
1. Ota mallia lapsista
Se, ettei suku kiittele vuolaasti, kun juhlapaikka on putipuhdas ja pöydässä upea kattaus, ei suinkaan ole välinpitämättömyyttä. Kyse on siitä, mikä itse asiassa on tärkeää.
Lapset ovat usein parhaimpia stressimittareita: jos perheen tai suvun pienimmät ovat joulusta innoissaan ja iloissaan, silloin on aika kantaa imuri kaappiin ja nauttia heidän kanssaan.
2. Vähemmän stressiä, parempi mieli
Rento suhtautuminen jouluun laskee sydämen sykettä ja alentaa stressihormoni kortisolin määrää, mikä puolestaan lisää hyvää oloa.
3. Panosta yhdessäoloon
Joulu on ennen kaikkea läsnäolon aikaa. Suurin osa saa nauttia ainakin muutaman päivän pitemmistä vapaista, jolloin on aikaa olla yhdessä. Tämä rakentaa perheen välistä yhteenkuuluvuutta. Pyhinä on myös hyvää aikaa muistaa sukulaisia, joita harvemmin näkee.
4. Kun annat, saat samalla itsekin
Jos hyvää haluaa jakaa kauemmas, voi jouluna tehdä erilaisia lahjoituksia esimerkiksi yksinäisille vanhuksille.
Monet järjestöt ottavat vastaan muun muassa raha- ja kukkalahjoituksia jouluna. Aineettomat lahjat, joilla lahjoitetaan tarvitseville apua, ovat oiva osoitus myötätunnosta ja tuovat myös antajalleen hyvän mielen.
5. Anna itsellesi lupa nauttia
Unohda siis kiire ja stressi. Heitä lattialle jauhettua kanelia ja kardemummaa ja imuroi, se tuo asuntoon heti joulun tuoksun. Sammuta valot ja sytytä kynttilät, jolloin pieni sotkuisuuskaan ei haittaa. Nauti ja rentoudu.
Lähteet: Mielenterveysseura, Terveyskirjasto
Juttua päivitetty 24.12.2019 - Alkuperäinen versio 23.12.2017