Olli Jokinen – HIFK-kulttuurin uusi uhri vai seuraava toivo, joka kävelytetään ennen pitkään lankulle?

HIFK päätyi viime viikolla vaihtamaan valmentajaa. Neljä kautta päävalmentajana toimineen Ville Peltosen ajanjakso oli heikompi kuin edeltäjiensä. Antti Törmänen vei joukkueensa runkosarjan voittoon ja finaaleihin. Ari-Pekka Selinin ja Jarno Pikkaraisen aikana joukkue sentään saavutti pronssimitalit.

"Me haluamme kirkastaa seuran ydinarvot ja tuoda ne tähän päivään", Peltonen totesi puheenvuorossaan neljä vuotta sitten.

Peltonen sai menestyksen tavoitteluun riittävästi aikaa. Hän oli 2000-luvun 18:s klubitakkimies. Edellisen kerran yhtä pitkään on saanut toimia Esko Rekomaa vuosina 1967–1971. Tällä ajanjaksolla HIFK voitti kaksi SM-kultaa.

Peltosella oli kannattajansa HIFK:n hallituksen lisäksi myös syvemmällä seuran rakenteissa. Tosin tuki ei perustunut mihinkään, mitä tapahtui jään tasolla. Peltosen tapa viestiä vei ajan myötä myös fanien luottamusta toimintaan.

Yhdessä asiassa HIFK oli looginen kaikkina Peltosen vuosina. HIFK:n pelaaminen oli vakavaa, väkinäistä ja tuskaista. Aivan kuten päävalmentajan habitus noin 240 lehdistötilaisuudessa. Itselleni ei auennut, mitä arvoja kirkastettiin neljän kauden ajan.

Ilmeisen epäselvää oli arvojen kirkastus myös HIFK:n sisällä. Tai ainakaan ne, jotka Peltosen palkkasivat, eivät olleet pitkään kirkastustalkoissa mukana. Taustojen vaihtuvuus on ollut merkittävää. Onko ihmissuhdepelit olleet itse HIFK:n menestystä keskeisempää?

Arvoista pääsemme HIFK:n kulttuuriin laajemminkin. Seuran entisellä urheilujohtaja Tobias Salmelaisella ei ollut suoraa vastausta Leadership-podcastini haastattelussa liittyen HIFK:n krooniseen alisuorittamiseen. Keskimäärin 12–13 vuoden välein on HIFK:ssa nosteltu Kanada-maljaa.

Sivumennen sanoen liigaurheilu on nykyisellään sen tapaista, että konkurssin partaalta on mahdollista nousta alle vuodessa finaaleihin – SaiPan tapaan.

Salmelainen kasvoi urheilujohtajaksi aikana, jolloin seuraa johtivat pitkäjänteisesti Timo Everi ja Jukka Valtanen. Varsinkin Valtasen vaikutus HIFK:n kasvussa hyvinvoivaksi seuraksi oli merkittävää. Valtanen jätti pestinsä vuonna 2022. Sen jälkeen HIFK:ssa on nähty kaksi seinäruusua toimitusjohtajan natsat kaulassa. Keväällä 2025 on jo kolmannen pomomiehen vuoro.

Everin aika tuli täyteen vuosi Valtasen jälkeen. Everin paikan perinyt puheenjohtaja Jaakko Eskola otti melkein ensi töikseen kantaa HIFK:n menestymättömyyteen. Retoriikka oli painavaa keväällä 2024. Hän joko hirtti itsensä lausuntoonsa tai pohjusti tulevaa. Yhtä kaikki. Lajin sisäpiirissä tiedettiin, että seuraavaksi lankulle tullaan kävelyttämään joko Peltonen tai Salmelainen.

Se on epäselvää millaisen analyysin jälkeen Eskolan hallitus päätyi antamaan potkut Peltosen sijaan Salmelaiselle. Näin jälkikäteen analyysi näyttäisi menneen pieleen. Peliliikkeestä on seurannut se, että HIFK:lla on nyt kokematon urheilujohtaja Janne Pesonen.

Pesosen osaaminen ei pelastanut Peltosta. Uuden päävalmentajan Olli Jokisen palkkauksen yhteydessä hänelle näytti jäävän lähinnä kommentointivastuu HIFK:n tiedotteessa. Paljon puhutaan tiimityöstä, mutta liian vähän on villoja, jos tiimit eivät pysy kassassa edes yhtä kautta.

Jokainen kokenut urheilujohtaja haluaa välttää tällaista tilannetta viimeiseen asti. Valta ja vastuu eivät kulje käsi kädessä. En pidätä hengitystä Pesosen pitkän HIFK-uran puolesta. Tämä ei kerro mitään Pesosen persoonasta tai osaamisesta, vaan kulttuurista, jossa kehittymisen sijaan pitää sopeutua ja selvitä. Pesosen kohtalo onkin Jokisen käsissä.

Pesosen palkkaamisen yhteydessä HIFK tunnisti urheilujohtamisen tarpeensa. Se synnytti epämääräisen asiantuntijaryhmän. Sen piirissä on muodollisesti päteviä urheiluihmisiä.

Tällaisten komiteoiden suurin anti on yleensä tyynnytellä julkisuutta eli ostaa organisaatiolle aikaa – tässä tapauksessa kokemattomalla toimitus- ja urheilujohtajalle sekä uudistuneelle hallitukselle.

Komiteoilla on myös heikompi puolensa. Urheilullista arvovaltaa saattaa olla liiaksi suhteessa itse hallituksen päätöksentekijöihin. Vastaavasti vastuuta päätöksistä ei ole nimeksikään.

Epämuodollisilla rakenteilla tuppaa urheilubisneksessä syntyä tilanne, jossa päätösvaltaa asioista on virallisen organisaation ulkopuolella. Siis ihmisillä, joiden arkitilannekuva on toisen käden tiedon varassa. Toki HIFK:n tapauksessa asiantuntijaryhmän puheenjohtajana on organisaatiosta palkkaa nauttiva myyntipuolen tekijä – niin ikään seuralegenda Mika Kortelainen.

Edellisen mestaruuden HIFK:hon tuonut Kari Jalonen sai toimia seurassa kolme kautta. Kahden ensimmäisen kauden aikana hän oli vaarassa saada potkut useampaan kertaan. Urheilujohtamisen vinkkelistä Jalosen jälkeen seurasi karmeita vuosia. Päävalmentajia vaihtui. Petri Matikaisen, Pasi Sormusen ja Raimo Summasen piipahduksista ei jäänyt mitään muuta kuin suuret otsikot.

Tervehdin ilolla Olli Jokisen palkkausta HIFK:n päävalmentajaksi. Jokinen on läpi uransa ollut julkisuuteen päin erilainen. Nuorena pelaajana hän esiintyi rehellisen ylimielisenä, kun valtavirta lajikulttuuria kutsui esittämään tekonöyryyttä.

Nuorena valmentajana Jokinen puolestaan lausui olevansa ”pelaajien palvelija”. Tämän muuttuneen johtamisdoktriinin hän tuli lausuneeksi julkisuuteen ensimmäisenä suomalaisena jääkiekkovalmentajana. Jokisen sanavalinnat ikään kuin pilkkasivat suomalaista valmentajakulttuuria ja häntä valmentaneita entisiä auktoriteetteja.

Konservatiivisessa maailmassa erilaisuus voi olla supervoima. Se on tosin sitä vain silloin, kun se on aitoa. Jokisen kohdalla voi olla näin. Todistukset hänen entisistä seuroistaan herättävät toiveita. Moni sanoo, että voimaa tukee myös taloudellinen riippumattomuus. Jokisen ei tarvitse valmentaa rakkaudesta rahaan.

On mielenkiintoista nähdä, pystyykö Jokinen muuttamaan HIFK:n kulttuuria, vai syökö kulttuuri Jokisen aamupalaksi. Yksi asia on varma. Muutos Peltosesta Jokiseen maksaa HIFK:lle paljon.

Jokinen tulee vaihtamaan ihmisiä ympärillään tulevina aikoina ja vuosina. Ensin vaihtuu valmennusryhmän jäseniä ja muuta porukkaa, ja pikkuhiljaa muutos ajaa läpi pelaajiston. Tässä pelissä operatiivisella johdolla ja hallituksella on katsomopaikka. Valta on nyt Jokisella.

Arvojen sijaan Olli Jokisen ainoa tehtävä on kirkastaa HIFK:n mitalit. Ellei näin käy, HIFK:n historia toistaa itseään. Voit palata tekstin alkuun.