Olympiakomitea ja konsultit ovat olleet hommissa – nyt pitäisi kaikkien olla hereillä
Tiistaina järjestetään Olympiakomitean kevätkokous. Asialistalla on esimerkiksi Olympiakomitean käynnistämät selvitystyöt. Siitä esille on lipsahtanut myös sana organisaatiouudistus. Nyt on syytä kuitenkin olla suomalaisessa urheilussa todella tarkkana, alleviivaa Johanna Aatsalo.
Kevätkokouksessaan Olympiakomitean jäsenistö päättää toimintansa suuntaa, joten luvassa on mielenkiintoinen kokous, jos tilannetta katsoo rakenneuudistusten ja organisoitumismallien näkökulmista.
Olen seurannut sivusta tilannetta ja siitä käytävää keskustelua kahdella tavalla: Huolestuneena ja hämmentyneenä. Minusta tuntuu, että nyt jos koskaan lajiliittojen ja komitean muiden jäsenjärjestöjen pitäisi olla erittäin hereillä. Nehän ”omistavat” Olympiakomitean, ilman niitä ei olisi mitään komiteaa tai sillä mitään tehtävää.
Nyt näyttää ja tuntuu siltä, että Olympiakomiteassa halutaan kasvattaa omaa valtaa, melkein kuin sanelupolitiikan keinoin ja keskittää päätöksentekoa itselle entistä tiukemmin. Jopa niin tiivisti, että se nappaisi itselleen liikunnalle tarkoitettujen verovarojen jakovallan Opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Hetkinen, mitä Olympiakomiteassa oikein tapahtuu?
Sanotaanpa tämä vielä selvästi suomeksi. Siis rahanjakoroolin mukana Olympiakomitealle siirtyisi merkittävä viranomaistehtävä, kuten Ylen urheilutoimittaja Jouko Vuolle ansiokkaassa analyysissään maanantaina kirjoitti.
”Kun valtaa halutaan keskittää, asioita ajetaan kuin kuuluisaa käärmettä pyssyyn ja myös musta selitetään valkoiseksi.”
Onko Olympiakomitean puheenjohtajan Jan Vapaavuoren vallanhimoisuus loputonta?
Ainakaan siihen ei näytä tehoavan demokratiaan kuuluvat ehdotukset tai ne ovat kaikuneet kuuroille korville. Kun valtaa halutaan keskittää, asioita ajetaan kuin kuuluisaa käärmettä pyssyyn ja myös musta selitetään valkoiseksi.
Maanantaina liikunnan aluejärjestöt lähettivät medialle tiedotteen, jossa ne kertoivat ehdottaneensa Olympiakomitealle, että kevätkokouksen yhteydessä olisi järjestetty erillinen seminaari, jossa olisi käyty laajaa ja demokraattista keskustelua kaikkien toimijoiden – ei siis pelkästään Olympiakomitean jäsenten – kesken selvitystyön asiakokonaisuuksista.
Tämä ei toteutunut. Näin ollen merkittävää työtä esimerkiksi liikunnan ruohojuuritason toimijoiden, kaikkien lajien urheiluseurojen kanssa tekevät aluejärjestöt eivät ole mukana keskustelussa koska eivät ole Olympiakomitean jäseniä.
Aluejärjestöt muistuttavat, varmuuden vuoksi, että myös tulevaisuudessa rahanjakoroolin tulisi olla opetus- ja kulttuuriministeriön tehtävä. Julkisella rahalla halutaan varmistaa osaltaan julkisen vallan asettamia yhteiskunta- ja liikuntapoliittisia tavoitteita. Näiden asettaminen sekä seurannan arviointityö on perusteltua säilyttää julkisen toimijan vastuulla.
Liikunnan aluejärjestöt haluavat painottaa, että muista Pohjoismaista poiketen Suomen perustuslain mukaan merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle.
Ja kuten Vuollekin omassa analyysissään kirjoitti, mahdollinen rahanjakoroolin siirtäminen Olympiakomitealle tarkoittaisi muun muassa sitä, että jonkun järjestön ollessa tyytymätön rahanjakopäätökseen hallinto- ja oikaisumenettely ei olisi enää mahdollinen, vaan riitatilanteet ratkaistaisiin käräjäoikeudessa.
Se ei varmastikaan olisi omiaan lisäämään yhteen hiileen puhaltamista liikunnan ja urheilun tavoitteiden saavuttamiseksi. Samalla Olympiakomitean rooli tulisi muuttumaan keskeisesti.
Liikunnan aluejärjestöt haluavat tiedotteessaan myös muistuttaa, että aluejärjestöillä on opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa tavoiteasiakirja, joka ohjaa valtionavustuksen käyttöä, ja sitä kautta tehtävä työ kiinnittyy yhteiseen liikunnan ja urheilun kokonaisuuteen.
Tiukentuneessa taloustilanteessa on tarpeen, että keskustelua liikunnan ja urheilun tavoitteista ja järjestöjen rooleista käydään. Aluejärjestötkin ovat siihen tiedotteensa mukaan valmiita ja ovat myös tuoneet sen alusta asti esille.
Tätä keskustelua ei kuitenkaan voida käydä yksipuolisesti Olympiakomitean ja konsulttien vetämänä, vaan kansalaisjärjestödemokratiaa, sekä liikunnan paikallisia ja alueellisia tarpeita kunnioittaen.
Olympiakomitean omassa selvitystyössä vauhti on ollut kova. Painetta on ollut riittävästi, koska nykyhallituksen tekemät leikkaukset kohdistuvat myös liikuntaan ja urheiluun ja esimerkiksi Olympiakomitean valtionapu on noin 70 prosenttia.
Kai siitäkin voidaan leikata, jos kaikilta muiltakin?
Olympiakomitean syyskokouksessa marraskuun lopussa sen puheenjohtaja Jan Vapaavuori ilmoitti aloitettavasta uudistusprosessista ja jäsenet nyökyttivät päätään. Uudistustyön työryhmät koottiin nopeasti ja jäsenten antamalla mandaatilla aloitettiin selvitystyö liikunta- ja urheiluyhteisön yhteisistä palveluista ja verkostojen rakenteista tämän vuoden tammikuun kymmenentenä päivänä.
Sitten alkoi varsinainen kova työ ja siihen kuului muun muassa yli tuhat klikkivastausta kerännyt mielipidetyyppinen kysely, jossa sai ilmeisesti klikata erilaisia mielipiteitä yksinkertaistaen tyyliin "jos rahat vähenevät teettekö sitä vai tätä”.
Mietin kuultuani tämän, että eihän kukaan tästä joukosta nyt ensimmäiseksi itseään saneeraa ulos ellei ole poikkeuksellisen rohkea ja kaikki muut olisivat samoilla linjoilla.
Verkostoselvitystyöryhmän toimeksianto muuttui jo toisessa kokouksessa. Ilmeisesti konsulttityön tuloksena. Nyt selvitystyö oli kehittynyt organisaatiouudistukseksi, jonka keskeinen tavoite on liikunta- ja urheiluyhteisön yhteiset palvelut ja verkostojen rakenteet. Eli päällekkäisiä esimerkiksi taloushallinnon, hankintojen tai vaikkapa it-palveluita hankittaisiin yhdessä ja niiden hoitaminen voitaisiin keskittää omaan yhteisyksikköönsä.
Tätä perustellaan esimerkiksi sillä, että pienempien lajiliittojen yhteisten palvelujen luominen olisi palvelus pienemmille liitoille, jotta ne voisivat säästää rahojaan tärkeämpiin toimintoihin. Eräs pienen lajin edustaja kommentoi, että usein tämä on vain peliä kulisseissa ja keskittämisen positiiviset vaikutukset ovat hyvin vähäisiä. Ja silti todelliset pienten liittojen ongelmat pysyisivät ennallaan.
Jotkut mukana olleet ovat kommentoineet – ja omiinkin korviini on kuulunut –, että tilanne on hyvin sekava eikä oikein kukaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Työhän on tietysti vielä kesken. Jotkut järjestöt on unohdettu kutsua mukaan työhön.
Kenen etua sekavuus palvelee ja kuka sieltä osaa suunnistaa selkeän kartan ja strategian kanssa ulos? Ja minkälaisilla opeilla? Kansalaisjärjestötoimintaa tuntevilla vai mennäänkö eteenpäin liike-elämästä tutuimmilla toimintatavoilla?
”Ei kai vaan KOK sotkeudu koko Suomen urheilujärjestelmään?”
Urheilun monimuotoisuus on suuri rikkaus. On suuria ja pieniä lajeja. Pahimmillaan keskitetty priorisointi voi johtaa siihen, että syntyy useita paperinmaksuisia ja näyttäviä hankkeita, mutta käytännössä ne eivät pitkällä tähtäimellä johda yhtään mihinkään eli siihen, että suomalaiset alkaisivat liikkumaan enemmän henkensä ja terveytensä edestä. Käytännössä voisi jopa käydä niin, että Olympiakomiteassa valittaisiin minkälaisella urheilulla on ”oikeus” elää ja vähäisimmät saisivat selvitä omillaan.
Urheileminen ja liikkuminen on hyvin paikallista. Sitä pitäisi tukea paikallisesti ja alueellisesti. Tässä uudistuksessa voi käydä niin, että alueellista monimuotoisuutta ja päätöksentekoa vähennetään.
Kuten eräs urheilujohtaja sanoi, hänen on vaikea nähdä miten esimerkiksi pikkukaupungin menestyksekäs suunnistusseura haluaisi ”totella” olympialiikettä tai saada siitä jotain omalle toiminnalleen tärkeää irti.
Niinpä.
Urheilun keskusjärjestön pitäisi tarjota timanttisia palveluita ja lisäarvoa järjestöilleen. Jos se ei onnistu, järjestöllä ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta. Ehkä Olympiakomitean vastuulla pitäisikin olla vain olympialaisiin liittyvät urheilijoiden ja valmentajien matkajärjestelyt ja matkanjohtaminen.
Lajiliitot saisivat keskittyä oman toimintansa ja jäsenseurojensa toiminnan sekä valmennuksen tukemiseen ja ydintoiminta pitäisi tapahtua edelleenkin urheiluseuroissa. Tämä ei ole rakettitiedettä vaan toiminnan tehokasta järjestämistä ja luottamista kansalaisjärjestöjen ja liikuntajärjestöjen ammattilaisten osaamiseen mahdollisimman lähellä ydintoimintaa.
Ennen kuin ihastun liikaa omiin urheilun uudelleenorganisoitumisen mahdollisuuksiin, kuuntelin vielä kuiskuttelua. Tiistaina voi käydä niinkin, että maan hallituksen talouteen tekemät leikkaukset antavat puheenjohtajalle ja sitä kautta Olympiakomitealle mahdollisuuden kasvattaa omaa valtaansa ja keskittää päätöksentekoa itselleen yhä tiiviimmin.
Konsulttitekstin sisään on leivottu mandaatti keskittää vallan- ja rahanjako yksin Olympiakomitealle. ”Uudistus” halutaan voimaan jo ensi vuoden alusta.
Tutkija Kati Lehtonen ihmetteli kevätkokousmateriaalia maanantaina ja huomautti entisessä Twitterissä eli nykyisessä X:ssä mitä mukana ei ollut: Ei todellakaan yhtään laskelmaa eri organisoitumisvaihtoehtoista!
Hämmentävää on, että kun rakenneuudistuksen yhteydessä puhutaan säästöistä ja toiminnan tehostamisesta, missään vaiheessa ei ole esitetty konkreettisia lukuja tai kerrottu, mitkä olisivat uudistusten kustannukset.
Rakenteita ja organisaatioita pitäisi siis muuttaa ja yhdistää, mutta eurot ovat laskematta. Puhumattakaan tavoitteista tai rooleista – mitä kukakin tekisi? Ei kun työhän on vielä kesken.
X:stä luin kuitenkin, että nyt on konsulttiyhtiön kanssa käynnistetty kuitenkin business case palvelukeskuksen osalta, joka tuottaisi palveluita lajiliitoille. Jäin miettimään miten tämänkin konsulttityön veloitus hoidetaan?
Julkisista varoista? Vai onko niin, että kyseessä onkin kansainvälisen olympiakomitean KOK:n oma konsulttisopimus, josta kulut hoidetaan?
Ja sittenhän kyynisen toimittajan mieleen tulee sellainenkin asia, että ei kai vaan KOK sotkeudu koko Suomen urheilujärjestelmään?
Joten nyt on – toden totta – syytä olla hereillä!
