Onko suojaamaton seksi maailman epäsovinnaisin allergialääke? Tämä tiedetään raskausmyrkytyksestä

Alkuperäisen englanninkielisen The Atlanticin artikkelin voit lukea tästä linkistä.

Kun Pierre-Yves Robillard tutki Guadeloupessa 1990-luvun alussa pre-eklampsiaa eli raskausmyrkytystä, hän oivalsi jotain, joka ravisteli koko tutkimusalan perustuksia.

Pre-eklampsia on raskausajan komplikaatio, joka aiheuttaa vuosittain noin 500 000 sikiökuolemaa ja 70 000 äitiyskuolemaa ympäri maailmaa. Vuosikymmenten ajan tautia oli pidetty erityisesti ensisynnyttäjien vaivana odottajien elimistöjen hyökätessä täysin syyttä suotta esikoisvauvaa vastaan.

Mutta Robillard, joka toimii nykyään neonatologina ja epidemiologina Centre Hospitalier Universitaire de La Réunionin yliopistollisessa sairaalassa Réunionin saarella Intian valtamerellä, huomasi, että tautia esiintyi usein myös toisten, kolmansien ja neljänsien raskauksien aikana. Ilmiö oli pantu merkille myös muutamassa muussa tutkimuksessa, mutta sille ei osattu antaa tarkempaa selitystä.

Sitten Robillard huomasi jotain muuta. ”Näiden naisten kohdalla isä oli välillä vaihtunut”, hän kertoo. Niinpä hän arveli, että kyseisten äitien pre-eklampsian kehittymisen syynä ei ollut uusi raskaus.

Syynä oli uusi isänpuoleinen geneettinen materiaali, jolle äiti ei ehkä ollut altistunut riittävästi aiemmin.

Robillardin näkemys oli poikkeuksellinen ei vain siksi, että se kyseenalaisti tuon ajan vallitsevat käsitykset, vaan myös siksi, että se viittasi tiettyihin evolutiivisiin muutoksiin. Pre-eklampsia näyttää olevan yksinomaan (tai lähes yksinomaan) ihmisiä vaivaava ongelma ja se on saattanut kehittyä eräänlaisena lieveilmiönä sille, että sikiö ottaa äidin elimistöstä kaiken tarvitsemansa erityisen aggressiivisella tavalla.

Niinpä Robillard kollegoineen esitti, että kenties jälkeläisten tuottamiseen liittyvät vaarat saivat ihmisen kehittämään itselleen omituisen piirteen: emme ole kovin tehokkaita lisääntymisessä. Jos ihmiset eivät siis ole erityisen hedelmällisiä, heidän täytyy ehkä harrastaa paljon seksiä, ja runsas seksi puolestaan altistaa äidin toistuvasti kumppaninsa siemennesteelle, mikä totuttaa hänen elimistönsä tulevien jälkeläisten molekyylirakenteeseen. Jos siis pre-eklampsia on eräänlainen immuunijärjestelmän ylireaktio, suojaamaton seksi saattaa olla maailman epäsovinnaisin allergiarokote.

Näin ainakin Robillard kollegoineen väittää, vaikkakin näkemys on ”hieman kiistanalainen ja vähän kiusallinen”, huomauttaa Inkeri Lokki, immunologi ja lisääntymisbiologi Helsingin yliopistosta. Hän muistaa erään alan kokeneen tutkijan muotoilleen hypoteesin lopputuleman näin: ”valitse kumppanisi varhain ja harjoitelkaa ahkerasti”.

Vieraan geneettisen materiaalin ohella äidin elimistöllä on monia muitakin syitä suhtautua epäluuloisesti sikiöön. Raskaus on sukupolvien välinen kamppailu, jossa sikiö yrittää ryövätä kaikki mahdolliset ravintoaineet äidin kudoksista, kun taas äiti yrittää varastoida edes osan niistä omaan käyttöönsä.

Useimpien nisäkkäiden kohdalla osapuolet pääsevät helposti tasapeliin. Ihmisten osalta tilanne on eri: sikiöllä on aluksi ”yliote”, kuvailee evoluutiobiologi Amy Boddy Kalifornian yliopiston Santa Barbaran kampukselta.

Oli syynä sitten energiasyöppöjen aivojemme ravitsemukselliset tarpeet tai yksinkertaisesti kädellisten kehityslinjan evoluutioon liittyvä rajoite, mikään muu kehittyvä nisäkäs ei tunkeudu kehoon yhtä tarmokkaasti kuin ihmisalkio: kahden hyökkäysaallon aikana istukkasolut tunkeutuvat niin syvälle kohdun limakalvoon, että ne rikkovat sen lihaskerroksen, missä ne levittäytyvät, sulautuvat ja muotoilevat kokonaisen verisuoniston uuteen uskoon, kunnes ne laajenevat ja rauhoittuvat. Prosessin aikana kudoksia liukenee ja soluja pakotetaan erilleen. Tämän kaiken tarkoituksena on saada valtava määrä ”verta toimitettua istukkaan”, kertoo biologinen antropologi Julienne Rutherford Arizonan yliopiston College of Nursing -korkeakoulusta.

Sikiö menestyy näissä olosuhteissa, mutta samalla se vaatii äidin elimistöltä niin paljon, että se suorastaan pyytää tulla torjutuksi. Näin ollen pre-eklampsia, ainakin kun se alkaa ennen 34. raskausviikkoa, on todennäköisesti osoitus siitä, että ihmisäidin puolustusjärjestelmä havaitsee tunkeilijan ja alkaa käydä ylikierroksilla.

Kun tutkijat tutkivat varhaisesta pre-eklampsiasta kärsivien potilaiden kudosnäytteitä, he huomaavat usein, että istukka ei ole kiinnittynyt kunnolla kohdun seinämään, kertoo biologinen antropologi Haley Ragsdale Northwestern-yliopistosta. Sikiö, joka on tällöin vaarassa menehtyä ravinnonpuutteeseen, yrittää puristaa äidistä enemmän irti muun muassa nostamalla äidin verenpainetta, mikä on pre-eklampsialle tyypillinen oire. (Kohonnut verenpaine raskauden viimeisinä viikkoina voi olla merkki myöhäisestä pre-eklampsiasta, mutta tutkijat uskovat yleisesti, että se johtuu muista syistä.)

Syy siihen, miksi istukan tunkeutuminen elimistöön aiheuttaa varhaista pre-eklampsiaa, on edelleen kiistanalainen, toteaa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Offer Erez Sorokan yliopiston sairaalasta Israelista. Yksi selitys Robillardin ja muiden mukaan on se, että äidin immuunijärjestelmä ei ole tottunut tämän kumppanin omaan molekyylien sekoitukseen, jolloin se tulkitsee sikiön vieraaksi ja lähettää puolustusjoukot matkaan nujertaakseen elimistöä uhkaavan tunkeilijan. Mikäli näin on, looginen tapa kiertää ongelma olisi totuttaa äidin elimistö näihin vieraisiin ainesosiin, jolloin ylireagointi voidaan estää heti alkuunsa.

Siemenneste voisi tepsiä: Se on täpötäynnä isänpuoleista materiaalia ja se viedään emättimeen, missä vaeltaa sankoin joukoin immuunisoluja ja -molekyylejä. Se sisältää myös viestimolekyylejä, jotka voivat rauhoitella äidin immuunijärjestelmää. Toistuva altistuminen ilman haittavaikutuksia antaa selkeän viestin elimistölle: olen turvassa. Näin toteaa Gustaaf Dekker, joka johtaa naistentautien ja synnytysten osastoa Northern Adelaide Local Health Networkissä Australiassa ja on tehnyt yhteistyötä Robillardin kanssa vuosien ajan.

Viimeiset kolmekymmentä vuotta Dekker, Robillard ja heidän kollegansa ovat keränneet valtavan määrän todisteita näkemyksensä tueksi. Useissa väestöryhmissä varhaisen pre-eklampsian riski näyttää olevan suurempi ensiraskauden aikana; riski on niin ikään suurempi raskauksissa, jotka ovat saaneet alkunsa luovutetuilla siittiöillä tai munasoluilla.

Riski näyttää pienenevän pariskunnilla, joilla on runsaasti yhdyntöjä tai suuseksiä ennen raskautta – ainakin jos he jättävät kondomit väliin, kuten jotkut tutkimukset osoittavat. Meillä on jopa näyttöä siitä, että toistuvasti siemennesteelle altistuneet naarashiiret sietävät paremmin parittelukumppaneiltaan kerättyjä solunäytteitä.

Evoluution näkökulmasta teoria on viety vieläkin pidemmälle. Jos kerran äidin immuunijärjestelmän totuttaminen siemennesteeseen on tärkeää, ”se aiheuttaa voimakkaan selektiivisen paineen” ihmisille omaksua tietynlaisia käyttäytymismalleja tämän altistumisen helpottamiseksi, toteaa kanadalaisen Simon Fraser -yliopiston evoluutiobiologi Bernard Crespi, joka on tehnyt yhteistyötä Robillardin kanssa.

Elimistömme halu taistella istukan muodostumista vastaan voi osaltaan selittää ihmisten semi-monogaamisen luonteen, alhaisen hedelmällisyyden muihin nisäkkäisiin verrattuna sekä suhteellisen suuret kivekset, jotka voivat tuottaa runsaasti siittiöitä. Se on voinut jopa vaikuttaa niihin poikkeuksellisiin tapoihin, joilla naisen elimistö piilottaa oman hedelmällisyytensä.

Toisin kuin muilla nisäkkäillä, meillä ei ole selkeitä, säännöllisiä kiima-aikoja tai näkyviä merkkejä ovulaatiosta. Nämä seikat suosivat useampia seksikertoja lisääntymistarkoituksessa. Jos toistuvat yhdynnät nyt vain ovat meidän juttumme, se saattaa johtua siitä, että ne tekevät raskauksista turvallisempia.

Hypoteesi immuunijärjestelmän ylireagoinnista isänpuoleiseen materiaaliin ei ole ainoa mahdollinen selitys varhaiselle pre-eklampsialle, ja joidenkin tutkijoiden mielestä se ei missään nimessä ole todennäköisin vaihtoehto.

Isät voivat vaikuttaa tilan kehittymiseen myös toisella tavalla. On olemassa näyttöä siitä, että joidenkin miespuolisten henkilöiden DNA saa heidän jälkeläisensä kiinnittymään kohtuun hieman eri tavalla, huomauttaa naisten terveyteen erikoistunut tutkija Laura Schultz Missourin yliopiston lääketieteellisestä korkeakoulusta. Perinnöllisyystutkija Carlos Galaviz Hernández meksikolaiselta CIIDIR Unidad Durango -tutkimuslaitokselta toteaa, että myös immunologisella yhteensopivuudella voi olla merkitystä: äiti saattaa sietää joitakin kumppaneita paremmin kuin toisia, aivan kuten elinsiirrotkin onnistuvat paremmin, jos sekä luovuttajalla että vastaanottajalla on samanlaisia molekyylirakenteita. Joskus äidin DNA saattaa olla hallitseva voima. Esimerkiksi joillakin naisilla näyttää olevan geneettinen alttius pre-eklampsialle kumppanista riippumatta.

Äitiysterveyden asiantuntija Jimmy Espinoza UTHealth Houstonin McGovern Medical School -korkeakoulusta huomauttaa, että Robillardin esittämässä näkemyksessä on omat tieteelliset puutteensa. Muut tutkimusryhmät ovat erityisesti viime vuosina löytäneet todisteita, jotka näyttävät olevan suoraan ristiriidassa näkemyksen kanssa. Muutamissa tutkimuksissa on havaittu, että pre-eklampsian riski pienenee joidenkin ihmisten kohdalla, jos näiden kumppani vaihtuu ennen seuraavan lapsen saamista. (Dekkerin ja Robillardin mukaan useissa näistä tutkimuksista oli puutteita, kuten mahdollisia virhediagnooseja ja se, ettei varhaista ja myöhäistä pre-eklampsiaa erotettu riittävän selkeästi toisistaan.)

Kaikissa näissä näkemyksissä saattaa kuitenkin olla ripaus totuutta, osittain sen vuoksi, että pre-eklampsia, kuten syöpäkin, on yleiskäsite oirekokonaisuuksille, jotka ilmenevät loppuvaiheessa samalla tavalla, sanoo äitiysterveyteen erikoistunut lääkäri Andrea Edlow Massachusetts General Hospital -sairaalasta. Päinvastaisista todisteista huolimatta ”olen edelleen tämän hypoteesin kannalla”, sanoo Dekker. Hänen mielestään ”kukaan ei ole esittänyt parempaa”.

Vaikka siemennestehypoteesi osoittautuisikin oikeaksi, on vaikea tietää, mitä tällä tiedolla pitäisi tehdä. Tarvitsisimme kipeästi tieteellisiä läpimurtoja: vaikka pre-eklampsiasta on merkintöjä jo tuhansien vuosien takaa, sen diagnostiikka, hoito ja ennaltaehkäisy on yhä puutteellista.

Parempi ymmärrys altistumisesta isänpuoleiselle materiaalille voi vielä jonain päivänä johtaa raskautta edeltäviin rokotteisiin tai kohdennettuihin immuunihoitoihin korkean riskin potilaille. Tällä hetkellä hypoteesin käytännön sovellukset ovat hyvin rajalliset.

Robillardin mukaan ihannetilanteessa kliinikot suosittelisivat pariskunnille vähintään puolen vuoden seksuaalisesti aktiivista yhteiseloa, tai vähintään 100 seksiaktia, ennen raskaaksi tulemista. Raskaana olevat ihmiset kertoisivat rutiininomaisesti lääkärille seksihistoriastaan kumppaninsa kanssa, ja seksikumppanin vaihtuminen kirjattaisiin terveystietoihin. Ei ole yllätys, että kollegoiden saaminen näiden käytäntöjen kannalle ”on ollut melkoista taistelua”, sanoo Dekker.

Esimerkiksi Edlow tukee yleisesti ajatusta sietokyvyn kehittämisestä isänpuoleiselle materiaalille, mutta ”se ei ole sellainen aihe, josta puhuisin potilaiden kanssa”, hän sanoo.

Sarah Kilpatrick, naistentautien ja synnytysten osaston johtaja Los Angelesin Cedars-Sinain sairaalasta, on samaa mieltä. Hänen mielestään meillä ei yksinkertaisesti ole riittävästi näyttöä asiasta suositusten laatimiseksi. Lisäksi hypoteesien perusteellinen testaaminen laajan kliinisen tutkimuksen avulla olisi hankalaa, etenkin kun tautiin liittyy vakavia riskejä.

Sitä paitsi kehotus harrastaa enemmän seksiä ennen raskautta pre-eklampsian riskin pienentämiseksi pätisi vain hyvin kapeaan kohderyhmään. Siihen sisältyy hetero-oletus ja oletus suhteen monogaamisuudesta. Jopa Robillardin suosittelema seksin määrä voi osoittautua haastavaksi joillekin pariskunnille, vaikka nämä kriteerit täyttyisivätkin.

Heteroseksuaaliset, monogaamiset parisuhteet eivät kata läheskään kaikkia mahdollisia tilanteita, joissa ihmiset tulevat raskaaksi. Joukkoon kuuluu ihmisiä, joiden tavoitteena on itsellinen vanhemmuus, jotka tulevat raskaaksi inseminaation tai koeputkihedelmöityksen avulla, jotka haluavat käyttää luovutettuja siittiöitä tai munasoluja ja joilla raskaus alkaa äkillisesti tai kenties tahattomasti.

Vaikka pre-eklampsian todennäköisyys saattaa olla hieman koholla joidenkin kohdalla, laajemmassa mittakaavassa ”emme yksinkertaisesti tiedä, miksi henkilö X sairastuu siihen, mutta henkilö Y ei”, sanoo Kilpatrick.

Sen lisäksi kliininen strategia, joka edellyttää, jopa näennäisen perustellusti, seksuaalista monogamiaa pitkässä parisuhteessa, asettaa lääketieteen ammattilaiset tilanteeseen, jossa heidän on aktiivisesti suosittava erittäin kapeaa ja yksipuolista kuvaa ihmisen seksuaalisuudesta, huomauttaa Rutherford, biologinen antropologi.

Kuten Edlow toteaa, suoraan sanottuna ”en haluaisi tarkastella tällaista raskausajan häiriötä siitä näkökulmasta, että kaiken keskiössä ovat miesten siittiöt”.

On kenties muitakin keinoja, joilla voidaan pyrkiä parantamaan sietokykyä tai hillitsemään äidin immuunijärjestelmän toimintaa.

Pre-eklampsia saattaa olla evoluution syystä tai toisesta synnyttämä vyyhti, johon kehityslinjamme on sotkeutunut. Mutta sotkun selvittely tai jopa sen purkaminen ei välttämättä vaadi meitä mukautumaan evoluution oikkuihin.

©2023 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.