Huippumenestynyt orjakauppias kertoo: Näin syntyi ajatus ruoan kuljetuspalvelusta
Sattumasta alkunsa saanut keksintö mullisti miljoonien ihmisten arjen, mutta ei ole säästänyt keksijäänsä kritiikiltä Tuija Siltamäki kirjoittaa.
Kello on vasta kahdeksan aamulla, mutta Johtaja on ehtinyt jo paljon.
Vuodesta toiseen Maan tulotilastojen kärjessä komeilevan puuha- ja nokkamiehen aamu on alkanut jo viideltä riuskalla kuntoilulla – hieman miekkailua sekä reipas ratsastuslenkki tiluksilla – ja kirjeiden kirjoittamisella. Sen jälkeen vuorossa olivat tapaamiset pehtoorin ja taloudenhoitajan kanssa.
Nyt hän istuu massiivipuisen työpöytänsä ääressä ja siemailee kahvia. Elegantin toimiston seinälle on ripustettu eksoottisten eläinten kalloja ja laaja valikoima työnohjauksellisia välineitä.
”Kulunut vuosi on opettanut todella paljon nöyryyttä”, tulokuningas sanoo ja silittää työpöydällä lepäävää rautakuulaa.
Kiireinen vuosi on saanut Johtajan kaipaamaan hiljaisuutta hektisen arjen keskellä. Ja jos ennusmerkit pitävät paikkansa, ei tahti ole lähiaikoina rauhoittumassa, kaikkea muuta.
Mutta palataan siihen myöhemmin.
Nyt Johtaja on nimittäin luvannut kertoa, miten sai vallankumouksellisen ideansa, joka mullisti arkemme peruuttamattomasti.
”Kaikki alkoi, kun olin vasta pieni poikanen sisäoppilaitoksessa”, hän aloittaa ja suoristaa jalkansa jakkaralle, joka voihkaisee kuuluvasti.
”Hiljaa siellä!” hän jyrähtää isällisesti ja tavoittelee kädellään yhtä piiskoista.
”Entä jos aamiaista ei tarvitsisi hakea itse keittiöstä, vaan joku toimittaisi sen suoraan sänkyyn?”
Idea syntyi niin kuin ideat yleensä: nerokkaan poikkeusyksilön turhauduttua vallitseviin olosuhteisiin.
Sisäoppilaitoksen aamut alkoivat varhain yhteisruokailulla koulun suuressa salissa. Linjastolla jonottaessaan Johtaja ei voinut olla miettimättä, että ajan voisi käyttää tehokkaamminkin. Odottelun sijaan hän voisi olla rääkkäämässä pieneläimiä tai pieksemässä köyhien perheiden lapsia kepeillä. Hän oli todellakin epämukavuusalueella, se oli selvää.
Siinä, henkihieveriin kidutetun kulkukissan viimeisistä henkäyksistä haaveillessaan, hänellä välähti.
Entä jos aamiaista ei tarvitsisi hakea itse keittiöstä, vaan joku toimittaisi sen suoraan sänkyyn? Saapuvasta tilauksesta kertoisi kellon kilahdus.
Johtaja esitteli ideansa koulutovereilleen, jotka innostuivat välittömästi. He ehdottivat, että ruuan lisäksi palvelun voisi laajentaa esimerkiksi kuljetukseen, siivoamiseen ja viljelyyn.
Varhaiset mallit kehiteltiin hevostallissa. Ne olivat lupaavia – helpotus ihmisten arkeen tulisi olemaan valtaisa – mutta kolmikko törmäsi toistuvasti samaan ongelmaan.
Mistä saataisiin tarpeeksi työvoimaa teknologisen murroksen mahdollistamiseen?
Haastattelu keskeytyy hetkeksi, kun pihalta alkaa kuulua kahleiden kilinää.
Uudet palveluskumppanit ovat saapuneet.
”Ennen kaikkea idea on helpottanut miljoonien ihmisten arkea, kun ruokaa ei enää tarvitse valmistaa tai sokerijuurikkaita viljellä itse.”
Menestys on ollut huimaa. Johtaja sanoo, ettei hän ehkä vieläkään pysty täysin käsittämään sitä.
”En ehkä vieläkään pysty täysin käsittämään sitä.”
Muutamassa vuosikymmenessä palveluskumppaneiden määrä on kasvanut sadoilla tuhansilla, ja heitä rekrytoidaan jatkuvasti lisää. Seuraava askel on laajentaa toimintaa kansainvälisille markkinoille.
Työllistävät vaikutukset ovat olleet massiiviset. Kiittäjiä ovat niin kotimainen telakkateollisuus kuin lannevaatelmistajatkin. Verotulojakin on kertynyt mukavasti valtion kassaan.
Ennen kaikkea idea on helpottanut miljoonien ihmisten arkea, kun ruokaa ei enää tarvitse valmistaa tai sokeriruokoa viljellä itse.
Se on herättänyt myös kritiikkiä.
Palveluskumppaneiden suuret työmäärät ovat herättäneet huolta, samoin työn tekemisen olosuhteet.
”En ole koskaan kuullut kenenkään valittavan”, johtaja toteaa ja vilkaisee ulos ikkunasta. Pihalla pehtoori mittailee köyttä suuren tammen alla.
Keskustelua on käyty myös siitä, ovatko palveluskumppanit omistajiinsa työsuhteessa vai itsenäisiä ammatinharjoittajia. Johtajan mielestä kysymys on tärkeä mutta epäolennainen.
”Mielestäni keskustelua pitäisi käydä siitä, ovatko he ensinkään ihmisiä.”
Kriittisimmät ovat kyseenalaistaneet koko orjuuden tarpeellisuuden. Olemmeko liian laiskoja luuttuamaan itse lattiamme?
Laiskuuden sijaan Johtaja puhuisi mieluummin arjen priorisoinnista.
”Meillä kaikilla on oikeus miettiä, mihin kallisarvoisen aikamme käytämme, paitsi niillä, joilla ei ole siihen mahdollisuutta.”
Johtaja sanoo, ettei kritiikki ole lannistanut häntä, vaikka se onkin tuntunut hetkittäin pahalta ja aiheuttanut ajoittain uupumusta, jopa masennusta.
Hän kertoo miettineensä paljon, miksi meillä on niin suuri tarve painaa alaspäin niitä, jotka ovat menestyneet omalla työllään.
Vaikeita paikkoja ovat olleet myös tilanteet, joissa palveluskumppaneita on joutunut kurittamaan tai poistamaan.
”Eihän se ikinä hyvältä tunnu, tai ainakaan aina”, hän huokaa.
”Mutta täytyy vain yrittää kovemmin.”
Ikkunan takana meteli yltyy hetkeksi, sitten tulee hiljaista. Johtaja hymyilee lämpimästi.
Edessä on jälleen yksi hieno päivä tuottaa lisäarvoa osakkeenomistajille.
