Kuvien määrä koulukirjoissa kasvaa ja tehtävät helpottuvat, mutta oppimistulokset heikkenevät – ”Voiko lasta päästää luokalta, jos hän ei osaa lukea?
Opettajat ovat huomanneet oppikirjojen sisällön keventyneen ja kuvien määrän lisääntyneen. Samaan aikaan oppimistulokset ovat heikentyneet. Apu selvitti, miten nämä muutokset liittyvät toisiinsa.
Vielä 2000-luvun alussa Suomi oli oppimistuloksia mittaavien Pisa-testin kärjessä. Nyt tilanne on toinen, ja nuorten lukutaito on heikentynyt merkittävästi. Edellisessä, vuoden 2022 Pisa-testissä sekä tyttöjen että poikien lukutaito laski enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Myös yliopisto-opiskelijoiden on vaikea lukea pitkiä tekstejä.
Samaan aikaan monet opettajat ovat huomanneet koulujen oppikirjojen muuttuneen: nykyisissä oppikirjoissa on vuosituhannen alun kirjoihin nähden vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia. Onko vaatimustasoa laskettu?
Päätimme selvittää, miten oppikirjojen sisällön muuttuminen liittyy oppimistulosten heikkenemiseen. Ovatko tehtävät helpottuneet? Entä mikä on syytä ja mikä seurausta lukutaidon heikkenemisessä?
Opettaja Riikka Kurkimaa Ruununmyllyn koulusta Hämeenlinnasta opettaa tällä hetkellä nelosluokkalaisia. Kurkimaan mukaan tekstin vähentämisessä ajatuksena on, että kaikki oppilaat saataisiin pysymään mukana.
– Lyhyet tekstit eivät vaadi syventymään ja kehittämään lukutaitoa. Halutaan kaikille onnistumisen elämyksiä, mutta voiko päästää lapsia luokalta toiselle, jos he eivät osaa lukea? Kurkimaa kysyy.
Luokanopettaja Piritta Siekkinen opettaa Nummen yhtenäiskoulussa Hämeenlinnassa ykkös- ja kakkosluokkia. Myös hän on havainnut, että nykyisissä oppikirjoissa kuvia voi olla kolmasosa aukeamasta.
Suuressa kuvien määrässä Siekkinen näkee positiivisen puolen.
– Kirjoissa on ihania kuvituksia. Arvostan kuvittajia, piirtämällä tehdyt kuvitukset tukevat tarinaa, samoin valokuvat. Kuvat auttavat myös suomi toisena kielenä -oppijoita.
Hänen mielestään tehtävät ovat selkeytyneet ja tehtävien rakenteet ja tyypit alkuopetuksessa helpottuneet vuosituhannen alun kirjoihin verrattuna. Tehtäväkirjojen kirjoittamisen harjoittelussa toisto on vähentynyt, samoin läksyjen määrä.
– Kun opetellaan uutta kirjainta, ennen tehtiin pari sivua työkirjaan ja lisää vihkoon, nyt tehdään viisi riviä yhdelle sivulle, viisi riviä toiselle. Harjoituksen määrä vähentynyt, vaikka käden ja silmän yhteistyö on tärkeää, Siekkinen sanoo.
Kun selaa vanhoja Aapisia, kaikissa näyttää olevan sama rakenne: ensin käydään läpi kirjaimet A:sta Ö:hön, ja loppupuolella kirjaa on pitempiä tarinoita. Aarni Penttilän Aapiskukossa (1938) teksti on pientä, mutta mukana on myös isoja kuvia ja kirja on selkeä. Lasten omassa Aapisessa vuodelta 1958 (Somerkivi, Tynell, Airola) teksti ja kuvat ovat isoja, mutta itse kirjan koko on vielä pieni. 1980 julkaistu Oma Aapinen (Heiskanen, Julkunen, Piippo) on jo noin A4-kokoa.
1990-luvulle tullessa kirjojen kuva-alat kasvavat, ja teksti on sirpaleisempaa, mutta perusrakenne näyttää pysyvän samana. Kirjojen vaikeustasossa ei ole silmämääräisesti havaittavissa merkittäviä tasoeroja.
Nykyisin käytössä olevassa Aapisessa on sekä lyhyempiä että pidempiä tekstejä. Ratkaisu liittyy ennen kaikkea eriyttämiseen, jolla tarkoitetaan oppilaan yksilöllisten tarpeiden ja hänen taitotasonsa huomioimista oppimisessa.
Oppikirjojen sisällöt ovat melko yhteneväisiä, mutta opettajat saavat yleensä itse päättää, mitä kirjasarjaa he käyttävät. Oppikirjaa ei edetä orjallisesti tai kronologisesti. Opettajat käyttävät paljon muutakin aineistoa, kuten digimateriaalia.
Oppitunneilla opitaan kirjan ohella paljon toiminnallisesti: leikkien, liikkuen, käsillä tehden, draaman keinoin, luonnossa havainnoiden. Nykykirjoissa asiat on palasteltu pienemmiksi osasiksi kuin aikaisemmin.
Suurin muutos on Riikka Kurkimaan mielestä tapahtunut matematiikassa.
– Jos nykylapsille tuotaisiin 25 vuotta vanha matematiikan kirja, osa ei selviäisi niistä tehtävistä, hän väittää.
Paljon materiaalia on tiputettu pois vuosituhannen alkuun verrattuna, tai ne opetetaan neljännen luokan sijaan kolmosella tai vitosella – kuten allekkainlasku, yhteen- ja vähennyslaskut, jakolaskut sekä supistaminen ja laventaminen.
Harjoittelu ja asioiden syventäminen jäisi alakoulussa vähäiseksi pelkkien kirjojen avulla. Opettaja joutuu nykyään haalimaan paljon lisäharjoittelumateriaalia.
– Oppimateriaaleissa toivoisin oppilaille haastavampaa materiaalia ylöspäin eriyttämiseen. Alaspäin on kyllä materiaalia, Kurkimaa sanoo.
Oppikirjojen vaatimustason muuttumista on vaikea todentaa luotettavasti. Kirjojen helpottuminen ei silti perustu pelkkään tuntumaan, sanoo pitkään matematiikan oppikirjoja tehnyt matematiikan ja sen opetuksen professori Timo Tossavainen Luulajan yliopistosta.
– Varsinkin matematiikassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Monia sisältöalueita on siirtynyt peruskoulusta lukion puolelle ja käytännössä helppojen rutiinitehtävien suhteellinen osuus on kasvanut. Mutta hyvillekin oppilaille on vielä ainakin eräissä kirjasarjoissa tekemistä, Tossavainen sanoo.
Hän huomauttaa, että suurempi oppimateriaalin kevennys on vaikeammin huomattavissa. Nyt pienilläkin oppilailla on käytössään tehokkaita laskimia ja muita digityökaluja, joiden avulla tehtäviin saa vastauksen ilman, että tarvitsee ymmärtää tehtävää.
– Koska opiskelun toimintaympäristö on muuttunut valtavasti 2000-luvulla, opetuksen ja oppimateriaalien suunnittelussa pitäisi ottaa tämä huomioon. Tässä on epäonnistuttu, jos tehtävistä selviää sillä, että pyytää tekoälyä tai yhtälöitä ratkaisevaa sovellusta ratkaisemaan tehtävän ja se onnistuu ilman oppilaan omaa ajattelua, Tossavainen toteaa.
Opetusneuvos Minna Harmanen Opetushallituksesta kiistää, että oppilaat pääsisivät nykyisin aiempaa helpommalla. Vaikka kirjat olisivat helpottuneet, koulujen oppimateriaalit pohjautuvat aina opetussuunnitelmiin.
– Äidinkieleen ja kirjallisuuteen on tulossa kaksi viikkotuntia lisää, eikä vaatimustasoa ole laskettu, Harmanen vastaa.
Nykyiset opetussuunnitelman perusteet ovat vuodelta 2014. Niiden pohjalta jokainen kunta on laatinut oman opetussuunnitelman.
Oppikirjojen sisällöistä päättävät lopulta kirjankustantajat työryhmineen. Kirjat ovat heidän tulkintansa opetussuunnitelmista.
– Oppimateriaaleja ei tarkasteta. 90-luvulla päätettiin niin, Harmanen sanoo.
Valtiovallalla on siis suuri luotto kaupallisiin kustantajiin. Kirjojen tekijöinä ovat yleensä opettajat itse ja isot testiryhmät. Opettajien toiveet ja näkemykset vaikuttavat merkittävästi oppimateriaalien laadintaan.
– Nykyään oppimateriaalin tekijät ovat halunneet ottaa huomioon kielellistä saavutettavuutta. Monilla oppilailla on oppimisvaikeuksia, joten tekstin vähentäminen ei välttämättä ole helpottamista, Harmanen toteaa.
”Jos nykylapsille tuotaisiin 25 vuotta vanha matematiikan kirja, osa ei selviäisi niistä tehtävistä.”
Eri vuosikymmenillä julkaistua oppimateriaalia on vaikea verrata keskenään, koska ne ovat muuttuneet niin paljon, sanoo sisältöjohtaja Anna-Reetta Sipilä Otava Oppimisesta.
– Oppimateriaali on sekä vaikeustason että määrän näkökulmasta monella tapaa monipuolisempaa kuin koskaan ennen, Sipilä sanoo.
Luokassa oppijoilla voi olla erilaisia versioita samasta materiaalista. Siksi Sipilän mukaan vaikeustasoa ei voi arvioida kirjoja selailemalla.
– Koska lasten ja nuorten lukutaito on heikentynyt, se on vaikuttanut esimerkiksi oppimateriaalien kielelliseen selkeyteen ja tekstien rakenteeseen.
Tavoitteena on varmistaa, että kaikki pystyvät omaksumaan keskeiset asiat. Kyse ei Sipilän mukaan ole tiedon yksinkertaistamisesta vaan pikemminkin jäsentämisestä niin, että jokainen voi sen omaksua.
Samoilla linjoilla on oppikirjailija Marjo Siter. Hän on ollut tekemässä suomen kielen ja kirjallisuuden Kielikopla- sarjaa ja opettaa tulevia luokanopettajia Jyväskylän yliopiston luokanopettajien aikuiskoulutuksessa yliopistokeskus Chydeniuksessa Kokkolassa.
– Tiedetään paremmin, minkälaisia tarpeita lapsilla on. Nykyään tehdään monipuolisempaa materiaalia, ja huomioidaan, että on erilaisia valmiuksia oppia. Opettajille halutaan tarjota eriyttämisen mahdollisuutta sekä ylös- että alaspäin, Siter sanoo.
Siter näkee runsaan kuvituksen tärkeänä. Kuva auttaa ymmärtämään. Pelkän kirjoitetun tekstin ymmärtäminen on vaikeampaa kuin kuvitetun tekstin.
