Näyttelijä, muusikko Ona Kamu paljastaa, kuinka Lauren Bacallin korsetti päätyi hänen kaappiinsa – ja katosi

Lapsuuteni sitkein haave oli tulla balettitanssijaksi. Opiskelin koeajalla Oopperan balettikoulussa, mutta ballerinan ura ja opiskelu siellä sai jäädä haaveeksi. Perusteluina oli, että kehoni mittasuhteet eivät soveltuneet balettitanssijalle. Lisäksi minulla oli tiukat lonkat, jäykkä nilkan ojennus ja taipumusta liikalihaksikkuuteen.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun saan kosketuksen omiin tunteisiini. Odotankin suurella jännityksellä Miia Tervon Ohjus-elokuvaa. Itkin jo käsikirjoitusta lukiessani. Elokuvassa näytteleminen oli minulle hyvin tärkeä kokemus ja opin siitä paljon.

Viimeksi kiljuin riemusta, kun painonnostokaverini onnistui kisoissa. Kuulun painonnostoseuraan Porlammin Pamaus. Olen kouluttautunut myös tuomariksi. Katsomossa pystyn kannustamaan ystäviä täysillä, mutta tuomarin hommissa pitää pysyä plyykinä.

Vihaan sydämeni pohjasta kiirettä. Liittyy usein lähtemisiin. Aikakäsitykseni ei ole ihan lineaarinen ja harhaudun usein haahuiluun ja kas, onkin hirveä kiire lautalle, joka kulkee talvisin harvoin. Kiireessä olen hermostunut ja aika ikävä kanssaihminen. Harjoittelen ajanhallintaa. Olen hyvällä tiellä!

Viimeksi rakastuin työhön, mitä teen. Olen kouluttautunut useampaan ammattiin. Toimin näyttelijänä, muusikkona ja äänimaljarentouttajana. Opin koko ajan uutta! Se pitää uteliaana ja nälkäisenä. Harjoittelen uutta Ona Kamu Kollektiivin Pinta – Muuttuva on ajassa -teosta, joka saa ensi esityksensä Espoon Emman taidemuseossa maaliskuussa ja voi että se on ihanaa!

Pelkään kuollakseni ahtaita, suljettuja paikkoja. Elävänä haudatuksi tuleminen on jo ajatuksena puistattava. Katsoimme koko perheen voimin erästä tv-sarjaa ja siinä päähenkilö haudattiin elävältä. Jouduin poistumaan paikalta.

Häpeän syvästi, että häpeän niin monia asioita. Häpeä on kiinnostava ja monimutkainen vyyhti. Sitä on usein vaikea tunnistaa. Usein häpeäni liittyy vajavaisuuteeni. Olen oppinut olemaan itselleni armollisempi enkä enää ole puutteistani niin ankara.

Kadun yhä, etten lähettänyt Lauren Bacallille kirjettä, jota suunnittelin. Puolisoni täti oli nuorena Bacallin naapurissa lapsenhoitajana ja sai häneltä lahjaksi vaatteita. Korsetti, satiinipaita ja samettihame päätyivät minulle. Korsetin lainasin Q-teatterin esitykseen Elina Knihtilälle ja unohdin pyytää sen takaisin. Hameen kohtalo on kysymysmerkki, paita on vaatekaapissani. Olin aikeissa kirjoittaa Miss Bacallille, mutta viivyttelin liian kauan ja sitten se olikin jo myöhäistä. Eli tartu hetkeen!

Yrityksistäni huolimatta en ole vieläkään oppinut menemään nukkumaan tarpeeksi ajoissa. Tarvitsen ainakin kahdeksan tuntia unta yössä. Tämä ei kyllä läheskään joka yö täyty. Pystyn nukahtamaan melkein missä tahansa. Tästä on ollut minulle paljon hyötyä kuvauksissa.

Aion vielä opetella soittamaan rummuilla Lenny Kravitzin kappaleen Are You Gonna Go My Way. Rumpujen soitto on minulle suuri mysteeri. Onneksi puolisoni on lyömäsoitintaiteilija. Voin kysyä häneltä neuvoa ja harjoitella hänen rummuillaan.