sjön mukaan pidä syrjäytyä, vaan pysyä mukana menossa. Oulussa on paljon kulttuuria ja tapahtumia, jotka pitävät Sjön mielen kiireisenä. Ne ovat aivan äärimmäisen tärkeitä mielenterveydelle, ja kaupungin olisi Sjön mielestä hyvä panostaa niihin vielä enemmän.

– Nuorille on Telakka-mediapaja, Valkeassa nuorisonurkka, ja Walkers-kohtaamispaikka on myös hyvä, Sjö luettelee.

Sjö treenaa Telakalla bändinsä kanssa. Hän haluaa tehdä musiikkia, joka on kantaaottavaa muttei poliittista.

– Esimerkiksi naisten oikeuksiin liittyen oli nyt ällöttäviä uutisia, että joka neljäs alle 35-vuotias mies hyväksyisi väkivallan naisia kohtaan. Tuli mieleen tehdä biisi noitavainoista, Sjö kertoo.

Veeti Sjö.

Kuu peilautuu padotun Merikosken vedestä. Oululainen Jarmo Rankinen saapuu jalustan ja kameran kanssa paikalle. Hän kertoo saaneensa kansalaisopiston valokuvauskerhossa tehtävän. Niinpä hän päätti illalla lähteä etsimään kuvattavaa ja valitsi tämän paikan.

Rankisen mielestä pimeys on valokuvaajalle hyvä asia. Valaistujen kohtien ja pimeyden välillä on paljon kontrastia, ja tummat sävyt korostuvat.

– Pilvienkin läpi auringonvalo tulee, mutta mikään ei oikein näytä miltään sellaisessa valossa. Tänään iltapäivällä oli harmaata ja pilvistä. Tuntuu, että pimeällä, kun katuvalaistus ja kaupungin valot loistavat, on jopa enemmän valoa.

Rankinen kertoo asuneensa pohjoisessa koko ikänsä, häntä pimeys ei rasita henkisesti. Kun lumi tulee, on jo ihan erinäköistä. Oulussa on tosin Rankisen muistin mukaan lumi tullut ennen vanhaan aikaisemmin.

– Opiskeluaikana Helsingissä kaverit kyselivät, näkeekö siellä pohjoisessa talvella ollenkaan. Ei kaamos tarkoita täyttä pimeyttä.

Rankisen kanssa keskustellessa Lauraksi esittäytyvä oululainen tulee kiinnostuneena kysymään, mistä juttelemme. Hän kertoo olevansa kiinnostunut tähtitaivaasta. Tähdethän näkyvät hyvin pimeässä. Hän tykkää myös retkeillä ja lukea kirjoja otsalampun valossa ulkona.

– Olen kotoisin sisämaasta ja etelämmästä. Siellä tähdet näkyivät iltaisin selvemmin kuin täällä. Oulussa merestä nousee niin paljon sumua, ettei taivas ole selkeä.

Jarmo Rankinen.

Siirrymme Patosillalta Ainolanpuistoon. Vanhat puut näyttävät ylväiltä valaistujen reittien ympärillä. Hohtavien Oulu-kirjainten kohdalla kaksi ihmistä ottaa toisistaan kuvia. He ovat Darlene Kolumbiasta ja Franceline Kuubasta.

Kaksikko asuu Espanjassa ja on vain matkalla Suomessa. Toive olisi, että Oulussa olisi vielä vähän pimeämpää. Itse asiassa Darlene ja Franceline tulivat Ainolanpuistoon etsimään jotakin oikein syvän pimeää kohtaa.

– Revontulet näkyvät pimeällä, joten ei saa olla liikaa valoa. Matkailijat bongaavat revontulia yleensä opastetuilla reissuilla, mutta me haluamme seikkailun vuoksi etsiä niitä itse, Darlene kertoilee.

Kaksikko on jo ehtinyt nähdä revontulia, he kävivät ensin Rovaniemellä ja Kemissä. Oulu taas on yllättänyt kaksikon myönteisesti.

– Ulkomailla tunnetaan Helsinki ja Rovaniemi. Halusimme käydä Oulussa, koska kukaan ei puhu siitä. Täällä on paljon kaikenlaista tekemistä ja ravintoloita. Rovaniemi ja Kemi ovat maalaismaisempia verrattuna tähän.

Värtön uimarannan viereisestä alikulusta juoksee lenkkeilijä kuulokkeet korvilla. Saija Kulojärvi, 27, oli juuri kuuntelemassa äänikirjaa Kikan elämästä. Kulojärvi sanoo käyvänsä lenkillä kesät talvet ja tottuneensa pimeään, se menettelee. Silti hän pitää keväästä enemmän.

Kulojärvestä on mukavaa, että monet oululaiset ovat laittaneet jo kausivaloja, se piristää. Kulojärvi kertoo käyneensä toisinaan marraskuisilla Lumo-valofestareilla.

– Tämä reitti on Oulussa ihan hyvin valaistu. Joitakin kohtia voisi tosin valaista enemmän. Niin kuin esimerkiksi venesatamaa tuossa lähellä, Kulojärvi sanoo.

Silloin se ei olisi niin karmiva.

Värtön rantaa ei ole erikseen valaistu, mutta ympäristön valot kajastavat hennosti rantaankin. On pehmeän hämärää, ja vesi näyttää samettiselta. Niko Rantasuo, 20, ottaa tummasta vedestä kuvan savuke kädessään.

Rantasuo kertoo olleensa juuri kahdeksan tuntia töissä. Hän on tullut veden äärelle levähtämään, nauttimaan olostaan ja polttamaan tupakan.

– On hienon levollista ja rauhoittavaa olla tässä. Silloin, kun on todella kirkasta ja valoisaa, on liian levotonta. Enemmän tykkään hämärästä ja siitä, kuinka valot heijastuvat pimeästä vedestä kauniisti.

Äänimaailmakin on Rantasuon valitsemassa paikassa sopiva, sillä liikenteen äänet kuuluvat vain mukavana taustasuhinana. Tietää, ettei ole kokonaan yksin, vaikka saakin olla levollisesti itsekseen.

– Toki on välillä ankeaa, kun valoa riittää päivässä vain kolme tuntia, mutta tämä kaikki on osa meidän talveamme. Pimeyttä voi syleillä.

Yliopisto etsii tietoa miellyttävistä ja epämiellyttävistä pimeistä paikoista Oulussa valaistusta suunnitellakseen. Apulaisprofessori Henrika Pihlajaniemi kertoo, että tutkimuksen avulla halutaan muuttaa ihmisten asennetta ja suhdetta pimeään. Liian kirkkaat valot kuluttavat turhaan energiaa ja haittaavat luontoa.

Pihlajaniemen mukaan ihminen näkee parhaiten silloin, kun valaistus on sopivan mieto ja kontrastit lieviä. Jos vaikkapa kävelyreitillä on todella kirkkaat ja häikäisevät valot, reitti on kyllä valoisa, mutta ympäristö pilkkopimeä. Tunne pimeässä vaeltamisesta korostuu.

Reitin varrella voisikin valaista myös jotakin ympäristössä, vaikka puita, ja itse reitti voisi olla himmeämmin valaistu. Silloin silmä sopeutuu hämärään.

Kun ympäristössä on valaistuja kohtia, maisema on tunnelmallisempi. Olo tuntuu myös turvallisemmalta, kun näkee myös ympäristön eikä pelkkää reittiä, Pihlajaniemi kertoo.

Asfaltti heijastaa valosta vain seitsemän prosenttia ympäristöönsä, tuore ja kuiva lumi taas lähes kaiken vastaanottamansa valon. Pihlajaniemi toivoo, että oululaiset nauttisivat sekä pimeästä että valoisasta talvesta.

Kun lumi tulee, alkaa valoisa talvi.