Kuuluuko Suomi tosiaan ilmastonmuutoksen voittajiin, kuten väitetään?
Ystäväni pelkää talonsa puolesta. Hän on investoinut siihen valtaosan ansioistaan, sekä menneistä että tulevista, kirjoittaa Asta Leppä.
Oli syyskuun kymmenes ja hellettä pukkasi. Kävin uimassa Ruissalossa samalla kun huomasin syyslehtien putoilevan polulle. Vesi oli untuvanlämmintä, eikä rannalla ollut onneksi sinilevää kuten eilen. Aurinko paistoi vinosti kuten syksyisin on tapana.
Tuntui mukavalta uida ja sen jälkeen kuivatella lämpimällä kalliolla.
Mutta samalla en voinut olla miettimättä ilmastonmuutosta.
”Jatkuvat säänvaihtelut ja lisääntynyt kosteus kuormittavat talojen rakenteita. Viistosateet kastelevat julkisivuja. Tulvia nousee kellareihin.”
Juttelin erään ystävän kanssa tulevaisuuden rakentamisesta. Ystävä oli rakennuttanut perheelleen talon muutama vuosi sitten. Häntäkin huolestutti: kesä oli ollut lähes trooppinen, vuoroin kosteaa hellettä, vuoroin rummuttavaa sadetta.
Ystävä pelkäsi talonsa puolesta. Hän oli investoinut siihen valtaosan ansioistaan, sekä menneistä että tulevista.
Usein toistellaan, että Suomi kuuluu ilmastonmuutoksen voittajiin. Satokaudet pitenevät ja monien vihaama talvi muuttuu leudoksi, sumuiseksi brittitalveksi. Koulussa ei tarvitse enää pakkohiihtää pipo silmillä. Onko tosiaan niin?
Voittojen rinnalla tapahtuu nimittäin paljon muutakin. Jatkuvat säänvaihtelut ja lisääntynyt kosteus kuormittavat esimerkiksi talojen rakenteita – juuri siitä ystävänikin oli huolissaan.
Viistosateet kastelevat julkisivuja. Tulvia nousee kellareihin.
Säät vaikuttavat teiden kuntoon ja liikenteeseen. Tienpinnat rapautuvat. Jäätävät sateet lisääntyvät ja jää pakkautuu autojen tuulilasiin paksuina kerroksina. Sahaava lämpötila kuluttaa betonia, joten siltojen elinkaari lyhenee.
Metsien kasvu kyllä kiihtyy, mutta myrskyt kaatavat puita, helteet siivittävät metsäpaloja ja lämpö houkuttelee tuholaisia – esimerkiksi Saksassa kirjanpainaja-toukka on tuhonnut vuoden 2018 jälkeen yli 300 000 hehtaaria metsää, eritoten kuusta. Kirjanpainajatuhoja esiintyy laajasti myös Etelä-Ruotsissa.
”Viime vuonna Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan 53 prosenttia suomalaisista ei ollut juuri huolestunut ilmastonmuutoksesta.”
Olen seurannut ymmälläni Suomen reagointia niin sanottuun puhtaaseen siirtymään – sanapariin on siirretty siksi, että osa kansasta reagoi allergisesti sanaan “vihreä”.
Suomea rasittaa heikko tuottavuus, julkinen velka ja hidas talouskasvu. Teollisuuden investoinnit ovat entisestään laskeneet, eikä ilmapiiri suosi riskinottoa, keksintöjä ja innovointia. EK:n mielestä käänne parempaan tapahtuisi helposti panostamalla vihreään kasvuun. Oxford Economicsin laskujen mukaan vuonna 2035 saavutettu hiiilineutraalius toisi Suomen BKT:hen jopa 230 miljardin euron kumulatiivisen lisäyksen vuoteen 2050 asti. Vaan ei kun ei.
Viime vuonna Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan 53 prosenttia suomalaisista ei ollut juuri huolestunut ilmastonmuutoksesta. En tiedä, paljonko on heitä, jotka eivät “usko” koko asiaan – eivät siitäkään huolimatta, että Suomen vuotuinen keskilämpötila on todistetusti kohonnut 2,3 astetta 1800-luvun lopusta.
Kaikki tämä kilpistyy omanarvontuntoon ja ylpeyteen – pakkoon olla oikeassa, jääräpäisyyteen. Tai onko se ylpeys sittenkin verhottua pelkoa? Onhan hyökkäys usein paras puolustus.
