Apu

Öölanti hurmaa – väriloistoa Unescon maailmanperintökohteessa

Öölanti hurmaa – väriloistoa Unescon maailmanperintökohteessa

Öölannin erikoislaatuinen luonto on päässyt Unescon maailmanperintökohteeksi, eikä ihme. Kalkkikiviylängöt eli alvarit ja kauniit kasvit hurmaavat kävijän.
Teksti Riitta Angervuo, Aarre Leskinen
Kuvat Riitta Angervuo, Aarre Leskinen
Mainos

Aurinkoisen keltaisena kuivalla kalkkikedolla hohtaa öölanninpäivännouto. Mikä ihmeen päivännouto? Se on Öölannin maakuntakukka, joka loistaa kauas isoina mättäinä.

Valloittavaa näkyä täydentävät punaiset ja violetit seljakämmekät, miehenkämmekät ja esiintymisalueensa pohjoisrajoilla ruusukekalkkikämmekät. Väri-iloa lisäävät lukuisat muut keltaiset, punaiset, siniset ja valkoiset matalat kasvit.

Näky on kerrassaan aurinkoinen ja tuulinen.

Arojen ahokylmänkukka eli etelänkylmänkukka viihtyy Öölannin niityillä. Suomessa sitä tapaa puutarhoissa.

Värikkäät kukkakedot ja niityt ihastuttavat kulkijaa Öölannin avarissa maisemissa toukokuussa. Kevään tulvajärvien jälkeen maisema puhkeaa täyteen loistoonsa nopeasti. Lukuisat orkideat ja saaren omaperäiset kasvit kiirehtivät matalan ruohikon peittäväksi matoksi.

Matkailijoita Öölantiin houkuttavat kaunis sää, omaperäinen luonto ja historia vanhoine linnoituksineen, tuulimyllyineen ja fossiileineen. Matkailupalvelut ovat hyvin kehittyneet perheitä ajatellen. Yksi vetonaula on kuninkaallinen kesäpalatsi Solliden.

Meren keskellä pitkän ja kapean saaren eteläkärki Ottenby ja siellä Ruotsin korkein majakka Långe Jan ovat lintuharrastajien huippukohde, sillä se on lintujen pysähdyspaikka keväisin ja syksyisin aavaa Itämerta ylitettäessä.

Öölanti on Suomen luontoon tutustuneelle hyvin eksoottinen kohde. Saaren kallioperä on muinoin merenpohjasta noussutta kalkkikiveä, joka sisältää runsaasti fossiileja. Korkein paikka on vain 57 metriä merenpinnasta.

Kalkki on luonut myös aivan omaperäisen kasvillisuuden, jollaista ei kotimaassamme löydy. Lisäksi ollaan Itämeren eteläisessä osassa ja ilmasto on kasveille suotuisampi.

Carl von Linnén johtama retkikunta vuonna 1741 oli ensimmäinen, joka tutki saaren luontoa perusteellisesti. Retkeläiset kokoontuivat päivittäin kokoamaan havaintonsa ja kirjaamaan ne muistiin.

Koko Euroopassa kasvava kaunis nuokkukohokki löytyy myös alvareilta.

Öölannin merkittävin luontotyyppi ovat alvarit, kalkkikiviylängöt. Tunnetuin niistä on Stora Alvaret, suuri alvari, joka on osa Unescon maailmanperintökohteeksi nimettyä Öölannin eteläosan maisemaa.

Euroopassa alvareita on vain hyvin pienellä alueella. Öölannin lisäksi niitä on erityisesti Gotlannissa, Viron pohjoisrannikolla sekä Englannissa ja Irlannissa.

Emäksinen kalkkikallio on alvarin perusta. Sitä peittää ohut kalkkipitoinen maa-aines. Siksi maisema näyttää karulta. Kasvillisuus on lähinnä matalia pensaita kuten katajia, oratuomia ja käkkäräisiä omenapuita ja kuivuutta sietäviä ruohovartisia kasveja.

Alvari on hyvin monimutkainen luonnonilmiö. Sen synty edellyttää myös, että ilmasto on kohtalaisen kuiva ja talvet kylmiä. Silloin maa routaantuu kunnolla.

Lisäksi Öölannissa on vaikuttanut karjan laidunnus, joka on hävittänyt puut laajoilta alueilta. Suurta alvaria, Euroopan laajinta alvarialuetta on laidunnettu kivikaudelta asti. Se on luonut matalan ja laikukkaan kasvillisuuden.

Alkukesä on lukuisten perhostoukkien aikaa.

Avointa maisemaa rajaavat kilometrien pituiset kiviaidat, joilla rajat merkittiin 1800-luvulla. Kulkemista haittaavat aitojen päälle tai viereen viritetyt piikkilangat ja paikoin sähköistetytkin langat.

Hyviä näkymiä tähän ainutlaatuiseen luontoon saa kulkemalla suuren alvarin reunaa etelään päin Vicklebystä Södra Möcklebyhyn. Aivan tien reunassa voi käydä tarkastelemassa kasveja ja vaikka perhosia tai sudenkorentoja.

Merkittyjä polkuja arkeologisiin ja luontokohteisiin on rakennettu runsaasti. Aitojen ylityspaikoilla on portaat. Kannattaa kuitenkin pitää silmällä, onko lähellä hevosia, lehmiä tai lampaita, ettei joudu eläinten yllättämäksi.

Hyvin monipuolinen kohde on Penåsa, jonne pääsee kapeaa entistä rautatielinjaa Kastlösasta. Alue on kuivaa alvaria ja kosteampaa metsää. Metsäaukiolla on niittymäinen muinainen hautausmaa muistomerkkeineen. Polkuja kävellessä kohtaa Öölannin luonnon rikkauden.

Meriharakoiden korvia vihlovat varoitusäänet kaikuvat rannoilla, kun ne suojelevat poikasiaan.

Toinen helppo ja monipuolinen paikka on Möckelmossen Resmon lähellä. Hyvän tien varressa on tasokas opastuspiste. Kanssamme samaan aikaan sinne sattui mantereelta ruotsalainen lukioluokka opiskelemaan alvarin biologiaa. Nuoret hajaantuivat muistiinpanovälineineen innokkaasti kasveja tutkimaan.

Alvaria peittävät mättäinä kullankeltaiset öölanninpäivännoudot, jota esiintyy sekä villaisena että kaljuna muunnoksena. Niityllä huomio kiinnittyy ahokylmänkukkaan ja vaaleanpunaiseen jauhoesikkoon. Ruohikon seassa piilottelevat kauniit palokämmekät ja monet muut pienet kukkijat. Perhoset ja sudenkorennot vilkahtelevat kasvista toiseen.

Värikkäät sudenkorennot ovat yleisiä alvarin kosteikkojen saalistajia.

Kuivalla alvarilla kukkii komeasti masmalo sekä punaisena, keltaisena että oranssina. Keltamaite ja leinikit lisäävät väriä. Lajirikkaus on aivan uskomaton.

Öölannin pohjoisosassa löytyy enemmän myös lehtomaisia reheviä metsiä jalopuineen. Tien varressa kasvaa monin paikoin valkokukkaista miekkavalkkua ja märemmissä ojissa punakukkaisia kämmeköitä.

Aamuvarhaisella kuvasimme kasteisia matalia orkideoita, kimalaisorhoa ja pesäjuurta. Maasta noustua sai huomata, että meidätkin oli huomattu. Valkoinen suoja-asu oli täynnä vilkkaita pikkuolioita, punkkeja. Onneksi lahkeet, hihat ja pääaukko olivat huolellisesti teipatut!

Öölanti on sillan valmistuttua ollut helppo eksoottinen kohde, joka sopii niin luonnosta, kulttuurista, historiasta kuin matkailusta kiinnostuneelle.

Julkaistu: 31.3.2018