Ensityypit: Opel Astra – Ajan hermolla
Autot ja liikenne
Ensityypit: Opel Astra – Ajan hermolla
Nykypäivään tuotu Opel Astra tarjoaa hyvät varusteet ja sähköiset kauppareissut.
3Kommenttia
Julkaistu 6.5.2022
Tuulilasi

Viime vuosien aikana kompaktit viistoperät ovat menettäneet jalansijaa katumaastureille kiihtyvään tahtiin. Pienempi keskiluokka, niin sanottu C-segmentti, kattoi vielä yhdeksän vuotta sitten lähes kolmanneksen Suomessa tehdyistä ensirekisteröinneistä. Vuonna 2021 katumaasturit tulivat lopulta ohitse. Opelin päätös tuoda perinteikäs Astra sähköiseen aikakauteen kuitenkin todistaa, että myös vanhan liiton perheautoilla on vielä tulevaisuutta.

Opelin strategia uudelleensyntyneen Astran ympärille rakentuu runsaan vakiovarustelun ja lataushybridin varaan. Päivitetyssä korissa on Opelin kutsumaa Vizor-tyylikieltä, joka vie auton muotoilua huomattavasti edellisiä mallisukupolvia kulmikkaampaan suuntaan. Ajan hermolla olevan muotoilun lisäksi konepellin alla majailee 1,6-litrainen rivinelonen, jonka Opel jakaa muiden Stellantis-ryhmään kuuluvien autonvalmistajien kanssa. Saman koneen, alustan ja akselivälin jakaa Astran kanssa Peugeotin uunituore 308.

Bensakoneen rinnalle on lisätty 7,4 kWh:n ajoakku, joka nostaa auton kokonaistehon jo varsin mainioon 180 hevoseen. Samalla sähköistä kantamaa löytyy WLTP-tavan mukaan mitattuna 60 kilometriä, mikä on tietenkin liioittelua.

Astran kontti vetää lataushybridinäkin 422 litraa. Lisätilaa kaipaaville luvassa on pian farkkumalli.

Saksan Rüsselsheimissa syntynyt Astra tuntuu tien päällä modernilta autolta. Ajettavuus on vakaata ja kuljettajan apujärjestelmiä on kiitettävästi. Kymmentuumaisen näytön alta löytyvät nykyään jo harvinaista laatua olevat fyysiset napit, jotka helpottavat esimerkiksi ilmastoinnin käyttöä. Akkujen tuoma paino ja jykevä alusta toimivat maantiellä ja taajamassa edukseen, mutta huonossa kunnossa olevilla talvisilla kaupunkiteillä ajaminen voi tuoda mieleen perunapellon kynnön.

Ulkomitoiltaan lähes identtisenä pysyneen Astran merkittävin kasvu on tapahtunut akselivälissä, joka on tätä nykyä 13 mm edeltäjäänsä pidempi. Koeajetusta Hatchback-versiosta löytyy tavaratilaa mukavat 422 litraa. Suuremmasta takakontista haaveilevalla on mahdollisuus tutustua myöhemmin tänä vuonna tarjolle tulevaan Sports Tourer-farkkuun, jossa tilaa kauppakasseille löytyy 178 litraa enemmän. Opel on luvannut Astrasta myös ajanmukaisen täyssähköversion, jonka on määrä saapua markkinoille vuoden 2023 aikana.

Opel Astra 1.6 PHEV 180 hv AUTO8

  • Moottori Rivi-4, bensiini + sähkö
  • Iskutilavuus 1 598 cm3
  • Kokonaisteho 132 kW (180 hv) KokonaisVääntö 360 Nm Voimansiirto Etuveto, 8-v. automaatti
  • 0−100 km/h 7,6 s
  • Huippunopeus 225 km/h
  • Yhd. EU-kulutus 1,1 l/100 km
  • CO2-päästöt 26 g/km
  • Mitat Pituus 4 374 mm, leveys 1 860 mm, korkeus 1 442 mm, akseliväli 2 675 mm, tavaratila 352–1 268 l
  • Omamassa 1 678 kg

Kenelle?

Uusi Astra on kaupunkiasukkaan kauppakassi ja erinomainen yleisauto lasten harrastusmenoihin. 60 kilometrin sähkökantama onnistuu vain optimioloissa ja erikoisjipoilla.

  • Koeajettu auto vakiovarustein: 36 990 €
  • Mallisto alkaen: 32 390 €

3 kommenttia